Lue keskustelun säännöt.
Pyydätkö aina lapsiltasi anteeksi huutamista?
13.09.2012 |
Tuli tuosta toisesta ketjusta (7v lapsi, muut lapset näkee nälkää jne) mieleen. Moni siellä sanoi, että kunhan pyysit lapselta huutamista anteeksi niin kaikki on ok. Oikeasti joku tekee näin? Ei multa ole koskaan pyydetty mitään huutamista anteeksi, onhan siihen yleensä ollut joku syykin. Oma lapseni on vielä vauva, joten ei ole tarvinnut tällaisia miettiä. Miksi huutaminen on niin kiellettyä?
Kommentit (37)
Koska silloin kun huudan siihen syy ja pirun hyvä syy onkin, joten miksi pyytäisin anteeksi?
Kyllä aikuinenkin suuttuu siinä missä lapsikin.
Ei meillä lastenkaan tarvitse pyytää anteeksi sitä jos suututtaa ja harmittaa.
Anteeksi pyydetään silloin kun tehdään väärin, tunteiden näyttäminen ei ole väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kilahtaminen tarkoittaa mulla sitä, että kohtuuttoman pienestä asiasta huudan pää punaisena. Tätä tapahtuu silloin tällöin, yleensä pms-aikaan mutta ei onneksi joka kuukausi...
Pyydän anteeksi, että huusin mutta selitän samalla miksi ylipäänsä tuohduin eli en pyydä anteeksi itse asiaa vaan tapaa, jolla sen esitin.
kotona, mutta jos omia lapsia tulee niin ainakin kovasti tahtoisin opettaa ne noudattamaan normaaleja käytöstapoja myös kotona. Eli jos kaverin kanssa tulee riitaa ja huudetaan niin se myös sovitaan, sama sisarusten ja vanhempien välillä.
Meillä kotona vain lapset pyysi anteeksi, vanhemmat ei koskaan. Ei tehnyt hyvää itsetunnolle.
Tapahtuu tosi harvoin ja lapsi, poika 8 v on aika herkkä. Sitä paitsi ne harvatkin huutamiset ovat yleensä aivan suhteettomia, joten aihetta onkin ollut pyytää anteeksi.
Pyydän anteeksi, että huusin mutta selitän samalla miksi ylipäänsä tuohduin eli en pyydä anteeksi itse asiaa vaan tapaa, jolla sen esitin.
Lasken "huutamiseksi" myös muun tekoon (ja tekijän ikään) nähden kohtuuttoman suuren reagoinnin.
Pyydän vastaavasti myös mieheltäni/ystävältäni/työkaveriltani jne. anteeksi, jos olen ollut kohtuuton. Suuttumusta sinänsä en pyytele anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kilahtaminen tarkoittaa mulla sitä, että kohtuuttoman pienestä asiasta huudan pää punaisena. Tätä tapahtuu silloin tällöin, yleensä pms-aikaan mutta ei onneksi joka kuukausi... Pyydän anteeksi, että huusin mutta selitän samalla miksi ylipäänsä tuohduin eli en pyydä anteeksi itse asiaa vaan tapaa, jolla sen esitin.
myös meillä toimitaan.
Tapahtuu tosi harvoin ja lapsi, poika 8 v on aika herkkä. Sitä paitsi ne harvatkin huutamiset ovat yleensä aivan suhteettomia, joten aihetta onkin ollut pyytää anteeksi.
Vaikkei multakaan koskaan ole pyydetty anteeksi. Mutta miten se tähän edes liittyy? Miksi en voisi toimia oikein, vaikka olen itse ehkä joutunut kokemaan epäoikeudenmukaisuutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksipyytämiseen kuuluu myös anteeksiantaminen.
Itseltäni on lapsena pyydetty niin monet kerrat anteeksi että osaan sanoa miten kamalalta se tuntuu kun joutuu vaan sanomaan että saat anteeksi, vaikka oikeasti satuttaa toisen käytös.
Minäkin näen huutamista tunteen näyttönä ja kaikilla on oikeus tunteisiin. Tottakai siinäkin voi mennä överiksi mutta ei se ole vaarallista jos huutaminen on hallinnassa. Sekin taas on sitten eri asia mitä siinä huutaa. Tarkoitus ei ole alistaa tai satuttaa mitenkään.
Tunnen ihmisen joka alkaa kuiskaamaan ja pihisee kiukkuaan. Se jos joku on outoa. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, tuntuu että ihminen on kiinnostuneempi kulisseistaan kuin elämästä.
Minä en ymmärrä miksi itseään pitää niin kamalasti kontrolloida. Aina pitää olla jotenkin asiallinen.
Yllättääkö että tälläinen henkilö käyttää lääkitystä?
Kun hermo menee, niin syy on yleensä minussa; minä olen provosoinut jonkun tilanteen ihan itse, vaikka just sillä hetkellä en halua sitä nähdä. Tyypillinen tilanne on tällainen, että en ole varannut riittävästi aikaa siirtymävaiheisiin, ja alan sitten kiireessä hermostua. Syy on ihan minun; tiedän tasan tarkkaan paljonko aikaa on pukemisiin ja lähtemisiin varattava, ja tiedän että sitä tarvitaan vieläkin enemmän jos olen itse väsynyt tai lapset on väsyneitä. Tiedämme kaikki siinä tilanteessa, että olen epäreilu ja teen väärin, ja olisi jotenkin outoa jos en pyytäisi anteeksi. Silloinhan opettaisin lapsilleni, ettei heitä tarvitse arvostaa ja kunnioittaa ja ettei tekemisistään tarvitse ottaa vastuuta. En mä halua, että he oppivat sietämään ihan mitä tahansa käytöstä, ja toisaalta, vaadinhan heiltäkin anteeksipyyntöä jos ovat tehneet tuhmasti. Sellainen kulttuuri, jossa aikuinen tekee mitä haluaa vain koska lapset on liian pieniä kyseenalaistamaan sitä, olisi minun mielestäni tosi ahdistava ja epäterve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis harmittaako ettei asioita käyty sitten läpi ja sovittu sitä ASIAA.
Miksi tunteenpurkausta täytyy pyytää anteeksi. Sehän on reaktio siihen johonkin vastoinkäymiseen.
On ihan hölmöä että omaa TUNNETTAAN pyytää anteeksi.
11, joka sallii lapsilleen myös pettymyksen tunteen, ei heidän sitä tarvitse katua.
Siis harmittaako ettei asioita käyty sitten läpi ja sovittu sitä ASIAA.
Miksi tunteenpurkausta täytyy pyytää anteeksi. Sehän on reaktio siihen johonkin vastoinkäymiseen.
On ihan hölmöä että omaa TUNNETTAAN pyytää anteeksi.
No siis tilanne saattoi olla vaikka se, että olin 17-vuotiaana huoneessani tekemässä läksyjä kun isä juoksi huoneeseen ja sanoi että tarvin tuon huoneesi maton tuosta (vei sen veljelle opiskelukämppään tms) ja kun en välittömästi siivonnut koulutavaroitani matolta hän suuttui ja löi minua kovaa reiteen. Aloin itkemään, isä ei reagoinut, asia jätettiin siihen.
Toinen esimerkki oli se, kun 18-vuotiaana (asuin vielä kotona) deittailin poikaa, joka vanhempieni mielestä ei ollut hyvää seuraa. Oli käynyt vain amiksen. No, vanhemmat määräsivät kotiarestiin ja läpsivät. Itkin yksin itkuni lenkillä ja kotiinpalattuani minä pyysin anteeksi käytöstäni, vanhemmat eivät.
Oisin voinut jopa olla ok tuon asian (sen kotiarestin) kanssa, jos vanhemmat oisivat pyytäneet anteeksi ja olleet jotenkin pahoillaan läpsimisestä... Että en mä tiedä. Jo pelkkä anteeksipyyntö ois ollut hyvä, asian selvittelystä en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos suuttumukseni on ollut oikeutettua ja kohdistunut siihen, kehen pitääkin. Esim. lapselleni huusin kyllä, kun kuulin että oli (yrittänyt) heittää naapurin koiraa kivellä. Oli tarpeeksi vanha tietämään, että sitä sattuu. Suutun hyvin harvoin, joten lapsi tiesi että nyt on tosi kyseessä. Toiste ei ole eläimiä rääkännyt.
Jos sen sijaan puran omaa pahaa oloani syyttömiin, pyydän kyllä anteeksi. Tosin silloinkin aika harvoin huudan muille, lähinnä vain itkeskelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan sita ettei pystynyt kayttaytymaan asiallisesti ja toista loukkaamatta tunteista huolimatta.
Pyydan usein lapseltani anteeksi, sitten kun tunnekuohu on laantunut, ja pystyn rauhallisesti puhumaan asiasta.
Kotona aitini kilahti milloin mistakin syysta, piti mykkakoulua ja kodissa oli usein painostava tunnelma. Asioita ei koskaan sevlitetty keskustelemalla. En halua sellaista.
Lapset oppii esimerkista.
Siis harmittaako ettei asioita käyty sitten läpi ja sovittu sitä ASIAA.
Miksi tunteenpurkausta täytyy pyytää anteeksi. Sehän on reaktio siihen johonkin vastoinkäymiseen.
On ihan hölmöä että omaa TUNNETTAAN pyytää anteeksi.
11, joka sallii lapsilleen myös pettymyksen tunteen, ei heidän sitä tarvitse katua.
kun taustalla on jotain muuta stressaavaa ja joku mitätön asia sitten saa kilahtamaan. Olen pyytänyt anteeksi jo ihan pieniltä lapsilta, ja se on tuntunut molemmista hyvältä. Jos lapsen pitää oppia pyytämään anteeksi, se on helpompaa, jos aikuinenkin joskus tekee niin. En oleta että lapsi sanoo minulle antavansa anteeksi, itse kyllä sanon heille niin.
Lisäksi usein olen ottanut lapsen syliini ja selittänyt miksi huusin.
kun reaktioni on ollut kohtuuton väärään tekoon nähden. Siis sellaista raivoamista, jota en osannut lopettaa.
Nykyään en ole pyytänyt anteeksi, kun hermostun todellakin vain aiheesta, enkä ylireagoi.
jos koen käyttäytyneeni huonosti tai suuttuneeni turhan paljon suhteessa suuttumuksen aiheuttajaan. Meillä lapsille on opetettu, että vihainen saa olla, mutta se ei oikeuta huonoon käytökseen. Jos kerran edellytän lapsilta tällaista käytöstä, pitää mielestäni itsekin pystyä samaan. Negatiiviset tunteet voi purkaa muullakin tavalla kuin kaatamalla muiden niskaan.
Kyllä aikuisllakin on oikeus ilmaista tunteitaan esim. korottamalla ääntään eikä se ole mikään paha asia jota pitää jälkeenpäin katua.