Tällä äidillä paloi päreet.
Nyt meni hermot.Täällä on viisi lasta,joista vanhin on kohta 16.Kukaan ei tee mitään.Ollaan kuin hotellissa:nuku,syödään ja juodaan,käydään suihkussa ja vessassa.Kyyti kelpaa aina ja maitokin pitää saada juoda juuri avatusta purkista,kun muuten ei ole riittävän raikasta.Ruuat jätetään yöksi pöytään ja isä laittaa ne aamulla kaappiin, että en huomaisi.Kiva olisi syöttää taaperolle yön pöydällä ollutta kinkkua tai maitoa.Onneksi en ole niin pöljä,että en huomaisi.
Isä kulkee perässä hyysäämässä.Koulukuvatkin käy isi viemässä postilaatikkoon,kun teini käski vain "Maksa ne kuvat!"Edes omia pyykkejä ei tarvitse nousta laittamaan kuivausrumpuun."Kyllä se voi nyt nukkua,kun koulu alkaa vasta 10.30." Voihan se ja voihan se myös valvoa yömyöhään arkenakin.
Sitten,kun kerran laittaa jälkikasvun imuroimaan oman huoneensa on siivoaminen sitä, että roskat,pa***at,pyykit ja muut nostetaan 2 metrin kasaksi sängyille,imuroidaan ja kaikki heitetään lattialle takaisin,kun mennään nukkumaan.Paras on se,että isä sanoo niiden kyllä valtaosin olevan hänen!!! sotkujaan.
Minua kyllä syyllistetään,kun hänen pitää työssä käymisen lisäksi laittaa jopa tiskejä ja eilen imuroi ensimmäisen kerran sitten toukokuun.Kotona oleminen kahden vaippaikäisen kanssahan on pelkää loikoilua.
Olen viikon aikana kerännyt eteisen lattialta lukuisia kynnenpaloja,muutaman nuppineulan,oli jätetty pöydälle,kun avattu uusi kauluspaita.
Motkotin asiasta kovaan ääneen illalla ja tänään aamulla.Mies vain nauroi minulle ylimielisesti.
Kommentit (60)
ihmeessä oletat, että sinulle ei kuulu kotityöt?
Teinien ei tarvitse siivota sotkuja, joita sinä ja vaippaikäisenne teette. Kyllä se on ihan oma ongelmasi!

Miten ihmeessä joku voi päätellä kirjoituksistani,että minä en tee mitään.kyllähän kyse on siitä,että oletetaan,että koska olen nainen ja kotona,laitan isojen lasten puolesta roskatkin roskiin,kun itse ei jaksa tai osaa.
arvasin,että kun äitipuoli osuus tulee ilmi,on minun turha kuvitella,että jonkun teinin pitäisi siivota minunkin sotkuni.Miten kukaan voi kuvitella,että kuvittelisin näin??
Kysymys kai oikeasti kuuluu,että miksi mies taisteli lapsensa isolla rahalla tänne asumaan,jos lastensa sotkujen siivoaminen,tiskien laitto,pyykin pesu,kasvattaminen,opastaminen ja arjen sujuvuuden varmistaminen on niin vastenmielistä?Miksi tämä on se kysymys,mitä ei kukaan kysy ääneen?Olen kuunnellut tuota "oma syysi" virttä jo niin kauan,mutta siihen en taivu.Minun tehtäväni ei ole YKSIN hoitaa kotia ja arkea,kun mies lapset kiusallaan eksältään taisteli.Eilenkin tiskeistä valittaessaan totesin,että "Tuosta ilosta olet maksanut asianajajallesi monta tonnia."
Minun asenteeni on hanurista,mutta siperia opettaa.Maassa maan tavalla?
Kaikkien deffenssien kuningas on kyllä se,että ei huvita tehdä mitään,kun toinen nalkuttaa.Ystävällisemmällä äänensävyllä ja asenteella tein kaiken yksin opiskelujen ja töiden lisäksi,kun ukko makasi sohvalla ja harrasti.Pyytäessäni apua pyykkeihin,oli vastaus,että ei jaksa.
Niin.Mono heilahtaa vielä,mutta kunhan halusin purkautua,että ei tarvitse kaikkea naapureille kailottaa.
Kiitos kaikille ymärtäneille!:)
Kukahan ne kakarat ja miehen on opettanu saamaan kaiken tarjottimella?
niin ja PAKKO SANOO, kuka käskee vääntää kakaroita tollasen ukon kanssa liuta kaupalalla ?????????????????????????
En ole ensinnäkään "vääntänyt" kenenkään kanssa mitään liuta kaupalla.Varsinkaan mitään kakaroita.Enkä ole kai missään kohdin urputtanut,että jonkun muun pitäisi hoitaa minun lapseni ja heidän sotkunsa?Tai,että jonkun pitäisi esim. pestä minun pyykkini,kun itse en jaksa.Mies voisi lentää,vaikka kuumailpallolla kuuhun joka päivä,kunhan osallistuu kuluihin.Ylimääräistä työtä en kuitenkaan kaipaa.
Esimerkki:Kaksi työtä,joissa sama palkka.Toisessa työtä ja vastuuta 3 kertaa enemmän + jatkuva valitus huonosti tehdystä työstä.Kumman valitset?
Siihen,että kuka on kenetkin opettanut:
Miehen on opettanut anoppi.Sehän luulee edelleen,että on kasvattanut oikein harvinaisen kukan poimittavaksi.
Entisen liiton lapset on opettanut mies ja entinen vaimo.(joka tosin tekee sitä hommaa kai ihan kutsumuksesta)
...koska hyvä ja hermoja lepuuttava avautuminen menisi mönkään,kun aletaan syyllistää äitipuolen kieroutuneesta mielestä. Äitipuoli olen,vai kuulostaako siltä,että kasvattaisin lapseni tuolla tavalla passattavaksi? ...ja mitä pikkuisiin tulee,en vaihtaisi heitä pois mistään hinnasta!!Isän valitsisin jälkiviisaana paremmin. Se jälkiviisaus,se jälkiviisaus...oi missä olet aina etukäteen? ap
ei ole sinunkaan asenteesi kovin hedelmällinen. Sanoisinpa, että epärakentava asenteesi voi olla kaiken laiskuuden alkujuuri.
...tai sitten asenteeni on kaiken laiskuuden,sottaamisen,välinpitämättömyyden,sirkuksen,käytöshäiriöiden,syyllistämisen,valehtelun,monen vuoden huoltajuus taistelujen,haukkumisen jne. seurausta?
Jompi kumpi näistä vaihtoehdoista se on.Meille voi aina tulla testaamaan oman asenteensa kestävyyttä.;)
kun olit vääntänyt ne kaksi uutta vaippaikäistä?
Elämä on hassua,mutta yhden lomareissun jälkeen,jolla mies humputti ja minä vahdin hänen lapsiaan koko matkan ajan,ajattelin,että pidä kioskisi.kerran pistin hänet matkan aikana altaalle vahdiksi.Istui kengät jalassa ja kädet puuskassa aurinkotuolissa alahuuli pitkällä 15 min.Toisen kerran laitoin lapset hänen mukaansa ja kun tulin altaalle,oli mies hävinnyt ja lapset yhden puolitutun vahdittavana vedessä.Ironista,mutta yksi turkkilainen lastenhoidon ammattilainen (mies),johon tutustuimme matkan aikana yritti puuttua tähän,mutta mies ei ymmärtänyt riittävästi englantia.Luuli kehuksi.Kyseessä siis olivat hänen lapsensa.Olimme seurustelleet tuolloin vasta muutaman kuukauden.Mies istui lentokoneessakin yksin juomassa olutta ja nukkui myös ja laittoi lapset minun viereeni.Kotona kuitenkin huomasin olevani raskaana.Tähän ei kannata alkaa "etkö tiedä mistä lapset tulee?"-juttua.Tein valintani silloisen elämäntilanteeni mukaan.
Sekin on ihmeellistä,että näissä on aina nämä "niin makaat kuin petaat jutut?"Eikö kukaan muu ole koskaan tehnyt virhearviota jonkun ihmisen suhteen?Ruusinen alku ja hyvä tsemppi ja silleen?
Olenko ainut nainen,jolle jäi niin sanotusti luu käteen?
ihmeessä oletat, että sinulle ei kuulu kotityöt?
Teinien ei tarvitse siivota sotkuja, joita sinä ja vaippaikäisenne teette. Kyllä se on ihan oma ongelmasi!
Missä kohdin olen antanut ymmärtää olevani elätettävänä.
Arvaanko, että sinä olet muuttanut asumaan miehen ja hänen lastensa kotiin? Eli ei se ole sinun kotisi, vain asunto.
Sinä et voi olla siellä niin kuin kotonasi, vaan olet palvelijan asemassa.
Mitä sinä häviäisit, jos muuttaisit omien lastesi kanssa johonkin muualle? Lupaisit palata takaisin sitten, kun talossa alkaa olla parempi järjestys.
Kyllä, minä olen joskus tehnyt noin kaikki lapset ovat vielä omia. Oppivat ne ainakin laittamaan itse ruokaa ja pesemään vaatteitaan.

Olemme asuneet hetken erillään.Yhden muuton yhteydessä.sen mitä vanhassa asunnosa kävin,niin eipä ruusuisesti mennyt.Vanhin lapsista oli mennyt nukkumaan jo sohvalle,kun huone oli niin kaaoksessa.Sänkykin oli pystyssä seinää vasten.Kaikki tämä peittyi kuitenkin "muuttaminen on sellaista" homman alle.Ja mikäs siinä,kun ulkoistaa kaiken.Isoäiti hoitaa tarvittaessa lapset,kun hänelle kamalinta olisi se,että lapset asuisivat äidillään.Hänhän on lasten puolesta puhunut,että "Nuo lapset eivät kaipaa äitään!"Sinne voi aina ajaa syömään niin ei tarvitse edes kokata.Jos ei tarjoa ilta-eikä aamupalaa,niin ei tule edes tiskiä.Minuahan on niin helppo syyttää kaikesta.Olen kamala akka,kun huudan.Kukaan ei pysty samaistumaan siihen,että illalla metelöimällä herätetään pieni lapsi unilta vähintään viisi kertaa.(huudetaan,tapellaan,paiskitaan ovia jne.vielä klo 22.00)Lopputlos on se,että minun naamalleni paiskataan keittiön ovi kiinni ja meteli jatkuu entisellään.Lopulta hermostun ja sittenhän "Sinähän täällä vain huudat!".
Olen todellakin kyllästynyt.Näistä asioista on syytä keskustella ihan siksi,että tällainen perhe-elämä on uuden ajan vitsaus.Näitä traumoja hoidellaan sitten yhteiskunnan varoin lapsilta ja myös äitipuolilta.Kaikki eivät ole niitä "Eerikan äitipuolia" ja siksi näitä asioita ei saa jättää tabuiksi vain tämän leiman pelossa.
Muutoksia on täällä tapahtunut ja tulee tapahtumaan lisää,mutta askel kerrallaan.
vaikka olen ihan bio-äiti ;) 2 lasta...tyttö 15v. ja poika 11v.
Molemmat siivoaa itse omat huoneet,pyykit pyykkikoriin,roskat roskiin ja kouluhommat ja harrastukset pitää hoitaa ok.
Jos kaikki on ok niin on kännykkä, tietokone ja kk-raha.
Jos hommat ei hoidu niin ei tipu rahaa tai lähtee känny tai tietokone.
Teini on saanut myös arestia törkeästä kielenkäytöstä ja valehtelusta.
Mies onneksi on aikuinen ja hoitaa yleensä oman osansa...tosin ei ihan niin "hyvin" kuin haluaisin mutta minä olenkin siivoushullu ;)

Toivoisin,että isot lapset laittaisivat edes kerran tai kaksi tiskit kaappiin ja likaiset koneeseen,jokainen laittaisi pyykit koriin ja puhtaat itse kaappiin,koulu hoidettaisiin,isot hoitaisivat itsensä myös sinne,omat herätyskellot,illalla rauha klo 21.30,jokainen imuroisi oman huoneensa,jokainen siivoaisi oman huoneensa,jokainen pesisi vuoroviikoin tuon heidän käyttöönsä annetun vessan,kaikki vuorollaan pesisi suihkunurkkauksen (vettä valutetaan välillä 2krt päivässä,ruuat kaappiin ja kaapin ovet kiinni,kun sieltä jotain ottaa.
Mutta tämä on liikaa.
ap
ota ne pienimmät ja juokse lujaa. Tuohan on ihan horroria koko homma. Miehes päässä on vikaa, ja näköjään vielä periytyvää sorttia. Et sä nyt voi jäädä tuollaiseen tilanteeseen. Olet tahtomattasi jalkamatto.
Motkota vähemmän. Aikuisen luulisi kykenevän rakentavaan keskusteluun. Kokoa perhe ja keskustelkaa asiasta. Lyö faktat pöytään ja vaadi muutosta asioihin. Perheen aikuisena sinulla on oikeus asettaa nuorille rajoja.
Totta kai huutajille ja whinettäjille nauretaan. Se on ihan sama töissä, koulussa, harrastuksissa jne. Joka sortuu korottamaan ääntään menettää auktoriteetin saman tien.
Älä muuten unohda, että miehet tekevät paljon sellaisia kotitöitä joita ei noteerata vain siksi, että niiden katsotaan perinteisesti "kuuluvan miehille". Ehkä sinunkin pitäisi vähän katsoa ympärillesi, eikä vain itseäsi. Eikä nuorillakaan ole aina helppoa. Kouluissa ja opinnoissa on välillä todella raskasta paitsi työtaakan vuoksi, myös muiden nuorten vuoksi.
Jos haluat että sinua ymmärretään, on myös sinun itse ymmärrettävä muita.
@olmio

Tämä potenssiin kymmenen. Siis miks sä edes asut tuon miehen kanssa joka ei kunnioita sua ja sun mielipiteitä yhtään. Ota lapset ja lähde, ja hanki hyvä asianajaja ettei mies saa noidenkin lasten huoltajuutta.
miksi olette päästäneet hommat tuohon tilaan. Syy on ihan teissä itsessänne.
Motkota vähemmän. Aikuisen luulisi kykenevän rakentavaan keskusteluun. Kokoa perhe ja keskustelkaa asiasta. Lyö faktat pöytään ja vaadi muutosta asioihin. Perheen aikuisena sinulla on oikeus asettaa nuorille rajoja.
Totta kai huutajille ja whinettäjille nauretaan. Se on ihan sama töissä, koulussa, harrastuksissa jne. Joka sortuu korottamaan ääntään menettää auktoriteetin saman tien.
Älä muuten unohda, että miehet tekevät paljon sellaisia kotitöitä joita ei noteerata vain siksi, että niiden katsotaan perinteisesti "kuuluvan miehille". Ehkä sinunkin pitäisi vähän katsoa ympärillesi, eikä vain itseäsi. Eikä nuorillakaan ole aina helppoa. Kouluissa ja opinnoissa on välillä todella raskasta paitsi työtaakan vuoksi, myös muiden nuorten vuoksi.
Jos haluat että sinua ymmärretään, on myös sinun itse ymmärrettävä muita.
@olmio
Ihan oikeasti.Olen kokeillut ja ollaan kokeiltu ihan ammattilaisiakin.Hetken tsemppi ja taas repsahtaa.
Koulussa on varmasti raskasta,kun isin kanssa hengaillaan kellarissa 00.30 asti arkenakin ja kun luullaan,että jos on oven takana sängyssä,niin siellä nukutaan.Raskasta on,jos ei syö illalla, eikä aamulla.
Kyllähän se huutaminen on viimeinen keino,mutta muuta ei enää ole.Kerran laitoin netin kiinni aamulla ja käskin omaan huoneeseen tai isän matkassa kouluun,kun kiukuspäissään yksi soitteli ovikelloa illalla klo 22.00,kun isä käski arkena kotiin.Lapsi uhkasi lastensuojeluilmoituksella,äiti alkoi viestitse solvata minua j alopputulos oli se,että mieskin haukkui,kun häädin lapsen kuulemma kotoa??.(Lue yläpuolelta,mikä käsky oli)
Miesten hommia on kai viemärijutut,ruuvit,autot yms.?Kannoin 1kk ennen laskettua aikaa talvirenkaat kuralotakon yli autoon ja vaihdatin ne.Ruuvit ruuvaan itse ja paikkaan reiät seinissä.Maalasin itse pinnasängyn.Miehen työkalut ovat aina hukassa,joten minulla on oma setti.Viemärit avaan itse ja kun omat konstit ei riittäneet soitin putkarin.Eteisen kaapin liukuovet ovat alakiskosta irti/rikki.Minä nostan ne aina takaisin,kun putoavat.Muut jättävät ne nojaamaan seinään,kun jää käteen.Yleensä eivät sulje kaapin ovia.Minä vien roskat ja pullot,asennan turvaistuimet ja laitan rattaat kasaan ja nostan autoon.Huonekaluja siirtelin muuton yhteydessä laittamalla pyyhekitä alle ja ruuvasin kynnykset irti ja työnsin paikalleen.Toki niitä yhdessäkin kannetaan.Mikä miesten kotihomma jäi mainitsematta?:)Kerro.
Älä leiki marttyyriä, vaan pistät armeijakurin ja heität siivoamattomat kamat roskiin, tai sitten vaan lopetat valittamisen!

Millaisen mallin annat sille omalle biolapsellesi, kun ihan selkeästi olet piika ja kynnysmatto talossa, jossa mies avoimesti on sinua vastaan yhdessä lastensa kanssa?
Kuinka tyhmiä ja hyväksikäytettäviä te ämmät oikein olette?

Millaisen mallin annat sille omalle biolapsellesi, kun ihan selkeästi olet piika ja kynnysmatto talossa, jossa mies avoimesti on sinua vastaan yhdessä lastensa kanssa?Kuinka tyhmiä ja hyväksikäytettäviä te ämmät oikein olette?
Ei tyhmiä,eikä hyväksikäytettäviä.Tarina ei ole päättynyt.Vai sanoinko,että kiitos tuesta,nyt jaksan taas hetken.
Ehei!
ap
Mutta miehen kanssa onkin jo vaikeampaa.
Ymmärrän sinua mutta en osaa auttaa.