Väkivaltaa(ko)

Suhteessamme on ollut hyviä ja huonoja aikoja. En edes muista kaikkea, joskus aina pelästyn kun ystävä tai joku muistuttaa tapahtuneista. Ehkä yritän sulkea pois mielestä…



Mies on sylkenyt kasvoilleni, saanut ilman syytä silmittömiä raivokohtauksia joissa huutanut ja mesonnut kovasti haukkuen ja huoritellen, rikkonut mm.poikani puhelimen, pahoinpiteli yhden ystäväni, hakkasi täysin syyttömän ihmisen niin että päähän tuli avohaavoja, vaikka oli ensin kutsunut vieraaksensa, joitain läpsyjä olen saanut kasvoihin, mutta näistä aikaa. Lisäksi muita ”riitatilanteita”, joita en ole ollut näkemässä. Nyt viimeisin teko on, että puristi käsivarteeni ison mustelman.



Kaikkia tapauksia yhdistää se, että teko hetkellä mies on humalassa. Katuu aina kovasti tekosiaan ja lupaa ettei tule toistumaan. Ei kuitenkaan pidä pahana esim. tuota missä mies vuoti verta ja lapsetkin olivat näkemässä.Vuosien saatossa tunteeni tuota miestä kohtaan ovat kadonneet. Toki välitän hänestä jollain tapaa, onhan meille pitkä historia. Mutta rakkaudesta ei missään nimessä voi puhua.

Selvin päin ei ole väkivaltainen. Mutta itse en pysty unohtamaan näitä pelottavia kokemuksia, vaan ne ovat alati mielessä.



Mies harrastaa metsästystä, joten meillä on kotona aseita. Usein pelkään, että miehellä ”naksahtaa” ja tekee jotain vakavempaa… Tämä kaiketi uutisten lietsomaa pelkoa.



Suurin motiivi teoille on silmitön / järjetön mustasukkaisuus. Mies kehittelee päässään omituisia kuvioita, milloin minulla on suhde kenenkin kanssa.Olen ehdottanut pariterapiaa, ei kuulemma tarvetta. Hän ei koe käytöstään ongelmaksi. Aina kriisin jälkeen katuu hetken ja sitten on kuin ei mitään olisikaan tapahtunut.



Minua teot vaivaavat ja sen vuoksi seksielämäkin on nykyään yhtä helvettiä. En haluaisi päästää turjaketta edes lähelle ja mies vaan vaatii ja vaatii seksiä. Kun en suostu niin alkaa epäilyt sivusuhteesta. Eli helpoimmalla pääsee kun suostuu, vaikka sitä tunteekin itsensä täysin ala-arvoiseksi.



Lapsiin hän on myös jokseenkin tuskastunut. Tai enimmäkseen toiseen lapsista. Puhuttelee rumasti, kiroilee ja huutaa mielestäni varsin vähäpätöisistä syistä. Mies haluaisi omia lapsia. Luojan kiitos, en ole suostunut. Koen jotenkin, että yrittää sillä vaan saada minut sidotuksi itseensä.



En haluaisi jatkaa suhdetta, mutta en tiedä miten irtautua. Jotenkin hävettää, en ole uskaltanut juuri kenellekään puhua. Vielä. Taloudellisesti varmaan tulisin toimeen, mutta kumpi traumatisoi lapsiani enemmän lähtö vai jääminen… Lisäksi mietin, tiedän kuulostaa hassulta, että pidänkö miehen käytöstä "tekosyynä" lähteä suhteesta. Vaikka miehen teot ovat totta, niin jotenkin miellän ne vähäpätöisiksi, ettei niissä riitä syy suhteen päättämiseen. Ja kuvittelen olevani itsekäs, kun haluan eroon hänestä.