Me ei ikinä saada asuntoa myytyä naapurin tauotta haukkuvan koiran takia!!
Neljäs asuntonäyttö viime sunnuntaina ja väkeä on riittänyt. Jokainen on ollut todella kiinnostunut, alue on haluttu, hinta on todella kohdillaan, asunto on juuri remontoitu.
Naapurin koira haukkuu aamusta iltaan koko ajan joka ikinen kerta, kun joku kävelee siitä ohi, joku ajaa autolla ohi, lintu lentää taivaalla tai ylipäätään tuulenvire menee kuonon edestä. Ihan hirveää meteliä!
Olemme huomauttaneet tästä ystävällisesti monta kertaa naapureille, jotka eivät päivän aikana ole kotona. Lähtevät aamulla, tulevat illalla. Silloin ottavat koiran kokonaan sisälle, eikä haukkumista kuulu. Päivät on ns. lämpimässä viherhuoneessa pihalla, asunnon ulokkeessa.
Kaikki asuntonäytössä olleet ovat kysyneet koirasta, sillä se haukkuminen on todella rasittavaa. Ja on jouduttu sanomaan, että kyllähän se haukkuu.
Saimme juuri tietää, että edellinen asukas oli myrkyttänyt naapurin edellisen samalla tavalla haukkuneen koiran. Emme yhtään ihmettele! Ja tämä koira onkin syy, miksi mekin muutamme. Meillä on vuoden ikäiset kaksoset, joita en ole voinut nukuttaa koskaan ulkona haukkumisen takia. Monta kertaa olen lähtenyt kävelylle ja nukuttanut lapset rattaisiin, mutta ne ovat heränneet heti kotipihalla, kun koira alkaa räksyttää.
Koirasta on myös ilmoitettu poliisille ja ties mihin. Mutta mitäs ne voivat tehdä. Koirat haukkuu. Mitäs ostettiin asunto täältä. Oma vika. Naapurit ovat vaihtuneet viimeisen kolmen vuoden aikana, kun tässä on asuttu, tiuhaan. Koiratalon joka naapurista on myyty asunto tänä aikana.
RASITTAVAA!!!
Kommentit (96)
Kysy naapurilta saatko lainata heidän koiransa näytön ajaksi. Ehkä se ei hauku jos on teidän talon sisällä tutkimassa paikkoja :)
siis eikö viherhuone oo sellainen lasikattoinen aika kuuma ja kostea huone?
Luulisi ettei se ole mikään sovelias paikka koiralle.
Ja en ole tavannut yhtäkään vahtikoiraksi opetettua koiraa, joka räksyttäisi koko ajan.
jos naapuri tulisi patistelemaan minua lenkille jonkun hiton asuntonäyttönsä takia :D huh huh,ap
Et voi asialle mitään joten unohda koko juttu.
Etkö ollenkaan käsitä millaista ap:n elämä on??? Mulla on koira jota rakastan yli kaiken, mutta pidän myös huolta siitä ettei siitä ole haittaa muille. Tuollaiset koiranomistajat on ihan täysiä k***päitä taidat itsekin olla sellainen...?
Suositelkaa naapurille haukunestopantaa (esim. sitruunapanta) ja kertokaa ettei haukkuminen suinkaan takaa sitä että koira on tehokas vahti- saati että haukkuminen olisi edellytys vahtimiselle. Kyllä minut ainakin vakuuttaa paremmin koira joka puuttuu tilanteeseen silloin kuin on oikeasti tarvis, kuin joku tyhjänräkyttäjä joka haukkuu vain huvikseen ja ajanvietteekseen.
Kolmen koiran omistajana sapettaa aina tuollainen välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan - ei se ainakaan paranna ihmisten asennetta koiraihmisiin :-(.Jos ei halua muita huomioida, on parempi muuttaa sinne missä niitä muita ei ole. Satunnainen haukahtelu kuulunee elämisen ääniin mutta jatkuva louskutus ei todellakaan ole sellaista.
Kuulostaa siltä että olette jo paljon yrittäneetkin tehdä, hankala tilanne. Toivottavasti ratkeaa jotenkin.
Mua häiritsee tää viherhuone tässä siis eikö viherhuone oo sellainen lasikattoinen aika kuuma ja kostea huone?
Luulisi ettei se ole mikään sovelias paikka koiralle.
Ja en ole tavannut yhtäkään vahtikoiraksi opetettua koiraa, joka räksyttäisi koko ajan.
tarkkaan millainen se huone on. Se on vähän kuin katettu terassi, jossa myös talvella lämmintä. Lasiseinät ja -katto ja hirveästi viherkasveja. Ei se mikään kasvihuone ole, enkä usko, että kesällä olisi mikään kuuma. Eihän siellä ne kasvitkaan pärjäisi muuten.
ap
koiranomistajan sapettaa, ne jotka suosittelevat ja käyttävät koirilleen sitruunapantoja. Monilla ne eivät toimi ollenkaan, monilla koira oppii väistämään sitruunasuihkun ja monilla koira alkaa pelkäämään jotain satunnaista kohdetta mihin yhdistää pannasta tulevan rankaisun. Silkkaa koiran kiduttamista, koirien hajuaisti on todella paljon parempi kuin ihmisen ja siihen sitten vaan ruiskautetaan sitruunaa. Sama kun työntäisi teräviä tikkuja itkevän lapsen kynsien alle saadakseen itkun loppumaan.
On parempiakin tapoja opettaa koira olemaan hiljaa, naapureita ei tarvitse haukkumisella kiusata.
Suositelkaa naapurille haukunestopantaa (esim. sitruunapanta) ja kertokaa ettei haukkuminen suinkaan takaa sitä että koira on tehokas vahti- saati että haukkuminen olisi edellytys vahtimiselle. Kyllä minut ainakin vakuuttaa paremmin koira joka puuttuu tilanteeseen silloin kuin on oikeasti tarvis, kuin joku tyhjänräkyttäjä joka haukkuu vain huvikseen ja ajanvietteekseen.
Kolmen koiran omistajana sapettaa aina tuollainen välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan - ei se ainakaan paranna ihmisten asennetta koiraihmisiin :-(.Jos ei halua muita huomioida, on parempi muuttaa sinne missä niitä muita ei ole. Satunnainen haukahtelu kuulunee elämisen ääniin mutta jatkuva louskutus ei todellakaan ole sellaista.
Kuulostaa siltä että olette jo paljon yrittäneetkin tehdä, hankala tilanne. Toivottavasti ratkeaa jotenkin.
Muutamat lihapullat sinne aidan yli. Jos kerran on rakki yksin kotona päivät niin mistä sitä kukaan tietää keltä ne sinne lipsahti. Jos käry käy niin sakkoa siitä korkeintaan saa. Pieni hinta siitä, että pääsette asunnosta ja naapureista eroon.
Sittenkö olisitte tyytyväisiä, kun joku ostaisi asunnon, ja joutuisi kärsimään samasta
haluaisi muidenkaan tästä kärsivän, mutta minkäs teet. Ehkä uudet asukkaat tykkäävät koiran haukkumisesta tai sitten laittavat sen viikossa pois päiviltä omilla keinoillaan.
ap
ei kai muuta vaihtoehtoa. Muutamat lihapullat sinne aidan yli. Jos kerran on rakki yksin kotona päivät niin mistä sitä kukaan tietää keltä ne sinne lipsahti. Jos käry käy niin sakkoa siitä korkeintaan saa. Pieni hinta siitä, että pääsette asunnosta ja naapureista eroon.
sen edellisen koiran hoitaneet. Lihapullilla.
Tuntuu sydämettömältä ja sitähän se onkin. Mutta jos jo toinen koira myrkytettäisiin ja vuosikausia naapurit olisivat valittaneet koiran haukkumisesta, ehkä olisi jo vihdoinkin aika katsoa peiliin ja myöntää, että HE ovat väärässä, eikä ne viisikymmentä naapuria!?
ap
Stressaavalta kuulostaa tuo koiran elämä. Ehkä jokin toimintaterapia voisi vähentää turhaa haukkumista ja opettaisi koiran haukkumaan vain todella tarpeen tullen, eli jos joku tunkeutuu piha-alueelle.
Toimittakaa naapurillenne jonkun koiraspesialistin lausunto siitä, että koiralle tuo jatkuva vahtimisesta ja haukkumisesta koituva stressi ei ole hyväksi ja häiritsee naapurisopua. Uskoisi koiranystävän ymmärtävän koiran hyvinvoinnin päälle.
Itsekin koiranomistaja mutta saat sympatiani. Huhhuh!
Eli silloin on kyse talonyhtiöstä? Valittakaa asiasta isännöistijälle. Kaikki naapurit joita se häiritsee valitatte. Koira saa häädön. Niin kävi meidänkin naapurin haukkuvalle koiralle. Miksi nukutat lapsiasi ulkona. Olisit alunperinkin totuttanut ne nukkumana sisällä niin olisivat tottuneet haukuntaa joka kuuluu sisälle ja itsekin olisit saanut tehdä omia asioitasi.
miten muut naapurit ovat saaneet asuntonsa myytyä? Kysy nykyisiltä asukkailta, huomasivatko he koiran haukuntaa ja silti ostivat nykyisen asuntonsa.
Entä te? Ettekö te kuulleet sitä räksyttävää piksiä kun kävitte asuntonäytössä?! ja päätitte ostaa nykyisen asuntonne?
Eli silloin on kyse talonyhtiöstä? Valittakaa asiasta isännöistijälle. Kaikki naapurit joita se häiritsee valitatte. Koira saa häädön. Niin kävi meidänkin naapurin haukkuvalle koiralle. Miksi nukutat lapsiasi ulkona. Olisit alunperinkin totuttanut ne nukkumana sisällä niin olisivat tottuneet haukuntaa joka kuuluu sisälle ja itsekin olisit saanut tehdä omia asioitasi.
ap sanoi, että kyseessä ei ole taloyhtiö, vaan omakotitalo alue.
Eli silloin on kyse talonyhtiöstä? Valittakaa asiasta isännöistijälle. Kaikki naapurit joita se häiritsee valitatte. Koira saa häädön. Niin kävi meidänkin naapurin haukkuvalle koiralle. Miksi nukutat lapsiasi ulkona. Olisit alunperinkin totuttanut ne nukkumana sisällä niin olisivat tottuneet haukuntaa joka kuuluu sisälle ja itsekin olisit saanut tehdä omia asioitasi.
omakotitaloista kyse.
Ei kukaan jätä asuntoa ostamatta naapurin koiran takia. Kyllä siinä painavat ihan muut syyt.
Me kyllä jätettäisiin, jos koira räksyttää.
Mutta Aasi-Neahan tietää parhaiten, vai mitä sanot, Nea?
meidän naapurin koira räkyttää yleensä vain lauantaisin, muutoin siellä on aina joku kotona.
Mutta jo ne lauantait on niin kamalia, etten halua olla silloin kotona. Tunti pari menee, mutta sen jälkeen se on ihan psyykkistä kidutusta.
..aina kun ovat kotona, laittakaa kaikki ämyrit soimaan täysillä. Rumpuharrastajat olisivat hyviä tuttuja nyt :)
Entä jos alkaisit harrastaa pihalla zumbaa aina kun heillä koittaa nukkmaanmenoaika tms.
Eätoivoisia neuvohan nämä ovat. Mutta onpa heilläkin itsekkyys huipussaan.
Jos ei muu auta nii lihapullat heittelisin minäkin ja vihellellen... ( siis tilapäiseks nukahtamiseksi, en myrkyttääksen koiraparan pois päiviltä sentään...)
Meillä naapurissa räksyttävä rakkia ja sillä sitruunapanta.
Mun mies inhoaa sitä koiraa täysillä. Haukkuu enään vai pihalla ja panta sillä on, kun naapuri on poissa.
En ostaisi asuntoa missä on lähellä räksyttävä koira tai mustalainen.
Kaikki koirat ei hauku.
Mutta erästä naapuririitaa seuranneena voin jo uskoa et ihmisten ilkeys ja itsekkyys ylittää normaali-ihmisen mielikuivtuksen moninkertaisesti!!!!! Sinuna ottaisin yhteyttä johonkin eläintenkouluttajaan ja kysyisin neuvoa. Mutta siis täysin kohtuutonta.