Miten te jaksatte, jos ei ole koskaan varaa mihinkään extraan?

ettei sille voi tehdä mitään, vaikkapa joku sairaus.

Mutta jos tilanne ahdistaa, niin miksipä ei tekisi asialle jotain?

Lapsuudenkodissani kituuteltiin ja omilleni päästyäni olen pitänyt kynsin hampain kiinni periaatteesta, etten joutuisi kituuttamaan.

ettei sille voi tehdä mitään, vaikkapa joku sairaus.

Mutta jos tilanne ahdistaa, niin miksipä ei tekisi asialle jotain?

Joten köyhyys ei aina välttämättä ole oma valinta. Sen sijaan ihmettelen niitä, jotka taaperon kotihoidon takia pakottavat vanhemmat sisarukset elämään köyhyydessä. Esimerkiksi siskoni; hän halusi välttämättä hoitaa kuopuksensa kotona nelivuotiaaksi. 10-vuotias isosisko joutui lopettamaan rakkaan harrastuksensa tämän takia, ja kulkee huonoissa vaatteissa jne. Säälittää tosi paljon se tyttö:/ Tämä kyseinen isosisko meni hoitoon ollessaan 1-vuotias, mutta pikkuveljeä ei voida viedä.

sitten on vaan iloinen siitä, että saa kaiken mitä tarvitsee (mitä Suomessa saa vaikka olisi kuinka pienituloinen). Itsekuria se vaan on.

Meillä on 3 lasta ja hyvät tulot. Lisäksi iso talo ja lainaa siitä.



Lasten harrastuksiin menee keskimäärin vähintään 1000 €/kk ja se on paljon jopa meillä ihan keskituloisilla vanhemmilla.



Jos "ei koskaan ole varaa mihinkään" tarkoittaa esim. useamman sadan euron vaatehankintaa (jostain asusteesta, kuten luksus huivista laukusta puhumattakaan), mulla ei oikeastaan ole koskaan varaa mihinkään. Ostan ihan perusjuttuja, en käy luksushoidoissa, kampaajalla käyn välillä, matkoilla käymme lähinnä miehen lentopisteillä (ja niitä on paljon). Jos lapset ei harrastaisi, olisi varaa tehdä vaikka mitä, mutta mitä se sitten olisi?

nykyään olemme emännän kanssa amk:ssa. tarkoituksena saada parempi elintaso omille lapsille kuin mitä itse olen saanut. kyllä se kituuttaminenkin toimii... siinä on vain se ero että tarvii käydä töissä tai "töissä", jotta saa työkkäristä tuen ja sossusta loput. saman rahan siis saavat kotona makaavat...



Itse olen siis ollut myös vakituisena mutta jokainen palkkakuitti laitettiin liitteeksi sossun hakemukseen.



hyvin on siis jaksettu! ja ei sen ruan tarvi olla huonoa vaikka on halpaa. makaronilaatikkoa voi maustaa vaikka millä. peruna+kastike... ja jauheliha voi hyvin olla se halvin ja sitä usein. salaattipuolelta käy hyvin kurkku ja kiinankaali! sekaan voi heittää litran pönikästä halpis salaattikastiketta!





EI SE HALPA RUOKA PAHAA OLE JOS OSAA TEHDÄ!!!

PS: varakkaitakin aikoja nähnyt myös

Meillä on 3 lasta ja hyvät tulot. Lisäksi iso talo ja lainaa siitä.

Lasten harrastuksiin menee keskimäärin vähintään 1000 €/kk ja se on paljon jopa meillä ihan keskituloisilla vanhemmilla.

Jos "ei koskaan ole varaa mihinkään" tarkoittaa esim. useamman sadan euron vaatehankintaa (jostain asusteesta, kuten luksus huivista laukusta puhumattakaan), mulla ei oikeastaan ole koskaan varaa mihinkään. Ostan ihan perusjuttuja, en käy luksushoidoissa, kampaajalla käyn välillä, matkoilla käymme lähinnä miehen lentopisteillä (ja niitä on paljon). Jos lapset ei harrastaisi, olisi varaa tehdä vaikka mitä, mutta mitä se sitten olisi?

että _mihinkään_ ei ole varaa. Elämähän on kuitenkin valintoja; harvalla on varaa kaikkeen mutta tässä ketjussa kyse oli siitä, ettei IKINÄ voi mennä kampaajalle, ostaa vaatteita, käydä kahvilassa tai kampaajalla tms.

nykyään olemme emännän kanssa amk:ssa. tarkoituksena saada parempi elintaso omille lapsille kuin mitä itse olen saanut. kyllä se kituuttaminenkin toimii... siinä on vain se ero että tarvii käydä töissä tai "töissä", jotta saa työkkäristä tuen ja sossusta loput. saman rahan siis saavat kotona makaavat...

Itse olen siis ollut myös vakituisena mutta jokainen palkkakuitti laitettiin liitteeksi sossun hakemukseen.

hyvin on siis jaksettu! ja ei sen ruan tarvi olla huonoa vaikka on halpaa. makaronilaatikkoa voi maustaa vaikka millä. peruna+kastike... ja jauheliha voi hyvin olla se halvin ja sitä usein. salaattipuolelta käy hyvin kurkku ja kiinankaali! sekaan voi heittää litran pönikästä halpis salaattikastiketta!

EI SE HALPA RUOKA PAHAA OLE JOS OSAA TEHDÄ!!!

PS: varakkaitakin aikoja nähnyt myös

Olen ollut kaupan lihatiskillä töissä ja tiedän, mistä se tehdään. En _ikinä_ voisi syödä sitä (onneksi ei tarvitse, me syödään luomutilalta ostettua lihaa).

Elin sitä itsekin 20 vuotta opiskellessa ja sitten hankittuani hyödyttömän yliopistotutkinnon. Ei se ole kenenkään valinta, uskokaa nyt helvetti jo viimein. Ja siitä on todella_todella vaikea päästä.



Nyt olen lähellä suomalaisen keskipalkkaa perustettuani yrityksen ihan eri alalla. Toisen korkeakoulututkinnon tekeminen on tehty mahdottomaksi ja amisammatteihin en opiskeluvuosia haaskaa. Tein aina jotain lyhyitä paskaduunipätkiä ja elämä oli yhtä kituuttamista.



En valinnut sitä itse, kuvittelin koulutuksen tuovan työtä ja kohtuullisen elintason. Se on uskomattoman stressaavaa ja rahattomuus tuo PALJON ongelmia, lähtien siitä että ei voi mennä edes kunnalliseen hammaslääkäriin, koska sekin saatana maksaa.



Jos ei ole ollut köyhä ei voi tietää millaista se on. Siinä ei ole mitään hyvää. Toivottavasti en yhtä pahaan jamaan enää joudu. Ainakin teen kaikkeni, että lapseni ei elä samanlaista nuoruutta kurjuudessa kuin minä. Edes opiskellessa ei voinut nauttia elämästä.

että rahat riittää just ja just ruokaan, laskuihin, pakollisiin lasten vaatteisiiin ja lasten hankintoihin, mahdollisiin lääkkeisiin ja meikkeihin ( meikkaan päivittäin ja ostan vain marketeista jotain ihan halpoja tuotteita, jotka käytän ihan viimeseen pisaraan, en siis hamstraa niitä tuhatta eri sävyä kaappiin seisomaan). Muuhun ei rahaa ole. Kitkuttelen omissa ostoksissani viimeiseen asti, jos ostan 15€ ripsivärin itselleni koen sen olevan jo aika luxusta.



Eli siis ap, tää on hemmetin ankeeta, enkä mä meinaakaan jaksaa aina, mutta minkäs teet kun rahojen on vaan pakko riittää lasten kuluihin. Perin teininä kohtalaisen summan rahaa, mutta olin silloin niin hukassa itseltänikin, etten tulevaisuutta ajatellut ( tuntui silloin ettei mulla edes ole tulevaisuutta) ja pistin kaiken haisemaan. Hieman v*tuttaa kun tottui ostamaan mitä tahansa hintalappua katsomatta ja nyt pitää joka euro laskea ja aina halvinta valita. No ainakin selvisin niistä ajoista hengissä ja olen rikkaampi kuin ikinä silloin. Raha ei tee onnelliseksi ( kokemusta on), mutta helpottaishan se elämää aika paljon...

Musta tuntuu, että jaksaisin tuota tosi hyvin lapsettomana.



Lapsiperheellisenä olisi hirmuisen raskasta, jos ei pääsisi joskus rossoon tai finnkinoon tai kylpylään uimaan.



Meillä harrastuksiin menee myös noin 1000 euroa kk. 2 lasta.

ja materialistinen. Ei kaikki tule onnelliseksi materian keräämisestä ja törsäyksestä. Meillä syödään halpaa kasvisruokaa, käydään lomilla linja-autolla mökillä, nautitaan lautapeleistä (kirpparilta) jne. Ei tosiaan tarvitse tuhlata ollakseen onnellinen.







T. Onnellinen äiti, joka on viimeksi ostanut vaatteita vuonna 2005.

Päässäni pyörii välillä tosi murhanhimoisia ajatuksia.

ei kait kukaan perunalla ja porkkanalla elä 20 vuotta putkeen. En usko. Linkkiä kiitos.

Ulkonäkö:



- 80 € kampaajaan olisi minulle niin järkyttävä summa rahaa etten tiedä pääsisinkö tuollaisen törsäilyn yli edes. Saisin vain muutaman kuukauden morkkiksen. Onneksi oma hiusteniväri miellyttää minua. Tykkään myös pitää pitkää tukkaa, sitä on helppo laittaa, kiharaa, kampausta ja helppo itse leikata.



- Arvostan luonnollisuutta, luonnonkaunista. Käytän kyllä meikkiä mutta pärjään puuterilla, ripsivärillä ja ruskealla kajaalilla. Ei tarvitse kovinkaan usein uusia noita. En meikkaa lähellekään jokapäivä.



-Vihaan shoppailua. En tiedä miksi minun on todella vaikea löytää mitään kivaa. Olen vartaloltani hoikka, käytän 36 kokoa joten ongelmaa ei pitäisi olla mutta on silti. En koskaan löydä mitään ja minua ahdistaa kaupoissa.



Kirpputoreilta löydän joskus hienoja vaatteita halvalla. Olen myös onnekas sillä ystäväpiirissä on 2 samankokoista naista jotka polttavat rahaa ihan tajuttomasti merkkivaatteisiin. Tässä vasta toinen heistä myi kirpputorilla "vanhoja" vaatteitaan ja minä sain kaikki mikä ei mennyt. Arvatkaa vain oliko luksusta? Voitti kyllä vuoden mittaisen terapiajaksonkin. (Puma, Adidas, Halti.. Ulkoiluvaatteissa!!! Muuten vaatteita oli 2 jätesäkillistä, ei yhtäkään lumppua vaan kaikki jotain kotelomekkoja, siistejä neuleita, kauluspaitoja, jakkuja ja kaikenlaisia siistejä vaatteita joita voin laittaa esimerkiksi juhliin, en tiedä saisiko rikas tällaisista asioista näin mahtavia kiksejä :P)



Kahvilat, herkut ja ravintolat:



- Kahvilat ovat ihan tajuttoman kalliita, nämä ovat paikkoja joista en saa mitään henkistä tyydytystä. En näe mitään järkeä istua kahvilassa juomassa 2€ kahvia ja syömässä 3.50€ leivosta. Ennemmin leivon kotona vaikka suklaapiirakan jonka saan samalla rahalla ja josta voin laittaa puolet pakasteesseen vierasvaraksi ja puolesta meidän koko perhe herkuttelee 2 päivää.



- Ravintolat. On tosiaan mukava joskus harvakseen käydä ravintolassa syömässä. Ehkä tuosta tuleekin luksusta siksi että se on niin harvinaista herkkua. Mutta tässä on ristiriita; silloin kun köyhänä pääsee ravintolaan kerran vuodessa, sitä ei mielellään menisi halvimpaan ja tilaisi listan halvinta ruokaa. Haluaisi käyttää tuon niin että kävisi vain tyyliin hääpäivänään ja tilaisi alkupalat, pääruuan ja jälkiruuan, niin ja tietysti viinin. Mutta tuo taas maksaa reilu 100€ joten ristiriita on paha. Ei tuollaista summaa raski käyttää. Köyhälle on parempi vaihtoehto mennä seisovaan pöytään jossa on alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka. Toki viini vaihtuu kotikaljaan mutta ei se mitään nimittäin tällainen köyhä ottaa hääpäivänään lapsetkin mukaan vain siksi että lapset saavat syödä ilmaiseksi.



Herkkuja ei ostella kaupasta juuri koskaan. Vaniltajäätelö on sellainen jota kesäisin ostetaan kun teen raparperi-, omena- tai mustikkapiirakkaa. Sen kylkijäisiksi. Tehdään myös suht. useasti lättyjä. Popcornit on myös halpoja.



Meillä tulee ihan valtava omenasato ja noista olen tehnyt vaikka mitä. Lämmitämme leivinuunissa syksy/talvisaikaan ja olenkin kuivannut noita omenalohkoja kanelissa ja sokerissa pyöriteltynä uunissa ja säilönyt purkkeihin. Säilyy pitkään ja on erityisesti lasten herkkuja. Mahtavia herkkuja ja tuliaisia.



Nämä keittiö/sato -jutut ovat sellaisia joita nautin tehdä. Ne on tavallaan harrastus jonka parissa viihdyn, samalla tavalla kun joku toinen viihtyy viikonloppu iltamissa tai tansseissa. Tämä on minun juttuni! Tykkään säilöä kaikkea, tehdä hilloja ja soseita. Pullotan mehuja koko vuodeksi ja leivon sämpylöitä. Minulla on muutama tuttu jotka ostaa minulta joka vuosi marjoja, mehuja, hilloja tai hakee silloin tällöin leipää. Nämä on ihan mukavia juttuja.



Matkustelu:



Ulkomaan matkat ovat vain tajuttoman kalliita. Ei auta haikailla sellaisesta jos on näin velkainen ja kaikki raha joka tulee myös menee. Jos jostakin saisin kasaan 2000 - 3000€, en ikimaailmassa voisi polttaa sitä viikossa jonnekin etelänmatkaan :D



Mutta kyllä me reissataan kotimaassa. Me tykkäämme lapista ja eräreissuista. Tämä on halpa harrastus eikä telttailussa tule paljonkaan mökki/hotelli -kuluja. Nämä on sellaisia seikkailuja jossa tulee kuntoiltua samalla. Harvempi tietää sitä tunnetta kun on viikon ollut vaeltamassa, peseytynyt lammessa aina silloin kun se on mahdollista, nukkunut teltassa tai harvakseen retkeilymajassa, syönyt trangiamuonaa ja kävellyt päivätolkulla valtava painohartioilla. Ette arvaakaan kuinka sitä arkihuolet unohtuu ja tuollaisen reissun jälkeen oma koti, sauna, puhtaat lakanat ja pehmeä sänky on valtavaa luksusta! Tuo on samalla parisuhdeterapiaa, sitä tulee äkkiä puolisostaan uusia puolia asille tuollaisilla reissuilla.



Köyhän tarvitsee etsiä itselle halpoja huveja ja pitää elämän asenteensa positiivisena. Minä ainakin nautin elämästä täysin. Minulle on jopa ilon aihe se että saan laskupinon maksettua vaikka tilille ei jäisi sen jälkeen mitään.

Että, kiitos vaan kysymästä. Sitä kummasti osaa arvostaa pikku asioita, kun kaikki ole niin suurta.



t. mm. polkupyörä, termoskannu ja merenranta.

Olen hyvin koulutettu. Teen töitä, mutta mutta....tulot heikot, enkä voi kovin kaukaa töitä ottaa. Pienet lapset. Onneksi eivät marise, jos saavat serkuilta käyettyjä vaatteita. Hiusvärin ostan kaupasta, partiriin ei varaa. Eikä aina siihen kauoan väriinkään. Välillä valtaa suuri ahdistus...tulee olo, että ei enää jaksa, pitäisi olla koko ajan rahaa, rahaa, mutta sitä ei ole. Tulee hyvä olo, jos joskus voi ostaa kaupasta kunnon ruokaostokset sillä herkkulisällä.

Tilanteeni olen se että olen eronnut yh, pienituloinen akateeminen. Kaikki rahani menevät pakolliseen arjen hoitamiseen: vuokraan, ruokaan, vaatteisiin, lapsen harrastuksiin, pakollisiin laskuihin jne. Ja ruoan ja vaatteiden kanssakin saa pihistää koko ajan.



Ankeinta tämä on ehkä siksi että olen tottunut erittäin erilaiseen elämään. Ex-mieheni oli hyvin varakas ja elimme runsasta elämää. Söimme hyvissä ravintoloissa viikoittain, joimme viiniä hyvien päivällisruokien kanssa, matkustelimme pari kertaa vuodessa, osteltiin vaatteita Milanon ja Pariisin matkoilta. Nautein toki siitä elämästä suuresti, ja siksi on tosi vaikeaa tottua tähän huonon lähiön neukkukuutiossa käkkimiseen ilman mahdollisuutta mihinkään edes arjen pieneen ylellisyyteen. Olisi hienoa joskus ostaa edes joku hyvä parfyymi tai vaikka kalliimpi laukku. Tai käväistä edes jossain Kanarialla tyttären kanssa. Vaan ei, ei ole tiedossa semmoisia.

Etenkin, kun moni muu ikäiseni (+30v) on hyvin toimeentulevia.

Mutta mun on huono valittaa, koska tämä kituuttaminen on ihan oma valinta. Olen valinnut kotiäitiydyn vaikka nuorinkin on jo yli 3v.

Mulla on aina niskat ja hartiat jumissa, mutta hierojalla ei ole vara käydä. Mä joudun lenkkeileen niillä vaatteilla, joita käytän muulloinkin, koska ei ole vara ostaa oikeita lenkkareita ja mitään ulkoilupukua.

Kampaajalla käyn kerran kahdessa vuodessa.



Mutta niin. Turha valittaa.

työttömäksi. Ei tää helppoa ole, mutta nyt tässä köyhäilyssä on tullut huomattua, että elämä on ihanaa siltikin, vaikka ei tarvitsekkaan viikoittain käydä ulkona syömässä ja kerran kuussa kampaajalla värjäilemässä juurikasvua pois. Vaikka palkkaa tuli, niin se myös meni ja olin siltikin koko ajan rahaton. Nyt olen rahaton, mutta ei ole pakko tehdä mitään. Ihanan vapauttavaa mun mielestäni :) Lapsia ei onneksi ole ja tuskin edes tulee. Toki ei tainnut olla ihan minulle tämä ketju, sillä en ole vuosia elänyt pakollisessa köyhyydessä. Enkä tule vuosia elämään, tämä on väliaikainen vaihe.