Inttiä käymättömän nainen, nouseeko asia esiin vaikka riidellessänne?
Kommentit (57)
etteivät olisi armeijaan päässeet millään, vaikka olivat halunneet.
Mä olen ylpeä mieheni vakaumuksesta.
saatan olla puoliso, aviovaimo, naisystävä, tyttöystävä, rakastettu jne.
Kenenkään nainen en ole. siksi todella luulin, että otsikossasi on virhe.
Miksi nousisi tuollainen asia esiin riidellessä? Tokihan on tuo asia käyty läpi tutustumisvaiheessa silloin kun on pyritty ottamaan selvää toisen arvomaailmasta, arvostuksista, uskomuksista, uskonnosta ja ideologiasta.
Terveydellisistä syistä ( muista kuin mielenterveydellisistä ) vapautuksen saanut ok, mutta asepalveluksesta kieltäynyttä luuseria en ottaisi koskaan.
t. rouva kersantti
Ihmiset, jotka jaksavat välittää vielä pari vuotta ase- / siviilipalveluksen suorittamisen jälkeen siitä, mitä muut kyseisen jutun kohdalla tekevät ovat... Noh hieman surullisia tapauksia.
M29v
En ole seurustellut sellaisen miehen kanssa joka ei armeijaa olisi käynyt. En työnantajanakaan palkkaisi.
Lieventävänä asianhaarana ehkä b paperit. Vakaumuksena en voi koskaan hyväksyä millään tavalla.
Mutta keskustelun avauksesta juohtui mieleen se, että mieheni on suorittanut siviilipalveluksen.
Asia ei koskaan nouse esille riidellessä, kun en yleensä muista/muistele koko asiaa. Enkä ymmärrä miten se voisi riidellessä nousta esille? Tyyliin "sinä senkin siviilipalvelusmies", vai? Johan siihen naurukohtaukseen riitely loppuisi samoin tein! =D
Mies tulee maasta, jossa on palkka-armeija.
Itsestään selvä asia. Sen sijaan miehelläni on kyllä musta vyö itämaisessa kamppailulajissa.
Rehelliesti sanottuna en ikinä edes ajattele asiaa, eikä sillä ole mulle mitään merkitystä.
Mun mies on vielä saanut vapautuksen hyvin kyseenalaisesta syystä, mutta veikkaan, ettei kukaan ulkopuolinen edes ikinä tulisi ajatelleeksi, ettei mun mieheni olisi käynyt armeijaa.
Mies tulee maasta, jossa on palkka-armeija.
siksi ei ole käynyt armeijaa.
katsoisi kahta kertaa mitään sivarimiestä. Meidän suvussa yksi serkuistani b-mies ja se oli isovanhemmille jo kamala häpeä, millä tähän sukuun sivarin toisit!
Mutta vähän aikaa sitten törmäsin töissä sivaria suorittavaan poikaan, ja tiesin siis jo etukäteen ennen kun hänet näin että hän on sivari, joten varauduin jo siihen etten pitäisi hänestä. Sitten hän rupesikin juttelemaan minulle ja hymyilemään ja sitten kävikin jotenkin tosi hassusti ja taidan olla ihastunut sivariin, enkä tiedä mitä nyt tekisin...
N22
itse saan kuulla siitä ajoittain ja joskus julkisestikin nöyryytetään kun sattuu olemaan pahalla päällä "tuo ei oo käyny". joissakin ihmisissä se nimittäin aiheuttaa ikäviä ilmiöitä, ja niitä nainen myös hakee. yliopistossa ollaan molemmat ja sivari en ole.
Ihmiset, jotka jaksavat välittää vielä pari vuotta ase- / siviilipalveluksen suorittamisen jälkeen siitä, mitä muut kyseisen jutun kohdalla tekevät ovat... Noh hieman surullisia tapauksia.
M29v
Ketä oikeasti kiinnostaa onko se apinakoulu käyty, vai onko jo teininä ollut kykyä omaankin ajatteluun.
jos jollain armeijankäymisellä on merkitystä parisuhteessa!! Oikeasti ap, ei ole normaalilla aivokapasiteetilla varustetun ihmisen ajattelua, että sillä onko joskus käynyt armeijan olisi jotain merkitystä.
Millä tavoin se edes voi tuula esiin pariskunnan riitelyssä?? Olisi kiva kuulla esimerkki, kun kuulostaa niin absurdilta.
Itselläni on sivarimies, mutta olen kyllä ollut parisuhteessa niin totaalikieltäytyjän kuin (joskus nuorena flikkana) sotilasuralla olevan miehenkin kanssa.
jos lopetatte suhteenne. Jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on (kunhan ei ole väkivaltainen, juoppo jne)ja tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi suhteessa omana itsenään.
Oletan, että olet ollut käymättä terveydellisistä syistä. Jos olisit joheovan todistaja, niin sen olisit varmaankin maininnut. Tämä tekee tyttöystäväsi käytöksen vielä törkeämmäksi. Toisen terveyden tilaa ei paljasteta muille eikä varsinkaan käytetä pilkan kohteena oman huonon itsetunnon pönkittämiseksi.
Mielestäsi voit sanoa suoraan tyttiksellesi, että suhde on seuraavasta kerrasta poikki. Ettet hyväksy enää sovausta siitä, kuka olet. Jos et siis tyttöä miellytä, niin eihän kanssasi ole pakko olla!
Joakinen valitkoon parisuhteensa osapuoleksi sellaisen, jonka ajatus- ja kokemusmaailma miellyttää itseään.
itse saan kuulla siitä ajoittain ja joskus julkisestikin nöyryytetään kun sattuu olemaan pahalla päällä "tuo ei oo käyny". joissakin ihmisissä se nimittäin aiheuttaa ikäviä ilmiöitä, ja niitä nainen myös hakee. yliopistossa ollaan molemmat ja sivari en ole.
jos jollain armeijankäymisellä on merkitystä parisuhteessa!! Oikeasti ap, ei ole normaalilla aivokapasiteetilla varustetun ihmisen ajattelua, että sillä onko joskus käynyt armeijan olisi jotain merkitystä.
Millä tavoin se edes voi tuula esiin pariskunnan riitelyssä?? Olisi kiva kuulla esimerkki, kun kuulostaa niin absurdilta.
Itselläni on sivarimies, mutta olen kyllä ollut parisuhteessa niin totaalikieltäytyjän kuin (joskus nuorena flikkana) sotilasuralla olevan miehenkin kanssa.
niin miksi ei se että onko käynyt armeijan vai ei? Kyllä minä voin äärimmäisen hyvin kuvitella että kun itse olen aina pitänyt armeijan käymistä ehdottomana asiana niin jos alkaisin seurustella sivarimiehen kanssa niin se vaatisi ensinkin pitkän keskustelun aiheesta ja toisekseen saattaisi silti nousta riidellessä esiin. Riidellessä kun nousevat monesti esiin riitaan kuulumattomat, jo selvitetyt asiat muutenkin. Vaikkei tietenkään saisi niin olla.
Minä kun en vaan ole koskaan ketään sivaria tuntenut, niin en tiedä mitkä syyt saavat pojan menemään sivariin armeijan sijasta. En ihan oikeasti tiedä.
Itse olen käynyt armeijan, mies ei. Sotilasarvo ei todellakaan ole miehessä se ensisijainen asia. Varinkin kun on itse sen intin käynyt, tietää miten turha juttu se on.
riitaa siitä onko mies sivari vai armeijan käynyt. Elämässä on paljon muutakin ajateltavaa:)
etteivät olisi armeijaan päässeet millään, vaikka olivat halunneet.