Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (11005)
Vierailija kirjoitti:
Käsi sydämelle, luetko muka aina itse kaikki pienen präntin sopimuspaperit ja käyttöehdot sekä evästeasetusten selitteet?
Musta tässä pankkisaagassa karseinta on, että tuolla on oikeita kodittomia ihmisiä, joille pankkipalveluttomuus on ilmeisesti arkipäivää. Eiväthän ne voi edes käyttää yhteiskunnan palveluja enää oikein, kun kaikkialle vaaditaan pankkitunnukset tunnistautumiseen.
^samaa mieltä jälkimmäisestä ehdottomasti, mutta kyllä mun mielestä tollaiseen nomadiuteen heittäytyneen aikuisen ihmisen mielessä pitäisi edes käväistä (vaikka viimeistään siinä eroa tehdessä, vai luuliko oikeasti että voi miehensä jättäneenä tottakai yhä olla kirjoilla anopillaan 🙄) että osoitteettomuus ja hassunhauska kodittomuus voivat aiheuttaa ongelmia monenkin asian kanssa. Ja tämä siis huolimatta siitä että omastakin puolestani voisi olla ok että maailmassa saisi elää myös ilman vakituista osoitetta.
Mä jotenkin veikkaisin, että Virve kokee että on monessa asiassa sääntöjen yläpuolella. 🤷🏻 Liittyy monesti bipo-juttuihin, joissa koetaan olevan tosi fiksuja ja ovelia. Siis ihan sekin kun täällä epäiltiin Virven vaihtavan Kuala Lumpurissa vaatteisiin halvemmat hintalaput, on kuulemma taudissa tosi tavallista samoin kuin itsepalvelukassojen koijaaminen.
Jotenkin Virvestä tulee myös sellainen tunne, että hän ei koe tekevänsä väärin jos rikkoo jotain sääntöä jäämättä siitä kiinni vaan hän kokee olevansa systeemiä viisaampi. Ja Virve tiesi kyllä rikkovansa maahantulosääntöjäkin vaan kun ei siitä heti mitään seurannut niin Virve koki olevansa taas onnistuneesti systeemin yläpuolella. Sama tämän vaatimalla vaaditun coolin kodittomuuden kanssa Virve ei varmaan hoksannut vaativansa jotain tyhmää eikä coolia ja että virkailijat yrittivät auttaa eikä kateellisena sabotoida hänen cooliuttaan. 🤣
Suomessa voi hyvin käyttää myös mobiilivarmennetta asiointiin Kelan, verottajan, omakannan, vakuutusyhtiöiden, Postin jne. sivuilla.
Miksiköhän DVV:n sivuilla lukee näin:
Voit ottaa mobiilivarmenteen käyttöön, jos
sinulla on DNA:n, Elisan tai Telian matkapuhelinliittymä
sinulla on suomalaiset pankkitunnukset, jotka tarvitset henkilöllisyytesi todentamiseen käyttöönoton yhteydessä.
Oli miten oli, niin Virven ongelma ei tässä nyt ole sama kuin olosuhteiden pakosta kodittomien/osoitteettomien, vaan kuten itsekin sanoi, niin voi aina mennä kirjoille vanhemmilleen (ja on nyt vaan päättänyt priorisoida asiansa niin, ettei kylmään pakkaseen halunnut tulla asioita vielä hoitamaan). Olettaisi Virven vanhempien olevan nyt n. 70-vuotiaita, ettei tuokaan ratkaisu toki ikuisesti kestä, mutta ehkä sitten voi siirtää kirjat veljelle tai on löytänyt miehen joka voi kantaa vastuuta asunnon omistamisesta. Vaikeaa on pihin sijoittajan elämä kun mikään ei saisi maksaa mitään ja omien sijoitusten pitäisi vaan jatkuvasti kasvaa ja tuottaa enemmän.
Mä vähän veikkaan, että Virve kertoi tuosta asiasta seuraajilleen siinä toivossa, että joku Virven Ruotsissa asuva seuraaja antaisi luvan käyttää omaa osoitettaan asuinpaikkana. Tietääköhän kukaan, voiko siitä seurata Ruotsissa jotain ongelmia, jos ottaa "paperilla" jonkun asumaan luokseen?

:D
Tällaiset avun antamiset puolin ja toisin olisi just hyviä, mut Virvehän ei tunnu oikein ymmärtävän vastavuoroisuuden käsitettä. Nytkin kämppis/deittikumppani siellä kokkaillut vaikka mitä oikeita ruokalajeja, mahtanut olla outoa kun Virven kokkausiltoina saa hävikki-sekamelskasalaattia ja juomana lämmintä vettä. 🥴
Vierailija kirjoitti:
Käsi sydämelle, luetko muka aina itse kaikki pienen präntin sopimuspaperit ja käyttöehdot sekä evästeasetusten selitteet?
Musta tässä pankkisaagassa karseinta on, että tuolla on oikeita kodittomia ihmisiä, joille pankkipalveluttomuus on ilmeisesti arkipäivää. Eiväthän ne voi edes käyttää yhteiskunnan palveluja enää oikein, kun kaikkialle vaaditaan pankkitunnukset tunnistautumiseen.
^samaa mieltä jälkimmäisestä ehdottomasti, mutta kyllä mun mielestä tollaiseen nomadiuteen heittäytyneen aikuisen ihmisen mielessä pitäisi edes käväistä (vaikka viimeistään siinä eroa tehdessä, vai luuliko oikeasti että voi miehensä jättäneenä tottakai yhä olla kirjoilla anopillaan 🙄) että osoitteettomuus ja hassunhauska kodittomuus voivat aiheuttaa ongelmia monenkin asian kanssa. Ja tämä siis huolimatta siitä että omastakin puolestani voisi olla ok että maailmassa saisi elää myös ilman vakituista osoitetta.
Minusta kanssa olisi luonnollista selvittää etukäteen mitä vaatimuksia pankilla on asiakkuudelle, jos muuttaa maasta. Virve on kuitenkin selvittänyt mistä saa halvalla tilin ulkomailla käyttöä varten yms, joten samalla olisi voinut miettiä tuollaisen seikan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa voi hyvin käyttää myös mobiilivarmennetta asiointiin Kelan, verottajan, omakannan, vakuutusyhtiöiden, Postin jne. sivuilla.
Miksiköhän DVV:n sivuilla lukee näin:
Voit ottaa mobiilivarmenteen käyttöön, jossinulla on DNA:n, Elisan tai Telian matkapuhelinliittymä
sinulla on suomalaiset pankkitunnukset, jotka tarvitset henkilöllisyytesi todentamiseen käyttöönoton yhteydessä.
Vielä taidetaan operaattorien liikkeissä ihan paikan päälläkin palvella. Mutta tosiaan netissä mobiilivarmennetta ei tietenkään voi tilata ilman pankkitunnisteita koska netissä asioidessa täytyy vahvistaa henkilöllisyys digitaalisesti. 😎
Mutta sit takaisin Virveen.
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän veikkaan, että Virve kertoi tuosta asiasta seuraajilleen siinä toivossa, että joku Virven Ruotsissa asuva seuraaja antaisi luvan käyttää omaa osoitettaan asuinpaikkana. Tietääköhän kukaan, voiko siitä seurata Ruotsissa jotain ongelmia, jos ottaa "paperilla" jonkun asumaan luokseen?
Virve voisi juuri olla niin höhlä että muuttaisi kirjansa jonkun tuntemattoman nurkkiin. 😆 Sitten jännättäisiin että mitä universumi on päättänyt, saako hän itselleen hänelle postitetun pankkikortin vai meneekö se jollekin joka sanoi nimekseen Jaana. 🤣
En käy s kaupoissa niin kauan kuin taneli näkyy mainoksissa.
Matalalentoa näyttää olevan edelleen kun päivityksiä ei tule. Enää ei saada merkkejä universumilta miten täydellistä elämä onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän veikkaan, että Virve kertoi tuosta asiasta seuraajilleen siinä toivossa, että joku Virven Ruotsissa asuva seuraaja antaisi luvan käyttää omaa osoitettaan asuinpaikkana. Tietääköhän kukaan, voiko siitä seurata Ruotsissa jotain ongelmia, jos ottaa "paperilla" jonkun asumaan luokseen?
:D
Tällaiset avun antamiset puolin ja toisin olisi just hyviä, mut Virvehän ei tunnu oikein ymmärtävän vastavuoroisuuden käsitettä. Nytkin kämppis/deittikumppani siellä kokkaillut vaikka mitä oikeita ruokalajeja, mahtanut olla outoa kun Virven kokkausiltoina saa hävikki-sekamelskasalaattia ja juomana lämmintä vettä. 🥴
Tekihän Virve kerran jopa makaronilaatikkoa! Saakohan ihan ilmaiseksi majoittua, ei ole mitään sanottu asumiskustannuksista.
Mitään kustannuserittelyä ei tosiaan ole tullut enää moneen kuukauteen. Ei ainakaan sen jälkeen kun shoppailu lähti lapasesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän veikkaan, että Virve kertoi tuosta asiasta seuraajilleen siinä toivossa, että joku Virven Ruotsissa asuva seuraaja antaisi luvan käyttää omaa osoitettaan asuinpaikkana. Tietääköhän kukaan, voiko siitä seurata Ruotsissa jotain ongelmia, jos ottaa "paperilla" jonkun asumaan luokseen?
:D
Tällaiset avun antamiset puolin ja toisin olisi just hyviä, mut Virvehän ei tunnu oikein ymmärtävän vastavuoroisuuden käsitettä. Nytkin kämppis/deittikumppani siellä kokkaillut vaikka mitä oikeita ruokalajeja, mahtanut olla outoa kun Virven kokkausiltoina saa hävikki-sekamelskasalaattia ja juomana lämmintä vettä. 🥴
Tekihän Virve kerran jopa makaronilaatikkoa! Saakohan ihan ilmaiseksi majoittua, ei ole mitään sanottu asumiskustannuksista.
Luulisi että ainoa syy toisen luona majoittumiseen olisi juuri ilmaisuus tai hyvin halpa hinta suhteessa Prahan hintatasoon noin muuten. Tai sitten ihastus/rakkaus, mutta liian vähän on nyt saatu informaatiota 😃
Vierailija kirjoitti:
Matalalentoa näyttää olevan edelleen kun päivityksiä ei tule. Enää ei saada merkkejä universumilta miten täydellistä elämä onkaan.
Tiedoksi, että matalalento tarkoittaa vauhdikasta ja kiireistä, ei suinkaan hidasta ja masentunutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vähän veikkaan, että Virve kertoi tuosta asiasta seuraajilleen siinä toivossa, että joku Virven Ruotsissa asuva seuraaja antaisi luvan käyttää omaa osoitettaan asuinpaikkana. Tietääköhän kukaan, voiko siitä seurata Ruotsissa jotain ongelmia, jos ottaa "paperilla" jonkun asumaan luokseen?
:D
Tällaiset avun antamiset puolin ja toisin olisi just hyviä, mut Virvehän ei tunnu oikein ymmärtävän vastavuoroisuuden käsitettä. Nytkin kämppis/deittikumppani siellä kokkaillut vaikka mitä oikeita ruokalajeja, mahtanut olla outoa kun Virven kokkausiltoina saa hävikki-sekamelskasalaattia ja juomana lämmintä vettä. 🥴
Tekihän Virve kerran jopa makaronilaatikkoa! Saakohan ihan ilmaiseksi majoittua, ei ole mitään sanottu asumiskustannuksista.
Jos muuttaisit toiseen maahan josta et edes ole kiinnostunut jonkun mahdollisen suhdeviritelmän perässä kokeilemaan niin maksaisitko vuokraa tmv. siinä katsellaan-vaiheessa? Kuka kehtaisi edes pyytää, toki jos on varaton ihminen kenen luo menet niin eri juttu Toki vain spekulaatiota edelleen että kenen nurkissa pyörii. :D
^ Varmaan Virve on ollut todella rakastunut ja siltähän se meno Vietnamissa vaikutti. Muuten tuskin olisi lähdetty viettämään talvea lumisessa Prahassa. Käytännössähän Virve muutti avoliittoon ja nukkuu miehen kanssa samassa parisängyssä.
Se että Virve puhui deittailusta ja lateli happaman oloisesti juttuja tarpeistaan ja vaatimuksistaan kuulosti vähän sille, että juttu kuihtui kasaan ennen ystävänpäivää.

Eikai tässä nyt mistään parisängyistä tiedetä, mutta kyllä hiljaisuus nyt varmaan viittaa tiiviiseen yhdessäoloon deittikumppanin kanssa. Tai sitten on juttu katkennut sen verran ikävästi ettei senkään takia huvita jakaa mitään. Jos olisi itsekseen ja "normi" meiningeissä niin vähintään mietelauseita luulisi satelevan instaan.
Merkit viittaa pikemminkin siihen että on vaikeaa. Jos olisi ihastuneessa kuplassa, siitä kyllä lähtisi juttua samaan tapaan kuin Nha trangissa, jossa juostiin ekstaasissa tunti vesisateessa crocsit jalassa. Kun on stressiä ja haasteita, ollaan hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Varmaan Virve on ollut todella rakastunut ja siltähän se meno Vietnamissa vaikutti. Muuten tuskin olisi lähdetty viettämään talvea lumisessa Prahassa. Käytännössähän Virve muutti avoliittoon ja nukkuu miehen kanssa samassa parisängyssä.
Se että Virve puhui deittailusta ja lateli happaman oloisesti juttuja tarpeistaan ja vaatimuksistaan kuulosti vähän sille, että juttu kuihtui kasaan ennen ystävänpäivää.Eikai tässä nyt mistään parisängyistä tiedetä, mutta kyllä hiljaisuus nyt varmaan viittaa tiiviiseen yhdessäoloon deittikumppanin kanssa. Tai sitten on juttu katkennut sen verran ikävästi ettei senkään takia huvita jakaa mitään. Jos olisi itsekseen ja "normi" meiningeissä niin vähintään mietelauseita luulisi satelevan instaan.
Virve nimenomaan on kahteen kertaan postannut itsestään kuvan istumassa täkin alla parisängyssä.
Käsi sydämelle, luetko muka aina itse kaikki pienen präntin sopimuspaperit ja käyttöehdot sekä evästeasetusten selitteet?
Musta tässä pankkisaagassa karseinta on, että tuolla on oikeita kodittomia ihmisiä, joille pankkipalveluttomuus on ilmeisesti arkipäivää. Eiväthän ne voi edes käyttää yhteiskunnan palveluja enää oikein, kun kaikkialle vaaditaan pankkitunnukset tunnistautumiseen.
Ihme vääntelyä oikein käsi sydämellä. 😁 Jos Virve haluaa käyttää elämäänsä jännäämällä minkä pankkien sopparit universumi tulee irtisanomaan sen sijaan että selvittää sopimuksista mihin on sitoutunut, niin sehän on hänen oma vapaa valintansa.
Ja Suomessa kaikilla on oikeus pankkiasiakkuuteen, tästähän oli isosti uutisissa silloin kun asia säädettiin. Pankit eivät halua asiakkaikseen heitä joista on liikaa kuluja, joten pankin vaihto ei suoraan onnistu. Silloin täytyy ensin irtisanoa asiakkuus nykyisessä pankissa ja sen jälkeen mennä toiseen hakemaan asiakkuutta. Suomessa on siis ihan lakisääteisesti tämä kansalaisille turvattu, pankki joutuu avaamaan tilin jos sellaista ei ole. Virven tilanne taas on täysin toinen, sillä hänellä on ainakin toistaiseksi pino eri tilejä eri pankeissa ja kyseessä on neopankki joka kokee muiden maiden kodittomat ihmiset liian isoksi kompliamssiriskiksi.
Pankktunnisteista pankki voi kieltäytyä vain komplianssiriskin vuoksi. Suomessa voi hyvin käyttää myös mobiilivarmennetta asiointiin Kelan, verottajan, omakannan, vakuutusyhtiöiden, Postin jne. sivuilla.