Miksi jotkut vanhemmat oikein väen vängällä haluavat lapsensa olevan "erityislapsi"?

Yrität provosoida ihmiset kommentoimaan typeriä kommenttejaan kuten "ADHD johtuu kasvatuksen puutteesta jne".



Ei jaksa..

kieltäytyvät uskomasta, että lapsensa tarvitsisi tutkimuksia, terapiaa ja tukitoimia. Eli väen vängällä väittävät, että lapsensa on normaali, vaikka kuka tahansa lasta vähänkään pidempään seuraava tajuaa, että kaikki ei toimi niin kuin pitäisi.



Diagnooseja ei saa Suomessa vanhemman vaatimuksesta, niitä edeltävät pitkät ja perusteelliset tutkimukset. Näin siksi, että tukitoimet ja terapiat ovat kalliita, eikä niitä saa välttämättä edes diagnoosillakaan, saati nyt pelkällä äidin mutuilulla.



Joten ap, uskonpa ihan suoraan sanoen, että puhut pehmoisia.



-erityisopettaja ja itsekin as-lapsen äiti-

Sulla ei ole mitään oikeaa kuvaa asiasta, sen näkee kauas. Adhd ym. ovat vakavia sairauksia, jotka lisäävät merkittävästi lapsen/aikuisen syrjäytymisriskiä, eikä kukaan tervejärkinen ihminen ehdoin tahdoin HALUA sellaista lapselleen. Ja vaikka haluaisikin, diagnoosia ei saa haluamalla.

piti mun lasta ihan tavallisena ja kaikki selitti, että on niitä huonompia päiviä muillakin. Olin että joo ok.



Sitten kun aloitti koulun niin kerroin että menee kehitysvammaisille tarkoitetulle luokalle, kun älykkyystaso on niin heikko, että ei tulisi selviämään tavallisesta koulusta, niin jo oli kaverit voi en olis uskonut kun päällepäin näyttää ihan normaalilta lapselta.

koulunkäyntiavustaja ehkä? Tuskin kovin koulutettu ainakaan.



Itselläkin se vaikutelma että vanhemmat eivät usein halua myöntää että lapsella olisi joku vialla. Eikä kukaan yleensä huutele lapsensa adhd:sta kun asenteet ovat mitä ovat.



On toki olemassa munchausen by proxy-vanhempia mutta se taitaa olla ääriharvinaista.

on niin huono, ettei jaksa---

Maallikon vertaisarvio ei siihen tosiaankaan riitä. "Joo meidänkin Ville-Kalle oppi vähän myöhään kävelemään mutta ihan normaali poika se on!" Tämmöistä vähättelyä saa koko ajan kuulla, kun itse tietää ja näkee, että lapsella on ongelmia, mutta joku ap:n kaltainen yrittää kääntää asian toisin.



Lapseni älykkyydestä en tiedä, sitä ei ole mitattu, mutta se tiedetään, että hänen perusvalmiutensa kouluaineisiin ovat hyvät. Silti hän ei kovinkaan helpolla saa näitä taitoja käyttöönsä vaan hänestä tulisi ilman tukea alisuorittaja. Pahimmassa tapauksessa ylemmillä luokilla koulu menisi niin huonosti, että ovet mihinkään jatko-opintoihin ei aukeaisi, ja sellainen nuori on tänä päivänä erittäin suuressa syrjäytymisvaarassa. Työelämässä ei juurikaan ole käyttöä nippa nappa peruskoulun läpäisseelle.



Lapsellani on eräs neurologinen oireyhtymä - ei ADHD - mutta jos en itse olisi sitkeästi vienyt asiaa eteenpäin, diagnoosia ja sen suomia tukitoimia ei olisi koskaan tullut. Lapsen oireilu on varsin silmiinpistävää, nyt kun sitä osaa sillä silmällä katsoa, mutta esimerkiksi piakkoin eläkkeelle jäävä neuvolalääkärimme, joka on lastentautien erikoislääkäri, ei osannut lähetteeseen kirjoittaa oikeaa diagnoosiepäilyä. Miten sitten ap tai mammakaverit sen osaisivat?

Esim. joku adhd, dysfasia tai lievä asperger eivät näy naamasta tai näy välttämättä pintapuolisen tapaamisen aikana käytöksessäkään.



Joten se, että kavereiden mielestä joku lapsi on "ihan normaali" ei merkitse hevon kikkaraakaan. Vanhemmatkaan eivät aina tiedä lapsen ongelmista, koska he ovat a) kasvaneet niihin eli sopeutuneet vuosien mittaan lapsen omalaatuisuuksiin ja koska b) vanhemmilla ei välttämättä ole kovin hyvää kuvaa siitä, miten tietynikäinen normaali lapsi käyttäytyy eli ei ole vertailukohtia. Ja c) lapsi käyttäytyy kotona eri lailla kuin ryhmätilanteissa, eli esim. päiväkodissa tai koulussa.



Joten lapsen tutkimustarpeen havaitseminen vaatii monasti pitkää seurantaa ja kodin ja päiväkodin/koulun yhteistyötä.



Ja sen jälkeen pitkää tutkimusprosessia.



-3-

jos oikein kovasti tutkitaan. Joko kolesteroli on liian korkea tai hiukset ovat hauraat, hampaat vinot tai luonne on taipuvainen masennukseen. Jos ap tarkoittaa ns. BB-taloilmiötä, niin olen samaa mieltä. Lapsia kasvatetaan Amerikasta tuttuun tapaan ajatella kaiken olevan mahdollista kaikille, vaikka näin ei missän nimessä ole.

Tusin kukaan vanhempi haluaa lapsensa olevan oikeasti sairas, mutta olen myös ymmärtänyt, että erityiskohtelua vaadittaisiin vanhempien taholta herkästi, vaikka lapsi olisikin kaikin puolin normaali.

..mutta suku ei tahdo hyväksyä sitä ja niinpä käyttää aikansa minun mollaamiseeni + vakuutteluun, että ihan normaali, terve lapsi kyseessä. Vaan kun ei ole. Erityisryhmässä päiväkodissa, tutkimusputkessa lastensairaalassa jne. ja hänen käytöstään on seurattu jo useampi vuosi. Mm. nykimisoireita, pahoja ticsejä, ylivilkkautta, omantoiminnanohjaamisen heikkoutta. Nämä sukulaisemme "tietävät" että keksin päästäni oireilun ja ticsitkin kuulemma tulevat siitä että lapsi "testaa" niillä minua. Aha. Miksi sitten ticcailee myös silloin, kun en ole paikalla tai jopa unissaan..?