Hankalaksi heittäytynyt 13-vuotias, auttakaa äitiä!!
Aiemmin kiltti ja rauhallinen poika on nyt sitten muuttunut ylimieliseksi, äksyileväksi ja valitettavasti myös valehtelevaksi, vaikkakin vielä onneksi aika pienissä asioissa. Yhtäkkiä häntä on vaikea saada minkäänlaiseen kontrolliin ja vaikka en ukso hänen vielä lähimainkaan sekaantuneen mihinkään päihteisiin jne. pelkään tietysti, että sekin aika koittaa, erityisesti jos otteemme hänestä alkaa jo nyt lipsua.
En ole koskaan kasvattanut teiniä, joten nyt olisi kullanarvoista kuulla miten muiden perheissä toimitaan? Seuraavat asiat kiinnostavat erityisesti: Mitä vaaditte tuonikäiseltä esim. omien velvollisuuksien hoidossa, yhteisten sääntöjen noudattamisessa (kotiintuloajat!), ja paljonko rahaa annatte, mitä sen eteen vaaditte?
Muutkin vinkit ovat tarpeen, sillä nyt just ison riidan jälkeen, mulla on tosi orpo ja neuvoton olo:(
Kommentit (2)
lapsellamme.
Harrastus vie kuitenkin viikossa 14-60 tuntia (viikonloppu voi mennä reissussa kokonaan).
Kotiintuloaika on20.00.
Koska harrastaa kallista jääkiekkoa, kuukausiraha on 30 euroa.
Sen eteen pitää huolehtia huone siistiksi ja viedä roskia, käydä joskus hakemassa lähikaupasta esim. leipää, maitoa tms. Sekä huolehtia kissanhiekan siivoaminen.
Odotan kauhulla sitä, kun murkkuikä iskee kunnolla pojalle.Siinä varmaan tuntee itsensä tosi pieneksi.
Oletko lukenut MLL:n sivulta vinkkejä vanhemmille teinin kanssa. Siellä on paljon asiaa.
ja niin kamalaa kuin varmasti onkin,niin normaaliin kehitykseen kuuluu murrosikä. Mitenhän sen kanssa vaan pärjää.
Kun ei nainen selviä.
Meillä 8- vuotias alkanut saamaan viikkorahaa: tyhjää tai täyttää kerran päivässä tiskikoneen, vie roskia, imuroi kerran viikossa.
Saa siitä pari euroa.
Jos valehtelee tai ei tule kotiin kun sovittu niin alkaa napsahteleen arestia tai tietokoneet pannaan.
Miksi puhut päihteistä? Epäiletkö ja koitat puhua jotain ettei ole kokeillut. Mistä tiedät?
Vai mistä kontrollista puhut? Miten kohtaat lapsen päihteidenkäytön?
Mistä te riitelitte?