Tunnetko ketään erakkoa? Uskotko että

erakkous ilmenee? Entä onnellisuus? Miksi hän on erakko?

mutta nyt lähempänä neljääkymppiä on iskenyt kaipuu parisuhteeseen ja lapsen saantiin joten enää en ole täysin onnellinen erakkona. Vaikea vaan lähteä ihmisten pariin kun on parikymmentä vuotta elänyt tapaamatta ketään, olematta kenenkään kanssa tekemisissä jne.

Kyllä välillä kaipaan seuraa,mutta siis tosi harvoin.

Ja toisaalta,jos lähtisin vaikkapa viiden naisen kanssa baariin,saisin paniikkikohtauksen varmaan tunnin sisällä.

Yleensä minusta tuntuu ettei kukaan ymmärrä minua.

erakkous ilmenee? Entä onnellisuus? Miksi hän on erakko?

asuu kaukana sivistyksestä koiransa kanssa, voiko se paremmin ilmetä :) ?

Olen erakko. Minulla on mies, ainut ihmissuhteeni. Olen onnellisimmillani näin. Ihmisten kanssa olen onneton, mutta yksin onnellinen. Keikkatöitä teen, töissä joudun olemaan sosiaalinen. En ole koskaan halunnut lapsia tai kotieläimiä. Pehmolelut korvaavat ne, ovat suloisia ja puhtoisia. Rakastan omaa aikaa, omaa tilaa, vapautta, rauhaa ja järjestystä. Olen kyllä materialistinen. Tykkään kaikesta kauniista, kuten vaatteista, koruista, tavaroista, esineistä, huonekaluista, tauluista jne. Vpisi sanoa, että ne ovat parhaimmat, tärkeimmät ja rakkaimmat ystäväni. Eivät ilkeile, niinkuin ihmisystävät, vaan ovat kilttejä. Tykkään lukea, ulkoilla, kuunnella musiikkia, hemmotella itseä, kuntoilla, laitella kotia, sisustaa, matkustella, kierrellä kauppoja, mutta vain mieheni kanssa tai yksin. Erakkous on luxusta.

Tunnen, isäni on.

On kai niin onnelinen kun haluaakin olla. Tuohon tilaan on ajautunut avopuolisonsa kuoleman jälkeen.

Ei ole edes koiraa. 

En, mutta toivoisin itse olevani. Mikään muu ei aiheuta niin suurta päivittäistä vitutusta kuin vähäinenkin kanssakäynti ihmisten kanssa. Vapaa-ajallani en sitä harrasta muuta kuin kaupan kassalla, töissä on saatana sentään vähän pakko. Taitaa sielläkin kyllä jo näkyä läpi, ettei kiinnosta edes toivotella huomenta työkavereille.

Saisinpa potkut...