Miksi on väärin myöntää että TARVITSEE kumppania?

niin miks sellaista ei ole?

Taidat selvitä ilmankin, huomionkipeänä vaan huutelet.

Tee asialle jotain!

Mä ainakin olen aina tarvinnut, eikä ihmistä ole tehty olemaan aivan yksin, ei minua ainakaan.

niin miks sellaista ei ole?

Taidat selvitä ilmankin, huomionkipeänä vaan huutelet.

Tee asialle jotain!

Olen kerran tavannut sellaisen sielunkumppanin ja rakastuimme. Sen jälkeen on hankala tyytyä "pienempään" tunteeseen. Olen etsinyt miestä, mutta ei niitä näköjään ainakaan sillain löydä. :(

ap

Ihminen tarvitsee toista ihmistä, ja parisuhde on elämässä tosi tärkeä asia.



Minä ja mieheni tavattiin netissä kymmenen vuotta sitten deittipalstalla. Jotkut kaverit suhtautuivat siihen kuin se ois ollut jotenkin röyhkeä ja nolo tapa löytää mies. Minä en vieläkään tajua, miksi oli niin noloa sanoa julkisesti, että kaipaa elämänkumppani. Varsinkin kun sellaisen löysin, ja ollaan aidosti onnellisia yhdessä.



Minulle parisuhde ja perhe on tärkeimmät onneen vaikuttavat tekijät elämässä. Ja kun näin on useimpien kohdalla, en ymmärrä miksi pitäisi teeskennellä, että viihtyisi erinomaisesti yksinkin, mutta on nyt ton miehen tuohon ottanut ja lapset tehnyt kun ei muutakaan tekemistä just silloin ollut.



Toivottavasti ap löydät kumppanin.

Moon sitä mieltä, että kumppania saa toivoa tai haluta, mutta tarvimaan ei pidä ruveta. Seiskää naiset omilla jaloillanne.

mitä ap:n sielunkumppanille sitten tapahtui?

Minä olen ihmetellyt tätä samaa että olisi joku henkisen tasapainon mitta että "osaa" olla yksin eikä "tarvitse" parisuhdetta. Minusta asia ei ole ollenkaan näin. Toisinaan päinvastoin ne jotka aina vaan ovat yksin ovat niin rikkinäisiä että eivät pysty parisuhteeseen - ei tosin toki aina, osa vaan on muuten erakkoluonteisempia.



Itse olen ollut yksin eron jälkeen jo 8 vuotta ja kyllähän tämä elämä näinkin kulkee mutta ankeaa se kyllä on minusta verrattuna siihen että olisi elämänkumppani. En nyt osaa sanoa tarvitsevani miestä koska tosiaan pystyn ihan kohtuutyytyväisenä elämään ilmankin, mutta kovasti kyllä haluaisin.

ei sillä tavalla, että se täyttää tarpeitasi ja hänen tehtävänsä on tehdä sinut onnelliseksi.



Onnellinen pitää olla jo valmiiksi, että voi seistä onnellisina rinnakkain, ei roikkuen kaulassa hädissään ja upottaen toisenkin tarpeineen.

PITÄÄ olla? Onni ei tule patistamalla, onko se joku nykypäivän lastuvaatimus?? Mulle se ainakin tulee mm. siitä, että saan olla ihmisen/ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla ja joista välitän/joka välittää takaisin. Osaan olla yksinkin ja jopa tarvitsen sitä, mutta toi ihmeellinen onnellisuudenkin suorittaminen on mielestäni ihan sairasta! En mä ainakaan ole mitenkään tasalaatuisen onnellinen todellakaan, kuinka se olisi edes mahdollista? Ja silloin kun heikoimmillaankin ja suruissaan kelpaa toiselle tärkeälle ihmiselle, ollaan mielestäni hyvällä tiellä.

ei sillä tavalla, että se täyttää tarpeitasi ja hänen tehtävänsä on tehdä sinut onnelliseksi.

Onnellinen pitää olla jo valmiiksi, että voi seistä onnellisina rinnakkain, ei roikkuen kaulassa hädissään ja upottaen toisenkin tarpeineen.

Kyllä monelle ihmiselle parisuhde on niin iso asia että sen puute onnellisuutta jonkin verran syö. Ja vaikka näin olisikin, eli ihan sitä kaipaavana (eikä ennestään onnellisena yksinkin) lähtisi suhteeseen, ei se tarkoita että sitten ripustautuu ja hädissään roikkuu toisessa.

Kyllä minä ainakin ihan kaipasin parisuhdetta ja perhettä kun mieheni tapasin, ja mies kaipasi kovasti myös. Ja kyllä me on toistemme onnellisuutta merkittävästi lisätty tässä 11 vuoden avioliiton aikana, ihan siinä arjessa läsnäololla. En minä ainakaan kyllä varmaan edes olisi lähtenyt koko parisuhteeseen jos olisi ollut täysin onnellinen ilmankin.

ei ihmisen tarvitse olla mitenkään valmis ja henkisesti jotenkin todella vahva ollakseen hyvä kumppani. Kun me parisuhteessa elävätkin ollaan joskus ihan onnettomia ja surullisia, ja silti rakastamisen arvoisia, niin sama juttu se on sinkuillakin. En minä rakastunut mieheeni siitä ajatuksesta, että hän ei tarvitse ketään, vaan siksi että näin hänessä jotain kaunista ja rakastettavaa, ja näen yhä, vaikeidenkin aikojen jälkeen.



Sellaiset ihmiset, joille on hirveän tärkeää korostaa sitä, että riittävät itse itselleen mainiosti, voivat pelätä läheisyyttä - sitä että joku näkee sen heidän heikon puolensa eikä enää pidäkään heistä sen vuoksi.