Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pelkään, että oli virhee ottaa koira meidän perheeseen...

Vierailija
29.08.2012 |

Ihan heti alkuun: koirassa ei ole mitään vikaa. Elikkä koira on nyt noin vuoden ikäinen, superkiltti ja tottelevainen, sisäsiisti, pysyy pihassa vapaana jne. jne.



MUTTA hoitojaot tuon miehen kanssa tökkii. Meillä menee vähän fiiliksen mukaan toi hoitaminen, että se kumpi jaksaa ja ehtii. Tällä viikolla minä olen ollut iltavuorossa töissä niinkuin mieskin, mutta minä lähden lapsen kanssa 3-4 tuntia aikaisemmin kuin mies (lapsi mun työvuorojen mukaan hoidossa). Automaattisesti olen olettanut, kun miehellä on noin paljon vapaa-aikaa, lenkittää koiran kunnolla ennen kuin menee töihin. Maanantaina mies veikin koiraa lenkille, mutta ei eilen, eikä tänäänkään. Lopputulos on tietysti se, että koira on jonkun tavaran syönyt. Pentu kun vielä on eikä ole mitään virikkeitä koko päivänä saanut aamun pissatuslenkkiä lukuunottamatta.



V*tuttaahan se, että esimerkiksi lapsen keppihevonen kokee kovia toisen laiskuuden vuoksi ja nyt oon miettiny, pitäiskö koira antaa sittenkin toiseen kotiin, jossa ihmiset viitsisivät ja ehtisivät hoitaa paremmin, ettei koiran tarvitse intoansa purka tavaroihin...



Koira ei muuten ole ikinä syönyt mitään, muuta kuin juuri silloin, kun on miehen vuoro ollut lenkittää eikä ole laiskuudeltansa viitsinyt...

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaako koirasta eroon kun ei jaksa hoitaa?



Sinänsä en usko että teidän tarvisi koirasta luopua jos vaan itse haluatte sen pitää - asia helpottuu kun koira tuosta saa ikää ja rauhoittuu. Meillä minä olen ainoa koiran hoitaja ja ulkoiluttaja ja mun työpäivä matkoineen on noin 9,5 tuntia ja ihan hyvin toimii näin. Otin koiran jo sinkkuna aikoinani, siksi itse sen myös hoidan.

Vierailija
2/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosiaan jonkilaista aktiviteettia koira tosiaan tarvitsee. Yksikin kunnon lenkki riittää. Ja hommaatte koiralle yksinäisiin hetkiin ajankulua muussa muodossa, vaikka älypallo tms.

Meillä on 10-vuotias seropi joka tosiaan vaatii kunnon lenkin tai toisen koiran leikkikaveriksi. Muuten menee ilta ihan kierroksilla. Tvaroita ei onneksi tuhota enää.

Haluaako koirasta eroon kun ei jaksa hoitaa?

Sinänsä en usko että teidän tarvisi koirasta luopua jos vaan itse haluatte sen pitää - asia helpottuu kun koira tuosta saa ikää ja rauhoittuu. Meillä minä olen ainoa koiran hoitaja ja ulkoiluttaja ja mun työpäivä matkoineen on noin 9,5 tuntia ja ihan hyvin toimii näin. Otin koiran jo sinkkuna aikoinani, siksi itse sen myös hoidan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa heti alkuunsa eliminoida koiran mahdollisuudet tehdä tuhojaan, se on sellainen tapa mikä helposti lähtee käsistä ja koirasta voi tulla tapapureksija..eli lastenhuoneiden tms ovet kiinni tai vaikka koira vain yhteen huoneeseen.

Toiseksi se yksikään lenkki ei ratkaise mitään vaan koira tarvitsisi aamulenkin, lenkin ennen sinne iltavuoroon lähtöä ja vielä iltalenkin töistä tultua.

Miesten kanssa muuten ei kannata olettaa, ennemmin kysyä ja sopia asioita suoraan puhuen kuin olettaa että mies tekisi jotain ihan itse tajuamalla;)

Vierailija
4/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos asutte kerrostalossa tai rivarissa.

Itse vertasin siihen että asumme omakotitalossa ja liikuntaa ja aktiviteettia tulee pihalla lenkin lisäksi.

tosiaan jonkilaista aktiviteettia koira tosiaan tarvitsee. Yksikin kunnon lenkki riittää. Ja hommaatte koiralle yksinäisiin hetkiin ajankulua muussa muodossa, vaikka älypallo tms.

Meillä on 10-vuotias seropi joka tosiaan vaatii kunnon lenkin tai toisen koiran leikkikaveriksi. Muuten menee ilta ihan kierroksilla. Tvaroita ei onneksi tuhota enää.

Haluaako koirasta eroon kun ei jaksa hoitaa?

Sinänsä en usko että teidän tarvisi koirasta luopua jos vaan itse haluatte sen pitää - asia helpottuu kun koira tuosta saa ikää ja rauhoittuu. Meillä minä olen ainoa koiran hoitaja ja ulkoiluttaja ja mun työpäivä matkoineen on noin 9,5 tuntia ja ihan hyvin toimii näin. Otin koiran jo sinkkuna aikoinani, siksi itse sen myös hoidan.

Vierailija
5/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mä voisin sen koiran ottaa, mulla on kamala koirakuume!

Vierailija
6/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on ainakin toiminut se, että pissatuslenkki iltaisin ja aamuisin, sekä päivällä kunnon lenkki joka taas meillä on mettässä juoksemista vapaana ja kunnon riehumista, että saadaan puhti koiralta pois. On ainakin ihan tyytyväinen ollut tähän asti tuolla liikunnalla. Sekä ihan omakotitalossa asutaan, että koira saa kyllä sitä pihalla norkoilu vielä lisäksi...



Lastenhuoneen ovi meillä on kyllä aina kiinni kun koira on yksin kotona, mutta mies ei (ylläri) ollut siivonnut olohuoneen lattialta lapsen sinne raahaamia leluja..



Ja meillä lenkitetään ihan tuo kunnon lenkki, jos ollaan iltavuorossa, koska koira joutuu muuten vain olemaan liian kauan. Mutta tosiaan, mies ei aina omaa osaansa hoida....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja tämä tarvitsee aamulla lenkin, sitten on päivällä mukana siellä sun täällä, päivällä tarvitsee kunnon lenkin, sitten touhuaa lasten ja näiden kaverien kanssa, sitten tulee yleensä naapurin koira, jonka kanssa leikkii vähintään puoli tuntia ja sitten tarvii vielä iltalenkin.



Ja tää on pieni rotu ja meillä kotona myös toinen koira.

Vierailija
8/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä lastenhuoneen ovi on kiinni sen takia, ettei koira mene lapsen sänkyyn nukkumaan, ei siksi että koira ei pääsisi tuhoamaan tavaraoita, kun se ei meillä ole tavallista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jolla ei ole ollut ikinä koiraa. Eikä lähisukulaisillani, että miksi ihmiset ottavat koiran? Se vapaa-aika mikä jää töiltä, pitäisi viettää mielestäni sen koiran kanssa, joka saattaa olla siis 9 tuntia yksin kotona. Kuka haluaa viettää vapaa aikansa eläimen kanssa, ja lähteämjoka päivä töistä suoraan kotiin, vaan eläintä hoitaakseen. Matkoillle ja muille viikonloppureissuille on varmasti myös vaikeempi lähteä. En vaan oikeesti pysty käsittää. Pidän paljon eläimistä, mutten haluais kiduttaa eläintä pitämällä sitä yksin neljän seinän sisällä. Eikö eläinten olis parasta elää luonnossa? Jos multa kysytään niin ihmiset vaan ottaa eläimistä irti minkä haluaa... Niin heppoja rakastavat kuin koiriakin. Puhumattakaan linnuista ja kaloista lemmikkeinä. Outoa tuo eläinrakkaus.

Vierailija
10/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koirat ovat perheenjäseniä. Teen töitä kotona tai työhuoneella, koirat aina mukana.



Asumme talossa, jossa iso aidattu piha, mökillä on 1,5 hehtaaria, eikä naapureita lähimaillakaan. Työhuoneen vieressä on puisto.



Koirat lohduttaa ja pitää seuraa ja rakastaa aina. Niiden avulla pysyy hyvässä kunnossa ja tapaa samanmielisiä ihmisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä ymmärrän että koirat on tosi ihania tyyppejä. Eli voi ihmiset ottaa ihan kaveriksi. Ja varsinkin jos on omakotitalo omalla pihalla. Asun itse kerrostaloalueella ja täällä todella paljon koiria, kun on kivat ulkoilumaastot vieressä. Mutta kyllä mua ihmetyttää että meidänkin rapussa on yhteensä 10 koiraa. Eräillä on 4 koiraa ja 4 perheenjäsentä pienessä kolmiossa...onkohan se ihan järkevää? Tiedä sitten, ihan onnellisilta vaikuttavat.



- sama joka ihmetteli koiranomistajuutta

Vierailija
12/12 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli kaikki eläimet koiria ja hevosia myöten luontoon vapaaksi?



Et ehkä ei-koiraihmisenä ymmärrä mikä niissä viehättää. Perheenjäsenkin tuo on. Vaikka mun arvoasteikossa miehen ja lapsien alapuolella, älyttömän rakas kuitenkin. Meillä koira kulkee reissuilla mukana. Eipä me olla mihinkään ulkomaille menossa, kun ei ole rahaakaan, että sitä ongelmaa ei ole.



Mulla myös hevonen ja en nyt tiedä, onko se niin kauheen kärsivä mun hoivissa kun mut nähdessään hirnahtaakin tehvehdykseksi. ;)



Koira ja hevonen nyt vain ovat laumaeläimiä, jotka ovat tottuneet tekemään töitä. Hevosen töitä on ratsuna toimiminen ja koiran työ on lenkkeily, agility yms...



Ihan tyytyväisiltä nuo vaikuttaa ja jos eivät olisi, varmaan lähtisivät karkuun kun tilaisuus tulisi?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kuusi