Lue keskustelun säännöt.
Mieheni hylättiin lapsena
28.11.2005 |
Mieheni ei paljon puhu lapsuudestaan ja on sanonut, etten ikinä tule tuntemaan häntä läpikotaisin. Saan aina kuulla palasen sieltä ja palasen täältä ja paikkaamaan aukkopaikat mielikuvituksella.
Tiedän vain, että n. 10-vuotiaana hän joutui pitämään huolta kahdesta nuoremmasta sisaruksestaan kun heidän äitinsä oli lähtenyt ja isä teki reissutyötä. Sitten isäkin hylkäsi lapsensa, sisarukset sijoitettiin satojen kilometrien päähän toisistaan ja meni 5-10 vuotta ennen kuin mieheni näki sisaruksiaan tai isäänsä seuraavan kerran. Äitiään hän halveksii, isälleen on jollain tapaa katkera siitä ettei isä halunnut 7 vuoteen tavata ollenkaan. Välit kuitenkin ovat pintapuolisesti kunnossa joka suuntaan.
Olisi hienoa kun voisin tarkemmin ymmärtää mitä tällainen hylkäämiskokemus on tehnyt hänen tunne-elämälleen... Onko kohtalotovereita, linkkivinkkejä tai kirjavinkkejä?
Kommentit (5)
Joskus humalassa itki ja kiukutteli kuin pikkulapsi tätä asiaa, eli kai se häntä jonkun verran painaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos " pärjää" elämässä. Mutta elämän tarkoitus ei ole " pärjääminen" . Miehesi olisi hyvä käsitellä menneisyyttään - koska se ei häviä mihinkään, vaikka hänelle tulisi ikävuosia lisää miten paljon hyvänsä.
Ei hänkään halua aiheesta keskustella. Murusia on sadellut silloin tällöin, mutta selvästikään ei halua kaivella vanhoja.
Isä ollut kai ikänsä juoppo. Eivät ole olleet missään tekemisissä vuosikymmeniin. Äiti lähti maailmalle ja vei pienet lapsensa sijoituskotiin. Mieheni oli silloin kai viiden vanha. Äiti kuoli myöhemmin tapaturmaisesti.
Elämä on tehnyt miehestäni itsekkään. Ja jotenkin risaisen, mutta vahvanja sitoutumiskammoisen. Ja joskus huomaan, että häneltä puuttuu ymmärtämys tavalliseen perhe-elämään. Itse olen taas ehjästä perheestä kotoisin, maatilan tyttö, joten kontrastimme on välillä hyvin selvä. Hän on jotenkin koteloinut kokemansa, eikä halua sitä jakaa, aivan kuin sinunkin miehesi, ap. Tiedä sitten, onko se jokin miehinen tapa hoitaa asiat, sulkea ne pois.
Lapsilleen hän on hyvä isä, puolison saavutukset ovat ajoittain surkeammat. Yritän kuitenkin pitää mielessä hänen historiansa ja toivon, että jonain päivänä hän pitää minua tarpeeksi luotettavana ja pysyvänä kertoakseen koko tarinansa. Luulen, että siitä alkaa parantuminen.
tuollaista ja sen tuottamia tuntemuksia. Mutta toivon kaikkea hyvää teille!