Arvostatko päiväkodin henkilökuntaa?

totta tuokin, että tarvitseeko nähdä niin paljon vaivaa.



Mutta meidän työtä säätelee lait ja asetukset. Juuri esiopetusta koskeva laki muuttui ja kun sitä katselee, niin ymmärtää, että jo aika nuorena taitoja on alettava hallitsemaan. Enkä tarkoita tässä mitää lukemista tai kirjoittamista tai muuta koululaisille kuuluvaa taitoa. Suurin osa lapsen kehitykseen liittyvistä asioista, joita otetaan vanhempien kanssa puheeksi, liittyvät lapsen sosiaalisiin taitoihin, tunteiden tunnistamiseen ja niiden ilmaisuun. Kun kaikki ei voi aina mennä juuri niinkuin itse haluaa. Ei vaikka miten pahalta se tuntuisikin! Tai kun ymmärtäisi, miksi minussa myllertää tällä tavalla. Tai että kyllä 4-vuotiaalta voi jo vaatia hieman omatoimisuutta, ei häntä tarvitse kantaa autosta päiväkotiin ja riisua eteisessä. Tässä tietysti otetaan maalaisjärki käteen: joskus voi hellittely-mielessä kantaa lapsen autosta sisälle ja riisua. Mutta sitäkin näkee, että eskari-ikäisiä vanhemmat riisuu ja pukee. Totuus näille lapsukaisille valkenee sitten koulussa: välitunnille ei ehditä, kun ei osata pukea kunnolla; tunnille ei ehditä, kun ei jaksa/osaa kävellä tarpeeksi ripeästi sisälle ja riisua nopsasti vaatteet pois.

Lapsuudenystäväni on lastentarhanope ja paras työssään.

Niin vanhempien on vaikea ottaa lapsistaan negatiivista palautetta vastaan ja reaktio voi olla siksi varsin nuivaa. Keskitytkö noihin kehittämiskohtiin kasvatuskeskusteluissa hieman liikaa? Tuntuu että lapset ovat monille varhaiskasvatuksessa tuöskenteleville vain " ainesta", ei yksilöitä, lapsia, jotka oppivat omaan tahtiinsa. Vanhemmat ovat vanhempia, ja suurin osa vanhemmista todella haluavat vain sen turvallisen "säilön" lapselleen hoitopäivän ajaksi. Virkainto ja sossumainen viisastelu nostattaa vain ärtymystä. Itse kaipaan lapsen päivähoidolta vain mukavaa tekemistä lapselle turvallisessa ympäristössä samalla vuorovaikutuksessa toisilta oppien niin kauan kuin pääsen hänet hakemaan kotiin. No, meillä lapsen hoitopäivä on 6 h, josta hän nukkuu pari tuntia, joten tilanne on sikäli ehkä eri meillä. Lapsi ei ole myöskään erityislapsi.

totta tuokin, että tarvitseeko nähdä niin paljon vaivaa.

Mutta meidän työtä säätelee lait ja asetukset. Juuri esiopetusta koskeva laki muuttui ja kun sitä katselee, niin ymmärtää, että jo aika nuorena taitoja on alettava hallitsemaan. Enkä tarkoita tässä mitää lukemista tai kirjoittamista tai muuta koululaisille kuuluvaa taitoa. Suurin osa lapsen kehitykseen liittyvistä asioista, joita otetaan vanhempien kanssa puheeksi, liittyvät lapsen sosiaalisiin taitoihin, tunteiden tunnistamiseen ja niiden ilmaisuun. Kun kaikki ei voi aina mennä juuri niinkuin itse haluaa. Ei vaikka miten pahalta se tuntuisikin! Tai kun ymmärtäisi, miksi minussa myllertää tällä tavalla. Tai että kyllä 4-vuotiaalta voi jo vaatia hieman omatoimisuutta, ei häntä tarvitse kantaa autosta päiväkotiin ja riisua eteisessä. Tässä tietysti otetaan maalaisjärki käteen: joskus voi hellittely-mielessä kantaa lapsen autosta sisälle ja riisua. Mutta sitäkin näkee, että eskari-ikäisiä vanhemmat riisuu ja pukee. Totuus näille lapsukaisille valkenee sitten koulussa: välitunnille ei ehditä, kun ei osata pukea kunnolla; tunnille ei ehditä, kun ei jaksa/osaa kävellä tarpeeksi ripeästi sisälle ja riisua nopsasti vaatteet pois.

Haluan vielä täsmentää, etten toki puhu keskusteluissa vain kehitettävistä jutuista. Suurin osa keskustelusta menee siihen, että kerron mitä lapsi on touhuillut päivähoidossa, miten toiminut missäkin tilanteessa. Kerron milloin hänelle tulee ikävä äitiä ja isää, tai mistä hän ilostuu erityisesti jne.



Minulla on läheinen suhde useimpiin hoitamiini lapsiin. Joskus täällä on keskusteltu siitä, että saako hoitaja antaa pusun hoitolapselleen. Sen koen kyllä vieraaksi ajatukseksi, mutta pidän lapsia mielelläni sylissä, silitän päästä ja juttelen heidän kanssaan ihan kaikessa rauhassa, teen yhdessä palapelejä ja piirtelen. Useimmiten, kun tule töihin, lapset tulevat innoissaan minua vastaan ja lähtiessäni töistä he ovat aidan takana vilkuttamassa ja sanomassa hei, heit.

-- lapsen sosiaalisiin taitoihin, tunteiden tunnistamiseen ja niiden ilmaisuun. Kun kaikki ei voi aina mennä juuri niinkuin itse haluaa. Ei vaikka miten pahalta se tuntuisikin!

että nämä taidot puuttuvat vielä joidenkin lasten vanhemmiltakin...

kokemus sellainen, että jämäkkyyttä ei ole. mieluummin natsi hoitaja, kuin manipuloitavissa oleva, joka antaa kiusaajan kiusata.



eli opettajile ja hoitajille pitäisi saada kurinpito oikeus takaisin. ei niin, että röyhkeimmän ja ahneimman penikan vanhemmat vaativat ja määräävät ja päättävät kaiken, vaan kaikille samat säännöt ja kuri.



liian lepsuja ja hyppivät röyhkeimän pillin mukaan.

Lapsen päiväkodissa oli jämpti meininki, pitivät lapset hyvin kurissa ja nuhteessa. Lapsilta vaadittiin hyvää käytöstä ja ruokatapoihinkin kiinnitettiin huomiota. Tämän lisäksi oli sopivasti leikkiä, touhua, opetusta ja ulkoilua. Toimiva ja monipuolinen setti. Lasten määrä ei myöskään ollut lähelläkään lain sallimaa maksimia, joten sekin paransi viihtyvyyttä. Jos joku opettajista oli sairaana, tilalle hankittiin aina sijainen. Koskaan ei ollut tilannetta, että päiväkodista oltaisiin soitettu, että voitteko pitää lapsen kotona kun meillä ei ole tarpeeksi henkiökuntaa.



Hyvät muistot jäi päiväkotiajoista, vaikka se aika eskari mukaan laskettuna jäikin kahteen vuoteen.