Puun ja kuoren välissä - yh äidin ruikutusta

Pakko tehdä 8 tuntisia työpäiviä että rahat jotenkin riittää.

Sossu on vieras käsite samoin asumistuet kuitenkin.

Väsyttää ihan hirveesti työnteko etten jaksa iltaisin huolehtia riittävästi kodista ja lasten läksyistä ja varsinkaan omasta kunnosta. Pakko siivota pahimmat mutta nyt on taas sellainen sotku että menee koko päivä että tää on asuttava tämä läävä.

Lapset sotkee ja ei koululaiset vielä auta tarpeeksi.

Ruokaa pitää vääntää.

Kaikki pitää ite tehdä. Ja palvella lapsia kuin joku orja.



Maha on ihan ripulilla ollu pidemmän aikaa koko ajan ja masennuslääkkeet menee ja olin 2kk sairaslomalla jo äskettäin ja kuntouduin mielestäni mutta nyt taas 1kk töissä ja sama juttu! Tekis mieli vaan painua peiton alle ja pysyä siellä ja herätä sitte vasta ku on parempi olla. Mutta ku siitäkin tulee vaan entistä huonompi olla, lihakset löysäksi ja kipeäksi.

Pitäs hoitaa laskutkin. Kaikki tuntuu vaan tosi ylivoimaisen raskaalta. Asioiden lykkääminen vaan pahentaa asioita.



Mietityttää että onko ees normaalia ja mahdollista tehdä täysiä työpäiviä ja yksin hoitaa kaikki. Nukun vaikka koko viikonlopun aina jos lapset on isällään.



En tiedä olisko vaihtoehto edes tehdä osittaista työpäivää jolloin aikaa jäisi ... Ei varmaan mihinkään järkevään, ja rahat ei riittäisi ja sairaslomaa en halua ottaa nyt kun just olin. Työpaikka on tärkeä säilyttää.



Kaipa minä vaan tästä sängyn pohjalta ryhdistäydyn ja vien toisen jätesäkillisen roskaa pihalle ja jatkan hommia.

Lapsetkin pitäis pakottaa ulos mutta ne ei halua yksin mennä nyt keskenään vaikka olis turvallinen leikkipuisto vieressä ja siellä varmasti kavereita ja ikääkin on bisnes verran että yksin osaavat kulkea. Ne vaan haluaa pelata nyt ja katsoa tv:tä.



Olis vaan sellainen olo että nukun ja haluais itkeä väsymyksen pois ja joku silittäisi päätä ja siivoaisi tämän paskan.



Päivä kerrallaan mut onko tää nyt kivaa edes. Ahdistavaa.