Mies pelaa jatkuvasti yhtä tetokonepeliä, nyt löytyi siihen syy
"Nyt se on tutkittu: Videopelaaminen kiihottaa aivoja seksin tavoin
Aalto-yliopiston tutkimus kertoo pelaamisen vaikuttavan aivojen mielihyväkeskukseen seksin ja syömisen tavoin.
Videopelien vetovoima perustuu aivojen mielihyväkeskuksen toimintaan, kertoo tuore Aalto-yliopiston tutkimus.
"Pelit tempaavat mukaansa osittain juuri sen takia, että niissä menestyminen tuottaa aivoissa voimakkaita mielihyvän kokemuksia samaan tapaan kuin vaikkapa syöminen tai seksi", kertovat tutkijat Jari Kätsyri ja Lauri Nummenmaa Aalto-yliopistosta.
Tutkimuksessa selvisi myös, että pelaaminen toista ihmistä vastaan vahvistaa kokemusta.
"Aivovasteet ovat entistä voimakkaampia toista ihmispelaajaa vastaan pelatessa, koska toisen ihmisen voittamiseen liittyy vuorovaikutuksellinen ulottuvuus: toisen pelaajan tappiosta voidaan kokea esimerkiksi vahingoniloa", kuuluu Kätsyrin ja Nummenmaan selitys.
Tutkimus tehtiin mittaamalla koehenkilöiden aivovastetta näiden pelatessa tankkiräiskintäpeliä."
IS.fi
Samalla selvisi sekin miksei meillä ole enää seksiä. Äijä ei seksiä tarvi koska saa samat kiksit tosta pelistä. Kai se pitää itsekin ruveta pelaamaan jotain peliä tai hommata rakastaja.
Kommentit (3)
tuntikausia kyyhöttävän aikuisen lapsen kanssa.
Muuttaisi pois. Itse en jaksa. Lasten kanssa pärjäisimme varmasti vallan hyvin ilman häntä.
sieltä saat itsellesi virtuaalisen rakastajan.