Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
tukiverkottomat, monessako lapsessa menee "raja jaksamiselle"?
12.09.2012 |
pohdimme tässä lapsilukua, ja olemme täystukiverkottomia eli erinäisistä sukutragedioista johtuen sukumme on aivan olemattoman pieni, ja isovanhempia lapsillamme ei ole. On vain yksi täti joka asuu kaukana 340 km päässä ja jota tapaamme pari kertaa vuodessa. Eli hoitoapua emme saa mistään.
Keskustelun aiheena ei nyt ole siis sellaiset "tyhmä ap, hommaa ittelles tukiverkko" -huutelut vaan nyt kysyn MUILTA tukiverkottomilta heidän kokemuksiaan. Jos siis ET ole tukiverkoton, ole ystävällinen ja jätä vastaamatta, eritoten jos tarkoitus on korostaa omaa erinomaisuuttasi kun sinulla on niin hyvä tukiverkko että elämä on ruusuilla tanssimista.
Eli siis kiteytettynä: miten monta lasta koet jaksavasi perheessäsi ilman mitään apua, tukiverkkoa tai ulkopuolista ostoapua. Tähän ei nyt siis lasketa satunnaista palkattua MLL lastenhoitajaa pari kertaa vuodessa vaan tarkoitan lähinnä sellaista että ei ole mummoja, ei ole vakituista siivoojaa, ei ole aupairia, ei ole viikottaista lastenhoitajaa jne. Ymmärtänet pointin.
Haluaisin siis teidän omia näkemyksiänne, ihan vain mielenkiinnon ja vertailun vuoksi. Omassa haaveessani on suurperhe, olemattomasta tukiverkosta huolimatta, ja lapsia jo onkin.
Meneekö raja kahdessa, kolmessa, neljässä vai vieläkin useammassa lapsessa?
Kommentit (52)
Jos lapset on terveenä ja itse sairaana, voi laittaa lapset hoitoon ja sairastaa päivän rauhassa.
Se on toki rankkaa, jos kaikki on sairaana, siitä ei pääse mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on superhyvät tukiverkot ja raja menee silti kahdessa lapsessa...nostan hattua kaikille jotka jaksavat ilman tukea!
mikä niissä lapsissa niin rasittaa.Onko sellaiset ihmiset joilla on "raja jaksamiselle" muutenkin hermoheikkoja?
Onko tollasilla ihmisillä luonnostaan huono stressin sietokyky joka näkyy muussakin elämässä mm.sosiaalisissa suhteissa,työympäristössä vai loppuuko jaksaminen vain omien lasten kohdalla?
En vaan ymmärrä.
Mulla on kaksi lasta ja mua on rasittanut se, että kuopus oli synnyttyään kaksi kuukautta sairaalassa joten minun piti jakautua kotiin hoitamaan esikoista ja sairaalaan olemaan vastasyntyneeni kanssa + kotityöt + kaupassakäynnit. Rasittaa se, että olen herännyt vuoden verran vauvan kanssa joka yö monta kertaa ensin pumppaamaan maitoja, sitten imettämään, sitten kipuitkujen ja lääkkeenantojen takia. Sekin rasittaa, että joka päivälle riittää lääkäreitä, painokontrolleja, ravintoterapeuttia, fyssaria jne., ja edelleen on myös se esikoinen ja ne kotityöt. Mistään omasta ajasta tai levosta en edes haaveile. Nyt kun kuitenkim jo elämme sellaista tavallista arjen luksusta (mikä tuolle kirjoittajalle on itsestäänselvää), olen jälleen alkanut haaveilla uudesta lapsesta, mutta koska esikoinen on nytkin ollut niin kovilla ja kuopus niin äärimmäisen haastava, niin on pakko luopua haaveesta, kunnes saamme lähemmäksi kotiamme tuttuja, jotka voivat auttaa esikoisten hoidossa jos jotain taas tulee.
Väkisin tulee mieleen AP:llekin sanoa, että mitä teille tapahtuisi, jos vaikka joudut raskausaikana vuodelepoon niin kuin mulle todella yllättäen kakkosen kanssa kävi (esikoinen tuli aikoinaan täysin rutiinilla ongelmitta), tai jos lapsi ei olekaan ihan tavallisista tavallisin vaan joutuisi esimerkiksi jäämään sairaalahoitoon synnyttyään (ei sitä sinnekään voi yksin jättää) tai vaatisi päivittäisiä lääkäri/fyssari/tms käyntejä tms. ja yöllisiä hoitotoimenpiteitä jne. Näissä tapauksissa läheisten tuki on täysin välttämätön (oma äitini tuli pitkäksi aikaa 300 km:n päästä auttamaan) ja näin voi käydä kenelle tahansa.
asuntolainaneuvottelu pankissa: lapset mukana kiljumassa
lapsen vasu ym keskustelut: aina lapsi mukana, tai vain toinen vanhempi menee
yksi lapsi sairaalaan, muut kotona, puoliso työmatkalla: jos menet sairaalaan lapsen mukana, muut jää kotiin heitteille. Jos jäät kotiin terveiden lasten kanssa, pieni vauva joutuu hädissään yksin sairaalaan. Paska rako. Sairaalassaolija joutuu olemaan siellä yksin.
Kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa: ei ikinä. Kyllä parisuhde naukuu ja rakoilee liitoksistaan kun sitä ei voi koskaan hoitaa.
Aikuisten ystäväperheiden kanssa illanvietot: ei ikinä, koskaan (ellei lapsia oteta mukaan). Ystäviäkään ei oikein pysty siis tapaamaan.
Joten kyllä siinä moni asia stressaa. Pahinta on just nuo yksi lapsi joutuu sairaalaan, yksi odottaa hakua päiväkodista, yksi odottaa hakua harrastuksista, ja kaikki tietenkin samanaikaisesti. Jos on neljä lasta ja kaikilla joku kriisi päällä yhtä aikaa niin kahden aikuisen käsiparit vaan ei riitä.
joo, ymmärrän kyllä tuon mitä kerroit ja tiedostan että voin joutua raskaudessa sairaalalepoon. Mutta ymmärsitkö sinä että minulla ei ole ketään läheistä joka voisi tulla apuun. Tuo viimeinen lauseesi oli vähän jotenkin syyllistävät "läheisten tuki on välttämätön". Kun minulla EI OLE NIITÄ LÄHEISIÄ!
Tämä oli taas nyt yksi sellainen tukiverkon omaavan syyllistävä kirjoitus. Ja kuten jo useassa viestissä selitin niin minulla on todellakin ollut kriisitilanteita useastikin jo näiden nykyisen kolmen lapsen kanssa.
Toivon että se aloituksen kysymys luettaisiin tarkkaan ja vastattaisiin sen mukaan, eikä tultaisi tänne hehkuttamaan miten "minun oma äitini tuli silloin ja silloin pahassa tilanteessa auttamaan". Minulla kun ei sitä äitiä ole eikä tule!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ja astmaa sairastavalla kuopuksella sikainfluenssa, esikoinen pitää kuskata ees taas kouluun 12 kilsan päähän (astmalapsi keikkuen mukana tietenkin, mihin sen panee?), omat työt kasaantuu ja kasaantuu, koti kaaoksessa, mies työmatkalla Etelä-Amerikassa kolme viikkoa putkeen.
Tästä kun selvisin, viimeisenä iltana hain vain videovuokraamosta 8 leffaa, parkkasin lapset töllön eteen, tilasin pizzafirmasta lapsille kebabit ja aloin odottaa sitä, että mies palaa työmatkalta seuraavana aamuna.
Horroksessa torkuin sitten sinne asti ja nukuin putkeen aina maanantaiaamuun.
Ja mies sitten vastaavasti ihan poikki pitkän matkan jälkeen ja pakko oli vaan heti hypätä ohjiin.
mikä niissä lapsissa niin rasittaa.Onko sellaiset ihmiset joilla on "raja jaksamiselle" muutenkin hermoheikkoja? Onko tollasilla ihmisillä luonnostaan huono stressin sietokyky joka näkyy muussakin elämässä mm.sosiaalisissa suhteissa,työympäristössä vai loppuuko jaksaminen vain omien lasten kohdalla? En vaan ymmärrä.
minkä lisäksi olet selvästi aika rajoittunut elämänkokemuksiltasi ja ymmärryskyvyltäsi. Otan osaa. Ei se mitään, kunhan opit pitämään suusi kiinni ja taivastelun sijasta kysymään ja kuuntelemaan, kun MUUT selittävät asiat sinulle.
Kyllä, meillä nukutaan öisin ja syödään ruoka-aikoina, yksi on pitkäaikaissairas ja yksi oireili murrosiässä niin pahasti että tarvittiin järeitä viranomaiskeinoja, nyt se on onneksi ohi. Työ on juuri niin helppoa kuin miksi sen kokee, itse menen joka aamu tyytyväisenä töihin tai jään tekemään etänä kotiin jos on tarve käydä jossain kesken päivän tai lapsi on sairas. Tämä siis vastaaja, jolla on viisi lasta ilman turvaverkkoa. En siis kirjoittanut tuota pitkää lainausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei, en todellakaan tarkoittanut mitään syyllistämistä! Siis olin kyllä ajattelematon sanamuodoissani, en oikeasti tarkoittanut mitään syyllistämistä tai hehkuttamista. Pointtinani oli vaan se, että kannattaa ottaa jaksamisessa sekin huomioon että jotain sattuu, vaikka edelliset raskaudet oliskin mennyt hyvin. Kyllähän sitä aina pärjää tilanteessa kuin tilanteessa jos on pakko (siis ei siihen kukaan kuole jos ei sellaista paikan päälle ehtivää äitiä ole olemassakaan), ja hienoa olette jo pärjänneetkin! Ja siis ei minullakaan tällä hetkellä ole ketään eikä minkäänlaista tukiverkkoa täällä, ei edes sitä äitä, koska nykyisin asumme ihan eri maassakin, ja siksi siis itse olen päättänyt olla sitä kolmatta tähän tilanteeseen hankkimatta.
Voi ei, en todellakaan tarkoittanut mitään syyllistämistä! Siis olin kyllä ajattelematon sanamuodoissani, en oikeasti tarkoittanut mitään syyllistämistä tai hehkuttamista. Pointtinani oli vaan se, että kannattaa ottaa jaksamisessa sekin huomioon että jotain sattuu, vaikka edelliset raskaudet oliskin mennyt hyvin. Kyllähän sitä aina pärjää tilanteessa kuin tilanteessa jos on pakko (siis ei siihen kukaan kuole jos ei sellaista paikan päälle ehtivää äitiä ole olemassakaan), ja hienoa olette jo pärjänneetkin! Ja siis ei minullakaan tällä hetkellä ole ketään eikä minkäänlaista tukiverkkoa täällä, ei edes sitä äitä, koska nykyisin asumme ihan eri maassakin, ja siksi siis itse olen päättänyt olla sitä kolmatta tähän tilanteeseen hankkimatta.
Tämä oli siis 27:n vastaus vielä ap:lle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on tämä ok-määrä. Itse toivoisin vähintään kolmea, mutta se voisi olla liikaa. Nämä kaksi saadaan kuitenkin kunnialla hoidettua. Kun meitä ei ole tässä kuin kaksi, niin meidän on pidettävä huolta siitä ettei väsytä tai etäännytä toisistamme, ja meillä molempien lasten vauvavuodet on olleet sen verran rankkoja, että olen ihan onnellinen ettei niitä tarvitse enää kokea.
Meillä esikoinen on ollut aika sairas, ja se antoi esimakua siitä, millaiseksi elämä voi mennä jos lapsi sairastuu (ja vielä pahempaa jos jompi kumpi meistä sairastuu!). Me oltaisiin tuollaisessa tilanteessa ihan äärirajoilla, ja tuntuu että ei voida ottaa riskiä ettei sitten selvittäisi siitä, ja useampi lapsi ois kyllä riski.
Muakin vähän vaivaa nämä lehtien jutut, jossa onnellinen perhe asuu kävelymatkan päässä mummoloista. Ei meillä kaikilla vaan ole niitä mummoja ja sukulaisia!
ei sen takia etteikö jaksaisi vauvana hoitaa vaan siksi, että kasvattaminen on raskasta ja aikaa vievää.
meillä tuo luku on nytten täytetty ja molemmat miehen kanssa haluttais lisää lapsia, muttA EI HANKITA.ollaan onnellisia kahdesta terveestä ja jaksetaan ihmetellä niiden kasvua ja kehitystä se riittää.
vanhempana sitten siunataan enemmän aikaa myös toisillemme, joten siihen ei enää sovi vauvoja.
kyllä olispa tukiverkosto!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sen takia etteikö jaksaisi vauvana hoitaa vaan siksi, että kasvattaminen on raskasta ja aikaa vievää.
meillä tuo luku on nytten täytetty ja molemmat miehen kanssa haluttais lisää lapsia, muttA EI HANKITA.ollaan onnellisia kahdesta terveestä ja jaksetaan ihmetellä niiden kasvua ja kehitystä se riittää.
vanhempana sitten siunataan enemmän aikaa myös toisillemme, joten siihen ei enää sovi vauvoja.
kyllä olispa tukiverkosto!
influenssan sairastaminen ja samalla terveen 2-vuotiaan hoitaminen yksin miehen tehdessä 10-tuntista työpäivää opetti, että rajani kulkee ehdottomasti yhdessä lapsessa.
Tietysti jos olisi useampi lapsi, niin kai ne voisi laittaa hoitamaan toisiaan. Itse en uskalla enempää hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja pahoitteluni että käsitin väärin, toivottavasti ymmärrät että olen ehkä vähän yliherkkä aina noissa asioissa kun joku kehuu miten äiti auttaa...kova paikka mulla kun ei äitiä ole elämässä mukana.
Hyvät jatkot sinulle 27!
lohdutukseksi sulle. mun isoäiti elätti yksin 5lasta ja silloin hänen nuoruudessaan ei helppoa ollut, mutta pärjäsi kun oli päättäväinen.
nyt kun puhuu hänen kanssan hän aina kertoo miten onnellinen on että hänellä on nytten 5huolehtivaa lasta ja ihana tukiverkosto!
lapset sitten avustavat rahallisesti ja vievät reissaamaan jne....
vieläkin hän kuitenkin huolehtii pyydettäessä lapsenlapsistakin.
ponttini oli siis ettei sul ehkä nyt oo tukiverkostoa, muta sitten kun lapset on isoja niin sulla on se iso perhe ja enemmän tukijoita ;)
meillä esim kolme alle 4v ikäistä lasta, ja puolison kanssa sairastuttiin samaan aikaan todella pahaan influenssaan ja aivan kykenemättöminä hoitamaan lapsia. Lapset olivat siis käytännössä heitteillä, mutta eivät kyllä pystyneet vahtimaan toinen toisiaan. Muistaakseni jompikumpi pystyi raahautumaan 40 asteen kuumeessa ruokalaatikolle ja sai sieltä heitettyä keksipaketin lapsille, ja siinä oli se ruoka sitten... onneksi ei sattunut mitään, olisi voinut käydä huonosti.
Ja kunta ei anna todellakaan mitään apua tukiverkottomille jos on tällainen tilanne, eikä anna mihinkään muuhunkaan tilanteeseen. Sitten asia on eri jos on lastensuojeluperhe, mutta kun ei olla niin kotiapua ei heru. Ei edes silloin jos kotivanhemmalla kolme pikkulasta nosteltavana ja hoidettavana ja sitten tulee käsi kipsiin. Tai itse pää kainalossa kuolemansairaana kykenemätön hoitamaan lapsia. Ne on vaan hoidettava, tai sitten annettava olla heitteillä :)
mutta ei sitä mietitty rajaksi jaksamisen takia. Yksilapsisia tuttavaperheitä seuratessa totesin kyllä, että kahden kanssa pääsin helpommalla kuin moni kaveri, varsinkin, kun vauvaikä oli ohitettu. Ainoa lapsi näytti vaativan jatkuvasti aikuisen huomiota, kun meillä sain rauhan tehdä kotihommia, kun lapset leikkivät keskenään.
myös tukiverkot vähissä. Oma äitini on kuollut eikä sisaruksiakaan ole. Kyllä tämä tässä menee, kaksi lasta on nyt. Vuorotellaan miehen kanssa menot jos johonkin halutaan mennä. Yhdessä ei kylläkään päästä ilman lapsia juuri koskaan mihinkään.. Isoin huoli on se, että mitäs sitten kun lapset sairastelee ja joudutaan olemaan pois töistä. Ei kaikki työnantajat diggaa jos on paljon poissaoloja. Nyt olen vielä kotona hetken, mutta kohta se on edessä.. Eikä tuokaan nyt olisi ongelma ellei meidän lapset sairastaisi niin paljon. En tiedä tuleeko meille enää lisää lapsia. Epäilen kyllä että ei.
Oltiin ns. tukiverkottomia ja lapsemme syntyivät 12 kuukauden ikäerolla. Ehkä tuo pieni ikäerokin teki sen, että ekat vuodet olivat äärimmäisen raskaita. Koin, etten jaksa yhtään enempää lasta, koska "omaa aikaa" ei juurikaan ollut. Sitten kävi niin onnellisesti, että mieheni vanhemmat päättivät muuttaa ulkomailta takaisin Suomeen ja asuvat nyt tuossa 15 minuutin automatkan päässä. Eli lasten ollessa 4- ja 5-v., aloimme saada lastenhoitoapua isovanhemmilta. ...Ja siitä se ajatus sitten lähti...meille syntyi kolmas lapsi. Tuskin olisin ilman tukiverkostoa ajatellut edes kolmatta lasta.
Alue: Aihe vapaa
me olemme siis nelilapsinen tukiverkoton perhe, oisko ollut 18, ja tuttua on tuo tilanteenne.
Me olemme olleet paljon leireillä, retkillä yms. joilla on lastenhoito.
Olen myös miettinyt liikuntakeskuksen jäsenyyttä lastenhoidon toivossa :)
Pari kertaa olemme kokeilleet MLL:n lastenhoitajaa ja nettivaraussysteemi toimii ihan hyvin. Se on tosin aika kallista lystiä, mutta turha sitä on verrata siihen, että muut saa mummon ilmaiseksi hoitamaan.
Ja vielä yksi vinkki: kannattaa kyläillä paljon muissa lapsiperheissä ihan lasten kanssa. Näkee sitä muiden arkea ja saa rupatella muiden vanhempien kanssa.