Lue keskustelun säännöt.
Millaisessa elämäntilanteessa olette harkinneet itsaria?
26.09.2012 |
Siis millaiset taustat on olleet niin masentavalle tilanteelle?
Itse olen alkanut ajattelemaan kuolemaa viime aikoina. Tavallaan taustalla ei ole mitään erityisen pahaa, kyse on lähinnä sydänsuruista ja ratkaisemattomasta tilanteesta, joka on liian kauan kestäneenä suistanut minut melkoiseen masennustilaan.
Tilanne on jatkunut monta kuukautta, enkä saa erästä asiaa selvitettyä millään tavalla. Kyse on siis pitkään jatkuneesta, yhä pahenevasta turhautumisesta, ikävästä ja sen myötä elämästä on katoamassa mielekkyys. Tilanne, joka ei vain muutu, ja oma mieliala synkkenee, vaikka luulin jo kauan sitten ettei se enää voi synkentyä.
Nyt olen pisteessä, jossa en jaksa edes yrittää piristää itseäni. Toisaalta en kykene irrottautumaan tuosta asiasta, joka minua on piinannut. Olen silti järkyttynyt ja yllättynyt, että tällainen asia on saanut minut näin pohjalle. Itsarista haaveilen välillä, mutta en sellaista tee, koska minulla on lapsia. Haluaisin vain pois tästä tilanteesta.
Kommentit (27)
alku oli kamalaa ja sekavaa... lopulta sairastuin psykoosiin ja ajattelin koko ajan itseni tappamista. Hakeuduin hoitoon koska ymmärsin että 2vuotiaan lapsen äiti ei voi 24/7 ajatella itsensä tappamista...
itsemurha ei ole nytkään kaukainen ajatus, mutta sen kanssa oppii elämään...
voinko ap auttaa suo jotenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voinko ap auttaa suo jotenkin?
Ihanaa, että sain asiallisia vastauksia ja myötätuntoa. Tuon teininä itsaria hakinneen kokemus muistutti ajattelemaan tulevaisuutta. Siis että ehkä kaukaisessa tulevaisuudessa on vielä tilanne, jossa on tosi onnellinen. Nyt vain tilanne ja huominenkin tuntuu synkältä puurolta, ja tulevaisuutta on vaikea nähdä. Olen niin väsynyt esittämään normaalia, kun sydän on hajalla ja mieli musta.
reiluna parikymppisenä sain ryssittyä raha-asiani melko pahasti ja jossain vaiheessa vain lopetin karhukirjeiden aukaisun, vuokran maksamisen jne. Taustalla oli epäonnistunut ihmissuhde, opintojen keskeytys ja varmasti diagnosoimaton masennuskin. Alkoholillahan sitä vielä tietenkin ruokittiin. Muihin aineisiin en sentään koskenut.
Siinä vaiheessa kun olin rautakaupassa katselemassa köysiä ja ei ollut tarpeeksi rahaa ostaa sitä muutamaa metriä, tajusin olevani pohjalla.
Noh, nyt kolmekymppisenä olen saanut velkani maksettua, luottotietoni takaisin, olen suht hyvässä ammatissa esimiesasemassa ja parisuhteessa ihanan ihmisen kanssa.
Helppoa se ei ollut ja varmasti ilman tuota ihanaa ihmistä en tässä pisteessä nyt olisi.
tilanteessa... itse ainakin ajattelin itseni vaan arkussa. Jostain sain kuitenkin kipinän, että arkkuun en mene ennen kuin painan 69kiloa ja sillä pärjäsin taas vähän aikaa. Sain toki apua psykologilta ja psykiatrilta ja lääkkeistä joten tuostakin on ajattelu muuttunut. Jos et löydä mitään positiivistä mistä pitää kiinni niin yritä löytää joku negatiivinen asia mikä pitää sut hengissä... vaikka vaan se että jos elämä on näin paskaa niin otetaan se kaikki paska vastaan sitten kunnolla... paljon jaksamista sulle
jos voisit "käsitellä asian loppuun" siis suuntaan tai toiseen juuri sen ihmisen kanssa keskustellen? Eikö se mitenkään onnistu? Siinähän se avain parempaan olotilaan olisi - maalaisjärkeni mukaan ainakin. Oli ratkaisu mikä vaan, niin se varmasti vapauttaisi kun ei jäisi epätietoisuutta. Ja ainahan puhua voi, oli tilanne sitten mikä vaan (jos on varattuja esim.).
Miksei siis asioista voisi puhua, koska selvästi se painaa sua todella paljon? Ja mistä tiedät ettei toisellakin osapuolella olisi sama tilanne, vai tiedätkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos voisit "käsitellä asian loppuun" siis suuntaan tai toiseen juuri sen ihmisen kanssa keskustellen? Eikö se mitenkään onnistu? Siinähän se avain parempaan olotilaan olisi - maalaisjärkeni mukaan ainakin. Oli ratkaisu mikä vaan, niin se varmasti vapauttaisi kun ei jäisi epätietoisuutta. Ja ainahan puhua voi, oli tilanne sitten mikä vaan (jos on varattuja esim.).
Miksei siis asioista voisi puhua, koska selvästi se painaa sua todella paljon? Ja mistä tiedät ettei toisellakin osapuolella olisi sama tilanne, vai tiedätkö?
En näköjään millään, sattuneista syistä. Minulla on ollut teoreettisia mahdollisuuksia tavata hänet, mutta tuntuu, että kohtalokin on minua vastaan. Eli tämä toivon elättely ja jatkuva pettyminen ovat nyt alkaneet tehdä lopullisen tehtävänsä. Olen pyrkinyt juuri siihen, että tilanteen saisi purettua, mutta jostain p***leen syystä siihen ei tule tilaisuutta.
Kiitos edelleen ihanista viesteistänne! Tämä on ollut parasta mielenhuojennusta aikoihin.
ap
15-vuotiaana. Siinä vaiheessa oli tullut seurattua vanhempien alkoholismia ja väkivaltaa jo vuosikausia. Vanhemmille tuli ero, muutin isän kanssa korpeen, josta ei päässyt oikein mihinkään, jouduin vaihtamaan koulua, olin todella yksinäinen ja masentunut. Tajusin kuitenkin että tilanne muuttuu jollain tavalla kun peruskoulu loppuu ja se muuttui. Pääsin pois, sain ystäviä, elämä alkoi.
Tuosta on nyt yli 15 vuotta. Nykyään olen niin onnellinen, että täytyy melkein nipistää itseä välillä, että onko tämä unta vai totta. Kannatti jäädä katsomaan miten käy.