Arjen oivallus
Monesti tulee sanottua joo joo, kun oma lapsi kertoo innoissaan jotakin. Tottakai innostun lapsieni jutuista. Kerran jäin miettimään, että kuuntelenko todella, mitä mun oma lapsi juttelee, kertoo, puhuu. Ja kun kerran jäin katsomaan silmiin, ja kommentoimaan, niin mun oma poika ihan häkeltyi siitä. Ja sitten alkoi vuolas tarina, josta ei tullut loppua. Ja en voinut enää olla keskittymättä mihinkään muuhun!
Monesti meiltä jää unohduksiin toisen kuunteleminen ja huomioiminen. En vieläkään osaa sitä täysin, mutta harjoittelen joka päivä.
Kommentit (7)
Kiitos. Tuossa minulla tuli vaan pieni kirjoitusvirhe eli tarkoitin, että "En voinut sen jälkeen keskittyä enää mihinkään muuhun."
Mutta varmasti kaikki ymmärsivät. Mukavaa päivänjatkoa!! :)
Ap
Sama projekti menossa, voi kun osaisi kuunnella lasta paremmin ja muistaisi sen päivittäin.
lapset jo lähes aikuisia, mutta aikanaan tein samansuuntaisen havainnon. Tein kotona töitä, kun lapset olivat pieniä, ja mukamas siis vietin paljon aikaa heidän kanssaan, kunnes tajusin, että suurimman osan ajasta kielsin heitä häiritsemästä, kun tein töitä.Sitten päätin keskittyä erikseen läsnäoloon ja työntekoon, ja kas, lasten riitely ja kiukuttelu väheni ihan minimiin verrattuna aiempaan. Koko ilmapiiri kotona muuttui paljon positiivisemmaksi, ja huomasin itsekin viihtyväni lasten seurassa ihan eri tavalla, kun oikeasti kuuntelin heitä. Nykyään on ihan kamalaa katsella leikkipuistoissa, kaupassa ja muualla lapsia, jotka nykivät hihasta kännykässä puhuvia vanhempiaan. He ovat kyllä paikalla, mutta eivät läsnä.
Lapsuus on ohi äkkiä, eikä menetettyä saa takaisin. Siksi haluan oikeasti olla olemassa lapsilleni. Vanhin mulla on jo kohta 30 v., eli sen ajan virheitä katuessani olen keskittynyt kahteen iltatähteeni ihan erilailla. En vain joojottele ja huutele työhuoneesta ohjeita riiteleville sisaruksille. Tällä tavalla haluan myös kertoa lapsille, kuinka tärkeitä he ovat.
Joskus tuntuu unohtuvan, että lapsetkin ovat ihmisiä. Enhän olisi epäkohtelias joojottelija, tai ärisijä, edes vieraille aikuisillekaan, miksi siis omille rakkaille lapsilleni. Muistetaan kunnioittaa omia lapsiamme!
Monissa perheissä puolisoidenkin välinen keskustelu on tuota joo joo -tyyliä. Ei todella kumpikaan asetu kuuntelemaan mitä toisella oikeasti on sanottavaa, mitä ajatuksia ja tunteita esittää.
Laajennetaan kuuntelu koskemaan koko perhettä.
ja sanomaan selkeästi jos sillä hetkellä ei pysty keskittymään. Kirjoittaa vaikka muistilapun tai jotain ja lupaa kuunnella lasta/ puolisoa paremmin hetken päästä. Tämä on ainakin säästänyt mun hermoja (ja lapsen pettymykseltä) kun kelailen jotain mielessäni ja lapsi tulee kertomaan (sillä hetkellä loputtomalta tuntuvaa) tarinaansa.
Lisää tällaista!