Onko ekaluokan opettajan työ todella niin vaativaa että

Kyllä tuossa nyt varmaan jotain muutakin on taustalla, mutta turha tässä veikkailla mitä.

- puolison pitää jäädä pois töistä

- työpäivät venyvät iltakahdeksaan

- pitää lopettaa kaikki harrastusluonteiset luottamustoimet

Jos tekee työtä ensimmäistä vuotta, kaksi jälkimmäistä kohtaa voi hyvin pitää paikkansa. Ekaluokan opettaminen on varmasti haastavaa, jos sen haluaa tehdä hyvin. Paukut eivät välttämättä riittäisi enää iltarientoihin, ja näin syksyn alussa lukuvuoden ja yksittäisten tuntienkin suunnitteluun saisi kyllä menemään aikaa.

Sen sijaan puolison jääminen pois töistä on ylimitoitettua, siihen täytyy kyllä olla jotain muita perusteita perheen kuvioissa.

t. Kohta valmis luokanope

- puolison pitää jäädä pois töistä

- työpäivät venyvät iltakahdeksaan

- pitää lopettaa kaikki harrastusluonteiset luottamustoimet

Jos tekee työtä ensimmäistä vuotta, kaksi jälkimmäistä kohtaa voi hyvin pitää paikkansa. Ekaluokan opettaminen on varmasti haastavaa, jos sen haluaa tehdä hyvin. Paukut eivät välttämättä riittäisi enää iltarientoihin, ja näin syksyn alussa lukuvuoden ja yksittäisten tuntienkin suunnitteluun saisi kyllä menemään aikaa.

Sen sijaan puolison jääminen pois töistä on ylimitoitettua, siihen täytyy kyllä olla jotain muita perusteita perheen kuvioissa.

t. Kohta valmis luokanope

Ihan oikeasti. Ihminen ei ole korvaamaton (luulen itse aina olevani ;)) ja työ on työtä. Jos haluaa tehdä open hommaa täydellisesti, ei voi kuin epäonnistua. On totta, että luokanopettajan työtä voi vääntää ja veivata, askarrella ja suunnitella ympäri vuorokauden, mutta ei se kannata. Omasta jaksamisesta pitää pitää huolta. Ja kyllä, välillä on päiviä, jotka venyvät. On kokeiden tarkistusta, vanhempainiltaa, verkostopalaveria, suunnittelua. Mutta ei se jokailtaista voi olla.

- puolison pitää jäädä pois töistä

- työpäivät venyvät iltakahdeksaan

- pitää lopettaa kaikki harrastusluonteiset luottamustoimet

Jos tekee työtä ensimmäistä vuotta, kaksi jälkimmäistä kohtaa voi hyvin pitää paikkansa. Ekaluokan opettaminen on varmasti haastavaa, jos sen haluaa tehdä hyvin. Paukut eivät välttämättä riittäisi enää iltarientoihin, ja näin syksyn alussa lukuvuoden ja yksittäisten tuntienkin suunnitteluun saisi kyllä menemään aikaa.

Sen sijaan puolison jääminen pois töistä on ylimitoitettua, siihen täytyy kyllä olla jotain muita perusteita perheen kuvioissa.

t. Kohta valmis luokanope

Ihan oikeasti. Ihminen ei ole korvaamaton (luulen itse aina olevani ;)) ja työ on työtä. Jos haluaa tehdä open hommaa täydellisesti, ei voi kuin epäonnistua. On totta, että luokanopettajan työtä voi vääntää ja veivata, askarrella ja suunnitella ympäri vuorokauden, mutta ei se kannata. Omasta jaksamisesta pitää pitää huolta. Ja kyllä, välillä on päiviä, jotka venyvät. On kokeiden tarkistusta, vanhempainiltaa, verkostopalaveria, suunnittelua. Mutta ei se jokailtaista voi olla.

Ei niitä tunteja voi kokemattomana ilman suunnittelua vetää. Ekana vuonna se suunnittelutyö kannattaa tehdä hyvin. Niitä samoja materiaaleja voi sitten käyttää monta vuotta. Jos ei sitä suunnitelutyötä tee silloin ekana vuotena, niin se on sitten edessa seuraavana vuonna. Jos ei silloinkaan suunnittele, niin ollaan tilanteessa, että joka vuosi pitää kyhätä jokin hätäinen suunnitelma jokaiselle tunnille. Ei mitään järkeä siinäkään ole.

[/quote]

Ei niitä tunteja voi kokemattomana ilman suunnittelua vetää. Ekana vuonna se suunnittelutyö kannattaa tehdä hyvin. Niitä samoja materiaaleja voi sitten käyttää monta vuotta. Jos ei sitä suunnitelutyötä tee silloin ekana vuotena, niin se on sitten edessa seuraavana vuonna. Jos ei silloinkaan suunnittele, niin ollaan tilanteessa, että joka vuosi pitää kyhätä jokin hätäinen suunnitelma jokaiselle tunnille. Ei mitään järkeä siinäkään ole.

[/quote]

Tiedät selvästi, mistä kirjoitat. Tarkoitin juuri tätä. Aloittelevan opettajan työ on ihan eri tavalla kuormittavaa kuin kokeneen. Hetkellisesti, varsinkin lukuvuoden alussa, päivät voivat ihan oikeasti venyä tosi pitkiksi. En tiedä, miksi ap asiaa tiedusteli, mutta itse vinkkasin tilanteen, jossa kuvaillun kaltainen raskas vaihe saatta olla ihan todellinen.



Kuten kirjoitit, ideana on juurikin tehdä niitä suunnitelmia kauaskantoisesti koko työuraa ajatellen. Kerran tehdyt hyvät suunnitelmat mahdollistavat sitten jatkossa sen, että työ alkaa helpottua ja päivät voi pitää inhimillisinä.



- Se kohta valmis luokanope (opiskelujen ohessa jo vuosia työskennellyt)

Arvaanko oikein, että kyseinen opettaja on mies ja rouvan on nyt jäätävä kotiin, kun mies ei selviä muuten?



Tai sitten sellainen hikipinko-tyttö, joka on vastavalmistunut ja vaatii oppilailtaan yhtä täydellisiä suorituksia kuin itseltään.

Jos rehtori tai työterveys ei puutu asiaan, hän polttaa itsensä loppuun kolmessa vuodessa, pahimmassa tapauksessa jo ennen joulua.

Se opettaja on mies?Arvaanko oikein, että kyseinen opettaja on mies ja rouvan on nyt jäätävä kotiin, kun mies ei selviä muuten?

Tai sitten sellainen hikipinko-tyttö, joka on vastavalmistunut ja vaatii oppilailtaan yhtä täydellisiä suorituksia kuin itseltään.

Jos rehtori tai työterveys ei puutu asiaan, hän polttaa itsensä loppuun kolmessa vuodessa, pahimmassa tapauksessa jo ennen joulua.

Mies on ollut ison yrityksen johtotehtävissä (ei siis tj. mutta erään toimialueen johtaja).

Mitä tämäkään asia kuuluu ap:lle?

jos se mies jää kotiin lapsia hoitamaan?

se mies oli sapattivapaan tarpeessa. Mitäpä ne muiden ihmisten väsymykset sulle kuuluu?

se mies oli sapattivapaan tarpeessa. Mitäpä ne muiden ihmisten väsymykset sulle kuuluu?

vaan ekaluokan opettajan työmäärästä. Mutta täällähän aina kaikki asiat osataan väännellä.

eikö voisi palkata lastenhoitajaa? toisaalta jos isä jää hoitovapaalle?



Toisaalta voi olla mukana sellainenkin kuvio, että vaimo on aikoinaan antanut miehelle mahdollisuuden luoda uraa, keskittyä itseensä ja huolehtinut yksin kodista ja lapsista.

Nyt on vaimon vuoro "olla itsekäs" ja mies tulee vastaan, jää kotiin, ottaa siellä aktiivisen roolin.



En tiedä, mutta näin voisi olla ja eikö se ole hyvä?



Omassa elämässäni kävi näin: siinä vaiheessa kun olin viimeisilläni raskaana + sitten vauva myös syntyi, oli uusi paikkakunta, uusi koti, remontti.

Mies perusti uuden yrityksen, joka vaati paljon poissaoloja kotoa. Yritys ei vielä alkuvaiheessa edes tuottanut mitään, eli mitään kotiapua en voinut saada, hyvä että rahat riitti elämiseen.



Mies kävi kotona suunnilleen nukkumassa ja tekemässä yrityuksen paperityöt. Ja toi kauluspaitoja pyykkiin..

puhkui intoa ja puhui vain yrityksestään.



Annoin miehelle mahdollisuuden.

Aajttelin, että näin kuuluu parisuhteessa toimia ja myöhemmin on minunkin aikani keskittyä itseeni. Kun yrityksen alku on laitettu liikkeelle, mies on kotona enemmän tai edes on kotona.

Tilanne oli minulle niin rankka, että muuatamaa kuukautta myöhemmin romahdin totaalisesti.

Sen jälkeen mies jäi viikon isyyslomalle. Minä aloitin jouluvalmistelujen tekemisen, puoli sukua oli tulossa, minun piti järjestää joulu heille.



tuosta on kulunut 5 vuotta. en ole saanut sitä omaa mahdollisuutta. En voi edes harrastaa mitään, kun miehen työ on edelleen niin tärkeä, ettei voi joustaa. Rahaa ei yrityus kotiin asti koskaan tuonut. En päässyt työpaikan järjestämään kuntolomalle (palkka + täysihoito, 1 vko) kun mies ei joustanut töistään lainkaan, että olisi ollut illalla kotona lapsia hoitamassa. Yötä en olisi ollut, vain normaalia pidemmät päivät pois, päiväkuntoutuksessa.





Olemme eronneet.



Yritys on lopettanut toimintansa, toinen konkurssissa, mies ulosottoveloissaan niin että vain suojaosa jää. Lapsiaan ei edelleenkään elätä, yhteiskunta maksaa elarit. Ja ei, en mennyt tällaisen ihmisen kanssa naimísiin. Hän muuttui niihin aikoihin kun hyppäsi tähän yrityskuvioonsa. Aivan pussi päässä, laput silmillä, maaniseksi sitä voisi kuvata. Nyt olisi depressiovaihe päällä.. ??

niin tuo viimeinen kohta ainakin meidän perheessä pitää paikkansa. Ja tuosta toisestakin kohdasta osa, eli johonkin neljään asti menee aina ihan varmasti. Mutta tuohon ekaan kohtaan on varmaan jokin syy, ja se ei toki muille kuulu.

Se opettaja on mies?Arvaanko oikein, että kyseinen opettaja on mies ja rouvan on nyt jäätävä kotiin, kun mies ei selviä muuten

Mies on ollut ison yrityksen johtotehtävissä (ei siis tj. mutta erään toimialueen johtaja).

Jos sen miehen työ on ollut sellaista, että estää osallistumasta perheen arkeen ja hoitamasta omaa kauttaan, niin ehkä tuo on ainoa ratkaisu. Johtotehtävissä ei oikein taideta osa-aikaa tehdä.

Muutenhan se menee niin, että äiti hakee lapset ehkä n. klo 4, hoitaa ja tekee kaikki kotityöt, isä tulee ehkä juuri ja juuri ajoissa nukuttamaan lapset ja sitten äiti jatkaa töitä esim. klo 20-24. Sitten ylös viimeistään klo 6, että saa laitettamaan lapsia tarhaan, johon viemiset yhtälailla jäävät aina äidin vastuulle.

Ei mielestäni kohtuutonta, jos mies tuossa tilanteessa ottaa sapattivuoden koko perheen hyväksi. Ehtiipähän tutustua lapsiinsakin.

elämällä mennä mestaroimaan... Syitä noihin em. asioihin voi olla lukuisia. Opettajan työ ja varsinkin ekaluokalla on vaativaa, sitä ei voi kieltää. Porukkaa on joka lähtöön, luokat isoja, avuntarve tuossa iässä valtava... Mutta antaa jokaisen tehdä oman elämänsä ratkaisut. terv. eräs ope, ekaluokkaakin monesti opettanut

Tottakai voi panostaa ja tehdä asiat niin hyvin kuin mahdollista. Mutta jos tuo työ vaatii henkilöltä noin paljon (poislukien ensimmäinen kohta), niin ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Jos olisin kyseisen henkilön esimies niin puuttuisin asiaan.



Toisaalta jos olisin kyseisenä henkilönä ja työmäärä olisi yksinkertaisesti liian suuri tehdä järjellisessä työajassa, niin juttelisin esimieheni kanssa mitä tehdä.

että tuo kaikki johtuu niistä ekaluokan opettajan töistä. Eiköhän sitä käytetä tekosyynä, että pääsee pois niistä luottamustehtävistä. Ja pieni valkoinen valhe siihen päälle, että töitä on klo 20 asti. Joskus voi ollakin, mutta siinä välissä on tultu kotiin ja hoidettu omille lapsille päivällinen. Eikä joka päivä ole sinne asti, mutta levennellen niin voi sanoa. Ja mies haluaa pitää sapatti vapaan ja samaa tekosyytä käytetään siihenkin.



Ap on tosikko, joka ottaa toisten sanomiset ihan kirjaimellisesti. Ei vaan tajua, ettei kukaan kerro tuollaisista yksityisistä asioista puolitutuille koko totuutta.