olen väsynyt, onko ideoita parempaan elämään..lapsi kärsii..

kuulostaa siltä.

Meillä pidettiin perhepalaveri. Lapselle kerrottiin yksinkertaisesti ettö kiukuttelu saa loppua, kukaan ei enää jaksa sitä. Sovittiin jäähystä ja jäähypaikka. Sekä mietittiin millaista olisi kiukuton elämä.

Yllättävän pienenkin lapsen kanssa tuollainen keskustelu onnistuu. Sitten vain tuumasta toimeen ja molemmat vanhemmat samoilla linjoilla. Ei mennyt kuin viikko, niin oli elämä rauhoittunut.

Lopetettiin siis jäähyllä ym. rangaistuksilla uhkailu ja toteutettiin ne. Sitten loppui turhat kitinät ja kiukkuttelut ja koko perhekin voi paremmin ja äidin pinna piteni roimasti:)

Lapsen kiukuttelu olis todennäköisesti loppunut ihan sillä että äiti olis hoitanut itsensä kuntoon ja pelisäännöt kasvattajilla yhteiset.

Järjetöntä ajatella lapsen kiukuttelua jotenkin irrallisena tai että lapsi jotenkin tahallaan rähisisi - se on pienen lapsen keino reagoida siihen että tilanne on hänelle kestämätön, kun ei ole sanoja.

Ja sitten aikuiset ratkaisee tilanteita rankaisemalla sen sijaan että hoitaisi itsensä kuntoon, lepäisi ja pitäisi omasta jaksamisestaan huolta.

en tiedä mistä aloittaisin, kenelle puhuisin ja mitä tekisin...

olen jatkuvasti "koomassa" ihan loppu, kokeita tehty ja kaikki hyvin, eli mikä vikana? Mulla on uhmaikäinen poika, 3v, olen vuorotöissä, mikä tietysti väsyttää, mutta minusta on tullut hirviö, huudan lapselleni ja huudan ja huudan, onneksi hänellä on ihana isi joka sitten sanoo mulle, että mene vaikka nukkumaan, mutta kun ei se riitä..

lääkärissä kävin ja kerroin asiasta hän sanoi, että pitäisi saada puhua jollekin...

Mutta jos kerron, että olen aina vihainen ja vituuntunut lapseen ja elämään... tulee varmasti joku sossutäti viemään lapseni pois...

Haluaisin apua, mutta mistä aloittaisin? Tiedän, että se vaikuttaa lapseeni, jota rakastan, mutta en jaksa sitä nyt!!!

Lapseni jo huutaa minulle takaisin, en tietenkään yhtään ihmettele, mutta kun poika sanoo, että olet paha äiti, joka on 3 v, niin kyyneleet nousevat silmiin ja apua on saatava!!!

Jos saisin kokemuksia lukea ja neuvoja tietysti saa antaa...

Lopetat vaan sen yksinkertaisesti, vedät henkeä, päätät että tänään en huuda. Joka aamu päätät sen uudestaan. Ja samalla päätät että päätät päivän aina siihen että kerrot lapselle miten ihana tämä on. Ja pidät huolta siitä että olet nauranut ainakin kerran päivän aikana.

Sä olet uupunut ja se johtuu suurimmaksi osaksi siitä että kuvittelet onnellisuuden tulevan jostain ulkopuolelta. Mikään ei mennyt miten piti - ei niin, asiat meni juuri niin kuin niiden kuuluikin mennä. Sulla on kaikki eväät onnellisuuten olemassa, juuri nyt. Mutta koska olet poikki, et kykene näkemään sitä. Eikä tilanne muutu ellet perustavanlaatuisesti käy läpi käsityksiäsi siitä mikä sinut aidosti tekee onnelliseksi (oikea vastaus ei ole citymaasturi ja kannustalo) eli hetken lepo ei auta tilannetta pidemmän päälle.

Kokeile miettiä asioita negatiivisen kautta: jos menettäisit lapsesi mutta sinun olisi ollut mahdollisuus nauttia asioista jos olisit hoitanut itsesi kuntoon, olisiko tämä tilanne jossa muuttaisit ennakkoluulojasi masennuslääkkeiden suhteen?

Mieti miten arvokasta on se että ihminen on onnellinen. Ja jos voit sen saavuttaa lepäämällä ja uskaltamalla kyseenalaistaa aiemmat käsityksesi siitä mitä elämän pitää olla, olet jo todella pitkällä.

Oman uupumisen hoitaminen vie aikaa, mutta se on sen arvoista. Lapset ovat vain hetken pieniä joten omasta hyvinvoinnista huolehtimisella on siksi kiire.

Veemäistä on lisäksi se että kun saat levättyä, alat havaita asioita jotka olet tehnyt pieleen ja joudut käsittelemään senkin, antamaan itsellesi anteeksi. Mutta jos siihen pystyt, löydät aidomman onnellisuuden ja se muutos on pysyvä.

No niin, menipäs syvälliseksi, mutta siis, oikotietä ei ole...hirviö rauhoittuu vain tulemalla kuulluksi.

t. kokemuksen hyvin syvä rintaääni

en tiedä mistä aloittaisin, kenelle puhuisin ja mitä tekisin...

olen jatkuvasti "koomassa" ihan loppu, kokeita tehty ja kaikki hyvin, eli mikä vikana? Mulla on uhmaikäinen poika, 3v, olen vuorotöissä, mikä tietysti väsyttää, mutta minusta on tullut hirviö, huudan lapselleni ja huudan ja huudan, onneksi hänellä on ihana isi joka sitten sanoo mulle, että mene vaikka nukkumaan, mutta kun ei se riitä..

lääkärissä kävin ja kerroin asiasta hän sanoi, että pitäisi saada puhua jollekin...

Mutta jos kerron, että olen aina vihainen ja vituuntunut lapseen ja elämään... tulee varmasti joku sossutäti viemään lapseni pois...

Haluaisin apua, mutta mistä aloittaisin? Tiedän, että se vaikuttaa lapseeni, jota rakastan, mutta en jaksa sitä nyt!!!

Lapseni jo huutaa minulle takaisin, en tietenkään yhtään ihmettele, mutta kun poika sanoo, että olet paha äiti, joka on 3 v, niin kyyneleet nousevat silmiin ja apua on saatava!!!

Jos saisin kokemuksia lukea ja neuvoja tietysti saa antaa...

Lopetat vaan sen yksinkertaisesti, vedät henkeä, päätät että tänään en huuda. Joka aamu päätät sen uudestaan. Ja samalla päätät että päätät päivän aina siihen että kerrot lapselle miten ihana tämä on. Ja pidät huolta siitä että olet nauranut ainakin kerran päivän aikana.

Sä olet uupunut ja se johtuu suurimmaksi osaksi siitä että kuvittelet onnellisuuden tulevan jostain ulkopuolelta. Mikään ei mennyt miten piti - ei niin, asiat meni juuri niin kuin niiden kuuluikin mennä. Sulla on kaikki eväät onnellisuuten olemassa, juuri nyt. Mutta koska olet poikki, et kykene näkemään sitä. Eikä tilanne muutu ellet perustavanlaatuisesti käy läpi käsityksiäsi siitä mikä sinut aidosti tekee onnelliseksi (oikea vastaus ei ole citymaasturi ja kannustalo) eli hetken lepo ei auta tilannetta pidemmän päälle.

Kokeile miettiä asioita negatiivisen kautta: jos menettäisit lapsesi mutta sinun olisi ollut mahdollisuus nauttia asioista jos olisit hoitanut itsesi kuntoon, olisiko tämä tilanne jossa muuttaisit ennakkoluulojasi masennuslääkkeiden suhteen?

Mieti miten arvokasta on se että ihminen on onnellinen. Ja jos voit sen saavuttaa lepäämällä ja uskaltamalla kyseenalaistaa aiemmat käsityksesi siitä mitä elämän pitää olla, olet jo todella pitkällä.

Oman uupumisen hoitaminen vie aikaa, mutta se on sen arvoista. Lapset ovat vain hetken pieniä joten omasta hyvinvoinnista huolehtimisella on siksi kiire.

Veemäistä on lisäksi se että kun saat levättyä, alat havaita asioita jotka olet tehnyt pieleen ja joudut käsittelemään senkin, antamaan itsellesi anteeksi. Mutta jos siihen pystyt, löydät aidomman onnellisuuden ja se muutos on pysyvä.

No niin, menipäs syvälliseksi, mutta siis, oikotietä ei ole...hirviö rauhoittuu vain tulemalla kuulluksi.

t. kokemuksen hyvin syvä rintaääni

tiedän ja tiedän, mutta miten paljon ihminen tai äiti tarvitsee lepoa? Mielestäni saan sitä "liikaakin"

Äitini ottaa pojan ainakin kerran kuussa joskus jopa kaksi kertaa kuussa yökylään, saan nukkua ainakin kerran viikossa päikkärit ja viikonloppuna la tai su pidempään...eikä se riitä mulle...

Mielestäni saan lepoa tarpeeksi, yössä nukun 6-8 tuntia.. Mies on paljon lapsen kanssa...

Lapsen kummi, minun ystäväni ottaa pojan ihan milloin vain vaikka yökylään, on hän ottanut hoitoon melkein koko päiväksi...nukuin sen päivän..

Eli pakko olla kropassa vikaa...

Miksi en voi lopettaa tupakointia? Joka päivä päätän, että nyt se on se päivä,jo joulusta asti (olen 10 v polttanut ja kerran olin vuoden polttamatta ja toisen kerran raskausajan) sitten tuli yövalvomiset jne jne, maito loppui kun poika oli aika pieni, joten aloitin taas..

Luulen, että olisin onnellisempi ilman röökiä, mutta pelottaa jos menetän hermot kokonaan..

Kun vituttaa oikein kunnolla voi aina kääntyä ja mennä tupakalle jolloin pahin veetutus on ohi..

ap

ihmeen ohjeita täällä oikein jaellaan? Masennuslääkettä, kilpirauhastestejä, tupakanpolton lopettamista, E-Epaa, B-vitamiinia yms. Häh? Kyseessä on ensinnäkin elämäntilanne, joten eiköhän ne ratkaisut löydy sen korjaamisesta. Mieti kunnolla, mitkä asiat sinua väsyttää (lapsen uhma, parisuhde, kotitöiden jako, ystäväsuhteet, muut perhesuhteet yms.) ja lähde korjaamaan niitä. Ei niihin mitään vippaskonsteja tarvita. Tupakanpolton lopettaminen ei nyt varmastikaan ole prioriteetti 1, tee se silloin kun siihen löytyy ylimääräisiä voimia.

Tsemppiä! Muista, että uhma loppuu aikanaan.

niin olethan tarkistuttanut ihan perusverenkuvan tms? Ettei olisi mitään fyysistä sairautta väsymyksen takana.



Tsemppiä, pikkulapsi -vaihe on raskasta.

ihmeen ohjeita täällä oikein jaellaan? Masennuslääkettä, kilpirauhastestejä, tupakanpolton lopettamista, E-Epaa, B-vitamiinia yms. Häh? Kyseessä on ensinnäkin elämäntilanne, joten eiköhän ne ratkaisut löydy sen korjaamisesta. Mieti kunnolla, mitkä asiat sinua väsyttää (lapsen uhma, parisuhde, kotitöiden jako, ystäväsuhteet, muut perhesuhteet yms.) ja lähde korjaamaan niitä. Ei niihin mitään vippaskonsteja tarvita. Tupakanpolton lopettaminen ei nyt varmastikaan ole prioriteetti 1, tee se silloin kun siihen löytyy ylimääräisiä voimia.

Tsemppiä! Muista, että uhma loppuu aikanaan.

että vihaan työtäni joka vie mehut.. mutta mistäs saan hyvän duunin tai edes pelkillä aamuvuoroilla olevaa.. eipä ole löytynyt.. Aargghhh!!! Taas tuli hirveä ahdistus, kamalaa!!!

Haluan toisen lapsen joten en uskalla vielä työtä vaihtaa, mutta en sitten tiedä kannattaako tehdä toisen jos en pärjää ensimmäisenkään kanssa... Huomaatteko miten hukassa olen, en tiedä mistä aloittaa..

apua, anteeksi, että viestini ovat sekaavat..

ap

-hakisin kunnon sairasloman, jotta saisit kunnolla levätä.

-lääkäriltä lähete psykoterapeutille terapiaan, tai vaihtoehtoisesti hakeudut itse yksityiselle puolelle terapiaan

-pyri rauhoittamaan elämänne; turhat ja karsittavat kiireet/stressitekijät minimiin

-rauhallista, kahdenkeskistä, mukavaa tekemistä sinulle ja lapselle

kirjoitti ihan kuin minusta

olen jo tupakasta riippuvainen, en halua olla lääkkeissä kiinni. kilpirauhaisia olen tutkinut ja arvot kunnossa... ap

likimainkaan aina ole vaarassa jäädä koukkuun. Kannattaa ottaa se riippuvuusasia esille lääkärin kanssa.

Missään nimessä ei tuon takia kannata jättää lääkärille menemättä!

Lääkkeistä moni saa avun, kuten minä sain. Haluaisin kuitenkin selventää, että vaikka lääkkeistä ei jää henkisesti riippuvaiseksi kuten esim. alkoholista, niin lääkkeiden lopettamisvaiheessa voi tulla vieroitusoireita. Myös tuosta citalopramista. Minusta on vastuutonta, etteivät lääkärit tätä tuo esille kun määräävät lääkettä. Totuus kuitenkin on, että lääkkeiden lopettaminen voi viedä kuukausia, sillä vieroitusoireiden minimoimiseksi lääkkeet lopetellaan asteittain.

tuo siltä kuulostaa, että työpaikan vaihto sulle olis parasta. Just tuo, että alkaa ahdistamaan välittömästi kun edes puhuu työstään. Muistan, olen itse ollut samassa tilanteessa. Olen itse ollut työpaikan kanssa "henkisessä jumissa", samoin ajattelin että en mä voi vaihtaa, kun huononee palkka, pitenee työmatka jne. Mutta vaihdoin kuitenkin, ja se oli hyväksi. Jos ei todella toista työtä ole tarjolla, mieti lisäkoulutusta, alanvaihtoa yms. vähän luovempiakin ratkaisuja.



Ehkä sen toisen lapsen hankinta kannattaa siirtää tuonnemmaksi siihen asti kunnes ensimmäinen on ylitäänyt pahimman uhmakautensa. Helpompaa sitten.

ammattilaisena sanoisin, että masennuslääke on ihan harkittavissa, mutta jos elämässä on selkeästi asioita, jotka aiheuttavat ahdistusta, niin kyllä ne täytyy korjata ensin. Liian usein omassa työssäni näen sellaisia, jotka tulevat pyytämään masennuslääkettä, eivätkä ole valmiita tekemään minkäänlaisia muutoksia oman elämänsä järjestämisen suhteen. Ollaan vaikkapa alistavassa parisuhteessa, raadetaan työpaikalla yötä päivää jne. mutta mitään muutosta ei muka voi tehdä vaan odotellaan että se masennuslääke parantaa kaiken. No ei se paranna.

Itsellä kanssa 3-vuotias ja hermo menee ihan päivittäin, huudan ja raivoan mitättömistä asioista. Aion nyt kokeilla mielialalääkkeitä, myös PMS-oireet on niin pahat, mutta jos sä ap et vielä niitä halua kokeilla niin tosiaan se jo aiemmin mainittu b-vitamiini toimi mulla aiemmin ja varmaan osittain vieläkin. Olen myös lakannut kiusaamasta itseäni sellaisilla asioilla joita en halua tehdä. Eli jos vaikka leikkipuistossa menee aina hermot niin sitten en vie lasta leikkipuistoon, mennään vaikka kaupungille, muka ostoksille, vaikkei rahaakaan yleensä ole, mutta käydään vaikka vaan ruokakaupassa kaupungilla lähikaupan sijaan. Tulee se lapsi siinäkin ulkoilutettua.



Ja on vaan hyvä jos lapselle on muitakin hoitajia ja saa nukkua, miksi kituuttaa väsyneenä kun ei ole pakko? Eiköhän se ole niin, että ne kituuttaa joiden on pakko, muut eläkööt niin hyvää elämää kuin mahdollista.



Hyvä että jaksat yrittää parantaa omaa ja perheesi elämää!

joskus se lapsen kiukku ja uhma johtuu liiasta tekemisestä ja virikkeistä. Lapsesta tulee levoton liian kovassa menossa.

Kolme kertaa viikossa kerho ja ulkoilut, siinä on tarpeeksi. Loppuajan lapsi voi touhuta, leikkiä, lukekaa satuja. Kerho voisi olla vaikka kahdesti viikossa? Kolmevuotias on pieni vielä.



Paljon syliä, hellyyttä!

Mene työterveyslääkärille ja selvitä ainakin nämä asiat hänen kanssaan:



- onko sinulla masennus tai/ja burn out

- ovatko kilpirauhasarvosi oikeasti kunnossa (mene vaikka erikoislääkärille)

- sulje pois keliakian mahdollisuus



Minä olin koomassa monta vuotta lasten syntymän jälkeen, esikoisen jälkeen oli synnytyksen jälkeinen masennus jota en tajunnut kuin vasta jälkeen päin. Lisäksi minulla todettiin keliakia, jonka oireet tunnistin näin jälkeen päin ainakin edellisen 10 vuoden ajalta. Yksi niistä on juuri se, ettei edes kunnollinen unimäärä riitä aina vaan voimat ovat lopussa kun ravintoaineet eivät imeydy. Tuo keliakia on helppo suljea pois verikokeellakin.



Ja jos olet liian väsynyt selvitäksesi nykyisessä työssäsi, niin hae ainakin alkuun sairausloma! Ja harkitse uusia työjärjestelyitä tai ammatinvaihtoa.



Pakko sinun on joka tapauksessa selvittää syy tuohon väsymykseesi! Normaali terve ihminen ei ole tuossa jamassa pitkiä aikoja.



Olet hyvä äiti kun kannat huolta siitä, millainen olet lapsellesi. Minäkin olin aika hirviö väsyneenä, räyhäsin ja olisin halunnut vain levätä jatkuvasti. En jaksanut tehdä mitään kivaa tai "ylimääräistä" lasten kanssa. Nyt kun masennus on ohitse ja ruokavaliolla keliakia hallinnassa, jaksan.



Tsemppiä ap, toimi ajoissa, tilanne ei varmasti mene ilman apua kuin pahempaan suuhtaan! Ja pohjalta on pitkä matka nousta.

Mene työterveyslääkärille ja selvitä ainakin nämä asiat hänen kanssaan:

- onko sinulla masennus tai/ja burn out

- ovatko kilpirauhasarvosi oikeasti kunnossa (mene vaikka erikoislääkärille)

- sulje pois keliakian mahdollisuus

Mä jankkaan vieläkin tätä, mutta masennuksen selvittely ei ole välttämättä se ensimmäinen selvitettävä asia. Masennushan on SEURAUS, ei syy. Usein se on seuraus epätyydyttävästä elämäntilanteesta, jolle ei ole ratkaisua löydetty. SE täytyisi ensin korjata. Tämä minusta usein ihmisiltä unohtuu. Toki apua masennukseen voi ja kannattaakin hakea, mutta kyllä se sielläkin se hoito lähtee siitä, että mietitään mitä voisi tehdä oman elämäntilanteensa parantamiseksi.

Se mt-alan tyyppi

Sanoit olleesi kilpirauhastesteissä? Mitkä oli tulokset? Siis tarkat arvot? Se että yleislääkäri sanoo arvojen olevan viitearvojen sisällä ei vielä tarkoita etteikö vika silti olisi kilpirauhasessa.

Mä luovutan!

masennuslääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta. Uni- tai rauhoittavat lääkkeet saattavat aiheuttaa. Masennuslääkkeistä voi tulla lopetusvaiheessa fyysisiä vieroitusoireita, samoin niistä voi tulla aloitusoireita. Ne menevät kuitenkin ohi, kun lääkitys lopetetaan hitaasti. Niihin ei jää riippuvaiseksi. Psyykkistä riippuvuutta niihin ei tule. Ne eivät aiheuta sillä tavoin hyvää oloa kuten vaikka rauhoittavat.



Se, että ei syö masennuslääkkeitä kun tarvisi, on yhtä tyhmää kun jättäisi ottamatta vaikka insuliinit kun on diabetes tai tyroksiinin kun on kilpirauhasen vajaatoiminta, verenpainelääkkeet tms. Masennuslääkkeitä tarvitaan, kun aivojen välittäjäaineita ei ole tarpeeksi. Tarve ei usein ole pysyvä, aivojen tilanne voi korjautua riittävän pitkällä lääkityksellä pysyvästi. Jotkut voivat tarvita loppuelämänsä, mutta ei se ole sen kummempaa kuin vaikka pysyvä verenpainelääkitys.



En tiedä, oletko masentunut, mutta kuulostaa kyllä siltä. Lääkkeiden pelossa on turha kärsiä. Siis ihan yhtä tyhmää kuin kärsiä vaikka kilpirauhasen vajaatoiminnasta kun pelkää tyroksiinilääkitystä.

Ja jos saat lääkket, muista että niillä menee aikaa, ennenkuin alkavat toimia. Aloitusoireita voi tulla, ne menevät ohi muutamassa viikossa, niitä ei kannata säikähtää. Lisäksi, jos lääke ei ala auttaa, kannattaa kokeilla toistakin. Kaikki lääkkeet eivät sovi kaikille, masennuksessa joskus joutuu kokeilemaan useampaa lääkettä ennen kuin sopiva löytyy.

Mutta sulla on liikaa stressiä sietokykyysi nähden. Vuorotyössä eivät kaikki jaksa vielä venyä perheenkin tarpeisiin (lue: lasten).



Pystytkö vaihtamaan duunia?