Lapsen kaveri sepittää tarinoita?

Hän on varsinainen tarinan kertoja. Juttu on välillä todella lennokasta ja aihe vaihtuu seuraavaan alta sekunnin. Lapsella on hyvin rikas mielikuvitus ja saattaa tuosta vain sepittää esim. sadun.



Pk:ssa hoitajat ovat vain naureskelleet lennokkaille jutuille, joten olettaisin sen olevan suht normaalia tuon ikäisillä.

monet lapset kertoilevat tarinoita ja siksi lähinnä että yksinkertaisesti on vilkas mielikuvitus... tai haluaa kavereiden huomion kertomalla huimia juttuja.. tai sitten voi olla kyseessä vain pelkkä väärin ymmärrys

Äitini kertoi, että sepittelin juttuja "jonkintasoisina" about kahdenksanvuotiaaksi.

Nykyisin toimin kultturielämässä, ihan säällisessä virassa:). Ja mulla on yhä edelleen tosi hyvä mielikuvitus.

Olisiko lapsi vaan "persoona ja luova?" Toki, jos kauhean pitkälle sepittelee, niin eiköhän vanhemmat/koulu puutu asiaan.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia!!!

On aika iso ero siinä kertooko tarinoita totena, siis ei suostu myöntämään että ovat keksittyjä, vai myöntääkö tarinat saduiksi. Normaali 6-vuotias ymmärtää kyllä valheen ja totuuden eron.

Mutta kuitenkin on selvää mikä on keksittyä ja mikä totta. Ei esim. kerro saaneensa uutta polkupyörää, jos näin ei ole. Mietin juuri tätä eroa, mikä on vilkasta mielikuvitusta ja milloin on kyse valehtelusta. Ja minkä ikäisten pitäisi osata jo tehdä ero näiden välillä.

Oma lapseni on tosiaan välillä hämmentynyt kaverinsa takia, kun ei tiedä puhuiko toinen totta kertoessaan vaikka juuri uudestaan polkupyörästään. Tämä vain esimerkki. Osaa siis itse erottaa valehtelun tarinankerronnasta, näin sen tulkitsen.



t. ap

Ja olen edelleen 38-vuotiaana patologinen valehtelija. Eli en voi sille mitään että suustani vaan tulee ulos valheita vaikka en tietoisesti suunnittelisi valehtelevani vaan päinvastoin yritän puhua totta.