Hoitaja: koetko että töissäsi on oikeasti kiire?
Ykkösen A-talkin innoittamana, kuinka moni hoitajista kokee että töissä on oikeasti kiire ja millaisessa yksikössä työskentelet?
En tarkoita aliarvioida tai väheksyä hoitajien kiirettä, itsekin olen ollut alalla.
Kommentit (28)
ja ehditään tauoillekin ja voi kokea työniloa. Loivaliikkeisen hoitajan kanssa tehdään vain pakollinen, enää en jaksa tai halua tehdä liikaa. Harmi sinänsä, ei ole potilaitten kannalta oikein, jos osa hoitajista viihtyy tupakkatauoilla ja venyttää tauot triplamittoihin.Tilanne kuitenkin on se, ettei hoitajia riitä sijaisuuksiin ja joskus tehdään tuplavuoroja. Silloin ei voi olettaakaan, että hoitaja kykenisi tekemään mitään perustyötä kummempaa.
olen monenlaisissa paikoissa ollut, ja osassa oli todella harvinainen poikkeus, jos ennätti syömään päivän aikana. Suihkutuksia, haavanhoitoja ja muita kriittisiäkin asioita jäi kiireen vuoksi tekemättä ajallaan/kokonaan. Nykyään olen unelmapaikassa, jossa henkilökunta mitoitettu inhimillisesti. Ylimääräistä aikaa ei nytkään jää, mutta syömään yleensä ehditään, ja kaikki tarvittavat hommat saadaan hoidettua (viriketoiminnat jne). Vajaalla mennään tosi harvoin, jostain kumman syystä saikkuja on tosi vähän ;) Aina kun on tiedossa tulevaa vajetta, saamme soittaa keikkalaisia apuun. Hoivakoti valvontaa ja ympärivuorokautista hoitoa tarvitseville dementikoille, 35 asukasta.
On kiire. Mitään ei ehdi tehdä kunnolla. Ruokatauoista ja kahvipausseista turha haaveilla. Hyvä jos kerran päivässä pissalla ehtii käydä.
Liian huonokuntoista porukkaa ja liian vähän hoitajia.
Minulla enää kaksi vuoroa töitä ja vapaus koittaa. Katson, että minullakin on oikeus tehdä työni kunnolla ja pitää lakisääteiset taukoni. En ole kone.
Yleensä 2 hoitajaa kahtatoista kahden autettavaa asiakasta varten. Tulee siinä kiire, että saadaan kaikki ylös, jotka pitää nostaa, koskapa omaiset saa hepulin, jos yli 90v yltiöväsynyt äiti viettää yhden päivän sängyssä. Se hyvä puoli, että meidän työpaikalla omaiset määrää hoidosta jopa lääkitystä myöten (lääkäri on täys lapanen) niin eipä tarvitse itse ajatella. Tosin oma moraali ja etiikka on monesti hangannut vastaan, mutta mitäpä sillä on väliä. Pääasia, että omaiset ovat tyytyväisiä. Pyrimme pitämään asiakkaamme elossa 200-vuotiaiksi, ettei kukaan pahoita mieltään.
mutta tauot pidetään ellei ole elvytystä tai tulipaloa. Perse ei nouse penkistä kahden kymmenen minuutin kahvitauon ja yhden kahdenkymmenen minuutin ruokatauon aikana. Siinä ajassa jos jollain tulee kusi housuun tai huivi tipahtaa lattialle, niin ei voi mitään.
Potilaiden määrä voi vaihdella paljon, kiireisintä on silloin jos potilaita tulee monta vuorossa. Silloin on tehtävä tosi paljon tietokonehommia, kun jokaiselle on luotava uusi hoitokertomus, lääkitys aloitettava, laitettava seuranta päälle. Silloin on usein niin, että sh istuu koneella ja hikoilee tietojärjestelmien parissa, lh juoksee muut asiat ja hoitaa käytännön hoitotyön. Se tuntuu ikävältä molemmista, lh:sta tuntuu että joutuu tekemään yksin likaisen työn, sh:sta tuntuu että joutuu juoksuttamaan työkaveria eikä näe potilaista kuin vilauksen kierrolla.
Silloin myös jos joku potilas voi huonosti, on todella kiire.
Onneksi kiireisyys tosiaan vaihtelee, on myös vuoroja joissa työ soljuu sopivaa tahtia. Mutta yleensä koskaan ei jouda istuskelemaan ja pyörittelemään peukaloita. Silloinkin kun on rauhallista, osastolla on puhdetöitä joita voi tehdä, kuten erilaisia siivoiluja, hyllyjen täyttöä jne.
Yleensä 2 hoitajaa kahtatoista kahden autettavaa asiakasta varten. Tulee siinä kiire, että saadaan kaikki ylös, jotka pitää nostaa, koskapa omaiset saa hepulin, jos yli 90v yltiöväsynyt äiti viettää yhden päivän sängyssä. Se hyvä puoli, että meidän työpaikalla omaiset määrää hoidosta jopa lääkitystä myöten (lääkäri on täys lapanen) niin eipä tarvitse itse ajatella. Tosin oma moraali ja etiikka on monesti hangannut vastaan, mutta mitäpä sillä on väliä. Pääasia, että omaiset ovat tyytyväisiä. Pyrimme pitämään asiakkaamme elossa 200-vuotiaiksi, ettei kukaan pahoita mieltään.
hoidetaan enemmänkin niitä omaisia kuin potilaita. Valitettavasti.
Yleensä en koe että olisi liian kiire, normaali työpäivänä ehdin hoitaa kaikki työni ja pitää ruokatauon. Mutta sitten on kausia jolloin on todella kiire, ja silloin jää kyllä tauot pitämättä tai jotain tekemättä, silloin ei voi kuin vain raportoida seuraavalle vuorolle, että sori en ole yksin kertaisesti ehtinyt tekemään sitä ja tuota asiaa.
Sitä vastoin joskus on todella hiljaista, muistan mm. eräänkin joulun kun osastolla oli potilaita aivan ennätysmäisen vähän, silloin otan todellakin rennosti enkä pode siitä huonoa omaatuntoa, sen verran harvinaista se kuitenkin on.