Lelutanner olohuoneessa.
Pitävätkö muiden lapset lelunsa ja leikkinsä omassa huoneessaan? Meillä on kolme lasta (0, 2 ja 4v) ja tuntuu, että leluräjähdys leviää ympäri asuntoa vaikka kuinka yrittäisin siivota. Leluja on esim. olohuone aivan täynnä: sohvilla, lattialla, pöydän alla... Mutta on niitä muuallakin, esim makuuhuoneessamme hujan hajan.
Onko muilla sama tilanne ja onko mitään konstia saada lapset leikkimään omassa huoneessaan? Meillä on muutenkin tosi sotkuista ja se ahdistaa, etenkin näin sadepäivänä on kamalaa joutua viettämään koko päivä täällä sotkun ja saastan keskellä. Mutta vaikka kuinka yritän, en saa kämppää pysymään siistinä. Tuntuu, että olen täällä ainoa, joka edes yrittää, kaikki muut, mieskin vain sotkevat. Vauva on lisäksi itkuinen, joten kotityöt tehdään yhdellä kädellä tai huudon säestyksellä.
Kommentit (6)
Suoraan sanottuna en vain jaksaisi. Tuo 4v on ihan mielettömän itsepäinen ja se, että hänet saa viemään edes YHDEN lelun paikalleen, saattaa vaatia puolen tunnin taistelun. Ja on turha toivoa, että mies osallistuisi kurinpitoprojektiin. Käytännössä siivoaisn niitä leluja täällä koko ajan yksin. Mutta olisi kyllä ihanaa, jos lapset saisi opetettua siisteyteen.
Ap
Eli saataville vain pieni määrä leluja, joita voi sitten vaihdella vaikka viikottain. Siinä samalla voi opettaa keräämistä ja kun alkaa sujua, voi lelujen määrää vähitellen lisätä.
Sitten vaihda koria kun edellisen korin lelut on kasattu. Oppivat kyllä tähän ja jaksat auttaakin lelujen kokoamisessa, kun rajoitat radikaalisti lelujen määrää. Kun lelujenkasaus sujuu, voit kokeilla sujuuko jos annat max kaksi korillista leluja kerrallaan. Mieti koreihin luovia leikkikokonaisuuksia leluista.
Suoraan sanottuna en vain jaksaisi. Tuo 4v on ihan mielettömän itsepäinen ja se, että hänet saa viemään edes YHDEN lelun paikalleen, saattaa vaatia puolen tunnin taistelun.
Se, mikä tehoaa on oiekastaan takavarikon uhka. Ja sekin vain niihin leluihin, jotka ovat sillä hetkellä pop. Pitäisi vähentää radikaalisti roinan määrää, ne lelut, jotka lapsi antaa takavarikoida joutaisivat pysyäkin varastossa..
En silti aio tiukentaa kuria, onhan tämä lastenkin koti. Jotkut eivät anna tuoda leluja ollenkaan omasta huoneesta pois, ja minusta on kummallista että lapset eristetään muusta perheestä leikkeihinsä.
Tämä on nyt tätä muutaman vuoden ja sen kestämme.
Ehdottomasti leluvapaita huoneita on vanhempien makuuhuone (sinne ei mennä missään nimessä lelujen kanssa leikkimään, kirjoja voi lukea pedatulla sängyllä tai pötkötellä siinä) ja keittiö. Eteisessä ja olkkarissa voi olla niitä leluja, joilla juuri sillä hetkellä leikitään. Heti leikkien jälkeen ja esim. ruokailun ajaksi, ulkoilun ajaksi lelut kerätään pois. Eli on vain ne yhdet lelut levällää.
Omassa huoneessa saa olla päivän aikana vaikka kaikki lelut levällään, mutta illalla ne kerätään pois.
Lapset 4v. ja 1,5v. kantaa päävastuun lelujen keräämisestä, vanhemmat auttaa ja valvoo.
Meillä on kyllä muutenkin aina siistiä... Mulla on tiukka siisteyskuri, meillä ei kukaan tykkää sotkusta.