Lue keskustelun säännöt.
Kun koko ajan ketuttaa! :(
09.09.2012 |
En tajua miten parantaa elämänlaatua, kun periaatteessa kaikki on hyvin. Lapset terveitä, ruokaa pöydässä. Silti mua v******a miltei koko ajan, pienetkin asiat (hiekkaa eteisen lattialla, banaanikärpäsiä, liian ahtaat välit parkkiksella, jne.) saavat mut kiristelee hampaitani.
Toisinaan olen allapäin, melankolinen, turhautunut (niinkun tänään), esim. että miehellä pitää olla opiskelurauha, mutta kun mä alan säätää ompelukonetta, että pääsisin tekee tiebestejä, mies jättää vauvan itkee lattialle ja meneekin ite päiksyille. Eli ei mitään ompeluita, prkl.
Olen siis kotiäiti, lapsia kaksi (4v ja 6kk).
Pinna kireellä pillereidenkin takia, pakko silti popsia hormonipaskaa sisuksiin. Seksiä on liian harvoin (kerta viikossa, n. 15min), koska mies herää kukonlaulun aikaan töihin josta menee kouluun, ja illat opiskelee, joten nukkumaanmenoaikana on taju kankaalla. Mua ei taas huvita alituisen vitutuksenkin takia, ei vaan seksi juurikaan maistu.
Juuri mikään ei kiinnosta, en pääse ees lenkill vaunujen kanssa (vaikka painoa pitäis pudottaa 15kg, ja sekin vituttaa).
Pelkään että tulee ero kun olen niin vaikea, hankala ja allapäin. En kestäis itteni seuraa itsekään.. Miten ihmeessä pääsen tästä alhosta?
Ilon pilkahduksiani on ihana vauva, kuppi hyvää kahvia, perhekerho kerran viikossa. Enpä juuri muuta keksi mistä todella nautin. Harrastus pitäs löytää että pääsisin vähän omalle ajalle, mut sitten taas hankalaa lastenhoidollisesti kun mies paljon poissa, eikä sukulaisia tms. lähellä.
Kommentit (11)
vaunulekille? Liikunta vois kyllä autta tuohon vitutukseen.
Tai sitten palkkaatte jonkun opiskelijan tai mml tyypin katsomaan lapsia kerran viikossa iltaisin, jotta pääset esim. lenkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun samaan aikaan tehdään lapsia, käydään töissä ja pitäs vielä olla seksiä ja laatuaikaa ja harrastusta ja opiskelua ja kaikkea. Se kuormittaa psyykeä vaikka monilla onkin sama tilannne kuin teillä.
Saatat olla myös vähän hormonaalisistakin syistä allapäin. Se helpottaa kun imetys loppuu (tai ehkä et imetäkään jos syöt jo pillereitä).
Oma aika olis tärkeetä, muukin kuin perhekerho. Tämä miehen pitäis tajuta ja hoitaa niitä lapsia ainakin yksi ilta viikossa että pääset jonnekin, tyttökaverien kanssa istumaan kahvilaan, tai kuntosalille tai käsitöitä tekemään tai jotain.
kun lapset on tuossa iässä, ja aina pitää olla toisia varten. Ja elämä on niin pientä, että pienetkin asiat on sitten isoja.
Mulla oli vuosi sitten tismalleen samanlainen vaihe (ja jatkunut näihin päiviin ;), ja se johtui ihan tasan tarkkaan siitä valtavasta sisäisestä turhaumasta, että kun ei mitään saa tehdä rauhassa eikä mitkään suunnitelmat toteudu (lapseni ovat nyt 1,5 ja 4). Aina pitää mennä muiden ehdoilla, lasten ehdoilla ja miehen ehdoilla (minullakin mies töissä ja opiskeluissa kaiket ajat). Ei siihen vaan normaali ihminen meinaa sopeutua, ettei saa mitään pikkuhommaakaan tehtyä ilman sataa keskeytystä. Ja sitten huomaa ettei se homma ikinä valmistunut..
Nyt alkaa helpottaa, kun tajuaa että nämä lapset onneksi kasvaa koko ajan. Kohta mä pääsen tekemään jotain omiakin hommia.
Koeta pitää jotenkin pälli kasassa, ajan myötä helpottaa. Ja muista ettei sun arvo ole siinä, että oot aina helppo ja ihana ja että kaikki pitäis susta. Ei maailma kaadu, jos joskus oletkin äreä.
mulla vähän samaa. Kotiäiti,lapsia neljä. Vanhin koulussa ja pienin alle kaks. Vituttaa joo kans,mikä? en tiedä. Jotenkin oon pettynyt kaikkeen. Kesäkin meni ja paskat se mikään kesä ollut. Olisin niin halunnut rentoutua nauttia vapaasta olosta mut mies oli aika paljon töissä kesällä ja lomailut jäi aika vähiin. Eli mun elämä oli ihan sitä samaa kun aina ennenkin. Eiks loma oo sitä et sais lomaa siitä arjesta? No se nyt meni,menkööt. Mut olisin kaivannut jotain nollausta,ja nyt taas alkoi arki ja puurtaminen.
Oikeesti tykkään kyllä elämästäni. Nyt vain tuntuu et ei oo mitään kivaa mitä odottaa. Viikonloppuja tietenkin odottaa kun kuuta nousevaa. Ja mitä sit,sitä samaa ku aina ennenkin.
Voi en osaa auttaa sua kun itekin tarvisin jonkun potkun persiiseen nyt.
Mitäs me tehtäis et alkais elämä maistua muultakin kun puurtamiselta?
Oon niin tyytymätön itteenikin. Ooon kyl hoikka kait,166cm,58 kg jotain? Vai oonko kuitenkin jotain muuta. Tunnen itteni ihan plösöks kyl välillä. Mut tuntuu et tää olo näkyy naamassa harmaana ja tukkakin on ihan karsee. Taidankin tehdä alotuksen pikkurahalla kaunistautumiseen.
niin siis koska en vaan saa lähdettyä, ihan omaa syytä on; keksin tekosyitä, tai sit on kotona pyykkikasat, siivoamiset sun muut. Mulla on nyt joku aivan ihmeen motivaatioblokki päällä :(
Kaikki ystävät asuu 20km päässä, pitkä matka kulkea lenkkiseuran takia.
Kuvotan ja vihaan itseäni tän painojutun takia. Sain jo kesällä 5kg pois, mutta taas kun tuli syksy niin herkut pyörii koko ajan mielessä. Jotenki ei oo ees tavoitetta MIKSI laihduttaa, koska semmonen evvk-mieliala. Toki ymmärrän että oman terveydenkin ja jaksamisen + itsetunnon vuoksi.
Viime viikko oli kyllä parempi (mielialallisesti), kun mies tuli (ekan kerran koko vuonna) joka päivä aikaisin kotiin! (n. 12-16 aikaan). Yleensä se tulee 18 jälkeen, eli päivät kuluu lasten kanssa (= 4-veen uhma ja 6kk ees-taas kantelu).
Viikonloput on usein pahimpia, kun mä toivon että mentäis/tehtäis perheenä jotain, mutta mies taas haluaa lepää kotona tai harrastaa, kun viikot niin kiireiset. Tai sit lapsellisesti toivoisin saavani mieheltä hellyyttä ja huomiota, kun en sitä muultakaan saa, mutta hän sit valitseekin lapset. Joskus kyllästyy mun valitukseen ja lähtee niiden kanssa pihalle, ja sit mä istun tyhjässä kodissa yksin enkä tiedä mitä tehdä - ja alan tyhjentää pesukonetta tms.
Oon aika nolo tapaus... :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
viimeaikoina valitettavan samat tuntemukset. Olenkin suunnitellut aloitetta syvän turhautumisen, ärtymyksen ja kypsähtämisen helpottamiseksi - millä oppis nauttimaan, tai olemaan tyytyväinen ainutlaatuisiin kotiäitiys päiviin? Surullista, että lasten ollessa pieniä ahdistaa ja vituttaa, vaikka saa olla heidän kanssaan. Olen tullut siihen tulokseen, että lasten hoitaminen kotona on tosi raskasta ja hektistä puuhaa. Minäkin olen normaalisti ihan mukava ihminen, mutta nämä tolkuttomat vaatimukset ja yksin selviytyminen lasten kanssa kotona, tekevät minusta monsterin, valitan. Kuten ilmeisesti sinustakin.
Koita muistaa, et tämä on lopulta aika lyhyt aika, yritä päästä joskus vapaalle, onko teillä MLL hoitajia lähellä avuksi? Saiskohan neuvolan kautta hoito/kotiapua?
Minä tiedän et aika helpottaa, ja kohta pääsen taas töihin, joka aiheuttaa omat stressinsä, mut toisaalta helpotuksensa. Lapset on kuitenkin ihania, ja onni näkyy vain hetkittäin joskus niinkin, et ihan aina ei vituta. Etsi pieniä ilon aiheita, juttuja jotka tekee sulle hyvää. Hieroja?
Kunpa saisit miehen ymmärtämään, hän taitaa sulla olla aika paljon poissa? Väsyneitä olette varmaan molemmat. Nyt on rankka elämäntilanne, joka kuitenkin muutaman vuoden kuluessa vä´hän helpottaa ja muuttuu. Koittakaa sietää toisianne sen yli.
vaan meikkaat itsesi ja puet ja otat käsilaukkusi ja lähdet kaupungille. Yksin vaikka, jos et saa ketään mukaan. Olet hetken ihan yksin ja vain nainen, et äiti etkä vaimo. Menet kangaskauppaan vaikka ja sitten juomaan kahvit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikset häippäse omille teilles terveen itsekkäästi silloin viikonloppuna kun mies kypsähtää sun valitukseen ja häipyy laste kans pihalle. Lähde metsään tai kaupungille, kirjastoon tai kahville. Vaik edes ykdin idtumaan, Tuulettamaan päätä ja purkamaan pahaa oloa. Ja hei, ei tuollaisessa elämäntilanteessa kannata laihduttaa!! Liikaa vaadittu, opettele hyväksymään itses ja koita katsoa ettet liho enempää. Kun tulee myöhemmin voimia, alat vähän lenkkeilemään tai meet salille. Tulee hyvä olo, ja se riittää. Paino alkaa myös tippua aikanaan kun voit paremmin, ja muistat syödä riittävästi kunnon ruokaa.
Mulla siis ei ole kiire töihin. Olen aina unelmoinu isosta perheestä, mutta esikoisen synnytys/eka vuosi oli todella rankkaa (siihen päälle vielä aviokriisi), tämä toinen vauvailu ollut ihanaa! Mies kuitenki ilmoittanut että hänellä ei "varaa" enempiin lapsiin koska nyt käy äärirajoilla (hän siis herää 03 aikaan töihin).. Eli olen aatellut että nautin tästä niin pitkään kun rahkeet/nuppi riittää.
Tuntuu että tää pienempi ei ole se kuormittaja vaan uhmaikäinen, mustasukkainen prinsessa joka ei saa tarpeeksi huomiota (jolle isi antaa periksi aika paljon, huomaamattaan).
Mies on usein sanonut että milloin vain mulla on menoa, hän sumplii omat kuviot niin, että pääsen menemään. Mutta kun hän on kotona, mä olen kuin rakkauden kerjäläinen, viivyttelen et saisin viettää hänenkin kanssa aikaa.
Marraskuussa mies pitää kesiksen, lähdetään sitte reissuun sukuloimaan ulkomaille, mutta sekään ei yhtään iske tällä hetkellä. Kiirettä, stressiä, rahanmenoa, sukulaisvisiteeraamisia, ei hetkeäkään yksin. Äh. Jotenkin kaipaan vain oman itseni löytämistä.
Ja komppaan aikaisempaa jota kesäkin vituttaa. Niin muakin, molemmat lapset syntynyt keväällä ja molempien syntymävuonna ihan paskat kesät = +15 ja sadetta. Missään ei käyty koko perhe, paitsi yks vklp tuttavaperheellä kylässä mutta sekin oli kauheeta kun ne (se pariskunta) riiteli koko sen ajan :( Ja lopulta tarttui meihinkin ja oli pakko lähteä etuajassa kotiin vedoten työkiireisiin...
Kaks kertaa ollaan muksujen kans käyty huvipuistoissa, mut eipä mies päässy mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 ja 9, olette oikeassa kyllä! niin mun pitäiskin tehdä, ulos ja haistelemaan muita tuulia.
kirjoitin sulle ja tiedän tunteesi hyvin omastakin elämästäni. Minä neljän lapsen kotiäiti siis. Nyt tuntuu hyvältä. Olen siivonnut koko talon ja ulkoillut lasten kanssa iltapäivällä lähimetsässä. ma ja ti myös aamulla ulos ihmisten ilmoille ja pyörillä koko sakki. onnistuu kun vaan venyttää kärsivällisyyttä. Neljävee ei kovin kovaa vielä pääse. Mutta siis ihmiset ympärillä ja ulkoilma tekee kyl hyvää. ja Puhdas koti. Nyt mies vapaalla ja ajattelin pistäytyä loppuviikosta kaupungillakin. Ja lenkillekin on päästävä. Näitä keinoja minä koitan. Nyt avasin miehen kans kuoharin ja hyvältä maistuu näin puhtaassa kodissa. Lapset,nuo ihanat rakkaat,nukkuu ja oikeasti kaik on hyvin. Kuhan muistais sen kun välillä tuntuu kurjalta.