miten voi näin hyvän miehen ikinä jättää? :( meidän suhteessa

miestä, joka kaikesta päätellen kuitenkin pitää sut edes jotenkin täysjärkisenä (?). Et tiedä millaiseen kierteeseen saatat joutua, jos hyppäät tuon miehen kelkasta pois. Kaikkihan me joskus ihastutaan toisiin. Älä tee asialle mitään.

Ei missään nimessä kannata erota, ihme että olet miehen löytänyt ja saanut pysymään. Varmasti miehellä jotain omia ongelmia, joiden vuoski jäänyt paisuhteeseen pelastaja-rooliin. Ap on mielisairas, huono ihminen (=petollinen, itsekäs, epätasapainoinen), ei osaa rakastaa eikä edes kanna vastuuta jälkikasvustaan. Kukaan vähänkään itseään kunnioittava mies ei tuollaiseen moniongelmaiseen luuskaan koskisi vapaaehtoisesti! Olet suorastaan katuojatasoa ja jos tuollaisesta rehellisesti sille uudelle miehellesi kertoisit, niin ei se kyllä sinua voisi aidosti rakastaa. Olet itsellesi ja lapsellesi vahingoksi, jos eroat miehestäsi. Miehellesi ero olisi varmasti helpotus ja mahdollistaisi paremman elämän. Ap on tyhjä ja sairas ihminen, joka ei tunne itseään eikä näin ole edes olemassa yksilönä. On vain ympäristön reaktiot häneen. Säälittävää.

Ap:n mies on myös ihminen, ilmeisesti huomattavasti enemmän kuin ap itse, ja tässä pitää punnita hänen tilannettaan ja oikeuksiaan. Jos ap ei siihen itse pysty, autetaan häntä ymmärtämään, että maailmassa on muutakin kuin ap ja hänen tarpeensa ja etunsa. Koitetaan vaikka sitten huijata jollain keinolla ap ymmärtämään, että uusi mies kannattaa valita, pelastetaan ap:n oma mies sillä tavoin takaisin normaaliin elämään.

myös omasta onnellisuudestaan - jos haluaa valita tuollaisen parisuhteen, niin mikäs siinä sitten.

Tuskin Ap kaipaa nyt mitään paskakasaksi haukkumista, tai ainakaan ne ei auta. Eikä semmoinen mielestäni ole aikuisen ihmisen neuvo.



Onkohan miehesi ollut suhteessa kaikki ajat turvatakseen sille pienelle ihmiselle turvallisen aikuisen. Kun kaikkien tapahtumien ajan ollut vierellä ja varmasti ymmärtänyt ettei sinusta olisi ollut lapsen kanssa eläjäksi. Mutta koska lapsi ei ole biologisesti hänen, ei hän ole voinut ottaa lasta ja häipyä. Velvollisuudestaan pientä lasta kohtaan, ei ehkä sinua.



Olen aika samaa mieltä, että saattaisi miehelle olla helpotus, ainakin myöhemmin, että jättäisit hänet. Huolissani olisin kuitenkin pystyisitkö huolehtimaan lapsestasi myöhemminkään.



Et voi ajatella vain omaa rakastumisen/ihastumisen tunteitasi, vaan sinulla on lapsenkin tunteet huomioitavana. Ja jos järjellä ajattelet yhtään, niin jättäisit turhat haihattelut vieraan miehen perään ja keskittyisit antamaan huomiotasi miehellesi, joka on sinusta huolehtinut vuosikaudet. Joskus voisit antaa etkä vain ottaa.

Uusi mies tai kukaan muukaan mies ei varmasti halua olla kanssasi kun kuulee että oot sekopää viiltelijä!

olet arvatenkin rakastunut johonkin täysin kelvottomaan renttuun. No siitä vaan, anna palaa. Saatpahan sen mitä oikeasti ansaitsetkin. Siis miksi ihmiset ei ikinä osaa arvostaa sitä hyvää, mikä niiden elämässä on?

Ap:kin on vain ihminen ja selvästi jo toipumassa. Se, että on joskus toiminut seköpäisesti, ei voi tuomiona olla, että joutuu lopun elämänsä elämään ilman rakkautta.



mutta siis, ap:n kantsis jättää nykyinen miehensä. Ei kukaan halua olla kakkonen tai että kumppanina säälistä. Iso mies selvitköön erosta. Lasta tulee kuitenkin suojella. Olisi hyvä, jos lapsi tapaisi miestä eron jälkeenkin!

Ihan miten haluatte asian ilmaista. Tiedän sen kyllä varsin hyvin, että sinänsä sitä on turha täällä toitottaa. Kiva kuitenkin kun on tullut vielä kommentteja, kiitos.



Mulla on siis diagnosoitu mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö, jossa viitteitä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Kuvaavat minua hyvin. Tiedostan itse, että olen äärimmäsen itsekeskeinen ja empatiakyky jotenkin alikehittynyttä.Joudun aika ajoin oikein muistuttamaan itseäni, miten "kuuluu tehdä oikein", se ei tule multa luonnostaan.Välillä suren asiaa, välillä en edes muista.

Impulssikontrollin heikkous on se, mikä vaikeuttaa elämääni - sillä saan aina asiani solmuun, esim raha-asiat. Ja elämänhallinta on mitä on..tai siis sitä ei ole :/ Ihme että sain edes valmistuttua. Gradunikin kirjoitin maniassa muutamassa viikossa, ja sain siitä kiitettävän .. !



Olen yrittänyt monta kertaa saada mieheni jättämään itseni ja itsekin olen jättänyt, silti aina päädytty takas yhteen.

Mies on se, joka meillä pitää koko paletin kasassa, joten en tiedä mitä käy jos lähden? Mut ei sekään ole oikea syy jäädä, että se huolehtii meistä niin hyvin.

Just toi mulle aamukahvin ja oli tehnyt voileipiä, että söisin edes jotain..Ja sanoi että olen ihana ja rakastaa. Hassu se on.



Mun lapsi on nyt jo esiteini (hyvin helppo sellainen), uskon että nykyään pärjäisin hänen kans kaksinkin ihan hyvin, kun en enää mitään päihteitä käytä ja syön kiltisti lääkkeeni.



Tosin nyt taas alkanu unet käymään vähiin, ruokahalu hävinnyt, energiaa ois vaikka muille jakaa ja ajatus lentää..Kai se on mania taas tulossa, soitan kai lääkärille heti huomenna aamulla.



Uusi ihastukseni tietää kyllä taustani, tokikaan ei ole arkea mun kans elänyt joten ei luonnollisestikaan tiedä mitä se on.



ap

Uusi mies tai kukaan muukaan mies ei varmasti halua olla kanssasi kun kuulee että oot sekopää viiltelijä!

olet arvatenkin rakastunut johonkin täysin kelvottomaan renttuun. No siitä vaan, anna palaa. Saatpahan sen mitä oikeasti ansaitsetkin. Siis miksi ihmiset ei ikinä osaa arvostaa sitä hyvää, mikä niiden elämässä on?

en vaan taida rakastaa.. tai en tiedä loppujen lopuks mitä se edes on. Rakkaus.

Hullaantumiseni kohde ei ole renttu eikä kelvoton. Joskin taatusti kelvottomampi kuin nykyinen. Mut se nyt onkin tollanen puolipyhimys että välillä ihan ärsyttää! ap

on ihan oikeita SAIRAUKSIA, ei niitä ihminen huvikseen itselleen haali. Törkeää haukkua sairasta ihmistä täällä.

Hienoa AP että olet päässyt päihteistä, ne vaan pahentaisivat noita ongelmiasi.

rehellisesti sanottuna et varmaan toista miehesi veroista löydä rinnallesi. Mieti tarkkaan ja hakeudu vaikka terapiaan, yksin.

Rakastitko miestä miehenä vai auttajana. Rakastaako hän sinua hoivaajana vai naisena. Tämä tuli heti mieleen. Mutta tuo mies ei sinua koskaan tule jättämään. Mieti tarkkaan.

olet noin rikkinäinen? Anna miehen adoptoida lapsesi ja jätä ainakin hänet miehelle jos eroatte.

Rakastumisen tunne on huumaava, ihana ja vie mukanaan - myös järjen. Nauti siitä, mutta älä tee mitään, mitä kadut myöhemmin, sillä katuisit kyllä. Mutta älä lähde, katuisit sitäkin. Tiedän tunteen. Onneksi "heräsin" ajoissa. Nyt olen täysin rakastunut - uudelleen - omaan mieheeni. Usko minua ja ala suunnata ajatuksiasi ja tekojasi teidän parisuhteenne parantamiseen ja se paranee. Tsempit ja halit!

P.S. Tiedän, että siitä rakatumisen huumasta ei haluaisi irrota lainkaan, ikinä. Mutta silti, älä edes harkitse miehesi jättämistä!

Rakastitko miestä miehenä vai auttajana. Rakastaako hän sinua hoivaajana vai naisena. Tämä tuli heti mieleen. Mutta tuo mies ei sinua koskaan tule jättämään. Mieti tarkkaan.

Juuri näin. Mieti myös mitä parisuhteelta toivot, mitä tämä nykyinen miehesi ei ole mitä tämä uusi rakkautesi on. Vai kannattaisiko olla hetki yksin.

Rakkauskin on niin häilyvää, tai sen voi helpotsi sekoittaa ihastukseen. Mieti tarkkaan.

kertoo siitä että kunnioitat ja rakastat häntä. Jostain syystä käyttäydyt itsetuhoisesti ja sekopäisesti. Miehen jättäminen ei ole ratkaisu. Sulla on siitä hyvä tilanne että itse tajuat olevasi sekaisin. Älä tee mitään isoja muutoksia elämässäsi nyt.

(kestänyt pian 10v) minä olen ollut se surkea ja luuseri, jota mies on kannatellut ja antanut anteeksi toinen toistaan pahempia asioita. Me on selvitty mun alkoholismista, mun pettämisistä, turhautumisestani siitä, etten ikinä saanut koulutustani vastaavaa työtä -> mies elätti meitä vuosia. Alkaessamme seurustella mulla oli pieni lapsi,jolle mies ollut aivan mahtava isähahmo (lapsen bioisää ei ikinä ole kiinnostanut). Mies on halunnut ja toivonut omia lapsia, siitäkin haaveesta luopui takiani kun en enempää lapsia halunnut.

Tämä ihana mies on mua tsempannut, lohduttanut, kannustanut, valvonut yöt vierelläni silitellen kun itken painajaisten ja unihalvausten kourissa, maksanut terapiani joissa lapsuuden hyväksikäytön takia olen joutunut vuosia käymään.

Hän on hakenut laastarit, pitänyt sylissä ja sanonut, että kaikki järjestyy, kun viilsin tuskissani ja itsetuhossa kylkeni ja nilkkani verille, purin ranteeni ja revin hiukset päästäni.

Hän hoiti pientä lastani silloin, kun ryyppäsin itteni teholle pillerit kyytipoikana ja makasin vatsahuuhtelussa.

Hän on valinnut sen, että elää epätasapainoisen naisen kanssa, koska jostain itselleni täysin käsittämättömästä syystä rakastaa minua. Ja nyt mä olen rakastunut toiseen.

Enkä enää tiedä, olenko koskaan rakastanut miestäni, vai rakastanko vain sitä, miten pyyteettömästi hän rakastaa minua. Kukaan ei ikinä oo ollut mulle niin hyvä, eikä tule olemaan, se on varmaa.

Mitä ajatuksia teissä herättää tämä? Omat tunteet niin solmussa,mytyssä,turtana, etten enää tiedä mistään mitään :'(

hänen apuaan ja tukeaan? Ettet sitten soittele häntä jatkuvasti olkapääksi, kun elämä ei olekaan kivaa.. jos rakkauden huuma uuteen mieheen vaikka laimenee.. Tulee vain mieleen, että olet varmaan aika on/off -tyyppi. Nyt olet rakastunut, tai ainakin luulet niin. Onko se sitä vielä parin kuukauden päästä? Ehkä sinun pitäisi asua omillasi ennen kuin lähdet uuden miehen matkaan. Miehesi varmaan rakastaa sinua, mutta sinä myös lasket tosi paljon hänen hyväsydämisyytensä varaan.

vaan oire sun omista ongelmista. Tylsää ja tasaisen onnellistahan ei saa olla, nyt keksit tällä kertaa tällaisen actionin itsellesi. Samaa paskaa kuin aiemmat jutut. Tulet katumaan loppuelämäsi jos jätät miehesi, ja yrität nyt päästä vaan helpommalla etsimällä jonkun muun kohteen, kun sun pitäisi rakastua siihen mieheesi uudelleen. Ja tasa-arvoisena aikuisena, eikä minään itsetuhoisena ressukkana. Helpompi vaan häipyä kun olla onnellinen, suunnittelet meneväsi siitä mistä aita on matalin. Rakkaus on TAHDON asia, ja sun pitäisi pystyä tahtomaan siinä missä miehesikin on tahtonut. Olet iso tyttö ja vastuussa teoistasi, yritä muuttaa asennettasi.

niissä oli paljon asiaa.



Mä oon siis ollut koko aikuisikäni holtiton ja moniongelmainen(siitä voi syyttää lapsuudessani koettua insestiä ja skitsofreenikkoäidin pahoinpitelyjä, tai sitten ihan vaan mua itseäni), ja voin sanoa rehellisesti ettei meidän suhde kai ole ikinä ollut tasavertainen parisuhde vaan ennemmin just tuollainen auttaja-autettava - suhde.



Tällä hetkellä ja itse asiassa jo muutaman vuoden on mennyt paremmin, en enää käytä alkoa enkä rauhottavia enkä fantasioi itsemurhasta - tästä kiitos ihanalle miehelleni ja osittain kai myös tiiviille terapialle. Ilman miestäni olisin varmasti myös jo menettänyt lapseni, jota kuitenkin rakastan enemmän kuin mitään, vaikken olekaan osannut olla mikään hyvä äiti, monesti kaukana siitä.



Kunnioitan miestäni aivan kauheasti ja olen kiintynyt - tietysti-, meillä o hyvää arkea, mutta en ikinä ole ollut häneen tälleen hulluna kuin nyt tähän toiseen :( Fyysisesti en ole pettänyt tällä kertaa, mutta vaikeaa kun tämä toinen valtaa vaan ajatukset, ja oma mies tuntuu..no, hän on paras ystäväni ja ihana ja rakas ja kaikkea, mutta nyut tuntuu etten vaan rakasta niinkuin parisuhteessa pitäisi.



Ehkä tää sit tosiaan on vaan yksi mun oireista, kuten joku sanoi..Bipo on ihan diagnosoitu, joten oisko sitä?Vaikka lääkityksen pitäis olla kunnossa.



ap

mutta ota vastuu valinnastasi. Kokonaan. Itse.