Mistä mä saan voimia tähän elämään?

Helvetinmoinen huuto ja riita vaan päälle, paiskot tavaroita ja näytät missä kaappi seisoo. Mä en ole koskaan antanut miehen pompottaa itseäni tuohon tyyliin. Tietty määrä mykkäkoulua on normaalia, mutta jos se ahdistaa sua noin paljon, niin ei muuta kuin helvetti irti ;)



On hyvä, jos lapset eivät ole tätä kuulemassa.

Mies veti taas illalla herneet nenään. Ja ihan typerästä asiasta. Tuntuu, että nykyisin kaikesta on niin helppo tehdä minun syytäni. Yritin keskustella asiasta, mutta en enää jaksa sitä aikuisen miehen syyllistävää kiukuttelua. Nyt sitten vedetään mykkäkoulua.

Minun on vain jaksettava koko perheen kiukut ja tehtävä kaikkeni, jotta olisi edes jonkinlainen sopu. Enkä saa valittaa, jos väsyttää. Hoidan kodin, lapset, työn. Mies tasan työnsä ja lapset, kun minä olen töissä.

En valita hänen menoistaan. Minulla ei omia menoja ole. Saan valituksia ruuasta, siisteydestä, ulkonäöstäni, mistä hän ikinä keksii valittaa.

Tuntuu, ettei minulla ole voimia mihinkään ylimääräiseen. Hyvä, että jaksan nykyiset velvoitteet hoitaa, vaikka en minä varsinaisesti väsynyt ole. Nukun ihan hyvin yöni. Valtava ahdistus koko ajan.

Saa nähdä, kuinka kauan tällä kertaa puhumattomuus jatkuu. Mä en enää halua antaa periksi, mutta aina se olen minä, joka aloitteen tekee. Sitten kaikki on taas hetken hyvin, kunnes mies taas päättää jostain suuttua.

Pakko vain jaksaa, lasten takia.

mutta meillä se olen minä, joka kiukuttelee. Oikeasti säälittää mun mies. Olen ollut lasten syntymän jälkeen, nyt reilut 10 vuotta, todella alamaissa. Syä tähän ei pitäisi olla, on hyvä mies, velaton talo, mökki rakenteilä, upeat ja fiksut lapset, mukava työ, yms, mutta kun tuntuu ettei mikää ole hyvin eikä mikään riitä :o (

jutella asioista vakavasti, heti kunhan mykkäkoulu on ohi.



Itse aikoinaan kärvistelin parisuhteessa, kirjoittelin tännekin pitkiä referaatteja elämästämme.. haukuin miestäni, mustamaalasin häntä kaikkialla, saaden hänet näyttämään pahalta.



Muista, että niin kauan kun mielenterveyttä riittää on kaikki mahdollista.



Älä luovuta

ja ole tosissasi. Niin kauan kuin alistut, miehellä ei ole mitään syytä muuttaa käytöstään. Kun näytät, että et ole itsestäänselvyys vaan voit joku päivä lähteä, hän voi lopettaa sun kiusaamisen. tuo mitätöivä parisuhdekiusaushan on samaa perua kuin koulukiusaus ja työpaikkakiusaus: vahvempi kiusaa sitä heikompaa, joka arkuudellaan ja myötsukaisuudellaan vain kasvattaa vastapuolen ärsyyntymsistä. SUn on opittava jo sen vuoksi näyttämään, että pystyt tarvittaessa puolustamaan itseäsi.

Mies tarvitsee tunteen, että on suhteessa, jolla on merkitys, eikä niin, että mies on joutunut tyytymään johonkin surkeaan pahananpohjimmaiseen. Olemalla tuollainen nynny sä viestit juuri sitä.

Nyt ryhdistäydy.

Minä kanssa sanoisin, että ihan helvetinmoinen raivokohtaus peliin. Meidän äijälle piti karjua puoli vuotta että mä tapan hänet ja heitellä tavaroita ennen kuin lakkasi valittamasta yhtään mistään. Jos nykyään valittaa, niin saa kokea sen heti nahoissaan. Kun valitti ettei keittiö ole kyllin siisti, lopetin totaalisesti ruuan laiton ja keittiön siivouksen. En ole tehnyt mitään siellä vuoteen. Raahaan vaan lapsille muroja kotiin ja kaikki kipot jätetään ympäriinsä. Äijä saa siivota ja laittaa joskus ruokaa jos huvittaa :D Ja vanhemmat lapset myös tekee ruokaa eikä tietenkään siivoa jälkiään (meillä on viisi lasta ikähaitarilla 6-20).

Lasten pyykit olen tähän asti pessyt, mutta pari viikkoa sitten äijä kehtasi valittaa, että jätän aina pyykit koneeseen enkä ripusta aikoihin. Ilmoitin että se homma siirtyy sitten hänelle. Nyt on kylpyhuoneen lattialla kunnon pyykkivuori eikä lapsilla enää vaatteita. Eilen oli laittanut pentuja pesemään itse omia vaatteitaan. Mutta ei tainnu juniorille olla sukkia kun lähti eskariin :D Ja ulkovaatteet ihan ravassa. Mutta mähän en onneksi tuollaista sinne vie, ukko saa viedä ja isoveli hakea.

Ei suhteen pitäis olla mikään taistelutanner jossa mitellään kuka on kuka .Entä jos sulla on vaan ihan yksinkertaisesti tyhmä mies ja sun kannattais erota? Alkaisit kattelee toisenlaisia miehiä?

vitun matroona kirjoitti:

Minä kanssa sanoisin, että ihan helvetinmoinen raivokohtaus peliin. Meidän äijälle piti karjua puoli vuotta että mä tapan hänet ja heitellä tavaroita ennen kuin lakkasi valittamasta yhtään mistään. Jos nykyään valittaa, niin saa kokea sen heti nahoissaan. Kun valitti ettei keittiö ole kyllin siisti, lopetin totaalisesti ruuan laiton ja keittiön siivouksen. En ole tehnyt mitään siellä vuoteen. Raahaan vaan lapsille muroja kotiin ja kaikki kipot jätetään ympäriinsä. Äijä saa siivota ja laittaa joskus ruokaa jos huvittaa :D Ja vanhemmat lapset myös tekee ruokaa eikä tietenkään siivoa jälkiään (meillä on viisi lasta ikähaitarilla 6-20).

Lasten pyykit olen tähän asti pessyt, mutta pari viikkoa sitten äijä kehtasi valittaa, että jätän aina pyykit koneeseen enkä ripusta aikoihin. Ilmoitin että se homma siirtyy sitten hänelle. Nyt on kylpyhuoneen lattialla kunnon pyykkivuori eikä lapsilla enää vaatteita. Eilen oli laittanut pentuja pesemään itse omia vaatteitaan. Mutta ei tainnu juniorille olla sukkia kun lähti eskariin :D Ja ulkovaatteet ihan ravassa. Mutta mähän en onneksi tuollaista sinne vie, ukko saa viedä ja isoveli hakea.

Ei kai tuo voi olla totta? Siis oikeasti lapset ilman kunnon ruokaa teidän riitojen takia. Ja lapselle ei ole eskariin sukkia? Ajattele nyt vähän, kehen tuo kostamisesi kolahtaa. Ymmärrän kyllä että miehelle tekisi mieli tehdä tuo, mutta lapsille. Ajattele nyt oikeasti ihminen, millainen koti lapsilla on. Ei kuulosta ihan aikuisen toiminnalta. Anteeksi, en yleensä sano näin.

Ikivanha threadi. Mut c'mon, jos on pitkään noin kauheeta, niin miksi hemmetissä roikkua tollasessa suhteessa? Lasten takia? C'mon. Uskaltaisin sanoa, että tommosissa tilanteissa parasta lapselle on erota.  Aluksi toki raskasta kaikille, kun asiat muuttuu, mutta mitä pitempään tollasta jatkuu, niin paljon enemmän lapset siitä kärsii. Lapset on erittäin fiksuja, ne kyllä aistii, näkee ja kokee erityisesti sen, jos vanhemmilla ei ole kaikki hyvin.

Nykymaailmassa onkin vähän sellaista, että kaksi onnellista ihmistä rakastuu, jossain vaiheessa sitten tulee perheenlisäystä, jolloin molemmat ja tietysti eritoten äiti keskittyy 110% siihen, että on mahdollisimman hyvä äiti. Koskaan ei saisi silti unohtaa parisuhdetta, koska jos se on kunnossa, niin myös lapset voivat paremmin. Eli ikäänkuin parisuhteeseenkin panostaminen on myös panostamista lasten onnellisuuteen. Silti todella vaikea on nykyihmisten tätä ymmärtää. Lukuisat parisuhteet päättyy eroon, kun lapsi syntyy, jos ei ihan heti, niin parin vuoden sisällä.