Surullinen ja ymmälläni opettajan käytöksestä - mitä voisin tehdä?!
Hei, viisaat ihmiset!
Tuo otsikkoni nyt oli ehkä hiukan dramaattinen, mutta asia vaivaa minua kovasti enkä kuitenkaan oikein ymmärrä, mitä yksi vanhempi voi(si) tehdä...
Tilanne on siis se, että keskimmäiseni aloitti tänä vuonna ensimmäisen luokan. En tuntenut alusta asti olevani hänen opettajansa kanssa oikein samalla aaltopituudella, mutta eipä ole ensimmäinen kerta ja tärkeintä on paitsi hyvä opetus niin se, että lapset ja ope tulevat toimeen! (En tunne olevan kovin samalla aaltopituudella esikoisenikaan opettajan kanssa, mutta mielestäni hän on kuitenkin oikein hyvä opettaja ja lasten kanssa näkyy synkkaavan erinomaisesti, joten ei minun henkilönä tarvitsekaan hänestä niin kovin pitää. Tämä siis selvennykseksi siitä, etten ole mielestäni kovin valittavainen ja kohtuuton henkilö.)
Koulun ihan ensimmäinen päivä oli kova pala pojalleni, piti raahata melkein väkisin. Mutta kun siitä oli päästy, niin vaikutti silminnähden suht tyytyväiseltä kouluun, oli kotonakin hyvällä päällä ja autteli minua pikkuaskareissa ym., mikä kaikki osoitti hänen olevan ohtuullisen tyytyväinen. Huomasin myös ilahtuneena ja huvittuneenakin tiedonjanon alkaneen yllättäen kasvaa, kyseli koulun ensimmäisinä viikkoina enemmän yleistidon asioita kuin aiemmin.
Kunnes... Pikkuhiljaa alkoi olla pahantuulisempi. Koulussa oli tyhmää ja kummallisia kommentteja alkoi sadella. Mm. poika, jonka lempiväri on aina ollut punainen, kieltäytyi pitämästä uutta punaista hupparia, koska " ope sano, et se on tyttöjen väri" . No, pikku esimerkki, mutta kummastelin sitä jo silloin ja sanoin, että aika ihme, kun se on ihan muotia ja vaalenapunaistakin miehet nykyisin pitävät! Ja kalliitakin Hugo Bossin vaalenapunaisia pukupaitoja tuolla " suuressa maailmassa" . No, vastaavanlaisia kommentteja sateli silloin tällöin.
Sitten eräänä päivänä isoveli soitti töihin ja kertoi pikkuveljen kieltäytyneen menemästä kouluun... Muuta en voinut silloin kuin antaa olla sen päivän pois. Jonkin ajan kuluttua uhkasi tehdä tempun uudelleen, mutta silloin palasin kotiin keskustelemaan ja vein pojan kouluun. Kävi ilmi, että kiusaamistakin oli esiintynyt jonkin verran. Lapsoseni on aina ollut sosiaalisesti kohtuullisen taitava ja erittäin pidetty kaikissa päiväkodeissaan sekä opettajien että kavereiden taholta, joten en tiedä, josko kiusaaminen liittyi jotenkin mutkan kautta siihenkin.... Tilanne oli siis joka tapauksessa uusi meille. Mieleeni muistui heti koulun alun jälkeen pidetty vanhempainilta, jossa joku huolestunut äiti kyseli koulun politiikkaa kiusaamiseen - asia lienee kaikkien vanhempien mielessä vähintäänkin silloin tällöin. Opettajan silloinenkin kommentti kummastutti minua, sillä hän jotenkin pyyhkäisi sen ohitse tuumimalla. että ei niistä kiusaamisista koskaan tiedä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, ja parempi antaa niiden setviä itse... Hmmm. Osinhan tuo lienee tottakin, mutta nyt oli kyse pienistä ekaluokkalaisista, ja mistä hän voi tietää, kuka kestää mitäkin?!
No, sitten tuli perhevartin vuoro. Sanottakoon, että lapseni pärjäilee koulutehtävissä ihan hyvin, oppi lukemaan vähän vajaa 6-vuotiaana ja matematiikkakin ainakin läksyjen perusteella sujuu varsin mallikkaasti. No, opettajakin näytti olevan suht samaa mieltä, mutta edelleen hänen asenteensa ihmetytti. Kehui kyllä lapseni matematiikan tasotestin menneen hyvin ja muutenkin, mutta kyllä hän vain on aivan liian hidas! Tulokset ovat kyllä oikein. Jäin ymmälläni vain kuuntelemaan: minkälaista kasvatustiedettä ja psykologiaa noudattaa alaluokan opettaja, joka kritiikillään kumoaa samantien positiivisen palautteensa. Äidinkielestä hänellä oli jokin samanlainen kommentti. Ja sitten tulimmekin hänen valitukseensa siitä, miten lapseni huolehtii huonosti tavaroistaan ja aina saa olla kehottelemassa ja patistamassa etsimään mm. jumppatavaroita ym. Tiedän lapseni olevan hiukan hajamielinen (tulee äitiinsä! ;-)), mutta mitään palautetta ei aiemmin ollut minulle tullut. Ja seuraavaksi opettaja hiukan halveksivaan sävyyn sanoi, että lapseni kun sitten aina alkaa itkeä eikä mistään oikein tule mitään - ja kun se itkeminenkään ei ole niin kovin miehekästä... Olin ällikällä lyöty!!! Koskaan missään pk:ssa tms. ei lapseni ole ollut itkupilli!!! Kotona äkkipikainen veljiensä kanssa paremminkin ja niissä kahdessa tarhassa, missä on ollut, hyvä, jos on itkenyt kertaakaan... Koko keskustelussa oli jotenkin sellainen sävy, että lapsestani on leivottu itkupilli mammanpoika parissa kuukaudessa...
Olen vieläkin ymmälläni koko tilanteesta. Mainittakoon, että opettaja vaikuttaa jotenkin kyllästyneeltä ja kaikesta kokemuksestaan huolimatta jopa epävarmalta. Hän on suoraan sanottuna mielestäni reliikki jostain 50-luvulta - en ihan oikeasti voinut kuvitella tuollaisia opettajia olevan olemassa enää 2000-luvulla!! Hänen viimeisin kommenttinsa, joka kantautui korviini lapseni kautta (joka ei ole koskaan ollut kovin hyvä tai kiinnostunut piirtämisestä/värien käytöstä), oli että ope oli ilmoittanut kuvataidetunnilla, että " vain vauvat piirtävät tikku-ukkoja" ... Siis HALOO!! Itse olen kohtuullisen vanhanaikainen kasvatuksessani ja poden huonoa omaatuntoa kannustuksen puutteesta omissa metodeissani ja tiedän väsymykseni ja ajanpuutteen vaikuttavan negatiivisesti moneen asiaan, mutta että luokan edessä mennään haukkumaan joku/jotkut oppilaista tai heidän piirustustyylistään, on minusta melko käsittämätöntä ja ala-arvoista... Ok, en edes tiedä, vieläko lapseni piirtää tikku-ukkoja, mutta se tuskin on asian ydin. Ja auttaako tuollainen kommentti lasta yhtäkkiä kehittämään Da Vincimäiset taidot?!?! No eipä varmaankaan...
Koko tilanne on käsittämättömän surullinen. En ymmärrä, miten tukisin lastani haukkumatta opettaja lyttyyn, mitä olen oikeasti yrittänyt välttää. Olen kyllä jo muutaman kerran ilmaissut eriävän mielipiteeni opettajan kommenteista, mutta tyyliin " nooo, voi olla, että ope on tuota mieltä, mutta minä olen vähän eri mieltä" . Tiedän, miten tärkeää pikkukoululaisille se auktoriteetin pitäminen olisi. Mutta että jos eka ja toka luokka menee suremiseen ja koulun vastustukseen ja kaikki ilo on siitä pois, niin millainen oppija lapsestani tulee myöhemmin?!
Sanottakoon, että ko. opettaja vaikuttaa jo erittäin väsyneeltä - hän on toiminut koulussa opettajana surin piirtein yhtä kauan kuin koulu on ollut paikoillaan ja nämä lienevät viimeiset pikkukoululaiset ennen eläkettä. Keväällä kuulin hänen mainitsevan jollekin, että olisi jo voinut jäädä eläkkeelle, mutta mitäs hän kotona tekisi... Mitäs jos lepäisi, ja jättäisi opettamisen seuraavalle sukupolvelle?! Anyway, tuo pienenä täsmennyksenä, sillä opettajan suurin piirtein kuuluessa koulun kalustoon, on mielestäni vielä vaikeampaa tietää, kenen puoleen kääntyä. En halua enkä oikein voikaan puuttua kenekään opetusmetodeihin, mutta MISSÄ kulkee se raja, että opettajan voidaan katsovan aiheuttavan henkistä kärsimystä lapsille... *nyyh*
Kommentit (5)
opettajalle saattaa olla yllätys, että hänen käytöksensä ja sanavalintansa vaikuttavat noin voimakkaasti. Jospa hän ei pahemmin valikoi sanojaan koska ei usko kenenkään kuuntelevan.
Sanoisin itse, että toivon toisenlaista suhtautumista eräisiin asioihin ja asiallista ja kannustavaa otetta lapsen opetuksessa. Ja jos ei onnistu, tahdon, että asiasta mennään puhumaan rehtorille.
Onpa ikävää, että lapsesi on saanut tuollaisen opettajan...huokaa helpotuksesta, että omalla lapsella parempi onni.
En tiedä mitä sinun tulisi tehdä, mutta se on varmaa, että asiaan on puututtava ennenkuin opettaja pahoittaa lapsesi mieltä aina vain lisää.
Ehkä voisit hienovaraisesti lapsellesi myöskin sanoa, että ihmisillä voi olla erilaisia mielipiteitä esim. paidan väristä, mutta kumpikaan niistä mielipiteistä ei ole sen väärempi kuin toinenkaan. Rohkaista lasta olemaan omaa mieltä asioista. Opettajan tokaisut ovat kyllä ikäviä, kun nämä lapset tietenkin ottavat kaikki niin todesta ja vakavasti, ja opettaja on pahoittanut lapsesi mielen nyt jo turhan monta kertaa ihan turhan takia. Sappeni kiehuu puolestasi.......
Tunnetko muiden oppilaiden vanhempia? Tiedän nimittäin yhden tapauksen jossa ekaluokkalaisten opettaja oli ollut aivan kauhea myös, lannistanut oppilaat heti kättelyssä ilkeillä kommenteillä jne..
Syksy oli mennyt kaikilla hammasta purren kunnes joku vanhemmista oli alkanut soitella muiden vanhemmille ja vähän jokaisella oli ollut jotain sanottavaa opesta. Nämä vanhemmat marssivat rehtorin juttusille ja loppujen lopuksi tämä opettaja erotettiin koulusta!
Tollainen on tosi huonoa käytöstä nykyaikana. Ekaluokkalaisiahan pitäisi niemenomaan kannustaa ja tsempata kaikin tavoin eikä mollata ja masentaa heitä.
Omalla ekaluokkalaisellani (poika myös) on aivan ihana ope! Laittelee emailia jne., kertoo kuulumisista ihan oma-aloitteisesti ja puuttuu aina kaikkeen jos reissariin olen jotain laittanut, esim. kiusaamista.
Toivottavasti asia selvenee teillä!
ja hengessä mukana olijoille! :o)
Sorry, etten ole aiemmin päässyt kommentoimaan - pitää aina " varastaa" tätä aikaa...
Juu, asia edelleen askarruttaa kovin. Ensimmäiselle vastaajalle (ja muillekin) kommentoin, että unohdin piiiitkällisessä sepustuksessani vielä mainita, että sen kiusaamisasian toin perhevartissa kyllä esille ja siihen hän kyllä lupasi puuttua. Sanoi, että koulussa on " nollatoleranssi" asian suhteen (huolimatta kummasta asenteestaan vanh.illassa). Onneksi sentään. Lieneekö puuttunut vai mitä, mutta lapseni on onneksi vaikuttanut hieman elämäänsä tyytyväisemmältä viime päivinä. Toivotaan, että linja jatkuu.
Kaikesta huolimatta askarruttaa, miten saada tosiaan poikani ymmärtämään, että itse ei ole huono, vaikka joku toinen (aikuinenkin!!!) olisi niin ymmärtämätön ja kyvytön, että latistaa muita jatkuvasti. Tuntuu, että usko itseen onhänellä hiukan hukassa. Se juontanee juurensa vähän pitemmältäkin ajalta, joten tämä ope ei ole ihan kaikkeen syypää, mutta asia nyt kärjistyy, koska ekaluokkalainen on kaikkinaisen muutoksen kurimuksessa ja se ensimmäinen, sekä toinen, kouluvuosi ovat mielestäni tosi tärkeitä tulevaisuutta ajatellen. Sen takia surettaa... Onneksi olkoon kaikille, joille on osunut hyvä ope - heitä onneksi suurin osa lienee! ;-)
Muutkin ovat ehdotelleet yhteydenottoa toisiin vanhempiin ja/tai luokka-/vanhempaintoimikuntaan osallistumista ja sitä kautta tiedon onkimista. Se lienee erittäin varteenotettava ratkaisu. Vapaa-aikani kolmen pojan yh:na on vain niin rajallinen, että pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi jaksaa vielä olla aktiivinen jossain toimikunnassa tuo melkein kyyneleet silmiin... Täytyy pohtia asiaa vielä vähän. Mitään luokan yhteydenottolistaa meille ei ole jaettu.
Opettajan itsensä pakeille en jotenkin " uskalla" mennä: tilanne on tosiaan sellainen, että hän on ollut samassa koulussa ties kuinka kauan, on viittä vaille eläkeläinen, ja pahoin pelkään, että siinä jäisi toiseksi... Lisäksi yritän kaikin keinoin minimoida lisähankaluuksien mahdollisuuden lapseltani. :-(
Onpahan dilemma. En tosiaan olisi uskonut tällaiseen ongelmaan törmääväni - onhan sitä kaikenlaisia opettajia ollut itsellänikin, laidasta laitaan, ja jotkut hiponeet henkistä julmuutta ainakin joidenkin oppilaiden suhteen, mutta kyllä täytyy sanoa, että aikamoisen uran on tämä ihminen tehnyt, jos on kovin monta sukupolvea saanut näillä metodeilla pilattua... Huh.
Kiitos edelleen teille, rakkaat kanssasisaret (ja -veljet??). Mukavaa joulunodotusta kaikille!
Huh, olipas mielenkiintoinen kirjoitus... Minusta tilanne on sellainen, että sinuna ottaisin asiasta selvää ja marssisin rehtorin pakeille. Olen työskennellyt lasten ja aikuisten kanssa, joita on koulussa tai töissä kiusattu ja jo sen tähden, toivon sinun suhtautuvan asiaan vakavasti. On olemassa kouluja / opettajia, jotka eivät joko ymmärrä tai halua ymmärtää, mitä kiusaaminen on ja miten siihen puututaan. Mutta minusta asia on vakava ja lapsesi täytyy voida luottaa omiin vanhempiin, jos kerran opettaja ei puutu asiaan, vaan jopa on itse yksi heistä, joka sanoo ikävästi asioista ja saattaa jopa saada lapsesi naurunalaiseksi luokassa.
Minusta sinulla on oikeus puhua asiasta rehtorin kanssa - asiallisessa hengessä ja mahdollisesti niin, että opettaja on mukana. Kiusaamiseen pitää puuttua heti ja tiukasti - sen opin itse työtä tehdessäni ja kun minun esikoiseni aloittaa koulun ensi syksynä, hän tietää jo nyt, että hän ei saa kiusata ketään eikä myöskään häntä saa kukaan kiustat, muutoin äiti puuttuu asiaan ja raskaalla kädellä.
Toivon, että saat voimia puhua asiasta rehtorin ja opettajan kanssa ja ennen kaikkea poikasi tilanne koulun suhteen saa paremman suunnan!