Tekisin mitä vaan jos mulla ois parempi äiti, t. 17 vee masentunut tyttö

mutta mun teinikapinointi johti siihen, että muutamasta opettajasta, kaverin äidistä tms tuli mulle ns läheisempi kuin olis ollut tarve.



Mun mielestä tuossa kiintymisessä ei ole negaa, se on sama kuin teini ihastuu poptähteen...



Voimia sinulle ja muista, susta tulee aikuinen, jolloin sun ja äitis välit saattaa mennä taas kohdilleen.



Mutta kysy toki, jotain, jos tarvii.

Kumpa voisin jotenkin auttaa... Onko sinulla ystäviä? MInkälainen isä-suhde? Entä muut sukulaiset?

voi kun voisin auttaa sinua.

Kumpa voisin jotenkin auttaa... Onko sinulla ystäviä? MInkälainen isä-suhde? Entä muut sukulaiset?

Onhan mulla kamuja, mut yks vaan on luotettava jotan nään toosi harvoin. Pelkään toosi paljon mun sukulaisia ja isikin on kuollut :(

Eli mulla ei oo minkäälaista muuta tärkeetä aikuista mun elämäs kuin openi :(

Mutta sinun tilanne kuulostaa siltä, että ope ei varmaan uskalla rohkaista sinua, ettet takerru liikaakin. Tilanteesi on surullinen, mutta en usko, että opettaja voi olla sinulle se aikuinen, jota kaipaat.



Onko sinulla ketään sukulaisia, joille voisit puhua? Äidin tai isän sisaruksia? Vanhempia serkkuja? Isovanhemmat? Kummit? Jos on, niin voisit koittaa saada heista jostakin itsellesi läheisen aikuisen.



Tai voisit puhua koulupsyologille tai kuraattorille tuosta, ettet saa läheisyyttä ja hyväksyntää kotoasi. He voisivat auttaa ja ohjata sinua eteenpäin. Onkohan paikkakunnallasi jotain aikuinen-kaveri toimintaa?



Ja hei, ei koulun loppuminen tarkoita, ettet ikinä enää näe tuota opettajaa. Meidän koulussa ainakin käy silloin tällöin vanhoja oppilaita moikkaamassa meitä opettajia ja heitä on aina kiva nähdä :)

ja välitän heistä aivan ihmisinä. Eivät he ole pelkkiä oppilaita vaan ihmisiä, joiden elämästä ja vaiheista toivoo kuulevansa vielä sen jälkeenkin, kun oppilaat ovat koulusta päässeet. Tämä pätee moniin muihinkin opettajiin, koska usein juttelemme opettajanhuoneessa vanhoista oppilaista ja heidän kuulemisistaa.

oli lähellä etten vahinos jäänyt auton alle pyörällä, kun aattelin kiintymistä ja kotitilannettani.



Kerroin siitä illalla mutsille eikä se reakoinut. Sitte kerroin siitä nyt aamullakin ja mutsini ei vielkään reakoinut. Se sano vaan, et se haluu et muutan muualle mahollisimman pian, kun se vihaa mua. Oon sen mielest vielki maailman huonoin ihminen.

Sitte mun siskoki kuuli sen et meinasin joutua onnettomuuteen ja se sano, et ketää se ei kiinnosta.



Näin paljon musta välitetään, miks ees jarrutin pyörällä!?



T. ap

oli lähellä etten vahinos jäänyt auton alle pyörällä, kun aattelin kiintymistä ja kotitilannettani.

Kerroin siitä illalla mutsille eikä se reakoinut. Sitte kerroin siitä nyt aamullakin ja mutsini ei vielkään reakoinut. Se sano vaan, et se haluu et muutan muualle mahollisimman pian, kun se vihaa mua. Oon sen mielest vielki maailman huonoin ihminen.

Sitte mun siskoki kuuli sen et meinasin joutua onnettomuuteen ja se sano, et ketää se ei kiinnosta.

Näin paljon musta välitetään, miks ees jarrutin pyörällä!?

T. ap

nyt mars koulukuraattorin tai vastaavan juttusille; kerrot että kotiin et enää mene. Jos äitisi toivoo sinun lähtevän niin lähde; sinun on parempi ihan jossain muualla. Olen jo aiemmin vastannut sinulle ja kertonut, että tulet varmasti saamaan elämässäsi paljon rakkautta vielä. Jos suvussasi ei kukaan rakasta sinua, on sukusi tunnevammaisia täysi. Älä anna sen pilata elämääsi. *iso halaus ja rutistus*

t. 16-vuotiaana kotoa pois muuttanut

Jos olet pian muuttamassa omillesi, aikuisen tuki voisi tulla tarpeen.

Tilanne on todella ikävä kohdallasi. Äidin (ja isän) tulisi olla aina lasten tukena ja kannustaa heitä sellaisina, kun ovat. Vahvistaa hyviä puolia ja tsempata niissä asioissa, jotka tarvitsevat harjoitusta. Voin kuvitella, mistä kaikesta olet jäänyt paitsi lapsuuden aikana.

Mutta siltikään ei kannata jäädä surkuttelemaan. Sinun elämäsi on edessä ja voit rakentaa siitä juuri sellaisen, kun haluat. Toivottavasti löytäisi itsellesi harrastuksia ja ystäviä. Mistä olet kiinnostunut? Mitä asioita haluaisit oppia?

Yksi hyvä harrastua on koiraharrastus. Itselleni tämä maailma on ollut aivan uusi ulottuvuus. Samassa porukassa harrastavat monen ikäiset, eri elämäntilanteissa olevat ihmiset. Yhdessä käydään läpi harrastamisen (ja muun elämän) iloja ja suruja. Jotenkin koirat vielä saavat ihmisestä esiin avoimen ja hyväksyvän puolen. Rapsuttelu rentouttaa :) Kun olet ensin kehunut uuden koiratuttavuuden ihanaksi ja ottanut siltä vastaan pusuja, on helppo tutustua omistajaansakin.

Jos asut pääkaupunkiseudulla, yksi neuvopaikka tilanteeseesi voisi olla Tyttöjen talo. En tiedä, onko vastaavia muualla Suomessa.

Mä rakastan koirii, varsinkin isoja. Mut mun mutsi ei haluu et ostan aikuisena ison koiran. Mulla ois jo yks rotu mielessä, mutten viitti sitä kertoo bustausvaaran vuoks.

Aion vuoden päästä lähtee mun lempparimaahan, jota en tässä kerro, kun en haluu et mua bustataan. Mietityttää vaan kun en osaa melkeimpä yhtään paikallista kieltä ja enkuntaitonikin on surkee. Kukaan tuskin haluu lähtee mun kaa sinne, joten mun ois selviydyttävä siel yksin.

Mun bestiksen kaa oon haaveillut siihen maahan matkustamisest, kun seki haluis käydä siel. Se ei oo kyl siit yhtä kiinnostunut kuin mä.

Toiseen asiaan. Vaikka oon 17 vee, en yhtään tiedä mihin ammattiin aikuisena ryhtyisin. Mulla ei oo mitää unelma-ammattii ja mun pitäis keväällä hakee johonki toiseen opiskelupaikkaan.

Voisin opolleni jutella tästä, mut tuskin se osaa mua auttaa.

T. ap

en tiedä mikä väleissänne mättää mutta muistan itse olleeni tosi hankala teininä. Äitini yritti suojella minua ainokaistaan mutta koin sen vain ahdisteluksi ja olimme aina napit vastakkain.



Silloin minulla oli vastaavasti eräs opettaja (harrastuksissa) jonka kanssa ystävystyin ja joka toimi vara-äitinä, samoin pystyin purkamaan asioita bestikseni äidin kanssa. Voisitko sinä??



Jos sen bestiksen äiti on ihan ok, ei hän koe sinun tuen hakua rasittavaksi vaan jaksaa tukea sinua oman tyttärensä rinnalla.



Mun mielestä voit myös jutella sen pitämäsi opettajan kanssa, älä sano suoraan kiintymyksestäsi vaan sano että koet hänet "äitihahmoksi" nyt kun välit omaan on huonot ja toivoisit että saisit tukea häneltä nyt kun on vaikeaa. Opettajan pitäisi kyllä ymmärtää tilanne.



Muuten en voi sanoa muuta kuin: sinnittele! Jonain päivänä vuosien kuluttua huomaat että nuo kokemukset on vahvistaneet sinua ja ehkä ymmärrät myös äitisi tarkoituksen (agressiivisuutta ja juoppoutta ei tietenkään tarvitse ymmärtää tai hyväksyä)



Mun äidistä tuli hyvin rakas mulle kun muutin kotoa pois 19v:nä, harmi etten saanut pitää häntä kovin pitkään kun sairastui ja kuoli. Ehti onneksi näkemään osan lapsenlapsistaan:)

Äidillesi et voi mitään ja totea se itsellesi.



Käännät lehden elämässäsi ja muutat pois kotoasi viimeistään kun täytät 18 vuotta.



Kertomasi on todella surullista luettavaa.



Olisi mielenkiintoista olla "kärpäsenä katossa" katsomassa perheenne elämää.



Tiedämme kaikki että on perheitä joissa kohdellaan lapsia ja nuoria huonosti. Emme tiedä mitkä asiat ovat näihin tilanteisiin johtaneet.



Jokaisen kuuluu saada rakkautta vanhemmiltaan ja läheisiltään ja kokea olevansa hyväksytty.



Tee rohkea päätös ja muuta pois kotoasi ja jätä entinen elämä taaksesi. Rakenna oma elinpiirisi uudelleen, tukeudu ystäviisi. Solmi uusia ystävyyssuhteita. Älä kuitenkaan aina kelaa kurjaa lapsuutta ja nuoruutta etteivät uudet tuttavuudet kaikkoa ympäriltäsi.



Koeta löytää hyvää sisältöä elämääsi, harrastuksia, kulttuurielämyksiä, lue kirjoja, valmistu ammattiin, etsi työpaikka. Alat pian elämään uudenlaista elämää jossa sinä otat vastuun itsestäsi ja elämästäsi.



Kun perusasiat on kunnossa elämä alkaa luistaa.



Voit olla pitämättä yhteyttä äitiisi niin kauan kun on tarpeellista.



Haluaisin että kirjaat tähän ketjuun ne asiat jotka elämässäsi ovat tällä hetkellä hyvin.

Juuri tuo "reagoimattomuus ja välinpitämättömyys" kuulostaa masennukselta. Tai voi se olla jotain muutakin, mutta sinusta se ei johdu!



Äitisi kokee elämänsä ehkä kurjaksi ja raskaaksi, varsinkin jos isäsikin on kuollut, niin ei ole saanut välttämättä koskaan tukea. Elämäntilanteenne vaikuttaa tietysti siskoosikin ja sisarukset ovat usein hyvin ilkeitä tuossa iässä. Uskon että hän pohjimmiltaan sinua rakastaa ja saatte toivottavasti välinne kuntoon aikuisina.



Omalla äidilläni oli mielenterveysongelmia, kun olin 13-17 vuotias. Muistan että se oli hyvin vaikeaa aikaa ja itselläni oli samankaltaisia tuntemuksia kuin sinulla. Meillä oli kuitenkin onneksi isä, joten elämämme oli suhteellisen normaalia kun on yksi vastuullinen perheessä. Nykyään olen antanut anteeksi kaikki silloiset ikävyydet ja äitinikin parantui siis myöhemmin.



Nykyään se on varmaan hankalampaa, kun avioeroja on niin paljon, ettei vanhemmat saa tukea ja sitä tärkeää toista näkökulmaa lasten kasvatukseen. Jotkut voi heittää tilanteen pitkittyessä huomaamatta hanskat tiskiin kokonaan, eikä kukaan edes tiedä. Paitsi lapset.



Miten teillä meni, kun olitte pieniä? Onko tilanne jatkunut jo kauan? Voisit tilata ajan esimerkiksi kuntasi terveyskeskuspsykologille. Tai omalääkärille, joka lähettää eteenpäin. Ja se auttaa sinua itseäsikin, jos alat "vastuulliseksi" ja menet puhumaan perheenne asioista psykologille. Hän auttaa sinua suhtautumaan tilanteeseen ja saattaa ehkä auttaa äitiäsikin. Äitisi ei taatusti pidä ajatuksesta aluksi, mutta pitemmän päälle se on varmasti hyväksi myös hänelle ja siskollesi.



Tsemppiä, kyllä se siitä! Olet vaikeassa iässä, mutta parin vuoden kuluttua asiat ovat jo paremmin.

onko sulla terapiasuhdetta? Oletko lastensuojelun piirissä? Nimittäin tuollaisen vanhemman kanssa tarvitsisit apua. Voisit saada esim. tukiperheen, josta voisi tulla pysyvämpi ja parempi tuki kuin opettajastasi.

ärtyinen ja rasittava perheelleen, ja käyttäytyy niin että ei itse huomaa mitään negatiivista itsessään. Voi esimerkiksi puhua ikävästi, tai olla ottamatta toisia huomioon. Ollaan koko ajan minäminä asteella, muiden tunteista viis. Yleensä suurperheissä on hyvin helppo huomata nää" kärsivät masentuneet," kun yhteinen tekijä on nimenomaan tää ikä.

ja terapeutin kelloon vilkuilua. En tunne yhtään ihmistä joka loppuen lopuksi olisi hyötynyt tästä mitään.

Kukaan ihminen ei ole täydellinen. On helppo jaksaa olla kiva jollekin joitain tunteja, mutta jos on kokoajan tekemisissä, ni ei sitä kukaan jaksa olla yli-ihminen.

Mä rakastan koirii, varsinkin isoja. Mut mun mutsi ei haluu et ostan aikuisena ison koiran. Mulla ois jo yks rotu mielessä, mutten viitti sitä kertoo bustausvaaran vuoks.

Aion vuoden päästä lähtee mun lempparimaahan, jota en tässä kerro, kun en haluu et mua bustataan.

bustaus?

ohis



Muista jotenkin edellisen viestisi ja sinulla on tyhmä asperger äiti jonka ei pitäisi saada ollenkaan lapsia. Et kyllä itsekään vaikuta fiksulta kun sanot että äiti kielsi hankkimasta isoa koiraa edes aikuisena. Mitenpä kieltää. Ihmisiä kohdellaan niin huomosti kun he suostuvat ottamaan paskaa niskaan. Kerro ihan avoimesti koulussa kavereille ym. millainen perhe ja suku on. Itse sen lisäksi kiusaisin äitiä kertomalla miten kaikki kauhistelevat ja säälivät sinut kamalan äitisi takia.

ohis

Muista jotenkin edellisen viestisi ja sinulla on tyhmä asperger äiti jonka ei pitäisi saada ollenkaan lapsia. Et kyllä itsekään vaikuta fiksulta kun sanot että äiti kielsi hankkimasta isoa koiraa edes aikuisena. Mitenpä kieltää. Ihmisiä kohdellaan niin huomosti kun he suostuvat ottamaan paskaa niskaan. Kerro ihan avoimesti koulussa kavereille ym. millainen perhe ja suku on. Itse sen lisäksi kiusaisin äitiä kertomalla miten kaikki kauhistelevat ja säälivät sinut kamalan äitisi takia.

Mä voisin kyl olla kuuntelematta mun mutsii ja aion hankkii sen koiran.

Oon jo kertonut parille kamulleni, mutten ihan kaikkia mun kotiasioita. Vois kyl kertoakki.

Samoin kerroin opolleni ekana koulupäivänä kaikenlaist mun mutsista ja kotioloista ja se oli nii ymmärtäväinen. Mut ei opon tehtävä oo mua auttaa :(

T. ap

On la-ilta, miten sun viikonloppusi on mennyt? Olen miettinyt sua paljon siitä lähtien, kun ekan kerran kirjoittelit tänne palstalle kurjasta tilanteestasi kotona. Lähetän sulle paljon lämpimiä halauksia!



Pari asiaa:

Ekakskin; viimeksi joku kertoi sulle nuorten turvatalosta Helsingissä, oletko miettinyt sitä? Nimittäin jos sun tilanne kotona käy ihan hirveeksi, esim just viikonloppuna kun et pääse kouluun, jossa sulla on tärkeitä ihmisiä, voisitko käydä tuolla turvatalolla katsomassa paikkaa ja keskustelemassa?



Nimittäin musta tuntuu, että sä tarvitsisit lepoa. Lepoa äidistäsi ja hänen puheistaan ja yksinäisyydestä ja pahasta olosta. Mietithän tota turvataloa? Monihan on täällä kirjottanut, että olisi hyvä, jos pääsisit kotoa pois- ehkä siellä uudenmaankadun turvatalossa saisit apua?



Toinen juttu: mun mielestä sä puhut itsestä paljon äitisi sanoin, pidät itseäsi surkeena, ja arvelet ettei susta kukaan välitä. Ei se niin ole- niin sanoo sun äitisi, mutta se ei ole totta.



Susta välitetään ja kaikki muuttuu kyllä paremmaksi. Älä ajattele niinkuin äitisi susta puhuu. Sä olet fiksu ja kirjoitat itsestäsi fiksusti. Jonain päivänä sulla on ammatti ja ehkä iso koira ja muuta sellaista! Nyt vaan luotat siihen, että paha uni loppuu aikanaan, jooko?



Kirjoita itsestäsi jatkossakin tänne. Täällä moni välittää!