Tuleeko ne itkevän pikkutytön hirviön käsiin retuuttaneet sosiaalialan ammattilaiset julkisuuteen
Vai aletaaanko arvuuttelemaan nimiä
Kommentit (51)
Tietämättä asiasta yhtään enempää ja tuntematta tilannetta, haluaisin kuitenkin pitää mielessä pari asiaa. Ensinnäkin - kuten täällä on todettu jo - sosiaalityöntekijät eivät voi kommentoida asiaa mitenkään, eivätkä kertoa tapahtumista tai tekemistään päätöksistä. Siis julkisesti. Toisekseen. Olen tehnyt yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden kanssa ja resurssit ovat heilläkin rajalliset. Ihan syvältä, mutta näin vaan on. On esimerkiksi sanottu, että nyt ei voida huostaanottaa tuota lasta, koska loppuvuodelle on tietty budjetti ja joku kiireellisempi tapaus voi tulla vielä vastaan. Ihan tosi rankkoja päätöksiä joutuvat tekemään, koska ylemmät tahot asettavat rajat. Ja vielä kolmanneksi. Ihmisiä sielläkin on töissä. Joo, tarkoitan tällä sitä, että virheitä sattuu, mutta vielä enemmän sitä, että kyllä heillä on hätä ja huoli lapsista, ja varmasti tekevät parhaansa lasten hyvinvoinnin eteen. On vaan niin helppoa etsiä syyllistä systeemistä.
Toivottavasti nyt heretän tutkimaan myös sosiaalitoimen resursseja yms.
Ne tekee vaan työtään.
Ne tekee inhimillisiä virheitä, eikä ne voi olla vastuussa siitä että isi on väkivaltainen, sehän on isän käsi joka lyö.
Ne levittelee ihmeissään käsiä ja syyllistä haetaan siitä järjestelmästä; sehän on järjelmän vikaa että tiedot ei kulje, ja työntekijä taas pelkää tekevänsä järjestelmään virheitä niin ei tahdota muuttaa järjestelmää.
Kaikki voidaan siis vaan katsoa sivusta tätä ja ihmetellä. Eli järjestelmää voidaan syyttää, mutta siihen ei voida tehdä muutoksia. ONKO TÄMÄ NYT JOTENKIN PAREMPI ASIA ETTÄ LAPSIA KÄRSII AIVAN VARMASTI -ja yksi koki näin kamalan kuoleman?
Tahdotaanko me avoin yhteys sosiaalityön ja lastensuojelun välille? TAHDOTAAN!
Tämä pitää muuttaa! Muutetaan tämä epäkohta!
Ei anneta sen tytön kuoleman olla turha. Kaikki mukaan!
sanoo Helsingin sosiaalijohtaja Voutilainen päivän lehdessä.
Joten, sorry, tuo mauton tekosyy on nyt ammuttu alas!
joko omaisilta tai tältä potilaalta itseltään. tuskinpa ois "hölissyt" mitään,jos olisi kielletty.
Ketkä on täysi-ikäisen omaisia?
Sekoitatkohan nyt huoltajat ja omaiset keskenään vai miksi kyselet TÄYSI-IKÄISEN omaisia?
nämä eroperheet, joissa ihan ilkeyttään kielletään toisen vanhemman oikeus tavata lastaan ja viedään asia lastensuojeluun jne. Sitten liuta sosiaalitätejä käy kotikäynneillä, valvoo lähitapaamisia yms. Vaikka kaikki kunnossa molemmissa perheissä mutta kun viha ja katkeruus exää kohtaa se ensisijainen asia. Olen tällaisenkin tapauksen nähnyt ja suuresti miettinyt että kaikkeen sitä yhteiskunnan resursseja tuhlataan. Siihen, että eripuraiset vanhemmat tai toinen puolisko haluaa vain tehdä kiusaa. Järki käteen myös eronneille.
Niin kävisi Keski-Euroopassa.
Taitaa olla olla liian kiire ravat kampaajalla blondaamassa kuontaloaan.
Tietämättä asiasta yhtään enempää ja tuntematta tilannetta, haluaisin kuitenkin pitää mielessä pari asiaa. Ensinnäkin - kuten täällä on todettu jo - sosiaalityöntekijät eivät voi kommentoida asiaa mitenkään, eivätkä kertoa tapahtumista tai tekemistään päätöksistä. Siis julkisesti.
Toisekseen. Olen tehnyt yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden kanssa ja resurssit ovat heilläkin rajalliset. Ihan syvältä, mutta näin vaan on. On esimerkiksi sanottu, että nyt ei voida huostaanottaa tuota lasta, koska loppuvuodelle on tietty budjetti ja joku kiireellisempi tapaus voi tulla vielä vastaan. Ihan tosi rankkoja päätöksiä joutuvat tekemään, koska ylemmät tahot asettavat rajat.
Ja vielä kolmanneksi. Ihmisiä sielläkin on töissä. Joo, tarkoitan tällä sitä, että virheitä sattuu, mutta vielä enemmän sitä, että kyllä heillä on hätä ja huoli lapsista, ja varmasti tekevät parhaansa lasten hyvinvoinnin eteen.
On vaan niin helppoa etsiä syyllistä systeemistä.
Minäkään -tietämättä asiasta- sanon että järjestelmä kusee: sehän lukee suoraan lehdessä!
Eli siihen pitää tehdä muutos!
Muutos on että ne tahot jotka tekee LASTENSUOJELUA; keskustelee keskenään.
On ennenkin maailmaa muutettu ja maapallo on alettu nähdä pyöreänä.
Tehdään se muutos!
Kuka tahtoo että lapset on suojassa?
Kuka tahtoo että lapsilla on tulevaisuus?
Kuka sitä vastustaa?
Tehdään muutos!
28
Tietämättä asiasta yhtään enempää ja tuntematta tilannetta, haluaisin kuitenkin pitää mielessä pari asiaa. Ensinnäkin - kuten täällä on todettu jo - sosiaalityöntekijät eivät voi kommentoida asiaa mitenkään, eivätkä kertoa tapahtumista tai tekemistään päätöksistä. Siis julkisesti. Toisekseen. Olen tehnyt yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden kanssa ja resurssit ovat heilläkin rajalliset. Ihan syvältä, mutta näin vaan on. On esimerkiksi sanottu, että nyt ei voida huostaanottaa tuota lasta, koska loppuvuodelle on tietty budjetti ja joku kiireellisempi tapaus voi tulla vielä vastaan. Ihan tosi rankkoja päätöksiä joutuvat tekemään, koska ylemmät tahot asettavat rajat. Ja vielä kolmanneksi. Ihmisiä sielläkin on töissä. Joo, tarkoitan tällä sitä, että virheitä sattuu, mutta vielä enemmän sitä, että kyllä heillä on hätä ja huoli lapsista, ja varmasti tekevät parhaansa lasten hyvinvoinnin eteen. On vaan niin helppoa etsiä syyllistä systeemistä.
hoitaneen sosiaalityöntekijän moraalisesta vastuusta tässä kohtaa, jos hän on esittänyt esimiehelleen että kiireellinen huostaanotto pitää tehdä ja esimies on kieltänyt toimenpiteen rahapulaan vedoten. Silloin vastuu on esimiehellä. Ja hänelläkin varmasti on vielä parikin esimiestä, joihin hän puolestaan voi olla yhteydessä asian ratkaisemiseksi / vastuun siirtämiseksi.
Sosiaalityönjohtajan on turha todeta olevan palkkakuopassa Helsingissä (tai muuallakaan), kun sellaistakin on esitetty syyksi lapsen kuolemaan johtaneeseen selkeään välinpitämättömyyteen.
joko omaisilta tai tältä potilaalta itseltään. tuskinpa ois "hölissyt" mitään,jos olisi kielletty.
Ketkä on täysi-ikäisen omaisia?
Sekoitatkohan nyt huoltajat ja omaiset keskenään vai miksi kyselet TÄYSI-IKÄISEN omaisia?
Sun mukaan omiaisilla on oikeus levittää omaisten asioita julkisuuteen.
Ehkä viidakossa vastuu tästä olisi vain vanhemmilla, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa lastensuojelulla on vastuu niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat kykenemättömiä huolehtimaan lapsen perusturvasta ja perustarpeista.
On räikeää puolustella soskuja, jotka ovat antaneet tytön lapsiin sekaantuneelle miehelle, jonka tiedetään koulussa pahoinpitelevän lastaan.
Jos sinun tekee mieli puolustella tällaisia virkamiehiä, niin mietipä uuden kerran kannattaako sinun noin typeriä mielipiteitä sanoa tahi kirjoittaa julki. Toivon syvästi, että sinulla ei ole vastuullinen työ. Olet mielipiteinesi jo niin vastuuton ja valmis painamaan villaisella näin räikeän ihmisoikeusasian ja murhan, että itselläni nousee sappinesteet ylös.
Minun maailmassani on oikeudenmukaisuutta ja munaa toimia silloin kun toimia tarvitaan. Päänsilittely auttaa vain synnyttämään uusia vastaavia tapauksia, niitähän minä en tahdo. Häpeä nyt sanojasi senkin puolustelija ja villaisella painaja.
Ihmisiä sielläkin on töissä. Joo, tarkoitan tällä sitä, että virheitä sattuu, mutta vielä enemmän sitä, että kyllä heillä on hätä ja huoli lapsista, ja varmasti tekevät parhaansa lasten hyvinvoinnin eteen. On vaan niin helppoa etsiä syyllistä systeemistä.
28
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/en-tieda-kuka-tassa-on-hullu-mu…
Kuin laittaa vankilaan ihmisiä?
Tehdä oikeutta?
Jos tulee sakkoja niin yhteiskunta ne kuitenkin maksaa.
Paljonko on ihmisen hengen arvo? Onko halvempaa että joku kuolee ja moni saa kotonaan turpaansa ihan vaan koska järjestelmät ei toimi?
Sairaalatkin voi jutella keskenään potilaan asioista; avoimuudella pääsee pitkälle.
Nyt on kyse ihmisen elämästä ja turvallisuudesta. On kyse siitä että ne jokkut tekee työtään: menee kuntosalille ja kauppaan kun niiden asiakkaat saa turpaansa isältä ja äitipuolelta -koska virastot ei juttele keskenään.
Eli tämä on vaan muutettava! Vaikka se olisi sille työntekijälle kenties hankalaa.
28
Tietämättä asiasta yhtään enempää ja tuntematta tilannetta, haluaisin kuitenkin pitää mielessä pari asiaa. Ensinnäkin - kuten täällä on todettu jo - sosiaalityöntekijät eivät voi kommentoida asiaa mitenkään, eivätkä kertoa tapahtumista tai tekemistään päätöksistä. Siis julkisesti. Toisekseen. Olen tehnyt yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden kanssa ja resurssit ovat heilläkin rajalliset. Ihan syvältä, mutta näin vaan on. On esimerkiksi sanottu, että nyt ei voida huostaanottaa tuota lasta, koska loppuvuodelle on tietty budjetti ja joku kiireellisempi tapaus voi tulla vielä vastaan. Ihan tosi rankkoja päätöksiä joutuvat tekemään, koska ylemmät tahot asettavat rajat. Ja vielä kolmanneksi. Ihmisiä sielläkin on töissä. Joo, tarkoitan tällä sitä, että virheitä sattuu, mutta vielä enemmän sitä, että kyllä heillä on hätä ja huoli lapsista, ja varmasti tekevät parhaansa lasten hyvinvoinnin eteen. On vaan niin helppoa etsiä syyllistä systeemistä.
hoitaneen sosiaalityöntekijän moraalisesta vastuusta tässä kohtaa, jos hän on esittänyt esimiehelleen että kiireellinen huostaanotto pitää tehdä ja esimies on kieltänyt toimenpiteen rahapulaan vedoten. Silloin vastuu on esimiehellä. Ja hänelläkin varmasti on vielä parikin esimiestä, joihin hän puolestaan voi olla yhteydessä asian ratkaisemiseksi / vastuun siirtämiseksi.
Sosiaalityönjohtajan on turha todeta olevan palkkakuopassa Helsingissä (tai muuallakaan), kun sellaistakin on esitetty syyksi lapsen kuolemaan johtaneeseen selkeään välinpitämättömyyteen.
Kukaan sosiaaliviranomainen ei saisi kääntää tällaiselle päätä, jos pahoinpitely on toistuvaa, raajaa ja monen tahon havaitsema.
Tässä ei kuule auta se, että tulet tähän ketjuun pätemään tiedoillasi, joita sinulla on byrokratiasta. Joku on vastuussa. Kirjoittajien tarkoitus on ollut nimenomaan selvittää se henkilö, joka on vastuussa. Ei mekanismia, jolla lastensuojelu toimii.
Nyt voitkin lähteä muualle puolustelemaan näitä ihmisiä, minulle ainakin tulee tosi paha olo teksteistäsi. Jotenkin ennakoit sellaista maailmaa, jossa tällaista tulee tapahtumaan jatkossakin.
nämä eroperheet, joissa ihan ilkeyttään kielletään toisen vanhemman oikeus tavata lastaan ja viedään asia lastensuojeluun jne. Sitten liuta sosiaalitätejä käy kotikäynneillä, valvoo lähitapaamisia yms. Vaikka kaikki kunnossa molemmissa perheissä mutta kun viha ja katkeruus exää kohtaa se ensisijainen asia. Olen tällaisenkin tapauksen nähnyt ja suuresti miettinyt että kaikkeen sitä yhteiskunnan resursseja tuhlataan. Siihen, että eripuraiset vanhemmat tai toinen puolisko haluaa vain tehdä kiusaa. Järki käteen myös eronneille.
Ja toinen vanhemmista oli tosiaan sellainen, jolta lasta piti suojella.
joko omaisilta tai tältä potilaalta itseltään. tuskinpa ois "hölissyt" mitään,jos olisi kielletty.
Ketkä on täysi-ikäisen omaisia?
Sekoitatkohan nyt huoltajat ja omaiset keskenään vai miksi kyselet TÄYSI-IKÄISEN omaisia?
Sun mukaan omiaisilla on oikeus levittää omaisten asioita julkisuuteen.
...toisin kuin virkamiesten hölöttäminen asiakkaiden asioista.
Resurssipula ei ole syynä, sanoo sosiaalijohtaja. Uskokaa jo!
Eikä kukaan ihminen saa ikinä vajota niin alas, että alkaa kohdella muita ihmisiä pelkkänä massana, josta ei ole niin väliä, vaikka hävikkiä syntyisikin rutosti.
"Otetaan vaan uusi nappula ja toivotaan parasta - hups, pieleen meni, ei haittaa, uutta putkeen vaan... hups, eiku, hups!"
Ehkä viidakossa vastuu tästä olisi vain vanhemmilla, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa lastensuojelulla on vastuu niistä lapsista, joiden vanhemmat ovat kykenemättömiä huolehtimaan lapsen perusturvasta ja perustarpeista.
On räikeää puolustella soskuja, jotka ovat antaneet tytön lapsiin sekaantuneelle miehelle, jonka tiedetään koulussa pahoinpitelevän lastaan.
Jos sinun tekee mieli puolustella tällaisia virkamiehiä, niin mietipä uuden kerran kannattaako sinun noin typeriä mielipiteitä sanoa tahi kirjoittaa julki. Toivon syvästi, että sinulla ei ole vastuullinen työ. Olet mielipiteinesi jo niin vastuuton ja valmis painamaan villaisella näin räikeän ihmisoikeusasian ja murhan, että itselläni nousee sappinesteet ylös.
Minun maailmassani on oikeudenmukaisuutta ja munaa toimia silloin kun toimia tarvitaan. Päänsilittely auttaa vain synnyttämään uusia vastaavia tapauksia, niitähän minä en tahdo. Häpeä nyt sanojasi senkin puolustelija ja villaisella painaja.
Jos varoja ei ole, niin niitä ei silloin ole.
Kyse ei ole silloin sossun tahdosta, jos hän ei voi tehdä työssään tiettyä ratkaisua, koska siihen ei ole resursseja. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?
Resurssipula ei ole syynä, sanoo sosiaalijohtaja. Uskokaa jo!
on oikeasti perillä siitä mitä kentällä tapahtuu, hän ei kuitenkaan työskentele asiakkaiden parissa. Hänen on varmasti mukava antaa kommenttia, kun ei tunne yksittäisiä tapauksia.
sellaisia aivopieruja ja vihaan lietsomista, että ei enää ihmetytä mistä suomen surkeat mt-tilastot kumpuaa.