sain uuden työpaikan :)
Sain torstaina tietää, että minut on valittu hakemaani työhön. Perjantaina en tavannut esimiestäni, että olisin voinut etukäteen kertoa, että irtisanon itseni muutaman päivän sisällä, kunhan uudessa paikassa saadaan sopimukset tehtyä jne. Nyt olen ihan stressaantunut, kun en saanut kerrottua sitä. :/ Se jotenkin vaivaa mua, kun en kuitenkaan aiemmin ole sanonut työpaikallani mitään, että olen edes hakenut muualle. Tuntuu niin tylyltä kiikuttaa irtisanomisilmoitus.
Mutta ihanaa, että sain sen uuden työn! Se on paljon mielenkiintoisempaa kuin tämä nykyinen ja pääsen todella käyttämään ammattitaitoani :)
Kommentit (3)
En kyllä ymmärrä, miksi pitäisikään puhua uudesta työpaikasta ennen kuin nimet paperissa?! Ensin nimet paperiin ja sitten vasta irtisanomislapun kera pomon juttusille.
Älä nyt suotta stressaa, ei kukaan järkevä ihminen kerro töissä hakevansa muualle. Vasta sitten kannattaa kertoa kun on nimi työsopimuksessa.
Mulla on hieman samankaltainen tilanne. En ole kertonut töissä hakevani koulutustani vastaavaa työtä muualta. Toisaalta nykyinen työpaikkani ei ole tarjonnut mulle mitään koulutukselleni sopivaa, joten kai se nyt on itsestään selvää, että tulen turhautumaan nykyisiin tehtäviini.