Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (10800)
Jännästi Virvellä avuntarve ilmaantui erottua ja jäätyään kodittomaksi. Virve itse tarvitsee apua, mutta kääntää asian toisin päin. Virve tunnetusti aina liioittelee ja se apu tarkoittaa käytännössä normaalia ikääntyneiden vanhempien auttamista arjessa, kuten kauppakassien kantoa, laskujen maksamista verkkopankissa ja siivousapua kuten imurointia. Myöskin ennen eläkeikää kuolemaan johtava munuaissairaus paljastui olevan väärä diagnoosi, kun veri virtsassa johtuikin tiputteluvuodosta. Mitään sairautta ei koskaan ollutkaan kuten vuosia väitti ja jatsimiestäkin sillä huijasi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tulee mielenkiintoista kontsaa Korso citystä! Virve kertoi myös ajaneensa autoa, en tiennyt että hänellä on kortti? Vai ajoiko opetusluvilla tai kortitta? 😅
Virve on joskus blogissaan kertonut, miten ajoi pakettiauton laivaan Tukholmasta ja edelleen Suomen päässä messuille ja se jännitti kovasti. Eli eiköhän hänellä ole ollut ajokortti kaikki nämä vuodet.
Virve sai nyt tietää, että poliisiasemalta ei tarvitse varata aikaa. Viimeksi, kun asioin Pasilan poliisissa passiasioissa, niin jonoa ei ollut yhtään. Virve ei tiennyt sitäkään, että sen passikuvan olisi saanut ottaa itse omalla kameralla ilmaiseksi.

Näin sitä tultiin Suomeen uusimaan passi halvemmalla...
Vierailija kirjoitti:
Virve sai nyt tietää, että poliisiasemalta ei tarvitse varata aikaa. Viimeksi, kun asioin Pasilan poliisissa passiasioissa, niin jonoa ei ollut yhtään. Virve ei tiennyt sitäkään, että sen passikuvan olisi saanut ottaa itse omalla kameralla ilmaiseksi.
Viime vuosina on kyllä uutisoitu todella pahoista ruuhkista ja pitkistä jonotusajoista passeihin liittyen, että olisin itsekin varmaan varannut ajan tai ainakin selvitellyt varauksen tarvetta. Se on kyllä jännä että ilmainen kuva jäi hyödyntämättä, mahtaa harmittaa.
Virve näki vaivaa että pystyi rekisteröitymään kodittomaksi eli osoitteettomaksi Ruotsiin, muistan että jotain joutui vääntämään jonkun viranomaisenkin kanssa. Kodittomuuden piti olla Virvelle helppo ja paras vaihtoehto. No sit iskikin totuus päin kasvoja, että itseasiassa useat asiat ovat ihan mahdottomia saada kodittomana - kuten esim pankkitili. Nämäkin asiat tosin jokainen valveutunut ihminen tietää: kodittomuus on melko usein katastrofi. Eli aika pian Virve joutui siirtämään kirjansa omien vanhempien luo Vantaalle.
Aika näyttää että nostetaanko kytkintä heti kun Suomessa on saatu omat reissu- ja sijoituselämän kannalta pakolliset asiat hoidettua 🤔. Vanhempien avuntarvehan varmasti nyt vaan lisääntyy vuosi vuodelta, että on jännä nähdä miten tilanteesta livistäminen tullaan perustelemaan ("On selkeämpää että yksi ihminen eli veljeni hoitaa kaiken avun" tms 🙄).
Tai sitten Virve yllättääkin positiivisesti ja on oikeasti löytänyt sisältään altruistin, jolle toisten auttaminen on juuri nyt se asia minkä priorisoi korkeimmalle. Ja jos oikeasti saa asua esim pelkän edullisen vastikkeen hinnalla, niin sehän jo mahdollistaa melko halvan elämän. Sisällön kiinnostavuuden kannalta tää ei kyllä ehkä olisi paras vaihtoehto 😕

Köyhyysrajalla elävä omaishoitaja Korsossa ei kauheasti kiinnosta.
Vanhempia nähty ja ilmeisesti autettu sekä veljen lasta nähty ja saatu heiltä herkkuina pipareita ja glögiä 😊 niitä Virve ei oo saanut vuosiin 😊
Että se jaksaa noista pipareista 😆, ite muistelen et niitä ois juuri menneenä joulunakin käyty ikeassa maistiaiskulhosta ilmaiseksi syömässä.
Ilman jonotusta sai passiasiansa hoidettua.
Voiko pitää paikkansa että passikuvat voi ottaa omalla kännykällä? Eihän siinä ole mitään järkeä, voit ottaa kuvan vaikka naapurista tai paperittomasta ja tehtailla passeja miten huvittaa?? Esim Ruotsissa viranomainen ottaa kuvan hakemusta tehdessä siinä kassalla.

Viimeiseen kahteen passiin olen ottanut kuvan itse. Tai varsinaisesti sen kuvan otti puoliso kameralla, ei puhelimella.
Olin itse aikoinaan valokuvaliikkeessä töissä ja silloinkin muistaakseni kuvan olisi saanut ottaa itsekin, mutta moni otti liikkeessä, koska oli silloin ainakin vielä millin tarkkaa joidenkin mittojen kanssa, siis minkä kokoinen pään piti olla kuvassa, jne. Näitä viivottimen kanssa siellä mittailimme asiakkaiden kuvista että saivat sellaiset että varmasti menevät läpi hakemuksissa :). Ja jos kuva otettiin silmälasit päässä niin ei tietenkään saanut jäädä heijastuksia linsseihin.
Vierailija kirjoitti:
Voiko pitää paikkansa että passikuvat voi ottaa omalla kännykällä? Eihän siinä ole mitään järkeä, voit ottaa kuvan vaikka naapurista tai paperittomasta ja tehtailla passeja miten huvittaa?? Esim Ruotsissa viranomainen ottaa kuvan hakemusta tehdessä siinä kassalla.
Eihän siellä valokuvausliikkeessäkään mitenkään tunnisteta asiakasta, eli se ei mitenkään estä huijaamista.
Toisaalta ihmisellä on voimassa oleva passi, kuvaa varmasti verrataan sen kuvaan. Lisäksi jos passia ei ole tai se on vanhentunut tai sormenjäljet ovat yli 6 vuotta vanhat, pitää käydä poliisiasemalla, ja eivätköhän ne siinä vaiheessa myös tsekkaa, että kuva vastaa hakijan naamaa. Ei poliisi tee kelle hyvänsä passeja vain sillä perusteella, että joku täyttää hakemuksen netissä ja lätkäisee siihen satunnaisen tyypin kuvan.
Vierailija kirjoitti:
Olin itse aikoinaan valokuvaliikkeessä töissä ja silloinkin muistaakseni kuvan olisi saanut ottaa itsekin, mutta moni otti liikkeessä, koska oli silloin ainakin vielä millin tarkkaa joidenkin mittojen kanssa, siis minkä kokoinen pään piti olla kuvassa, jne. Näitä viivottimen kanssa siellä mittailimme asiakkaiden kuvista että saivat sellaiset että varmasti menevät läpi hakemuksissa :). Ja jos kuva otettiin silmälasit päässä niin ei tietenkään saanut jäädä heijastuksia linsseihin.
Tietokoneen kuvankäsittelyohjelmalla tuon tekee helposti. Ei tarvita viivotinta.

Tietenkin, mutta puhuin tosiaan menneistä ajoista jolloin kuvat myös annettiin asiakkaille valokuvapaperille tehtyinä, ja ne mittasuhteet piti tarkistaa vielä siitä paperilta.
Vierailija kirjoitti:
Aika näyttää että nostetaanko kytkintä heti kun Suomessa on saatu omat reissu- ja sijoituselämän kannalta pakolliset asiat hoidettua 🤔. Vanhempien avuntarvehan varmasti nyt vaan lisääntyy vuosi vuodelta, että on jännä nähdä miten tilanteesta livistäminen tullaan perustelemaan ("On selkeämpää että yksi ihminen eli veljeni hoitaa kaiken avun" tms 🙄).
Tai sitten Virve yllättääkin positiivisesti ja on oikeasti löytänyt sisältään altruistin, jolle toisten auttaminen on juuri nyt se asia minkä priorisoi korkeimmalle. Ja jos oikeasti saa asua esim pelkän edullisen vastikkeen hinnalla, niin sehän jo mahdollistaa melko halvan elämän. Sisällön kiinnostavuuden kannalta tää ei kyllä ehkä olisi paras vaihtoehto 😕
Tiedättekö sen sanonnan lapsista, että päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä? Se pätee Virveen yllättävän hyvin: päivittäisseuraajasta tuntuu, ettei oikein mitään tapahdu, mutta vuosien saatossa Virve on kuitenkin tehnyt enemmän kuin keskivertotallaaja (muutot, kiinnostuksenkohteet, työpaikat, miessuhteet jne.) Mielenkiintoista!

Toisaalta näin, mutta toisaalta kyynisemmin:
-"muutettu" lähinnä halpamaasta ja halpamajoituksesta toiseen täysin vain rahansäästö edellä, ei aidosta kiinnostuksesta maailman näkemiseen (vaikka joo minitalo oli omanlaisensa kokeilu ja Praha oli yllätys, mutta sinnekin mentiin vain miehen ja ilmaisen majoituksen perässä)
-kiinnostuksenkohteet ovat kaikki olleet vain erilaista oman itsensä ympärillä pyörimistä (minä ja ihonhoito, minä ja tavarasuhteeni, minä ja minun vaurastumiseni, minä ja värianalyysi, minä ja paasto, minä ja ruokavalioni, minä ja kuukautiskiertoni, jne)
-työpaikat ovat kaikki tainneet liittyä kosmetiikkaan, moni kuitenkin ihan vaihtaakin alaa elämänsä aikana
-miessuhteista en osaa juuri sanoa mitään, mutta ainakin kun edellisestä erottiin niin heti alkoi seuraavan metsästys
Ehkä toinen vanhemmista on sairastunut ja Virve on paikalla perintöä kyttimässä tai siis auttamassa tietenkin 😇