Miksi puoliso puhuu pahaa puolisostaan toisille ihmisille?
Siitä huolimatta että osoittaa välittämistä puolisolleen?
Kommentit (4)
Jotkut ovat aivottomia idiootteja. Sen mä ymmärrän, että joskus täytyy puhua pahaa puolisostaan ja haukkua kun tuo nyt taas teki niin ja niin, mutta jos ihan yleisesti haukkuu puolisoaan ja jatkuvasti, niin se on kaikkea muuta kuin normaalia. Joko puoliso ei tajua asian loukkaavuutta ja sitä että nolaa molemmat tai sitten ei oikeasti välitä toisesta.
tyytyväinen puolisoonsa ja häpeää tätä. Minulla oli työkaveri, jonka miehen surkeutta käytiin läpi kahvitunnista toiseen. Nyttemmin ovat eronneet, mies löysi toisen. Eron jälkeen sanoin kaverille, että en yllättynyt kuultuani erosta kun olin tosiaan kuullut niin paljon hänen haukkuvan ja tekevän naurunalaiseksi tätä miestä.
Hän ei ymmärtänyt mitä puhuin eli ei omasta mielestään ollut koskaan mitenkään haukkunut miestään seurassamme. Ero oli hänen mielestään täysin miehen vika.
Etenkin naisilla on usein tapana mollata miehiään ihan kuin se olisi aivan normaalia, mutta auta armias, jos mies menisi möläyttämään jotain vastaavaa. Ennen olin itsekin tuollainen nälvijä, tai en edes ajatellut millään pahalla, se vaan oli tapana tuttujen kesken. Enää en kyllä niin tekisi, kyllä sitä omaa puolisoaankin voi kunnioittaa hieman :)
Olen kolmikymppinen mies ja tätä nykyä töissä naisvaltaisella työpaikalla ja puolison haukkuminen esim. työpaikan kahvipöydässä on mielestäni naisten juttu.
Ainoa tilanne jossa olen törmännyt siihen että mies haukkuu puolisoaan oli kun hyvä ystäväni tilitti minulle aviokriisiään.