AMK-opiskelija valitusta/vinkunaa/ininää TOSI PALJON sekä yksi pyyntö

Olen aina pitänyt itseäni tosi tyhmänä. Koulussa olin keskiverto 7-8 oppilas. Useimmiten en panostanut yhtään mihinkään aineeseen enkä lukenut kokeisiin. Kaikki meni eteenpäin omalla painollaan.



Peruskoulun ysillä kirin itselleni ihan mukavan päälle 9 keskiarvon ja pääsin kivasti lukioon.



Lukiossa tylsistyin nopsaan ja palasin keskitason oppilaaksi, kirjoittaen yleisarvosanalla M 6 ainetta (muk luk reaali ja pitkä matikka). Exemiaa ei ollut vielä.



Lukion jälkeen en päässyt minnekään opiskelemaan ja olin tosi laiska (yllätys!, mihin seepra raidoistaan pääsisi... En siis päässyt mihinkään opistoon, mihin lähettelin papereita enkä myöskään yliopistoon.



Olin pätkittäin työttömänä, tein jotain toimistotehtäviä lyhyillä sopimuksilla (sellaista suht yksinkertaista, atk-hommia, puhelinvaihteen hoitamista, paperien pyörittelyä). Sitten sattuma ajoi ravintolaan töihin.



Ravintolaan töihin meno oli kipinä siihen, että menisin opiskelemaan. Pidin itseäni aivan liian vanhana ja todellakin umpi-idioottina mihinkään yliopisto-opintoihin. Ajattelin olevani ääliöiden ääliö, joka ei kelpaa mihinkään. Pyrin ravintolakouluun ja suoritin sen reilu 3v:ssa.



Opinnot olivat masentavan yksinkertaiset, mitään valinnaisia aineita ei oikein ollut ja kaikki oli kuin lasten leikkiä. Tietysti jonkun verran piti lukea tenttiin, mutta läpi pääsi lukemattakin.



Valmistuttuani huomasin ettei tutkinnolla ole mitään merkitystä töiden kannalta, vaikka pidin itseäni melko hyvänä ravintolatyössä (ja tällaista palautetta sain useimmiten esimiehiltäkin). Mitään haastavaa työtä en kuitenkaan saanut, vaan olisi pitänyt pysyä lestissä. Joskus otti päähän kun tein ammattitaidottomien esimiesten kanssa töitä ja yritin vääntää rautalangasta ettei heidän ajatuksensa nyt ihan järkeviä ole. Silloin sain vain hankalan maineen (mutta ei se haitannut!).



Jonkin ajan kuluttua valmistumisesta hain ammattikorkeaan matkailupainotteiselle linjalle, täydennyskoulutuksena. Olin silloin raskaana enkä keksinyt oikein muutakaan. Raskaus oli sattunut sellaiseen saumaan, että eräs määräaikainen työsuhde oli juuri päättynyt. Uutta oli hankala etsiä tämän " tilan" vuoksi. Yhden lyhyen keikkatyön kävin silti tekemässä ennen äitiyslomalle jäämistä, opintojen alkuvaiheessa.



Nyt olen suorittanut opintoni melkein loppuun asti ja valmistun siis matkailualan koulutusohjelmasta restonomiksi. Silti koko ajan on sellainen epämääräinen fiilis, ettei tämä ole sitä mitä olen halunnut. Eikö olekin typerää! Tunnen olevani juuri sellainen luuseri, joka on liian laiska tehdäkseen sitä, mistä pitäisi (herranjumala, mitäköhän se on ;) ja joka sitten kouluttautuu sataan ammattiin yhteiskunnan varoilla " koska se on mahdollista" .



Tunnen epämääräistä pettymystä opintoihin. Meillä on pakollisina aineina ollut esim 22ov kieliopintoja (esim 8ov enkku + 8ov ruotsi + 6ov saksa/venäjä/ranska). Odotin tosi paljon kieliltä ja ajattelin, että voisin tosiaan oppia jotain ja virkistää lukiossa opittuja. Ja pask.. siellä mitään on oppinut! Opetuksen taso on aivan surkea!



Parilla kielikurssilla on oikeasti syvennytty kieleen, muuten ollaan vain huideltu ja roiskittu jotain. Sisältö tyyliin: älkää sitten liikekirjeessä kirjoittako " this is 4 U..."



Osa opinnoista on ollut hyvätasoista, jopa siis ihan korkeatasoista ja erittäin mielenkiintoista! Tunneilla on oikeasti joutunut vähän pinnistelemään, samoin tentin lukuun pitänyt satsata. Ja opittu asia on silti tuntunut käyttökelpoiselta ja käytäntöön sovellettavalta tiedolta. Siitä suuret plussat!



No niin, mitä ihmettä valitinkaan? No sitä, kun edelleenkin on tunne, ettei tällä tutkinnolla kuitenkaan mihinkään " järkevään" työhön ole asiaa. Kun olemme käyneet tutustumassa alan yrityksiin, monet työnantajat aidosti luulevat meidän olevan kasa ääliöitä, joille ei kannata selittää mitään liian vaikeaa (eivät ne kuitenkaan mitään ymmärrä). Poikkeuksena Finnair, jossa meille oli varattu tosi laaja ja asiantunteva opastus yrityksen markkinointistrategioista.



Myöskin osa opettajista tuntuu suhtautuvan meihin sillä tavalla, että on hyvä, että opinnot olisivat mahdollisimmat suppeat, koska meille ei kuitenkaan tulla työelämässä tarjoamaan kuin hyvin kapealta sektorilta töitä. Esimerkki: Jos haluat ohjelmapalveluihin töihin, ei kannata kasata opintoja kuin ohjelmapalveluita tukevista aineista. Aivan kuin matkailu ei olisikaan " pikkuisen" laajempi ilmiö kuin pelkkä matkatoimisto TAI ohjelmapalvelut TAI kongressi/kokouspalvelut jne.



Yksi suuri pettymys on myös siinä, kuinka paljon meiltä odotetaan ONT:n laadusta, mutta kuinka helkkarin vähän menetelmäopintoja tarjotaan. Ihan vasta eräs opettaja haukkui meidät kaikki tyhmiksi/typeriksi/vähäjärkisiksi ja sanoi " vaikka te tentitte Hirsjärvi-Remeksen kirjan " Tutki ja Kirjoita" , te ette silti osaa tehdä tutkimusta oikein ettekä ymmärrä mikä on teoriaa ja mikä kontekstia" . No se kertookin meidän menetelmäopintojemme melkein koko laajuuden: yksi tentti kirjasta " tutki ja kirjoita" ...



Opettajan valituksen sisältö oli siis se, että miksi emme osaa tehdä Pro Gradun tasoista työtä puolta lyhyemmässä ajassa (meillä 10ov) - huomattavan paljon suppeampien opintojen jälkeen.



Okei. MINÄ olen lukenut myös ylimääräistä, miettinyt ja pohtinut, sekä käynyt yliopistolla avoimen kursseilla. Koska en vain AMK -opintojen pohjalta oikein tunne, että voisin tehdä edes sitä ONT:tä " asiallisesti" .



Huh. Olenpa valittanut. Nyt minua kiinnostaisi tietää, onko kenelläkään muulla opiskelijalla samantyylisiä tuntemuksia opintojensa suhteen? Tai onko ollut? Miten te aiotte tilanteen ratkaista? Antamalla työelämän imun viedä mennessään?



Musta tuntuu siltä, että vielä haluaisin opiskella, kaikenlaista ja PALJON! Varsinkin kieliä. Tietysti voin aina ottaa jotain tilkkutäkkiopintoja avoimesta. Ja onhan tässä restonomilla se jatkotutkinto (ylempi amk). Mutta onkohan se ihan mua varten? Siinä se fokus kai on liike-elämän kehittäminen.



Mua jotenkin ärsyttää se, että vasta nyt olen tajunnut sen, että esimerkiksi tutkimuksen tekeminen kiehtoisi todella paljon. Kaikki, mikä liittyy ihmisen käyttäytymiseen, kulttuuriin (jne) kiinnostaa. Olenkohan ihan väärässä, kun mulle on tullut tunne siitä, että AMK:ta yritetään tehdä sellaiseksi laitokseksi, jossa pirtsakat ja näppärät ammatissa toimivat ihmiset tekevät reippaita " pikatutkimuksia" ja " pikaparannuksia" ja markkinoivat olevansa dynaamisia ammattilaisia (kuin kontrastina " kaukana elävästä elämästä olevalle tiedemaailmalle" - HUOM: ei minun mielipiteeni!). AMK:n maailmassa asioita ei tarvitse ymmärtää, ne vain pistetään halki, poikki ja pinoon. Kunhan tulee äkkiä valmista.



Ammattikorkeissa opiskelijoille opetetaan hallinnollisia aineita, työn johtamista ja suunnittelua. Työnantajat kuitenkin haluaisivat vain hyvin perustyötä tekeviä tyyppejä, koska heistä nimeomaan on pulaa. Ne työt, mitä yleensä amk:t väittävät opiskelijoilleen tuleviksi töiksi, teetetään kauppatieteiden maistereilla, elintarvike-ekonomisteilla, biologeilla, maantieteilijöillä ja niin edelleen.



Ainut mikä on varmaa on se, etten minä HALUASI tehdä suorittavaa työtä. En halua olla enää koskaan sellaisessa työssä, jossa tärkeää ei ole minun ajatukseni vaan se, että suoritan tehtäväni kiltisti hymyillen.



Olisko jollain muitakin neuvoja kuin " äh, mene nyt sinne duuniin niin saat vähän eläkettäkin itsellesi - senkin vanha harppu" ;)



Ja kiitos kaikille, jotka ovat JAKSANEET lukea tänne asti! Edes harppoen ;)