Meillä on häiriintynyt äiti-lapsi suhde.

meidän perheen niksit:

-isä enemmän lapsen kanssa, mitä enemmän sitä enemmän myös lapsi haluaa olla

- joku yhteinen juttu,mitä en ole äidin kanssa, esim. isä reagoi aina tietyllä tavalla, joka on lapsesta hauska, ja äiti ei ole mukana siinä jutussa.

-isä ei tee asioita tavallisesti vaan keksii jokun leikin tmv. niin lapsi unohtaa, että nyt se oli se isä, joka yrittää pestä käsiä.

- isä selittää, että rakastaa ja paljon ja lapsi on tärkeä

-isä on innostuneenoloinen lapsen kanssa, eikä ensin syö itse, lepää töistä jne.



edelleen on äiti " ykkönen" , mutta isä kelpaa jo hyvin moneen asiaan ja silloin menee tosi hyvin kun äiti ei ole paikalla. mutta nykyisin menee, vaikka äiti olisikin. yleensä vain äiti kelpaa, ja hiukan tilanteesta riippuen, ollaan tiukkoina.



ps. jotkut lapsipsykologithan on nimenomaan sanoneet, että lapsi oksentaa jne. kun koittelee vanhempiaan. eli lapsi on kuitenkin turvassa, kun hän kiukuttelee toisen vanhempansa kanssa, vaikka tämä olisi se " toinen" vanhempi. ja siitä välit sitten korjaantuvat, kun lapsi ei saa ajetuksi vanhempaa pois. eli pysyy siinä, vaikka mikä olisi.

Ja kun oon kattonu noita " Super Nannyja" niin onhan niissäkin sama metodi!



Eli molempien vanhempien pitää saada lapsi nukkuun. PISTE.



Jos toinen on aina se nukuttaja niin tottuuhan se lapsi siihen ja sitten huudetaan kun ei olekaan nukuttamassa. JOS antaa periksi niin miksi edes yrittää toista aikuista nukuttajana??

Pointti on että makkari pimeäksi, istutaan tai makoillaan pikkusen kanssa ja pidetään vaikka kädestä kiinni. Ei puhumista, laulamista tai muuta joka innostaa lasta seuraamaan vaan ihan ollaan vaan! Ei katsella toisiaan. Kyllä se lakkaa potkimasta ja huutamasta ja nukahtaa.



Lasta ei tietenkään laiteta liian virkeenä nukkuun, tehään iltarutiinit ennen sänkyyn menoa ja sitten sielä petissä maataan.



Jos toinen menee kesken nukuttamista huoneeseen ja ottaa homman haltuun -koska se on nopeampaa, niin silloin nollataan koko nukuttamisyritys ja lapsi saa mitä haluaa.

Samahan se on kun lapsi syö makeaa ja aikuinen kieltää. Jos pyöristät kiellon ja annat lapselle periksi niin lapsi oppii että kun kiukuttelee tai huutaa niin saa mitä haluaa.



Ja usko tai älä, mutta näitä rajoja haetaan muutenkin.. Viimeksi eilen nukutin 1,5 vee poikaani puolitoista tuntia. Normaalisti nukahtaa vartissa.. Mutta pidän tätä esikoista vielä vauvana niin ei voi häntä natsina pakottaa, mutta silti nukkuu kun nukutan, vaikka isänsä alkoi kyselemään tunnin jälkeen vaihdetaanko osia. =)



Ja ap. Niinkun moni kirjotti aikasemmin: Älä huuda lapselle takasin. Sinä olet se aikuinen ja sun homma on pitää pokkaa ja hermoja.

Tuskin löytyy täydellisiä vanhempia, mutta hyvä riittää.

Sun lapsella on vielä paljon aikaa näyttää hyviä puoliaankin! Vietä vaan aikaa hänen kanssaan ja niinkun vinkkinä tuli niin jätä siivoaminen vaikka viikonloppuun! Teet jo paljon kun olet töissä, nauti lapsestasi ja mene hänen tahtiin.

että löytyy myös myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä! Eilen illalla sain sellasen paska ryöpyn niskaan, että teki todellakin mieli hypätä kaivoon koko tän äitiyden kanssa. Tosi mukava, että jotkut tajuaa.



Eilen illalla päätettiin miehen kanssa, että ruvetaan nyt tekemään koko nukutus uudella tyylillä. Iltapala ja hampaiden pesu säilyy kuten ennenkin, mut nyt ruvetaan sit se loppuosa tekemään uusiksi. Iltasatu ja unimusa. Ja hyvää yötä. Ei enää sitä, että isi makaa pojan kanssa sängyssä jne. Nyt poika olkoot sängyssä itsekseen ja äiti ja isi vieressä. Kokeillaan tätä ensin yhdessä ja sit pikkuhiljaa vuorotellen. Myös tämä äiti aikoo pärjätä! Tälläinen systeemi oli ennen ja toimi. siitä lipsuttiin silloin ja kun menin töihin tilanne meni tälläiseksi. Päätettiin myös, että yritetään kestää lapsen kiukku aikuisina, eikä lähdetä väsymyksestä huolimatta riitelemään sitten keskenään enää. Perusasiat meillä on kunnossa, mutta kaikki ollaan väsyneitä kun aikaa toisillemme on liian vähän.



Siis KIITOS todella paljon kommenteista! jaksan paremmin kyllä. En ole masentunut ja viihdyn töissä. Mutta syyllisyys, sitä kannan varmasti loppuikäni. Valintoja vaan on tehtävä. Ja taloudellinen valinta tää oli ja toisaalta myös pakon sanelema. Sitä saa mitä tilaa, tiedän. Silti, luulin että tää olisi helpompaa.



t.ap

Siinä kaikki. Ja varmasti normaalia.

kurjaa, että sulla on noin huono mieli. Auttaisiko soitto neuvolaan tms.

jotta osaisit suhtautua kevyemmin asiaan?

luottaa, joka häntä eniten hoitaa. JOtkut hyväksyy paremmin useamman hoitajan, jotkut huonommin.



Se vaan särähti korvaan ,että huudatko sinä 1,5-v lapselle noissa tilanteissa? Varmaan tajuat että se ei muuta kuin pahentaa tilannetta. Mietipä itsellesi nyt aivan uusi tapa toimia lapsen kanssa. JOs hän ei muutenkaan hyväksy tällä hetkellä sinua hoitajaksi, niin se, että yrität pakottaa häntä nukkumaan ja vielä huudat päälle vain pahentaa tilannetta.

jos todella on tunne että homma ei hanskassa,hae hyvä ihminen apua!joku päivä sekoat asian kanssa,olet jo nyt ilmeisesti huutava äiti,kun hermot menee..ja se nyt ei ainakaan auta tilannetta yhtään.tarvitsette apua!!

välillä vain isi kelpaa ja välillä vain äiti, välillä ei ole niin tarkkaa.

Vaikka olet se työssäkäyvä osapuoli niin yrittäisit silti viettää lapses kanssa kaikki ylimääränen aika. Se kiukuttelee sulle kun et anna sille huomiotasi tarpeeksi!

Luulen että se on jutun kulmakivi. Lapsesi on todella pieni ihminen ja vielä kiinni äidissään. Ei lapsi ajattele että olenpas äidille inhottava ja " annan hänelle huonoa" . Lapsesi huutaa huomiotasi/apuasi. Hän kuvittelee ettei merkitse sulle enää yhtä paljon kuin ennen koska et ole hänen luonaan päivisin. Ton ikänen on vielä isossa symbioosissa äitinsä kanssa.



Muista olla aikuinen. Sinä olet lapsellesi antajan asemassa, ei lapsesi sinulle.



Lapsi ei kiukuttele vieraille ihmisille, hän kiukuttelee vain niille joita rakastaa ja joiden reagoinnilla on hänelle jotain väliä.



Ota lapsi tiukkaan syleilyyn, vaikka hän rimpuilisi kuinka. Kehu häntä aina kun on vähänkin aihetta, jotta hän tuntee sun arvostuksen. Kerro kuinka rakastat, silitä ohimennen, lausu hänen nimensä hellästi, katso kauniisti. Tuon ikäinen seuraa jokaista elettäsi ja ne merkitsevät lapsen maailmassa paaljon, sillä hänelle olet koko maailma.



Voimia!

Miksi? Millainen suhde sinun lapsillasi on isäänsä?

Onko isälllä mitään harrastusta, että sinäkin voisit säännöllisesti olla pojan kanssa kahden? Kuten joku sanoikin, tuohan on ihan samaa jota yleensä kai työssä käyvät isät kokevat kun äiti vain kelpaa, ELLEI ole itsellä tilillä riittävästi lapseen panostettua aikaa ja leppoisaa yhdessäoloa.



Vietä omistautuvaa aikaa pojan kanssa heti tultuasi töistä, kun hän on vielä suht virkeä. Käykää yhdessä ulkona tai lähettäkää isi vähäksi aikaa kaverin luo kun olette itse kotona, ettei synny " kilpailutilannetta" . Pitäkää vaikka pieni tauko siitä, että sinä nukuttaisit poikaa - ihan vain muutama päivä, että raivoaminen vähän unohtuu molemmilta. Aloittakaa uudestaan, kun on vietetty niitä yhteisiä mukavia hetkiä muutamana päivänä. Ja päätä etukäteen, että pysyttelet itse rauhallisena vaikka mikä olisi - ajattele sitä vaikka jonakin testinä, valmistaudu huolellisesti, muista että se kestää kuitenkin vain lyhyen aikaa vaikka sitten olisi jopa tunnin tai enemmän, kyllä sen aikaa on mahdollista ottaa tyynesti lapsen raivoa vastaan jos päättää niin.



Jos muutaman päivänkään kahden vietetyt hetket eivät vielä onnistu alkuunkaan, ei sinun silti auta kuin jatkaa ja yrittää, keksiä kivaa leikkiä ja puuhaa - on kuitenkin luonnollista, että lapsi vaatii panostusta siltä vanhemmalta, jonka seurassa on vähemmän.

äiti ei kelpaa ollenkaan , jos isi saatavilla.Ei edes sano äiti vaikka osaa.Ishhii kyllä huutelee :D taitaa olla jotain poikien juttuja, sidettä tms.

lapsi ei ole lelu jonka tehtävä on huvittaa SUA.

kun edelliset, oon samaa mieltä tosin, että koet varmaan nyt samaa kuin mitä jotkut miehet kokee kotonaan. Ja loistavaa, etä teillä isäkin on ottanut KUNNON roolin lapsensa hoidossa, eikä vaan sitä iänikuista " joulupukki" -tyyliä.



Ehdotuksia:

1. Isille joku harrastus vaikka parina iltana viikossa juuri nukkumaanmenoaikaan, eli teidän on vaan tultava toimeen keskenänne! Luulen, että lapsi osoittaa osin mieltään siitä syystä, että TIETÄÄ, että saa isin paikalle aikansa huudettuaan. Mutta jos huutoa kuitenkin on ja sulla alkaa pinna palaa, poistu hetkeksi paikalta, älä ala itse huutaa. Tuonikäinen kestää muutaman minuutin yksinään vaikka huutaiskin. Se, että te molemmat huudatte ei auta mitään.

2. joku yhteinen juttu iltaisin/ viikonloppuisin vaan teille kahdelle, isi jää kotiin tai kauppaan tms. Menkään vaikka puistoon, ei sen niin kummallista tarvii vielä olla. Mieti mistä lapsi tykkää ja sen mukaan.



Ja sitten.. hankkiudu eroon KAIKESTA mahdollisesta huonosta omastatunnosta, mitä mukanasi kannat työn aloittamisen takia, se heijastuu helposti kotona juuri tuollaisena " yliodottamisena" ja jatkuvana pettymyksenä kun hommat ei menekään kuten ajatteli. Ja kolmas: puoli tuntia mielenosoitusta ei ole mitään tuonikäiseltä.. itsellä on pahimmillaan kokemusta kolmen TUNNIN hysteerisestä karjumisesta, kun " en mene nukkumaan" -kausi oli päällä. LUOJAN KIITOS se on ohi.. ne oli pitkiä iltoja!

Oli riipaisevaa lukea eräiden kommentteja omasta epäkypsyydestä ja siitä, miten lapsen muka pitäisi vain olla minulle huvina. Kaikista inhottavin vastaus oli se, että olen mennyt liian aikaisin töihin. MInusta teimme hienon ratkaisun, kun vaihdoimme miehen kanssa osia ja nyt isi jäi kotiin. Lapsihan ei siis ole ollut päiväkään päivähoidossa muualla. Oli myös muutamia vastauksia, joiden tavalla olen yrittänytkin toimia jo aiemmin. Eilen illalla oli tosi huono ilta ja kärjistäen sanoin, että saan lapselta kaiken huonon ja kiukun ja isi niitä mukavia puolia. Eihän se ihan noin ole, mutta eilen illalla se tuntui taas tolta. Siis oikeasti yritän ja kovasti olla pojan kanssa tiiviimmin illalla ja viikonloppuisin, mutta totuus on se, että myös minulle jää aika paljon kotitöitä, huolimatta siitä, että isi on kotona. Miehellä on harrastuksia, joten sikälikin meille tulee kaksinoloa. Yritettävähän se on vaan enemmän. Ei voi muuta. Mutta totuus on myös se, että itselläni on huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä. JOku tiesi tasan tarkkaan miten se tulee esiin: yliodottamisena ja pettymyksinä. Juuri näin.

Silloin ei ole isiä auttamassa. On kai tottunut et isä paapoo...

Ja tässä vinkkejä, mitkä meillä toimi siihen, että isä ei kelpaa:



*Isä jäi lapsen kanssa kahdestaan kotiin, kun oli aika mennä nukkumaan (joko yö- tai päiväunille), äiti omille menoilleen.

*Isä ja lapsi kävivät kahdestaan puistossa tai muualla

*Isä vietti kaiken vapaa-ajan töitten jälkeen lattialla lapsen kanssa, siis ihan kirjaimellisesti



Eli teillä sitten päin vastoin, eli äiti-lapsiaikaa PALJON töitten jälkeen ja viikonloppuisin. Lähdette kahdestaan lapsen kanssa viikonloppuna puistoon tai ulos leikkimään, teette ihan vain teidän juttuja. Etkä välitä siitä, että lapsi lähtiessänne osoittaa mieltään ja antaa ymmärtää, että ei halua sinun kanssasi lähteä. Lähdette vaan.



Meillä isä ei ikinä saa lasta nukkumaan kun minä olen kotona. Ei. Lapsi huutaa hysteerisenä niin kauan, että äiti tulee. Mutta kun minä häivyn ennen nukkumaan menoa, niin jopas menee helpolla. Isä kelpaa ihan hyvin. Menenkin aina menoilleni viikonloppuisin nimen omaan päikkäriaikaan. Tehkää tekin niin. Eli jos isällä olisi viikonloppuna jotain menoa, niin sopii ne niin että lapsi menossa päikkäreille.



Tässä jotain vinkkiä. Mutta kuten moni muukin on sanonut, niin tuo on ihan normaalia. Yleensä se on niin päin, että äiti kotona ja isä ei kelpaa mihinkään. Miehet ei vaan osaa stressata asiasta samalla tavalla, eivätkä koe isyytensä menneen pilalle siitä, että eivät kelpaa nukuttamaan... Meillä mies on ihan tyytyväinen, että se olen minä joka kaiket illat sitä lasta nukuttaa... Pääseepä helpommalla... Koita sinäkin ottaa oikea asenne!



Lapsi protestoi sinulle. Vaikka on jo 4kk mennyt, niin silti protestoi. Ei tuo ole outoa. Jos lapsi olisi mennyt hoitoon vieraalle, niin protesti tuskin olisi ollut yhtä raju, mutta nyt hän on leimautunut nimen omaan isään ja pelkää, että jos sinä häntä nukutat tai isä lähtee jonnekin, niin että isäkin hylkää...



Menkää lapsen ehdoilla. Pakottaa et voi. Eikä tarvi tuntea huonommuutta. Isä nyt vaan on se ykkönen. Sen valinnan tavallaan teit, kun aloitit työt ja isä jäi kotiin ja sen asian kanssa sinun pitää osata elää!

Meillä isä on ollut suuremmassa suosiossa ehkä siksi, että keskittyy lapseen, silloin kun on vuorossa. Itse yritän tehdä samalla kotitöitä. Nyt olen muuttanut taktiikkaa. Kun tulen töistä, ja mies on illan poissa, niin olen lapsen kanssa sataprosenttisesti (koska kokonaisuudessaan meillä on aika vähän yhteistä aikaa). Kotitöistä ei niin väliä. Ne voi tehdä mieskin, jolla muuten on enemmän aikaa lapsen kanssa, mutta äiti-lapsiaikaa ei mies voi antaa.

T:toinen koti-isän vaimo

Minä olin viime keväänä 4 viikkoa töissä ja mies kotona. Sitten kun tulin kotiin, työvauhdilla tein vielä kaikki kotityötkin!! Ei siinä juuri oikeasti aikaa lasten kanssa vietetty... satoa korjasin noin kuukauden jälkeen päin.



Eli jätä tosiaan ne kotihommat sinne kun lapsi jo nukkuu tai tee viikonloppuna. Mieshän siellä p...n seassa päivät on jos ei itse siivoa. Oikeastaan mieshän vois siivota illalla kun sinä menet lapsen kanssa ulos leikkimään.