Onko elämä nykyään mielestäsi raskasta?
Väsyttääko arki sinua? Missä asioissa sen huomaa?
Kysymys on suunnattu vain yli kolmekymppisille
Kommentit (9)
ikää 38v. Lapset kasvaa, rahaa on enemmän, arki koko ajan helpompaa. Arki oli raskasta, kun lapset olivat alle 4v.
Täällä on pesuloita,kotiapua,lastenhoitajia, edullisia harastuksialapsille ja aikuisille.Autot ovat halpoja ja voi ostaa pari autoa johon pesue mahtuu sekä kaikki harraste välineet. Arjesta ei tarvitse selviytyä itse.
Suomessa perheille suunnatut palvelut ovat minimaalisia. Jos jotain apua saa niin se on järkyttävän hintaista.Suomessa yhteiskunta yrittää ottaa firmojen paikan tarjoten apua. Se ei koskaan tule onnistumaan.Nähtiin se jo itänaapurissa taannoin ja huonosti kävi.
Ei tarvitse muuttaa kuin Keski-Eurooppaan niin johan alkaa helpottaa. Itse asun EU:n ulkopuolella.
Työpäivinä en jaksa tehdä iltaisin mitään, väsyn työstäni niin paljon. Viikonloput menevät siivoamisessa. Olen aina nuutuneen ja sulkeutuneen oloinen. Tosin niin näyttävät monet muutkin olevan.
Väsyttääko arki sinua? Missä asioissa sen huomaa?
Kysymys on suunnattu vain yli kolmekymppisille
Kaikki mitä elämässä on, on kivaa, mutta sitä kaikkea on vähän liikaa, joten kokonaisuus on uuvuttava.
ENkä tiedä mistä lähtisin karsimaan. Työtä on ihan normaalimäärä, mutta se on hektistä ja myös vapaa-ajalla mielessä pyörivää.
3 lasta, 4v, 7v ja 9v, joista vanhin harrastaa futista, jota on joka päivä. ELi kuskaamista koko ajan, siihen päälle vielä kahden pienemmän harrastukset, ( joita toisella 2krt ja toisella 1 krt viikossa) niin illatkin on mukavasti täytetty.
Noh, ehkä tämä tästä parissa vuodessa jo alkaa helpottaa, kun esikoinenkin alkaa päästä omin kyydein treeneihin, ja sitä saa välillä ihan oikeasti levätäkin esim. viikonloppuisin.
Kiireeseen tosin voisi vaikuttaa myös itse,kaikein ei tarvitsisi olla aina niin tiptop. Työpäivät pitkiä, kodin pitäminen yllä, remontit ja lapset pitävät kiireisinä. Enää ei osaa edes kunnolla rentoutua vaan miettii tekemättömiä asioita. Viikonloppuna yrittää paremmin relata ja tekee vain pakolliset jutut. Itsestä huolehtiminen jää usein viimeiseksi. Muuten elän onnellisesti ja tässä iässä 30+ raha-asiat kunnossa joten voi esim. lähteä lomalle jos siltä tuntuu.
Lapset ovat pian 2v ja pian 4v ja ovat nyt paljon helppohoitoisempia kuin pienempänä. Viimeiset vuodet on olleet todella rankkoja yöheräilyistä ja esikoisen mustasukkaisuudesta ym. johtuen, joten olen iloinen, että nyt on leppoisampaa (toki edelleen on viisi herätystä yössä, mutta se on pientä aiempaan verrattuna!). Palaan töihin vuoden kuluttua ja sitten muuttuu taas rankaksi. Nyt lähinnä tiukka rahatilanne stressaa pikkuisen, ei muu.
Nyt asun Usassa ja elämä on huomattavasti helpompaa.
Tietysti lapset ovat vähän isompia, mutta välillä mietin että kunpa olisin asunut täällä kun lapset olivat pieniä. Vaikka ei ole tukiverkostoja niin arki on paljon helpompaa. Kotiin saa palkattua apua vaikkei kroisos olekaan. Siivoojan käyttö on arkipäivää. Satunnaisia lastenhoitajia on suht helppo saada kohtuuhintaan. Kaupassa ruokaostokset pakataan valmiiksi ja kannetaan tarvittaessa mun autoon. Olispa se palvelu ollut Suomessa kun oli pari polvenkorkusta tenavaa ryntäilemässä eri suuntiin Prisman parkkihallissa.
Ravintoloista saa hyvää kohtuuhintaista ruokaa tarvittaessa kotiin kuljetettuna. Muutenkin, melkein kaiken saa tilattua kotiin kuljetettuna vaipoista huonekaluihin. Huonekalut jopa kannetaan oikeaan huoneeseen asti ja puretaan laatikoista. Ja nää on kaikki semmoista ihan peruskauraa, ei mitään kalliiden luksusputiikkien touhua.
Ja tietysti ilmasto, ei tarvitse pukea miljoonaa kerrosta vaatteita hikisenä kiemurtelevan lapsen päälle vaan ulos voi yleensä lähteä sisävaatteissa.
Eli tällä hetkellä ei ole raskasta. Suomessa oli raskasta etenkin kun perheessä oli enemmän kuin yksi pikkulapsi.
Olen yh ja koko lapsen hoito on yksin minun vastullani. Teen töitä, joissa on myös ilta- ja viikonlopputöitä aika ajoin, mikä asia saa minut lähes päivittäin itkemään ahdistuksesta. Ei minulla ole ketään, kelle lapsi laittaa. Lapsella on vielä perussairaus jonka takia ihan kelle vaan teinityttöselle ei häntä voi jättää, ei sen puoleen, että niitäkään olisi tarjolla. Kaikki tämmöiset vaativat aivan mahdottomia järjestelyjä, olen kroonisesti uupunut ja selviytymisen rajoilla.
Siltikin elämässäni on paljon todella hyvää. Ihania ihmissuhteitakin on (vaikkakaan ei arkea helpottamassa). Se, että elämä on raskasta, ei tarkoita, etteikö siitä voisi myös olla onnellinen. Hyvät osat elämässäni ovat aarteita.
Arki on helppoa, kaikki sujuu ja toimii. Tarpeeksi työtä, tarpeeksi huvia, tarpeeksi lepoa. Olen tyytyväinen, tasapainoinen ja onnellinen.