Miksi ET nuorena käynyt koskaan nuokkarilla?
Kommentit (18)
Oli 100 metrin päässä kotoa. Kävin sen verran että kokeilin yhtä liikuntaharradtusta mutta en jäänyt sen perään notkumaan. Ja yhtä taidekerhoa kävin myös muutaman vuoden mutta en notkunut silloinkaan. Sen verran näin menoa että ei tehnyt mieli mukaan. Nää tyypit ilman harrastuksia siellä oli niitä joista tuli b luokan kansalaisia.
Oli 100 metrin päässä kotoa. Kävin sen verran että kokeilin yhtä liikuntaharradtusta mutta en jäänyt sen perään notkumaan. Ja yhtä taidekerhoa kävin myös muutaman vuoden mutta en notkunut silloinkaan. Sen verran näin menoa että ei tehnyt mieli mukaan. Nää tyypit ilman harrastuksia siellä oli niitä joista tuli b luokan kansalaisia.
Hyviä esimerkkejä on Nea ja Merja
Koska siellä kävivät vain seurakuntanuoret ja iltamyöhään kaupungilla luuhanneet kovikset, enkä kuulunut kumpaankaan ryhmään. Eikä kyllä olisi kiinnostanutkaan mennä.
ja minua olisi siellä vaan kiusattu lisää, sen kiusaamisen lisäksi mitä sain jo koulupäivinä päälleni. Eli en todellakaan käynyt missään missä niitä muita nuoria on.
mikä on nuokkari, mutta oletan sen olleen joku nuorisotila tms.
En ehtinyt eikä huvittanut: Harrastin aktiivisesti (melkein joka arki-ilta joku harrastus), panostin kouluun, muulla ajalla olin mielelläni kavereilla tai vaan kotona.
eli eroperheiden lapsia lähinnä. joskus sinne oli ostettu pitsaa ja siitä sitten puhuivat. muut kävi pitsalla kavereidensa kanssa...
eli eroperheiden lapsia lähinnä. joskus sinne oli ostettu pitsaa ja siitä sitten puhuivat. muut kävi pitsalla kavereidensa kanssa...
Täällä nuokkari oli vain kiva paikka viettää aikaansa arkiehtoona. Tapasi uusia ihmisiä erilaisten aktiviteettien parissa. Pelattiin biljardia, sählyä tai ihan vain korttia. Kahvia ja teetä sai jos halusi. Muistaakseni oli myös ns. käsityökerhoja, ainakin jossakin vaiheessa. Siellä me istuskeltiin kutomassa, virkkaamassa tms. =)
Kerran kuukaudessa oli aina "limudisko", melkein se odotetuin tapahtuma.
En muistaisi, että koskaan olisi ollut mitään häiriökäyttäytymistä.
Nuokkarilla kävivät kaikki meidän koulun häiriköt riehumassa, ei tosiaankaan huvittanut mennä sinne. En siis uskaltanut.
Juu, en todellakaan viitsinyt mennä ottamaan sinne lisää turpiini, vaan keskityin olemaan mahdollisimman kaukana omien, samanlaisten luusereiden kanssa. Meillä siellä kävi vain koulun kovikset, joten itse olisin mennyt sinne lähinnä palasina.
En usko jääneeni kamalasti paitsi. Ainakin meidän pitäjässä nuorisotyöntekijät olivat tosi sokeita kaikelle realismille.
Mutta joo, pelkkä ajatuskin siitä olisi saanut henkeni salpautumaan kauhusta. Kesti vuosia ennen kuin pääsin tuosta yläasteen ihmiskauhusta yli. Lukiossa alkoi helpottaa ja yliopistossa oli sitten ihan toista.
ja minua olisi siellä vaan kiusattu lisää, sen kiusaamisen lisäksi mitä sain jo koulupäivinä päälleni. Eli en todellakaan käynyt missään missä niitä muita nuoria on.
mikä on nuokkari?
Ja mikä on ikäsi?
mutta oletin, että siellä on oma porukkansa jo, johon olisi hankala päästä mukaan. Joten tyydyin ;) olemassa olevaan seuraan
Tällain juuri kannattais kartoittaa, miksi kynnys saattaa olla liian korkea & panostaa sit markkinoinnissa siihen.
Itse en käynyt ennakkoluuloista johtuen. Ajattelin, että nuokkarilla käyvä väki riehuu enemmän kuin minä ja luulin, ettei sellainen touhu ole kilteille :)
Kotipaikkakunnallemme tuli nuorisotalo juuri sinä syksynä kun täytin 14. Olin odotuksia täynnä tyttöystäväkin "katottuna". Mutta sitten tapahtui katastrofi. Unelmatyttöni isä kuoli traagisesti eikä tyttöä näkynyt koulussa pariin kuukauteen. Sitten kun hän tuli takaisin niin hänellä olikin poikakaveri, lukiolaispoika jolla oli prätkä ja rahaa. Olin niin nolostunut koko jutusta ja mulla oli vuosisadan teiniangsti. Kaverit alkoi pitää minia kummana enkä halunnut mennä nuorisotalollekaan katsomaaan kun toinen kundi hengailee mun unelmatyttöni kanssa. Mä en siis kasvanut "isoksi" samaa vauhtia kuin muut, inhosin hurriganesia, en polttanut röökiä enkä ryypännyt. kuin vasta sitten paljon myöhemmin.
kuten aiemmat ovat sanoneet,siellä kävi suurimmaksi osaksi semmoisia ihmisiä mitä en halunnut nähdä myös vapaa ajalla.viihdyin paremmin kotona,enkä koe jääneeni mistään paitsi.
Kyse ei ollut luottamuspulasta vaan siitä, että kiusa se on pienikin kiusa.