Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö

Onko pettämistä tai sairaalloista mustasukkasuutta vai mitä?

Millaisia ongelmia siitä syntyy nuorehkolla naisella? Aidosti utelias.

ongelmat on varmaan samankaltaisia iästä riippumatta.

Mutta esim ehkä opiskelut voivat hankaloittua. Voi olla vaikea pitää kiinni sitoutuneesta suhteesta, kun "on mentävä kokoajan eteenpäin".

Töiden saaminen voi vaikeutua. Tulotilanne voi olla huono (jos joutuu sairaslomalle).

Siis viittaatko tuohon mun vastaukseen, että voi olla vaikea pitää kiinni sitoutuneesta parisuhteesta?

Usein kaksisuuntaisen maniavaiheisiin kuuluu yöjuoksuja, runsasta alkoholinkäyttöä jne ja sitä kautta varmasti myös pettämistä.

Itse en käytä alkoholia lainkaan, enkä käy baareissa, joten se ei ole ollut mulla ongelmana.

Ja veikkaisin että tuollaiseen käytökseen tarvii varmaan olla muutenkin taipumusta tai olla parisuhde jo valmiiksi pilalla. En ihan heti usko että mä pettäisin vaikka baareissa juoksisinkin.

ap

Niin epätyypillisessä masennuksessa on tosiaan mielialanj reaktiivista vaihtelua esim. jokin positiivinen asia saa mielen paremmaksi hetkittäin ja silloin helposti menee shoppailemaan yli varojensa ja tapaa ihmisiä yms. Sitten taas yleensä nukkuminen ja syöminen on ainoat asiat mitä jaksaa tehdä ja ihmisiä ei halua nähdä kuin hetkittäin noina tarmokkuus päivinä.. Miten sen erottaa sitten kaksisuuntaisesta sitä en ole keksinyt vielä.

<a href="http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…" alt="http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…">http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…;

Mitkä on oireet jotka erottavat tavallisesta masennuksesta joka ajoittain näkyy tarmokkuuden puuskina ja ylettömänä shoppailuna yms.

lukemaan tuon kysymyksen pariin kertaan enkä oikein siltikään ymmärtänyt. Oletko kenties vahingossa kysynyt väärin?

Eli masennus ei yleensä kyllä näy tarmokkuuden puuskina ja ylettömänä shoppailuna, vaan voimattomuutena, väsymyksenä jne.

Mutta itselläni siis masennusjaksot erottuivat tavallisesta masennuksesta ehkä eniten niin, että se voi alkaa aivan täysin yllättäen ja loppua ihan yhtä nopeasti. Yleensähän tavallinen masennus hiipii pikkuhiljaa stressin ja ylikuormituksen tms seurauksena, mutta kaksisuuntaisen masennus voi laueta, vaikka huonosti nukutusta yöstä tai jostain pettymyksen kokemuksesta tms.

Ja siten että joka kerta kun masennus loppuu, tulee päälle hypo, jolloin mennään sitten pää pilvissä eikä olla köyhiä eikä kipeitä. Nää saattaa vaihtua siis todella nopeasti eli ensin olla niin masentunut ettei pääse sängystä ylös, saati ovesta ulos, mutta silti seuraavana päivänä saattaa pursuta voimaa, ideoita ja energiaa.

Hyvä kysymys, enkä osaa vastata.

Mua hoidettiin alunperin masentuneena ja söin masennuslääkettä, mikä teki mun elämästä ihan helvettiä. Kun sain oikean diagnoosin ja oikean lääkkeen, niin elämään palas värit. Ehkä lääkityksen sopivuus ainakin vois olla yks tunnistava tekijä?

ap

Tiedän vain että tämän henkilön kaverit ja kumppanit ovat lähteneet. En tiedä että miksi. Siksi kysyin. Ilmeisesti kuvailemasi käytös takana. Ehkä "lainannut" rahaakin kavereiltaan

Onko pettämistä tai sairaalloista mustasukkasuutta vai mitä?

Millaisia ongelmia siitä syntyy nuorehkolla naisella? Aidosti utelias.

ongelmat on varmaan samankaltaisia iästä riippumatta.

Mutta esim ehkä opiskelut voivat hankaloittua. Voi olla vaikea pitää kiinni sitoutuneesta suhteesta, kun "on mentävä kokoajan eteenpäin".

Töiden saaminen voi vaikeutua. Tulotilanne voi olla huono (jos joutuu sairaslomalle).

Siis viittaatko tuohon mun vastaukseen, että voi olla vaikea pitää kiinni sitoutuneesta parisuhteesta?

Usein kaksisuuntaisen maniavaiheisiin kuuluu yöjuoksuja, runsasta alkoholinkäyttöä jne ja sitä kautta varmasti myös pettämistä.

Itse en käytä alkoholia lainkaan, enkä käy baareissa, joten se ei ole ollut mulla ongelmana.

Ja veikkaisin että tuollaiseen käytökseen tarvii varmaan olla muutenkin taipumusta tai olla parisuhde jo valmiiksi pilalla. En ihan heti usko että mä pettäisin vaikka baareissa juoksisinkin.

ap

sairastuin 24-vuotiaana ja nyt olen ollut jo kolme vuotta ilman mitään lääkitystä (34 vuotta nyt). Kaksi raskautta takana. Toisessa sairastuin pahaan masennukseen. Riski raskaudenaikaiseen masennukseen on 50%. Synnytyksenjälkeistä ei tullut vaikka sitä pelättiin ja lääkityskin olisi pitänyt aloittaa heti synnytyksen jälkeen. En kuitenkaan aloittanut.

Miten työeälämä?

Itse olen 30v, diagnoosin sain 22veenä.

On ollut sitä ja tätä ja tota ja ongelmia, töissä sujuu välillä hyvin, ja välillä huonommin, ahdistaa ja tekis mieli luovuttaa, ja sitten jostain repii taas voimat....

Miten sinä jaksat?

Vanhako olet?

Kauanko ollut diagnoosi?

Miten kauan enne diagnoosia oireilit?

Käytkö terapiassa?

Itselläni auttoi päivätyö ja terapia, nyt oon taas vuorotyössä niin saa kattoa tarvitaanko lääkitystä taas....

Sairaus mulla on ollut selkeästi ainakin 15v. Diagnoosin sain vasta 8v sitten. Ikää on 30v. Olen ollut lähes 3v täysin oireettomana.

Tällä hetkellä käyn töissä ja opiskelen.

Terapia lopetettiin tarpeettomana pari vuotta sitten. Takaisin pääsen jos tarvetta ilmenee.

Jaksan siis nyt ihan normaalisti, enkä tämän terveemmäksi varmaan voi tulla :)

Sairauden olemassaoloa ei voi silti unohtaa ja elämää pitää tarkkailla hieman eri valossa, varsinkin stressitekijöitä ja riskitilanteita.

Jaksamista sulle!!

ap

Tiedän vain että tämän henkilön kaverit ja kumppanit ovat lähteneet. En tiedä että miksi. Siksi kysyin. Ilmeisesti kuvailemasi käytös takana. Ehkä "lainannut" rahaakin kavereiltaan

Onko pettämistä tai sairaalloista mustasukkasuutta vai mitä?

Millaisia ongelmia siitä syntyy nuorehkolla naisella? Aidosti utelias.

ongelmat on varmaan samankaltaisia iästä riippumatta.

Mutta esim ehkä opiskelut voivat hankaloittua. Voi olla vaikea pitää kiinni sitoutuneesta suhteesta, kun "on mentävä kokoajan eteenpäin".

Töiden saaminen voi vaikeutua. Tulotilanne voi olla huono (jos joutuu sairaslomalle).

Siis viittaatko tuohon mun vastaukseen, että voi olla vaikea pitää kiinni sitoutuneesta parisuhteesta?

Usein kaksisuuntaisen maniavaiheisiin kuuluu yöjuoksuja, runsasta alkoholinkäyttöä jne ja sitä kautta varmasti myös pettämistä.

Itse en käytä alkoholia lainkaan, enkä käy baareissa, joten se ei ole ollut mulla ongelmana.

Ja veikkaisin että tuollaiseen käytökseen tarvii varmaan olla muutenkin taipumusta tai olla parisuhde jo valmiiksi pilalla. En ihan heti usko että mä pettäisin vaikka baareissa juoksisinkin.

ap

Sori tauosta, piti laittaa muksuja vähän iltapalalle ja pesuille. Nyt mies lukee niille iltasatua, niin ehdin taas vastata.

Ja ylempään keskusteluun: syitähän parisuhteiden rikkoutumiseen ei voi kuin spekuloida, mutta myönnän kyllä kaksisuuntaisen puolisona eläminen voi olla äärimmäisen raskasta. Mullakin pahimpina aikoina oli varmasti mieskin välillä masentunut. Varsinkin kun lapsetkin oli ihan pieniä ja sen päälle tuntui että elämä leviää käsiin.

Mutta kun parisuhde on muuten vahva ja keskusteluyhteys toimii, niin noistakin ajoista voi selvitä. Ja tuolloin vaan sitä tahtomista tarvitaan enemmän. Meille ainakin sitoutuminen ja naimisiin meneminen tarkoittaa sitä, että kaikkemme parisuhteen eteen tehdään.

Ja kun mies tiesi naimisiinmennessämme että tällainen olen (vaikka diagnoosia ei silloin vielä ollutkaan) niin ei se ihan puun takaa tullut. Kun lopulta sain diagnoosin ja kysyin mieheltä että "no mitäs tuumaat siitä että sun vaimos on nyt mielisairas?"

niin hän naurahti, että "ainahan tuo mulla on ollut, nyt sillä on vaan nimi!"

Eri asia voi olla jos alkaa seurustella vaiheessa, jolloin oireilua ei ole ja toinen ei kerro. Sitten kun yhtäkkiä alkaa raskas oireiluvaihe, niin voi siinä helposti nostaa kytkintä (varsinkin tosiaan jos ei tiedä syytä).

ap

mulla samantapainen tilanne sairastuin 24-vuotiaana ja nyt olen ollut jo kolme vuotta ilman mitään lääkitystä (34 vuotta nyt). Kaksi raskautta takana. Toisessa sairastuin pahaan masennukseen. Riski raskaudenaikaiseen masennukseen on 50%. Synnytyksenjälkeistä ei tullut vaikka sitä pelättiin ja lääkityskin olisi pitänyt aloittaa heti synnytyksen jälkeen. En kuitenkaan aloittanut.

Miten työeälämä?

Itse olen 30v, diagnoosin sain 22veenä.

On ollut sitä ja tätä ja tota ja ongelmia, töissä sujuu välillä hyvin, ja välillä huonommin, ahdistaa ja tekis mieli luovuttaa, ja sitten jostain repii taas voimat....

Miten sinä jaksat?

Vanhako olet?

Kauanko ollut diagnoosi?

Miten kauan enne diagnoosia oireilit?

Käytkö terapiassa?

Itselläni auttoi päivätyö ja terapia, nyt oon taas vuorotyössä niin saa kattoa tarvitaanko lääkitystä taas....

Sairaus mulla on ollut selkeästi ainakin 15v. Diagnoosin sain vasta 8v sitten. Ikää on 30v. Olen ollut lähes 3v täysin oireettomana.

Tällä hetkellä käyn töissä ja opiskelen.

Terapia lopetettiin tarpeettomana pari vuotta sitten. Takaisin pääsen jos tarvetta ilmenee.

Jaksan siis nyt ihan normaalisti, enkä tämän terveemmäksi varmaan voi tulla :)

Sairauden olemassaoloa ei voi silti unohtaa ja elämää pitää tarkkailla hieman eri valossa, varsinkin stressitekijöitä ja riskitilanteita.

Jaksamista sulle!!

ap

Loistavaa, että olet voinut hyvin. Muistetaan vaan nauttia ja pistää kädet ristiin, ettei oireet ikinä palaisi!

ap

itsellä myös 100mg resepti ja 25mg tabletit käytössä. Hyvänä iltana saan 50mg:lla unta mutta harvemmin...



onko sulla muuten paino noussut?



t. psykoosi potilas

saatko unta tuolla 25mg? itsellä myös 100mg resepti ja 25mg tabletit käytössä. Hyvänä iltana saan 50mg:lla unta mutta harvemmin...

onko sulla muuten paino noussut?

t. psykoosi potilas

Kyllä tuolla uni tulee. Itseasiassa 25mg tuo unen paremmin kuin se 75mg. Siksi sitä olenkin vähentänyt, kun varsinaisesti oireisiin se ei tällä hetkellä ole ja unettomuus on ongelma.

Mutta ehkä kannattais jutella lääkärin kanssa ennen kuin lähdet tiputtamaan annosta, että älä vain mun puheitten takia ala omaasi muuttamaan :)

Tosin se täytyy ottaa vähintään tuntia aiemmin kuin menen nukkumaan eli ei vaikutus ole mikään erityisen nopea.

Eikä ole tokkurainen olo vaikka joutuisi heräämään yöllä tai aikaisin aamulla.

Ja paino ei ole noussut.

ap

Mieltäni on painanut oma käytökseni viimeisten vuosien aikana. Olen lukenut paljon (en kuitenkaan riittävästi) erillaisista psyyken sairauksista. Itselläni diagnosoitu masennus jota lääkitty jonkin aikaa, hoito jäi raskauden vuoksi kesken.



Asiaan. Koen välillä uskomattoman lamauttavia hetkiä elämässäni jolloin mikään ei kiinnosta, itkeä tihrustan, eristäydyn ja olen vähäpuheinen, siis masentunut.

Sitten saan jostain voimaa tai piristyn jostain ja olen taas reippaasti menossa mukana ja tulevaisuus näyttääkin ihan valoisalta eikä asiat tunnu niin raskailta. En osaa sanoa tarkkoja aikoja kuinka kauan nämä tilat kestävät, mutta ne vuorottelevat kuukaudessa ehkä pariinkin otteeseen.

Tätä vuoristorataa on jatkunut niin kauan kuin muistan, teini-iässä se oli ehkä enemmän masennusta.



Kysymykseni koskee siis itseäni (suo anteeksi ap), eli kuulostaako käytökseni näiltä puheilta samalta kuin teidän kaksisuuntainen vai onko se sitä normaalia "välillä ahdistaa ja sitten helpottaa" -elämää, jota on kaikilla?



Tulisi varmaan ottaa asia puheeksi psykologin kanssa?

Sain diagnoosin aika tasan tarkkaan kaks vuotta sitten, 27-vuotiaana. Yks paha mania kaks vuotta ennen diagnoosia, hoidon piirissä kuitenkin vasta vuodesta 2010. Lääkityksinä tällä hetkellä Lito, Lamotrigin ja ahdistuneisuuteen Lyrica, kilpparivaivoihin Thyroxin.

Nyt menossa hypomaaninen vaihe, lääkäri tosin kuvaili jo maniaksi. Nukkunu en oo viikkoon, tänään koitellaan Tenoxin voimalla. Oon onneks lapseton, vielä. Onneks, voiko niin sanoa?



Jos jotakuta kiinnostaa, niin kirjoittelen blogia aiheesta osoitteessa http://olenpakerranko.blogspot.fi/



Voikaa hyvin ihan jokaikinen! :)

Syön lamotrigiiniä 400mg päivässä ja käyn vuosia kognitiivisessa psykoterapiassa (yksityisellä) KELAn tuella.