Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Onko normaalia, että mies totaaliväsänyt lapsiperhe-elämästä?

Vierailija
05.09.2012 |

Pari pientä lasta, mies käy perustyössä ja iltaisin tätä tavallista lapsiperhearkea. Ulkoilua, kauppailua, syömistä, lasten vahtimista. Mies valittaa väsymystä ja ettei kiinnosta mikään, tuntuu ettei nauti ollenkaan perhe-elämästä eikä työstäänkään, koko ajan tyytymättömän ja vetämättömän oloinen. Nyt ruvennut myös kiroilemaan törkeästi ja tuntuu, ettei jaksaisi enää yhtään sietää esim uhmaikäkiukkuja, äksyilee vaan. Minä en tiedä mitä tehdä.

Kommentit (21)

Vierailija
21/21 |
06.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lisäksi olin itsekin aivan uupunut, kun kolmen alle 5 vanhan lisäksi oli aikuinen mies passattavana ja tsempattavana. Sitten sanoin, että nyt en enää itse jaksa vaan miehen on haettava apua, jos aikoo olla tämän perheen jäsen. Pelotti todella paljon, että ero tulee, ehkä olisi kuitenkin jo aikaisemmin pitänyt viheltää peli poikki. Mutta viikon verran mökötettyään varasi itse ajan perheneuvolan (ja sai ajan todella nopeasti, en tiedä johtuiko siitä, että mies itse soitti) parin psykologijutustelun jälkeen lääkäriin, sai masennuslääkkeet, joista nyt puolen vuoden jälkeen on pikku hiljaa irrottautumassa. Psykologin kanssa käy edelleen juttelemassa pari kertaa kuussa ja ollaan käyty yhdessäkin sekä myös minä yksin.

Suosittelen avun hakemista, jos ei perhenvlaan halua, niin ihan työterveyslääkärille. En tiedä mihin meidän perhe olisi joutunut, jos minäkin olisin vielä simahtanut. Nyt elämä näyttää taas aurinkoista puoltaan, mies tunnistaa itse milloin on aika lepoon ja on alkanut taas harrastamaan ja saa selvästi virtaa siitä. Itselle jäi jonkin sortin pelko, että jos masentuu ihan syvästi sängyn pohjalle, mutta toisaalta uskallan nyt luottaa itseeni enemmän, että osaan, pärjään ja pystyn myös yksin.

oli myös tuollainen. Väsyin tukemiseen ja lässyttämiseen ja sanoin, että menee hoitoon, jos ei muuten jaksa. Etten voi häntä parantaa, enkä elämäniloa antaa. Ja etteivät lapset ole syyllisiä miehen paskaan oloon, aikuisen omalla vastuulla on tehdä elämästä sellaista, mitä tahtoo elää. Ja jos minä ja lapset emme kuulu siihen kuvioon, niin olen surullinen, mutta en voi asialle mitään. Sanoin myös, että auttaisin jos voisin, mutta kun mikään ei auta, niin olkoon omillaan.

En yksinkertaisesti jaksanut enää sitä, että miehen saaman tuki minulta (esimerkiksi päiväunet, pitkään nukkumiset, oma vapaa-aika, jutteluseura ym.)ei auttanut mitään sillä välin kun hoidin perheen yksin ja jaksoin.

Mies märehti asioita jonkin aikaa ja alkoi pikkuhiljaa liikkua ja yrittää ryhdistäytymistä, mieliala on kohenemaan päin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla