Miten te jaksatte, jos ei ole koskaan varaa mihinkään extraan?

Eihän kenelläkään ole koskaan liikaa rahaa.



OIkeasti ei se onnellisuus ole kiinni rahasta. Mutta ymmärrän myös ap:n pointin, että jos koko ajan kituutetaan.



Mutta mutta.



En väitä, että kärsimys/köyhyys jalostaa, mutta jos muistaa sitä aikaa tai jopa elää kyöhyyselämää, niin osaa arvostaa pieniäkin asioita. Onhan se arvo sinänsä, että ei ole ulosotossa tai muuten kierteessä, jos välillä pitäisi olla "elintasoa".



Ehkä tiukun paikka omassa taloudessa on, että itse kituuttaa aika ajoin rahojen riittävyyden mukaan, mutta lapsille rahaa tippuu taivaasta ja vaatimukset ovat kyltymättömiä. Kaikki pitää saada ja heti. Selitys, ettei rahaa ole ei ole riittävä selitys.



Puutetta en ole koskaan kokenut, mutta kun omat vanhemmat ovat sota-ajan jälkeen lapsia olleet, niin säästäväisyys oli hyve.

Mies pienipalkkaisessa työssä, minä työkyvytön, yksi lapsi ja liian kallis vuokra-asunto (jonossa halvempaan vikat 4 vuotta tuloksetta). Kävin kampaajalla toukokuussa, kun mies sai palkankorotuksen. Harmi vaan että nyt sitten laskivat maksaneensa liikaa, joten palkkaa tulee yli satanen vähemmän kuin yleensä ja se tuntuu jo sen verran, että juurikasvu saa kasvaa jatkossakin. :( Tuntuu, että aina kun on pääsemässä ns. normaalielämän makuun, matto kiskaistaan jalkojen alta.

Sitä kummasti osaa arvostaa pikku asioita, kun kaikki ole niin suurta.

Musta tämä tyytymättömyys ihan perus elintasoon ja tavalliseen "arkeen" taitaa olla meidän sukupolven yleisin sairaus. Ehkä se on tämän kulutusyhteiskunnan luoma ähky kun kaikki tuntuu olevan tyytymättömiä siihen mitä itsellä on. Loppujen lopuksi ihan sama kuinka paljon on rahaa tilillä, aina ihminen haluaa enemmän ja enemmän. Mikään ei riitä :) Ehkä me katsotaan aina niitä joilla on vielä enemmän kuin mitä itsellä on ja koetaan olomme kurjaksi kun itellä ei ole yhtä paljon. Kun pitäisi katsoa niitä joilla on vähemmän kuin itsellä ja olla kiitollinen siitä mitä itsellä on, eikä toisinpäin. Ehkä se on ihmisen perusluonne että oppii arvostamaan sitä mitä itsellä on, vasta kun sen menettää.



Useimmilla Suomessa taitaa olla sellaset perusasiat kuitenkin kunnossa kuten lämmin koti, ruokaa jolla täyttää vatsansa, puhtaat ja ehjät vaatteet, pakolliset laskut maksettu, niin vieläkin me maristaan ettei ole jotain "extraa" tai luksusta. Monilla on tietokoneet, televisiot, kännykät, kotona kaikki arkea helpottavat "luksukset" kuten pyykinpesukoneet, tiskikoneet, mikrot ja pölynimurit. Lämmin juokseva vesi :) Aika helpolla me kuitenkin päästään kun on kaikenlaiset apuvälineet. Ei elämän aina tarvitse olla "luxusta" vaikka en ihmettelekään mistä tämä ähky johtuu, kun televisio ja lehdet on täynnä realitysarjoja rikkaista ja yhteiskunta ihailee äkkirikastumista, ökykulutusta, omaa huvijahtia ja brändejä.



Oma tarinani on sellainen että nuorempana minäkin ihailin tätä kulutusta ja jotain "extraa". Ostelin aika holtittomasti milloin mitäkin kallista ja merkkitavaraa, palkka taisi asumiskulujen jälkeen mennä Vuittonin laukkuihin ja joihinkin Chanelin pikkuasusteisiin kuten aurinkolaseihin jne. Farkuista maksoin yleensä 200-300 euroa. Mitään ei jäänyt säästöön vaan viikottain piti käydä shoppailemassa. Kävin kahvilla kavereiden kanssa viikottain, ulkona syötiin yleensä kerran viikossa. Matkusteltiin silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa ja matkoillakin harrastettiin ahkerasti shoppailua. Silti oli huono olo ja aina kaipasin jotain enemmän ja lisää. Fiilis oli vähän sellanen että "tässäkö tää nyt oli?"



Myöhemmin muutin vähän köyhempään maahan asumaan, jossa näki oikeasti köyhiä ihmisiä. Ja edes keskiluokalla ei todellakaan kaikilla ollut tietokoneita ja internetyhteyksiä kotona, vaan nuoret kävi nettikahviloissa joissa istuivat ehkä tunnin tai pari. Shoppailu ei ollut mikään harrastus vaan ostetiin silloin kun jotain tarvittiin. Kaikilla ei tullut kotiin edes lämmin vesi, vaan vesi piti ennen suihkua lämmittää kaasulla. Ulkona ravintolassa käytiin vaan joskus juhlapäivinä, kotona laitettiin kyllä hyvää ruokaa ja kutsuttiin ystäviä ja sukulaisia päivälliskutsuille ja nautittiin yhdessäolosta, juteltiin ja syötiin yhdessä. Lapset ei käynyt kalliissa harrastuksissa kuten pelaamassa jääkiekkoa vaan pelasivat ihan ilmaiseksi kaupungin kentillä jalkapalloa tai rannalla lentopalloa, tennistä tai kävivät uimassa. Oli ihana nähdä ja kokea miten elämästä osattiin nauttia ja iloita vaikka ei ollutkaan rahaa roppakaupalla. Ihmiset vaikuttivat paljon onnellisimmilta enkä huomannut että he olisivat edes haikailleet kaiken materian perään samalla tavalla kuin vaikka Suomessa. Usein näkyi perheitä picnickillä puistossa tai rannalla, eväät oli tuotu kotoa ja tehty itse.



Itse uskon että ihminen kuluttaa ja haikailee kaiken materian perään, täyttääkseen jonkun muun aukon omassa elämässä ja hyvinvoinnissa. Jos joku muu asia on huonosti tai tuntuu tyhjältä, sitä yleensä koitetaan paikata shoppailemalla tai haalimalla jotain luksusta. Itse olen koittanut päästä tästä eroon ja yrittänyt ottaa opiksi köyhemmiltä ihmisiltä joilta opin uskomattoman paljon hyviä elämänarvoja asuessani poissa Suomesta. Joskus on vaan hyvä pysähtyä ja miettiä mitä sitä oikeen kaipaa? Ja joskus on hyvä pysähtyä miettimään mistä kaikesta voi olla kiitollinen.



Nykyään koen vapaudeksi sen että kotona ei ole isoa vuorta tavaraa ja että joka ikistä hetkeä ei ole tukittu täyteen jotain virikkeitä kuten huvipuistoja ja vesipuistoja. Niin paljon on ilmaisia asioita arjessa joista voi nauttia jos vaan avaa silmänsä ja mielensä. On ihana pyöräillä tai kävellä perheen kanssa meren tai järven rannalle picnickille syömän vaikka itseleivottuja fetajuusto-oliivisämpylöitä ja kaakaota termospullosta. Lapset voi juosta ja leikkiä ulkoilmassa ja kaikilla on hauskaa. Lasten kanssa voi rakennella majoja, askarrella tai tehdä jotain luovaa, joka hetkeä ei pidä tukkia videoilla ja xboxilla. Ja lautapelitkin on ihan kivaa viihdettä. Jos me vaan osattais nauttia elämästämme ja siitä mitä meillä on, eikä haaskata aikaamme haikailemalla sen perään mitä meillä ei ole.

joilla on rahaa.

Eikös tämä ollut ketju niille, joilla ihan oikeasti on vaikeuksia selvitä pienillä tuloilla.

Ei pakollinen köyhyys mitään kivaa ole eikä sitä loputtomiin jaksa nauttia "pienistä" iloista. Kun rahat ovat niin tiukilla, ettei ole varaa hammaslääkäriin silloin kun hammasta särkee, niin kyllä se vaan aika ikävää ja raskasta on.

Itse en ainakaan ole tätä tilannettani valinnut. Olen parhaani yrittänyt ja silti epäonnistunut. Ja olen erittäin vihainen, pettynyt ja katkera. Suomi on epäoikeudenmukainen ja epätasa-arvoinen maa ja turha tulla sanomaan, että yhteiskunta auttaa koska sitä se ei suinkaan jokaisen kohdalla tee.

Sanoin, etten tarkoita törsäilyä. En itsekään ikinä ostaisi noin kalliita farkkuja, mutta sitä ettei _koskaan_ ole varaa mihinkään. Sulla on varaa kuitenkin fetaan ja oliiveihin:D

AP, joka on itsekin asunut kehitysmaassa ja tietää, ettei raha tee onnelliseksi mutta sen että se myös helpottaa elämää.

Musta tämä tyytymättömyys ihan perus elintasoon ja tavalliseen "arkeen" taitaa olla meidän sukupolven yleisin sairaus. Ehkä se on tämän kulutusyhteiskunnan luoma ähky kun kaikki tuntuu olevan tyytymättömiä siihen mitä itsellä on. Loppujen lopuksi ihan sama kuinka paljon on rahaa tilillä, aina ihminen haluaa enemmän ja enemmän. Mikään ei riitä :) Ehkä me katsotaan aina niitä joilla on vielä enemmän kuin mitä itsellä on ja koetaan olomme kurjaksi kun itellä ei ole yhtä paljon. Kun pitäisi katsoa niitä joilla on vähemmän kuin itsellä ja olla kiitollinen siitä mitä itsellä on, eikä toisinpäin. Ehkä se on ihmisen perusluonne että oppii arvostamaan sitä mitä itsellä on, vasta kun sen menettää.

Useimmilla Suomessa taitaa olla sellaset perusasiat kuitenkin kunnossa kuten lämmin koti, ruokaa jolla täyttää vatsansa, puhtaat ja ehjät vaatteet, pakolliset laskut maksettu, niin vieläkin me maristaan ettei ole jotain "extraa" tai luksusta. Monilla on tietokoneet, televisiot, kännykät, kotona kaikki arkea helpottavat "luksukset" kuten pyykinpesukoneet, tiskikoneet, mikrot ja pölynimurit. Lämmin juokseva vesi :) Aika helpolla me kuitenkin päästään kun on kaikenlaiset apuvälineet. Ei elämän aina tarvitse olla "luxusta" vaikka en ihmettelekään mistä tämä ähky johtuu, kun televisio ja lehdet on täynnä realitysarjoja rikkaista ja yhteiskunta ihailee äkkirikastumista, ökykulutusta, omaa huvijahtia ja brändejä.

Oma tarinani on sellainen että nuorempana minäkin ihailin tätä kulutusta ja jotain "extraa". Ostelin aika holtittomasti milloin mitäkin kallista ja merkkitavaraa, palkka taisi asumiskulujen jälkeen mennä Vuittonin laukkuihin ja joihinkin Chanelin pikkuasusteisiin kuten aurinkolaseihin jne. Farkuista maksoin yleensä 200-300 euroa. Mitään ei jäänyt säästöön vaan viikottain piti käydä shoppailemassa. Kävin kahvilla kavereiden kanssa viikottain, ulkona syötiin yleensä kerran viikossa. Matkusteltiin silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa ja matkoillakin harrastettiin ahkerasti shoppailua. Silti oli huono olo ja aina kaipasin jotain enemmän ja lisää. Fiilis oli vähän sellanen että "tässäkö tää nyt oli?"

Myöhemmin muutin vähän köyhempään maahan asumaan, jossa näki oikeasti köyhiä ihmisiä. Ja edes keskiluokalla ei todellakaan kaikilla ollut tietokoneita ja internetyhteyksiä kotona, vaan nuoret kävi nettikahviloissa joissa istuivat ehkä tunnin tai pari. Shoppailu ei ollut mikään harrastus vaan ostetiin silloin kun jotain tarvittiin. Kaikilla ei tullut kotiin edes lämmin vesi, vaan vesi piti ennen suihkua lämmittää kaasulla. Ulkona ravintolassa käytiin vaan joskus juhlapäivinä, kotona laitettiin kyllä hyvää ruokaa ja kutsuttiin ystäviä ja sukulaisia päivälliskutsuille ja nautittiin yhdessäolosta, juteltiin ja syötiin yhdessä. Lapset ei käynyt kalliissa harrastuksissa kuten pelaamassa jääkiekkoa vaan pelasivat ihan ilmaiseksi kaupungin kentillä jalkapalloa tai rannalla lentopalloa, tennistä tai kävivät uimassa. Oli ihana nähdä ja kokea miten elämästä osattiin nauttia ja iloita vaikka ei ollutkaan rahaa roppakaupalla. Ihmiset vaikuttivat paljon onnellisimmilta enkä huomannut että he olisivat edes haikailleet kaiken materian perään samalla tavalla kuin vaikka Suomessa. Usein näkyi perheitä picnickillä puistossa tai rannalla, eväät oli tuotu kotoa ja tehty itse.

Itse uskon että ihminen kuluttaa ja haikailee kaiken materian perään, täyttääkseen jonkun muun aukon omassa elämässä ja hyvinvoinnissa. Jos joku muu asia on huonosti tai tuntuu tyhjältä, sitä yleensä koitetaan paikata shoppailemalla tai haalimalla jotain luksusta. Itse olen koittanut päästä tästä eroon ja yrittänyt ottaa opiksi köyhemmiltä ihmisiltä joilta opin uskomattoman paljon hyviä elämänarvoja asuessani poissa Suomesta. Joskus on vaan hyvä pysähtyä ja miettiä mitä sitä oikeen kaipaa? Ja joskus on hyvä pysähtyä miettimään mistä kaikesta voi olla kiitollinen.

Nykyään koen vapaudeksi sen että kotona ei ole isoa vuorta tavaraa ja että joka ikistä hetkeä ei ole tukittu täyteen jotain virikkeitä kuten huvipuistoja ja vesipuistoja. Niin paljon on ilmaisia asioita arjessa joista voi nauttia jos vaan avaa silmänsä ja mielensä. On ihana pyöräillä tai kävellä perheen kanssa meren tai järven rannalle picnickille syömän vaikka itseleivottuja fetajuusto-oliivisämpylöitä ja kaakaota termospullosta. Lapset voi juosta ja leikkiä ulkoilmassa ja kaikilla on hauskaa. Lasten kanssa voi rakennella majoja, askarrella tai tehdä jotain luovaa, joka hetkeä ei pidä tukkia videoilla ja xboxilla. Ja lautapelitkin on ihan kivaa viihdettä. Jos me vaan osattais nauttia elämästämme ja siitä mitä meillä on, eikä haaskata aikaamme haikailemalla sen perään mitä meillä ei ole.

tlistä mitään käteen-

nyt maksetaan toista asuntoa ja miehen yrityslainaa- ja jää 20 e kk omasta tilistäni käteen...

----------

välillä oli lihavia vuosia- jäi jopa 500 e/ kk käyttörahaa-

ja jos ei olisi lapsia- emme olisi tarvinneet isopmaa asuntoa...eli toinen asuntolaina olisi ollut tarpeeton- mutta ilman lapsia ei elämällä olisi ollut samanlaista sisältöä

----------

raha on vain väline

eikä lapsille ole varaa laittaa kunnon ruokaa marjoineen ja hedelmineen (ei käy juurekset allergioiden takia). Ei ole varaa hammaslääkäriin, joten hammas vedetään sitten kun se reikä on juuressa asti.

Ei ole varaa edes siihen jalkapalloon tai tennikseen, siis lapsen harrastuksiksi. Kyllä siinä on syrjäytymisvaarassa.

Mulla on akateeminen koulutus. Mutta sairastuin ja menetin työpaikan. Nyt odottelen nollan euron tuloilla kuntoutustukipäätöstä. Ei enää oikein mieliala ole sellainen, että jaksaisi iloita siitä merenrannasta (jota ei lähellä olekaan) eikä termoksesta. Kahvikin on luksusta.

että ei ole minulle mitään moista valaistusta tapahtunut näiden pakollisten eronjälkeisten köyhistelyvuosien aikana. Pelkästään ankeampaa on tämä ainaisessa rahapulassa eläminen kuin se aika jolloin rahasta ei ollut pulaa. Sen materiaalisen hyvän tilalle, jonka olen menettänyt, ei ole tullut mitään henkistä hyvää, vain elämän tyhjyys ja pitkästyttävyys on jäänyt jäljelle.



t. 21

apua edes pakollisiin hammaslääkärikuluihin? Vaikea uskoa, yleensä kyllä saa. Monissa kunnissa on myös mahdollista saada tukea lasten harrastuskuluihin, ei toki mihinkään "ökyharrastuksiin", mutta esim. jalkapalloon tiedän tuttavaperheen saaneen.

Kuule, entäs kun ei voi mennä hammaslääkäriin eikä lapsille ole varaa laittaa kunnon ruokaa marjoineen ja hedelmineen (ei käy juurekset allergioiden takia). Ei ole varaa hammaslääkäriin, joten hammas vedetään sitten kun se reikä on juuressa asti. Ei ole varaa edes siihen jalkapalloon tai tennikseen, siis lapsen harrastuksiksi. Kyllä siinä on syrjäytymisvaarassa. Mulla on akateeminen koulutus. Mutta sairastuin ja menetin työpaikan. Nyt odottelen nollan euron tuloilla kuntoutustukipäätöstä. Ei enää oikein mieliala ole sellainen, että jaksaisi iloita siitä merenrannasta (jota ei lähellä olekaan) eikä termoksesta. Kahvikin on luksusta.

siirrän kuukausi toisensa jälkeen hammaslääkäriaikaa, että jos vaikka ensi kuussa olisi varaa. Ei tosiaan naurata. Varsinkaan kun tämä ei ole edes omasta tyhmyydestä kiinni.

apua edes pakollisiin hammaslääkärikuluihin? Vaikea uskoa, yleensä kyllä saa. Monissa kunnissa on myös mahdollista saada tukea lasten harrastuskuluihin, ei toki mihinkään "ökyharrastuksiin", mutta esim. jalkapalloon tiedän tuttavaperheen saaneen.

Kuule, entäs kun ei voi mennä hammaslääkäriin eikä lapsille ole varaa laittaa kunnon ruokaa marjoineen ja hedelmineen (ei käy juurekset allergioiden takia). Ei ole varaa hammaslääkäriin, joten hammas vedetään sitten kun se reikä on juuressa asti. Ei ole varaa edes siihen jalkapalloon tai tennikseen, siis lapsen harrastuksiksi. Kyllä siinä on syrjäytymisvaarassa. Mulla on akateeminen koulutus. Mutta sairastuin ja menetin työpaikan. Nyt odottelen nollan euron tuloilla kuntoutustukipäätöstä. Ei enää oikein mieliala ole sellainen, että jaksaisi iloita siitä merenrannasta (jota ei lähellä olekaan) eikä termoksesta. Kahvikin on luksusta.

ja lasku oli jotain 20 e--uskomaton 200 e:n yksityisen hammaslääkärin laskuihin tottumisen jälkeen



ps keskiluokka maksaa kaikesta kalleimman hinnan

Ei ol varaa hammaslääkäriin, koska olen tuntipalkalla ja sen lisäksi, että maksan hammaslääkäristä jään vaille niitä tuloja jotka olen siellä lääkärissä.



Sama pätee gyneen.



Mutta elämässä on ollut rahallisesti vauraampia aikoja, ja niitä varmaan tulee vielä. Juuri tällä hetkellä olen jälleen kiitollinen siitä, että selvisin tilipäivään.



Maksoin laskut, käyn tankkaamassa auton ja ostan pakastimeen ruokaa. Kyllä mä pärjään, kun ei tarvise isompia hankintoja tehdä.



Jääkaapin/auton/pesukoneen hajoaminen voisi olla katastrofi... tai... Autotta pääsee kulkemaan. Taloyhtiössä on pesutupa. Jääkaappi kuuluu vuokraisännän hoidettavaksi.



Kyllä tämä tästä, seuraavaan tilipäivään. Mutta olen samaa mieltä kuin moni jo kirjoittanut, että ei rahalla saa elämään sisältöä. Puitteet se mahdollistaa.

keskituloiset perheet pk seudulla... kaiken kun saa maksaa itse eikä sossut ym. anna senttiäkään rahaa.



Mä tunnen pari työtöntä perhettä, joiden lapset ovat kalliimmissa harrastuksissa kuin omani ja harrastuksiin liittyvät varusteet yms. "tipahtaa taivaasta". Lisäksi lapset saavat kesällä olla ilmaiseksi joillain leireillä ( jotka mulle maksaisivat noin 100-200 e / viikko ), jotta vanhemmat saavat levätä ja kerätä voimia arkea varten.



No onneksi mulla on työnilo ja luottokortit mitä voin höyläillä kun rahat eivät meinaa riittää mihinkään tilipäivänä.

Mulle riittää että on rahaa maksaa vuokra, bussilippu (autoon ei ole varaa), ostaa ruokaa, sekä maksaa pakolliset vaatehankinnat ja lääkekulut jne. Jos rahat tuntuu loppuvan kesken olen vain ajatellut että pitää oikeasti harkita niitä menoja vähän huolellisemmin, ei menot voi olla suuremmat kuin tulot. Nyt on tällainen elämänvaihe, pitää elää tässä hetkessä ja tämän elämäntilanteen ehdoilla, ehkä joskus tulevaisuudessa asiat on toisin.



Ruokaan saa uppoamaan helposti ihan liikaa jos ei ole tarkkana. Jos viitsii leipoa leivät itse siinä säästää jo todella paljon, niillä säästetyillä rahoilla voi sitten tehdä jotain "extraa", mistä itse sitten pitääkään. Aiemmin täällä oliiveja oli sanottu kalliiksi, Citymarketissa saa purkillisen vihreitä oliiveja eurolla joka on tosi riittoisa pakkaus, riittää koko kuukaudeksi leipään, ruokaan, pizzaan jne. Kuivahiivaa leiväntekoon saa halvalla Rainbowlta tai Lidlistä, 2kg jauhopussikaan ei paljoa maksa. Ruoanlaitossa kannattaa lisätä enemmän kasviksia mukaan, nyt ainakin porkkana, kesäkurpitsa ja peruna on halpaa.



Eri kauppojen hintoja kannattaa vähän vertailla ja suunnittella sen mukaan mihin menee ruokaostoksille, viikon ruokalista tai ostoslista kannattaa myös suunnitella etukäteen sen mukaan mitä todella tarvitsee, ettei tule arvokkaita heräteostoksia. Prisman ja Citymarketin maitolitran hinnassa on muuten aika iso ero, Prisma 0,69€ Citymarket 0,84€ Einekset ja valmisruoka on tosi kallista, viisas tekee ruoat itse. Jos ei jaksa joka päivä kokata, kannattaa tehdä kerralla isompi satsi ja laittaa loput jääkaappiin tai pakastimeen.



Kuinka paljon teillä muille menee kuukaudessa ruokakuluihin muuten?



Itse en erityisesti nauti mistään kahvilassa istumisesta tai leffateattereista. Oikeastaan harmittaisi maksaa 4 euroa yhdestä kahvikupillisesta kahvilassa, minusta on mielekkäämpää kutsua ystäviä kotiin tai vierailla heidän luonaan ja leipoa itse vaikka omenapiiras ja keittää lisukkeeksi teetä.



Vaatteita ja muita juttuja ostetaan yleensä tarpeeseen, ei aina voi mennä shoppailemaan vain "huvin vuoksi" vaikka mitään ei tarvitsisi.



No, arki on mitä on. Koittakaa katsoa sitä asioiden valoisaa puolta. Ei aina ja joka elämäntilanteessa tarvitse olla extraa ja luxusta. Eletään tämän hetkisen tilanteen mukaan, ehkä joskus sitä rahaa on vielä enemmän ja sitten sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla kun on joskus ollut kärsivällinen. Tsemppiä!

Up

Kyllähän se masentaa kun talvi tulee ja ei ole varaa toppatakkiin ja talvikenkiin.