En enää ymmärrä ystäviäni, kun meillä on lapsia

Jokainen hoitakoon äitiytensä tavallaan. Tarkoittaa toki niin, ettei vahingoita lapsiaan.

Sinä olet nyt tuossa hurahtamisvaiheessa ja kuvittelet, että riittää, kun elät vain lasta varten. Sori nyt vaan.

Mäkin oon rakastanu hoitaa mun pikkunyyttejä ylikaiken.



Päivähoitoon laittanut vasta 4v.



Ja kyllä, ovat itsekkäitä.

Näkeehän sen jo siitä, että ne jotka jäävät hoitamaan yli 3 vuotiaita lapsia kotiin, leimataan luusereiksi, jotka siipeilevät yhteiskunnan tai miehensä rahoilla.

Itseen voidaan kyllä laittaa rahaa ja aikaa ja käydä mielekkäässä työssä, mutta ei oteta huomioon, että se päiväkoti on lapsen työtä, minkälaista palkkaa hän siitä saa? Vapailla viedään mummolle hoitoon ja kotona istutetaan telkkarin ääreen tai komennetaan omaan huoneeseen yksin leikkimään. Vanhempi tarvitsee uuden auton, uudet vaatteet, omaa aikaa, mutta sitä laste ei tarvitsekaan huomioida niin paljon.

älä arvostele heidän äiteyttään. Kaikki ei ole samanlaisia äitejä.

Kuinka vanha on lapsesi, sillä se mielipide voi muuttua ja yhtä-äkkiä huomaatkin olevasi töissä.

Luulen lapsesi olevan pieni vauva.

Ystäväsi ovat noissa asioissa erilaisia kuin sinä, mutta minusta on kohtuutonta ajatella että he olisivat huonompia, itsekkäämpiä tms.



Kyllä varmasti ne tuttusikin välittävät lapsistaan ihan yhtä lailla, mutta heillä on varmaan vaan vähän eri käsitys siitä mitä lapsi tarvitsee ja mikä hänelle on parasta. Monen mielestä esimerkiksi lapsen hoitoon laittaminen ei ole hänelle haitaksi, ja silloin ei ole mitään estettä tämän ratkaisun tekemiselle. Kun taas ne joista (kovin pienen) hoitoonlaitto on julmaa ja huonoksi lapselle, toki tekevät omista arvoistaan lähtien toisenlaisen päätöksen. Kumpikaan ei kuitenkaan ole itsekäs ja laita omaa etua lapsen edelle, onpa vaan erilaiset perususkomukset.

mun nyytit on jo 8v. ja 10v.

Pidän töissäkäyntiä järkevänä, koska se näkyy sitten eläkkeessä. Vanhana voi mennä jo lääkkeisiin paljon rahaa.

Mulla omat syyt olla kotona.

6

Miksi kaikkien pitäisi olla samanlaisia? Minusta tuli paljon parempi äiti lapselleni kun sain mennä töihin hänen täyttäessään 1v. Rakasta lastani yli kaiken, mutta en olisi jaksanut kotiäitiarkea, meillä alkoi perheen kanssa mennä tosi huonosti. Riitelin joka asiasta kun koin olevani kahlittu kotiin lapsen kanssa ja aloin myös tyrannisoimaan mieheni menoja. Avioero ei ollut kaukana.



Nyt olemme onnellisia ja voimme hyvin, käymme vuorotellen lapsen kanssa harrastuksissa ja molemmat saavat toteuttaa itseään kodin ulkopuolella. Perhekemia pelaa ja meillä on mukavaa yhdessä. Viihdymme paljon myös kotona kun koti on kunnossa ja rahaa sen laittamiseen on, eikä tarvitse elää miehen siivellä. Lapsi on oppinut rohkeaksi ja sosiaaliseksi, illat sylitellään ja tehdään kaikkea mukavaa yhdessä. E usko että olisimme tässä tilanteessa nyt jos olisin jatkanut kotonaoloa, en voinut silloin hyvin. Kyse ei ollut että lapsi olisi ollut vaikea, omatrahkeeni eivät vain jotenkin riittäneet tilanteeseen, katkeroiduin kaikesta miehelle.



Ole armollinen ja ymmärrä ap meitäkin, jotka olemme erilaisia. Minä puolestani en tuomitse niitä jotka ovat lapsen kanssa kotona 3v. Toivon että he ovathyviä äitejä valitsemallaan tiellä.

jotka ovat kotona pidempään lasten kanssa. Mä olen itse samanlainen enkä kiitos ja kunniaa ole saanut keltään. Jatkuvasti kysellään, että miksi viitsit olla kotona, mitä sä siellä oikein teet, miten saat ajan kulumaan, eikö lapsille olis parmepi olla päiväkodissa muiden lasten kanssa, eikö sua ahdista elää miehen rahoilla, tyrkytetään koulutuskirjoja ja suositellaan kaikenmaailman kursseja jne. Tehdään hyvin selväksi ettei sellainen ole mitään joka hoitaa lapsiaan kotona. 9 kk voi olla lapsen kanssa kotona, maksimissaan 1 vuoden, silloin on hyvä äiti.

jotka ovat kotona pidempään lasten kanssa. Mä olen itse samanlainen enkä kiitos ja kunniaa ole saanut keltään. Jatkuvasti kysellään, että miksi viitsit olla kotona, mitä sä siellä oikein teet, miten saat ajan kulumaan, eikö lapsille olis parmepi olla päiväkodissa muiden lasten kanssa, eikö sua ahdista elää miehen rahoilla, tyrkytetään koulutuskirjoja ja suositellaan kaikenmaailman kursseja jne. Tehdään hyvin selväksi ettei sellainen ole mitään joka hoitaa lapsiaan kotona. 9 kk voi olla lapsen kanssa kotona, maksimissaan 1 vuoden, silloin on hyvä äiti.

enkä moista ihmettelyä koskaan kuullut. Joiltain kateellisiltä lähinnä ihmettelyä että helppohan sitä on kotona olla kun miehellä on niin hyvät tulot.

Ainoat eneemmät ihmettelyt on ollut siitä että miten aion päästä takaisin oman alani työelämään niin pitkän tauon jälkeen, kun olen kuitenkin nopeasti eteenpäin menevällä teknisellä alalla. Se kieltämättä hieman itseäkin huoletti mutta täällä sitä ollaan taas jo kolmatta vuotta koodailemassa isossa IT-talossa, kotiäiteilystä huolimatta (palkka toki ei ole samaa luokkaa kuin yhtenäisen työuran tehneillä).

mutta kyllä täällä ainakin kotiäitiys on tosi parjattu valinta. Mitä kauemmin olet kotona, niin sitä pahempi juttu. Itse tietenkin olen tyytyväinen valintaani, mutta se onkin toinen juttu.

no naivius herättää naiviutta, mutta silti.

Toihan on siis ihan täyttä paskaa! Puolustaudu nyt hyvä ihminen.



Emmä antais kenenkään lätkästä mun otsaan jotain luuseri leimaa tuon takia, vaan minä lätkäsen sen ennemmin heidän otsaan.



JA AI ON LAPSEN KANSSA OLLUT _PITKÄÄN_ KOTONA JOS ON HOITANUT HÄNTÄ 4V ASTI JA MENNYT SIT ITE TÖIHIN!?



Ei hyvää päivää. Ei tuo oo kyllä pitkään, pitkään ois esimerkiks se et hoitas 7v asti tai olis vielä senkin jälkeen kotiäitinä vaikka lapset rupeaa olemaan isompia.



Se on enemmän suositus kuin vääryys olla lapsen kanssa 3-4v asti kotona.



Vääryyttä on enemmän se että 9kk - 1v, JOKA ON VIELÄ TÄYSI VAUVA NIIN SYSÄTÄÄN KOTOA LAITOSHOITOON. Kyllä sitä kuulkaa kerkee laitostumaan vielä montaa kertaa myöhemminkin, viimestään pakolla siinä kun alkaa pitkä peruskoulu kausi ja oppivelvollisuus!

pitää löytää hyviä ja yleviä syitä siihen. Siis silkkaa itsensä korottamista.



Kerronpa esimerkin. Ystäväni - kolmen lapsen äiti - piti itseään supermammana. Ainoana oikeanlaisena, olihan hän jo kolme lasta saattanut maailmaan. Siis imetti pitkään, kärvisteli synntyksen jälkeiset masennukset, nökötti kotona hampaat irvessä jne.



Sitten minä, pitkään lapseton, sain lapsen. Toiminkin jo heti alkuun eri tavalla ja huomasin, miten se ystävääni kismitti. Kun hän oli pusertanut joka maitotipan rinnoistaan vauvansa suuhun ja kestänyt lapsen loputtomia ilta- ja yöitkuja, minä keräilin maidonkerääjään ylimääräisiä maitoja, joita mies sai syöttää vauvalle iltaisin ja luoda omaa läheisyyttään (yleensä siis syötti imetyksen jälkeen sen verran kun vauva jaksoi ylimääräistä vedellä). Bonuksena hyvin nukutut yöt, isällä hyvä ja läheinen suhde vauvaan ja levännyt äiti (iltaimetyksen jälkeen menin ajoissa nukkumaan, kun vauva vielä seurusteli isänsä kanssa). Sain kuulla, miten en oikeasti edes täysimetä, kun vauva saa tuttipullosta maitoani. Pyh! En täysimetä sen sanan vuoksi vaan siksi, että lapseni saa parasta mahdollista ruokaa ja hoitoa.



Kun isä piti isäkuukauden, sain kuulla, miten huono äiti olen. Onhan nyt rikos hylätä vauva isän hoitoon. Eihän isät osaa hoitaa lapsia. Meillä isäkuukausi sujui hyvin ja isällä ja lapsella oli loistava suhde. Lapsi ei vierastanut eikä takertunut äitiin, vaikka äiti nyt se ensimmäinen lohduttaja yleensä olikin. Isäkin kelpasi. Ystäväni itki tässä vaiheessa, miten lapsi roikkuu kuin takiainen ja huutaa, jos on 20 minuuttiakin isänsä hoidossa ja miten hän ei pääse mihinkään ja masennuskin pahenee...



Silti hän hoiti nuorimmankin kotona 3-vuotiaaksi, napsi pilleriä naamaan ja hampaat irvessä jaksoi. Minä laitoin reippaan pikkumiehemme päiväkotiin 2v3kk vanhana ja viihtyi hienosti. Voimme kaikki hyvin, talous ei ollut tiukoilla ja pääsimme pian muuttamaan omaan taloonkin. Meillä ei ollut kriisejä, parisuhde voi hyvin ja lapsi viihtyi ja on kasvanut hyvätapaiseksi nuoreksi koululaiseksi.



Entä ystäväni? Hän pääsi töihin vihdoinkin, keksi harrastuksen, jota harrastaa jokaikinen arkipäivä ja viikonloppuisinkin on kokoontumisia. Työpaikalta löytyi komea seuralainen, jonka kanssa tavataan salaa. Oma mies kun on paljon työmatkoilla. Isovanhemmat hakevat lapsia viikonloppuisin yökylään, kun äiti harrastaa ja "harrastaa". Viikolla isoin (11-vuotias) vahtii 8- ja 7-vuotiaita, kun äiti on myöhään töissä ja sitten harrastuksessaan.



Ystäväni pitää itseään erinomaisena äitinä kaikilla mittapuilla. Nyt on vain hänen vuoronsa toteuttaa itseään. MInä olen hänestä itsekäs, kun laitoin lapseni päivähoitoon alle 3-vuotiaana, annoin isän pitää isäkuukauden ja herranjestas, syötin vielä tuttipullostakin, vaikka ei ollut mitään todellista tarvetta!



Minusta taas ystäväni on itsekäs. Ei äitiys ole mikään kilpajuoksu, jossa kolme ekaa vuotta merkitsevät ja loput eivät. Kyse on elämänikäisestä suhteesta. Tärkeintä on pitää huolta pienin keinoin omasta hyvinvoinnista, puolison hyvinvoinnista ja lopulta lasten hyvinvoinnista. JOkaisella perheellä on tähän omat keinonsa. Tyhmintä on luulla, että homma on ohi kolmessa vuodessa eikä ole mitään väliä omalla tai puolison jaksamisella.



Ymmärrätkö pointin? On niin helppoa nousta muiden yläpuolelle, mutta oikeasti ne mittarit (hoitoon laittamiset, imetykset jne) ovat vain pisara meressä. Ainoa oikea mittari on lopputulos eli se, minkälainen lapsi on aikuisena.

Ymmärrätkö pointin? On niin helppoa nousta muiden yläpuolelle, mutta oikeasti ne mittarit (hoitoon laittamiset, imetykset jne) ovat vain pisara meressä. Ainoa oikea mittari on lopputulos eli se, minkälainen lapsi on aikuisena.

Just näin. Paitsi että se näkyy lapsesta jo paljon aikaisemmin.

Veikkaanpa, että sun kaveris oli vain puhtaan itsekän kun toteutti itseään lastensa kanssa ensimmäiset kolme vuotta. Tuskinpa olis tehnyt noin jos olis ollut itsestä huono.

Melko usein pyyteetön lasten hoitaminen onkin itsekästä lasten hyväksikäyttämistä omien hoivaviettien tyydyttämiseen.

Mutta tuossa äskeisen ihmisen kirjoittamassa pitkässä tarinassa, oli kuitenkin erona se, minun ja tuon ihmisen kohdalla ketä hän kuvaili..



Että itse olen hoitanut OIKEASTI, silkasta ilosta ja omasta tahdostani/ hyvän olon tunteesta lapset 4v asti kotona ja nauttinut siitä kotiäitiydestä!



Koska aikaansa kutakin.



Ja meidän lapset nautti myös siitä että saivat olla kotona tietyn aikaa, eikä sysätty heti vaan päiväkotiin. Koska hekin ovat kerran elämässä vaan lapsia, niin antaa siitä lapsuudesta nauttia kotosalla, ilman ennen kun tulee näitä mitään velvollisuuksia jolloin se pakostikkin muuttuu siinä vaiheessa eli enää ei voikkaan sitten jäädä kotiin lötköilemään, eikä kyllä pidäkkään sitten pidemmän päälle.



Me asutaan kerrostalossa, joten tässä yhteisössä on muitakin lapsia, niin meidän lapset ovat saaneet aina leikkiä heidän kanssaan. Sitten minulla ja miehellä on ystäviä joilla on lapsia, joten heillä myös kylässä käyty ja toisinpäin, lapset ovat saaneet leikkiä myös siellä toisten lasten kanssa. Sitten puistossa kun ollaan käyty niin siellä on aina ollut muita lapsia ja lapset ovat saaneet leikkiä heidänkin kanssaan.



Ja tämä on riittänyt siihen 4v asti. Ei ole tarvinnut sysätä vieraille hoitoon tai isoihin ryhmiin. Mutta ei ole silti tarvinnut sanoa tai väittää, etteikö olisi myöskin kaveriseuraa ollut vaikka päiväkodissa ei olisikaan ollut.