Kaksosten vanhemmille..

Sitä ennen kumpikin heräili vuorotellen pitkin yötä ja itse heräsin siis keskimäärin 6 kertaa yössä. Miehen kanssa vuoroteltiin tietenkin, mutta ainahan se itku kuuluu ja herää itsekin.



Sanoisin, että kaiken kestää ja jaksaa, jos saa levätä ja nukkua. Muistan olleeni niin väsynyt jatkuvasti, että olisin voinut jäädä keskelle katua makaamaan ja ottamaan pikku torkut. Väsymys oli lannistava. Pahimpina päivinä yhtämittaista unta yöllä saattoi tulla itselle 15min. Kärsin pahoista uni- ja nukahtamisongelmista, joihin sain kyllä lääkket. Jossain vaiheessa tuntui ihan turhalta edes alkaa nukkumaan, kun jompi kumpi herättäisi hetken päästä huudollaan joka tapauksessa.



Mulla ei ole kokemusta kuin kaksosista eli en osaa verrata mitä se yhden lapsen kanssa on. Lasteni isä oli vauva-aikana usein työmatkoilla, joten olin tosi paljon yksin kaksosten kanssa ja se oli tosi rankkaa. Kumpikin huusi kovasti ja monta kuukautta ja oli turhauttavaa, kun karjuvia vauvoja oli kaksi, mutta vain yksi syli. Ostin sellaiset vauvakeinut, mihin pistin toisen aina istumaan ja kuuntelemaan pilipali musaa, kun tein iltatoimet tmv toisen vauvan kanssa.



Syöttämisestä sen verran, että imetys ei onnistunut. Kaksi viikkoa yritin, mutta vauvat olivat syntyessään niin pieniä, etteivät jaksaneet oikein imeä. Nukahtivat kesken rinnalle ja toinen huusi tietenkin vieressä aina kun en osannut kahta syöttää yhtä aikaan. Olin itselleni armollinen ja vaihdoin korvikkeisiin. Terveitä mukuloita ovat, vaikka moni pelotteli että tulee allergiat, korvatulehdukset yms, mutta ei ole ollut mitään.

Kaksi syöttötuolia vaan sitten vierekkäin ja vuorotellen lusikoin soseita poikien suuhun. Mikroaaltouunilta, pesukoneelta jne vaaditaan suorituskykyä, koska pyykkiä on ja korvikkeita sai olla lämmittämässä ihan koko ajan.

Ajan hallinta ja organisointi on kaiken a ja o. Ovesta ulos pääsy kesti tolkuttoman kauan, just kun sai vaatteet päälle ja topattua lapset uloslähtöä varten, kakkasi ensin toinen ja sitten toinen jne. Kaksosrattaiden kanssa ei mahtunut minnekään ja kavereiden kanssa kahvittelu oli ihan yksi vitsi, kun sai koko ajan hypätä jomman kumman vauvan kanssa ja vaihdella vuorotellen syliin yms yms.



Kaikki sanoivat, että laita vauvat samaan rytmiin. En kyllä edelleenkään ymmärrä miten se olisi onnistunut. Nyt 6-vuotiainakin unen tarve on kummallakin omanlaisensa. Toinen on hidas rauhoittumaan illalla ja nukkuu aamuisin pitkään. Toinen menee iltaisin itse nukkumaan kun alkaa väsyttää ja herää aamulla kuuden aikaan.



Aikamoinen tehdashan se oli meillä, kun pojat olivat vauvoja. Kumpainenkin leikattiin vielä (suolistoa) pariin kertaan ennen vuoden ikää, joten oli aika haipakkaa.



Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta päivääkään en haluaisi elää enää uudelleen.



Ja kenenkään ohjeita en kuunnellut ellei ollut jotain tosi järkevää. En syyllistänyt itseäni imetyksen epäonnistumisesta jne. Menin siitä mistä aita oli matalin. Ei todellakaan käyty vauvajumpissa tai muskareissa, rytmistä pidin kiinni kyllä muuten päivän mittaan. Vauvat söivät öisin pulloista niin, että makasivat selällään ja tuin tuttipullon tyynyä tai nallekarhua vasten. Erittäin epäsuositeltu toimenpide neuvolan mielestä, mutta keskellä yötä nyt alkanut sytyttelemään valoja ja nostelemaan vauvoja syliin syömään. Eivät olisi nukahtaneet ikinä. Sairaalassa (leikkauksen yhteydessä) nukuttivat mahallaan (tämäkin kiellettyä neuvolan mielestä). Pojat nukkuivat kuitenkin paremmin mahallaan ja jos lastenklinikalla näin tehtiin, tein saman kotonakin. Ole itsellesi armollinen ja tee niin kuin oma järki sanoo ja miten helpoimmin pääset.



Nyt on ihanaa ja helppoa. Koko ajan on leikkikaveri ja oma veli on tosi rakas. Eivät riitele tai tappele, ovat kyllä tosi ihanat.

Joku sanoi mulle että siinähän ne kaksi menee ku yksikin, mutta ei se nyt ihan niin mene. Tai ei ole ainakaan meillä mennyt.



Vauva-aikana meillä tehtiin niin, että opettamalla opetettiin vauvat samaan rytmiin. Se onnistuikin yllättävän hyvin ja helpotti elämää huomattavasti. Yösyötöt oli tosin aika raskaita kun saattoi mennä melkein pari tuntia ennen ku kumpikin oli syötetty. Jos sai kolme tuntia nukkua putkeen niin oli ihan luksusta. Välillä olin niin väsynyt, että mietin onko siinä tilassa enää edes laillista huolehtia lapsista yksin.



Vaippojen vaihto, syöttäminen ,nukuttaminen, pukeminen, riisuminen... arki oli koko vauva-ajan yhtä liukuhihnatyötä. Koko ajan piti olla jollekin jotain tekemässä ja se voi toisinaan olla tosi uuvuttavaa. Meillä molemmat isovanhemmat ovat lähellä ja heistä olikin korvaamaton apu ihan noina raskaimpina aikoina.



Raskasta vauva-aika siis ehdottomasti oli, mutta kaiken vaivan arvoista. Eikä omaa elämää tarvitse romukoppaan heittää, me käytiin kaksosten ollessa 7kk:n ikäisiä (ja isoveli 2v) viikon verran Ruotsissa autoilemassa. Muitakin reissuja Suomen rajojen sisällä ollaan ihan koko ajan tehty ja opetettu lapsetkin liikkumaan.



Nyt kun lapset on isompia, on elämä jo tosi paljon helpompaa! Lapset leikkii yhdessä eivätkä tarvitse aikuista vierelle ihan koko ajan. Ei ole enää syöttämisiä, vaipanvaihtoja ja muita. On ihanaa nähdä sisarusten nauttivan toistensa seurasta ja nyt olen tosiiloinen että on kolme noin samanikäistä lasta!

en osaa sanoa kun ei ole kuin yhdet kaksoset, ei muita lapsia, mutta sanoisin, että fyysinen väsymys ja uupumus on pahinta. Ensimmäiset kaksi vuotta menivät täysin sumussa, lapset syntyivät pikkukeskosina ja siitä se sitten lähtikin, mies ei ole ollut paljoakaan apuna arjessa.



Kaksoset on ihana juttu, mutta vaatii äidiltä paljon. Tosi villejä pikkukundeja ovat ja tappelevat jatkuvasti, toisella kehitysvamma keskosuudesta johtuen. Onneksi ovat nyt jo 5v.



Mutta päivääkään en vaihtais pois ja maailman rakkaimpia ovat :)