Lue keskustelun säännöt.
Miten rankaisisitte lasta myymälävarkaudesta?
23.08.2012 |
Poika 13 v. jäi eilen kiinni myymälävarkaudesta. En ymmärrä varastamista kun pojalla oli rahaa mukana. Poliisi oli pitänyt pojalle puhuttelun, sitten isänsä ja poika on kovasti katuva.
Mutta katumus ei tietenkään riitä. Mitä te antaisitte rangaistukseksi? Emme halunneet eilen hurjassa kiukunpuuskassa antaa rangaistusta vaan sanoimme että mietimme asiaa ja päätämme tänään rangaistuksen.
Miten rankaisisit siis omaa lastasi vastaavassa tapauksessa?
Kommentit (31)
Pyörän varastanut 15v. ensi kertalainen selvisi ihan poliisin puhuttelulla ja minustakin siinä olisi ihan tarpeeksi, kun joutui kohtaamaan minut silmästä silmään ja pyytämään anteeksi.
Ei yksi kerta tee vielä nuorisorikollista ja lapsen elämässäkin pitää olla sijaa virheille.
Jos perheessä on lasten ja aikuisten välinen keskusteluyhteys kunnossa ja lapselle tehdään selväksi, mitkä ovat seuraukset, ei lapsen elämästä tarvitse tehdä mitää keskitysleiriä.
Itsekkin olen jäänyt myymälävarkaudesta kiinni ystäväni kanssa ja se jäi minulla siihen yhteen kertaan. Vanhemmille tuottama pettymys ja heidän pitämä puhuttelu oli niin iso kolaus.
Arestia saaneelle ystävälle ei niin hyvin käynyt, hän teki arestin jälkeen niin ison virheen, että maksaa sen laskua vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan ihan perus moraaliopetusta siitä miksi ei saa varastaa. Laittaisin pojan varmaan vielä johonkin vapaaehtoistyöhön viikoksi :D
En tosiaan tiedä.
Kun itse olin tuon ikäinen ja mokasin (alkoholi, poliisi juttuja) Vanhemmat ei varsinaisesti möykännyt vaan ne oli silminnähden pettyneitä ja se tuntui paljon pahemmalta. Olisi edes antanut sen selkäsaunan mutta ei.
itse kerran 13-vuotiaana jäin kiinni varkaudesta ja se poliisilaitokselle meneminen vanhempien kanssa oli järkyttävää.. kuten anteeksipyyntö ko kaupan myyjiltä. Äiti huusi ja möykkäsi, mutta isän hiljainen olemus ja erittäin järkevä ja hallittu kielenkäyttö sitten kotona sai minut tuntemaan sellaista häpeää, noloutta, että tiesin että mitään vastaavaa en enää tee. Enkä ole nyt 20 vuoteen tehnytkään :D
En muista sainko jonkun rangaistuksen. Varastamani tuote laitettiin seinälleni muistutukseksi.. (joutuivat sen lunastamaan)
On jo seurannut se, että poliisi puuttui ja vanhemmat nuhtelivat. Se oli rangaistus, eikä mikään pieni. Nyt teko sovitetaan, ja mennään kauppaan pyytämään anteeksi. Tämän voi lapsi kokea myös rangaistuksena.
Takavarikot ja muut rajoitukset eivät auta, jos tekoa ei ole mahdollista sovittaa pyytämällä anteeksi.
teidän puhuttelunne on nyt riittävä rangaistus, kun poika selvästi tuntui katuvan tekoaan. Itse olin samassa iässä tuossa tilanteessa ja poliisilaitoksella käyminen pelästytti niin, että ei tullut enää mieleenkään varastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekana soittaisin kauppiaalle ja kysyisin, saako poikani tulla pyytämään anteeksi. Se nyt ei ole mikään rangasitus, vaan normaalia toimintaa jos on tehnyt väärin toista kohtaan.
Kotona keskustelisimme asiasta, varmaan rangaistus olisi kaikkien etuoikeuksien, kuten pleikkarin peluu kuukaudeksi tauolle, kavereiden luo ei menemistä jne.
mielestäni asenne vaikuttaa rangaistuksen ankaruuteen. Kun poika kerran on itkien jo pyytänyt anteeksi, ei mielestäni tällä erää muuta seuraamusta tarvita. Ihan kaikki tekevät joskus virheitä eikä nuorella ehkä vielä arvotelukyky riitä. Voittehan yhdessä miettiä, mikä rangaistus sitten seuraisi, jos tämä tapahtuisi joskus uudestaan.
Itse jäin kiinni näpistyksestä ala-asteikäisenä ja pelkästään se kiinnijääminen oli niin kamalaa, että yöunet menivät moneksi yöksi. Vanhemmat eivät edes mitenkään huutaneet tai haukkuneet, ihmettelivät pettyneen oloisina vain, miksi varastin kun rahaakin oli. Muistan vieläkin sen ahdistuksen ja häpeän tunteen. En varastanut enää ikinä.
Toisaalta, jos kerran hairahtuu ja rangaistus on kohtuuton tekoon nähden, voi siitä syntyä lapselle sellaista uhmaoloa, että menee tekemään "kostoksi" lisää tyhmyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rangaistus opettaa vain sen, ettei kiinni kannata jäädä.
Olisi kuitenkin loppu elämän kannalta todella paljon tärkeämpää oppia jotakin moraalista.
Mutta tosiaan: asenne ratkaisee minunkin mielestäni.
mielestä poika ei tarvitse rangaistusta, eivät taida tajuta, että tämäkin poika on todennäköisesti varastellut jo pitkään ja jopa tuhansien eurojen edestä. Kukaan ei jää heti kiinni, vaan aloittavat varovasti ja onnistuessaan tekevät tyhmempiä varkauksia ja lopulta jäävät kiinni. Aresti on nimenomaan hyvä rangaistus, koska silloin täytyy kavereille selitellä, miksi ei pääse ja se on noloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tehdä virheitä? Kaikki tekee virheitä, me aikuisetkin, eikä meitä jokaisesta niistä laiteta leivättömän pöydään ääreen.
Virheistä pitää ottaa opiksi, kuten tässä näyttää selkeästi käyneen. Puhuttelu ja seuraukset tehnyt selväksi.
En lukenut vastauksia tätä pidemmälle. Seurausten (poliisin puuttuminen, puhuttelu, rangaistus...) tarkoituksena on saada lapsi käsittämään, että tuli tehtyä väärin, niin ei voi toiste tehdä ja ihan yksinkertaisesti katumaan sydämestään. Koska näin on jo käynyt, en todellakaan lähtisi keksimään mitään lisäseurauksia. Ne menevät jo sadismin puolelle, kun poika kerran jo katuu, ja melkeinpä vain lisäävät todennäköisyyttä tulevaisuudessa tehdä jotain älytöntä. (Jos ei kerran riitä, että oikeasti kadun, en enää välitä, mitä tulevaisuudessa käy.) Varmasti vanhempien pettymys ja suru aiheuttavat lapselle enemmän tuskaa kuin jonkin laitteen käyttöoikeuden menettäminen vaikka viikoksi, haloo... :D
Itsekin jäin 13-vuotiaana kiinni näpistelystä. Menetin oman huoneen, kaikki tavarani paitsi ne, jotka mahtuivat pieneen laatikkoon, ei enää yksityisyyttä. Vanhemmat saivat lukea päiväkirjaani, jos halusivat. Kävimme perheterapiassa, jossa minä itkin silmät päästäni kun vanhempani syyttelivät minua kaikesta, mikä arjessa oli vikana. Minua piinattiin milloin milläkin näpistelyä koskevalla artikkelilla vaikka ruokapäydässä, jolloin aloin aina itkeä. Itku oli hysteeristä, mutta minut pakotettiin syömään samalla kuin itkin. Vielä vuosia minua käytettiin varoittavana esimerkkinä pikkusisarelleni. Olin "valehtelija" ja "varas". Alistuin kaikkeen, koska uskoin ansainneeni kaiken pahan. Tarjouduin kerran todella nurkkaan ajettuna rehellisesti tappamaan itseni, kun olen niin paha. Kaikki tuo seuraa minua edelleen. Kiitos, "rehellisille" ja "oikeudenmukaisille" vanhemmilleni.
Olin kiltti ja arka tyttö. Koulussa kiusattiin, kavereita oli muutama. Näpistely oli joku outo päähänpisto. Tunsin hetken itseni vapaaksi kaikesta. Se oli ainoa ikinä tekemäni isompi vääryys. En koskaan kapinoinut mitenkään muuten. Tapauksen jälkeen vetäydyin kuoreeni entistä enemmän, ja edelleen en pysty puhumaan tapahtuneesta kenellekään. Siis, älä tee tätä pojallesi. Varsinkin, jos katuu.