Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7403)
Värianalyysit ei kiinnosta koska rehellisesti en näe ikinä mitään eroa niissä, mutta luin nyt tuota Kevät ihmistä ja eihän Virve tosiaan kuulosta tältä yhtään?? "Vihreät silmät, lämmin blondi/oljenkeltainen/punertava, ruskettuu herkästi" ???
Vierailija kirjoitti:

Virve on kesä, ei kevät.
Jep V on selkeä kesä. Itse olen syksy ja kesän värit näyttää suttuiselta.
Sunnuntaina lähtevät Virve ja jatsimies Thaimaahan. Pakkaamista on tietysti tehty jo useampi päivä.
Virven tavarat ei nyt mahtuisi käsimatkatavaroihin, mutta onneksi jatsimies maksaa itse matkalaukun ja Virve saa laittaa kaikki omat tavaransa sinne. Lisäksi miehen maksamassa laukussa kulkee yhteisiä tavaroita kuten ruuanlaittovälineitä. Eli kuten Virve sanoo niin hän joustaa ja suostuu kuljettamaan puolison huilun omassa käsimatkatavarassaan.
Nice marriage.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Värianalyysit ei kiinnosta koska rehellisesti en näe ikinä mitään eroa niissä, mutta luin nyt tuota Kevät ihmistä ja eihän Virve tosiaan kuulosta tältä yhtään?? "Vihreät silmät, lämmin blondi/oljenkeltainen/punertava, ruskettuu herkästi" ???
Virve on kesä, ei kevät.
Suurin osa suomalaisista on värianalyysissä kesä, joten toki Virven täytyy edustaa sitä kaikkein harvinaisinta värivuodenaikaa. (Vrt. erityisen vaalea, erityisen pienikokoinen)
Näissä värianalyysiin hurahtaneissa tuntuu aina olevan sellainen piirre, että tulee vähintään pari väärää analyysia ensin ennen kuin löydetään se ultimaattisesti oikein lopputulema ja tulos, eli Virvelläkin on tässä vielä aikaa pallotella eri vuodenaikojen välillä ja tuottaa meille sisältöä siinä sivussa.
Ehkä saa yhteistyönä ilmaisen analyysin kun hetken asiaa pitää esillä.
Hämmentävästi värianalyysipaasaus nyt jäi ja duolingot on taas tulilla. Aika kunnioitettavaa toi yli tuhannen päivän putki, mutta toisaalta eipä hänellä ole muutakaan tekemistä ollut hotelleilla lojuessa...

Miiajiillä ois muuten jo ilmainen analyysi valokuvasta jos suostuu että sen saa julkaista. Katsotaan milloin Vn naama tulee esiin. :D

Missä Miiajii on mainostanut tätä ilmaista analyysia? Instagramissako? Itselläni ei ole sinne tiliä enkä löytänyt Picukilla julkaisua. Voiko joku kopsata mainostekstin tänne? Anteeksi, että menee nyt pahasti ohi aiheen.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävästi värianalyysipaasaus nyt jäi ja duolingot on taas tulilla. Aika kunnioitettavaa toi yli tuhannen päivän putki, mutta toisaalta eipä hänellä ole muutakaan tekemistä ollut hotelleilla lojuessa...
Tämä on minusta ihan typerä pilkkaamisen aihe. Ei sen putken ylläpitäminen vaadi kuin muutaman minuutin päivässä, se onnistuu kyllä kiireisemmältäkin. On niitä huonompiakin harrastuksia kuin uusien asioiden opetteleminen.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävästi värianalyysipaasaus nyt jäi ja duolingot on taas tulilla. Aika kunnioitettavaa toi yli tuhannen päivän putki, mutta toisaalta eipä hänellä ole muutakaan tekemistä ollut hotelleilla lojuessa...
Hitaastihan se tapahtuu. Duolingo itse arvioi, että espanjan kielen kurssin suorittamisessa menee muutamasta kuukaudesta reiluun vuoteen. Kurssissa on yhdeksän sectionia, ja säännöllisellä harjoittelulla yksi section vie keskimäärin 3-4 viikkoa. (Espanjan kielestä Duolingossa on peräti yhdeksän sectionia, keskimäärin niitä on kielestä 4-7 kappaletta.)
Virve aloitti espanjan opinnot lähes kolme vuotta sitten ja mitä niitä eri kieliä nyt välillä opeteltiin viikossa, jotain 50? tuntia viikossa. Silti on vielä opinnot tukevasti kesken.
En näe Virven postauksia kun en ole instassa, mutta ajattelin lukea ketjua että saisin tietoa miten siellä matkalaisilla menee. Virve kun ei enää päivitä blogiaan.
Kun näitä juttuja lukee, niin alan olla vähän huolissani. Ei nimittäin kuulosta enää ihan terveen ihmisen elämältä. Ilmeisesti poukkoilee vain pakkomielteestä toiseen, eikä rauhallisesta elämästä ole toivoakaan.
Osa tähän ketjuun kirjoittajista on kyllä aika ilkeitä. Eihän kenenkään ole kuitenkaan pakko seurata jos tulee vain ikävää sanottavaa. Itse en ole aiemmin tajunnut miten maaniselta hän voi vaikuttaa vaihtuvine kiinnostuksenkohteineen.
Olen hänelle kiitollinen kaikista tavaran karsimiseen liittyvistä blogikirjoituksista. Niistä on ollut minulle suuri apu oman ongelmallisen tavarasuhteeni käsittelyssä.
Samaa olin tulossa kommentoimaan, ettei tuo 1000 päivän putki ole mitenkään poikkeuksellisen pitkä. Olen työssäkäyvä ihminen, jolla on harrastuksia ja menoja ihan keskivertopaljon ja yli 1700 päivän Duolingo-putki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Värianalyysit ei kiinnosta koska rehellisesti en näe ikinä mitään eroa niissä, mutta luin nyt tuota Kevät ihmistä ja eihän Virve tosiaan kuulosta tältä yhtään?? "Vihreät silmät, lämmin blondi/oljenkeltainen/punertava, ruskettuu herkästi" ???
Virve on kesä, ei kevät.
Suurin osa suomalaisista on värianalyysissä kesä, joten toki Virven täytyy edustaa sitä kaikkein harvinaisinta värivuodenaikaa. (Vrt. erityisen vaalea, erityisen pienikokoinen)
No eihän kevät ole kaikkein harvinaisin vuodenaika :D Ja minusta V saattaa sellainen hyvin ollakin. On ennemmin lämmin vaalea, kuin kylmä vaalea väritykseltään. Ja ei kai V nyt mitenkään päätä olevansa 150 cm :D
Vierailija kirjoitti:
En näe Virven postauksia kun en ole instassa, mutta ajattelin lukea ketjua että saisin tietoa miten siellä matkalaisilla menee. Virve kun ei enää päivitä blogiaan.
Kun näitä juttuja lukee, niin alan olla vähän huolissani. Ei nimittäin kuulosta enää ihan terveen ihmisen elämältä. Ilmeisesti poukkoilee vain pakkomielteestä toiseen, eikä rauhallisesta elämästä ole toivoakaan.
Osa tähän ketjuun kirjoittajista on kyllä aika ilkeitä. Eihän kenenkään ole kuitenkaan pakko seurata jos tulee vain ikävää sanottavaa. Itse en ole aiemmin tajunnut miten maaniselta hän voi vaikuttaa vaihtuvine kiinnostuksenkohteineen.
Olen hänelle kiitollinen kaikista tavaran karsimiseen liittyvistä blogikirjoituksista. Niistä on ollut minulle suuri apu oman ongelmallisen tavarasuhteeni käsittelyssä.
Tässä ketjussa on ajoittain myös joitain sellaisia kirjoittajia, jotka ymmärtävät asioita (tahallaan?) väärin. Kyllä Virven elämässä riittää ihmeteltävää ilmankin, että sitä erikseen keksii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Värianalyysit ei kiinnosta koska rehellisesti en näe ikinä mitään eroa niissä, mutta luin nyt tuota Kevät ihmistä ja eihän Virve tosiaan kuulosta tältä yhtään?? "Vihreät silmät, lämmin blondi/oljenkeltainen/punertava, ruskettuu herkästi" ???
Virve on kesä, ei kevät.
Suurin osa suomalaisista on värianalyysissä kesä, joten toki Virven täytyy edustaa sitä kaikkein harvinaisinta värivuodenaikaa. (Vrt. erityisen vaalea, erityisen pienikokoinen)
No eihän kevät ole kaikkein harvinaisin vuodenaika :D Ja minusta V saattaa sellainen hyvin ollakin. On ennemmin lämmin vaalea, kuin kylmä vaalea väritykseltään. Ja ei kai V nyt mitenkään päätä olevansa 150 cm :D
Virve ilmoittaa olevansa 154 cm. Askelpituus on kuitenkin melkein kaikilla tarkalleen suhteessa omaan pituuteen, naisilla 0.413 x pituus. Kovina kävelykausinaan Virve aina esitteli puhelimensa antamia tilastoja, ja Virven kännykän ilmoittaman askelpituuden perusteella Virven pituus on 164 cm. Joten kyllä hyvin voi olla, että Virve on päättänyt itse oman pituutensa. 😁
Turvallista matkaa Virvelle ja jatsimiehelle. 🌺
Innolla odotan miten kivaa (tai ei-kivaa) budjettimajoituksessa on. Chiang Maissa hintataso on kolmanneksen halvempi kuin Bangkokissa, joten ehdottomasti Fredmanien on sitä kokeiltava.
Nyt nousi kyllä minimalismi nextille levelille, kun uudessa majoitushuoneessa ei ole edes yhtään kaappia yöpöytien lisäksi. Hyvänä puolena kaikki on kätevästi käden ulottuvilla, toinen voi poistumatta omasta sängystään käydä sekä jääkaapilla että matkalaukulla. Pisteenä i:n päälle huoneen hintaan sisältyy sängylle pyyhkeen päälle jätetty WC-paperirulla.
Virven elämän tärkeimpiä asioita aikoinaan oli SPF50 joka päivä, myös marraskuussa. Nyt ei enää jakseta Thaimaassa todellakaan klähmäisiä suojakertoimia vaan ainoa oikea elämä on täysin ilman aurinkorasvoja.
Joo, olen samaa mieltä, mutta omassa vastauksessani halusin korostaa sitä että kyllä joku saattaa saada noista Virven väri-jaappauksista jotain irtikin, vaikkei värianalyysi ole mikään uusi juttu. Ja voihan värivuodenajoista yms. puhua vaikka niistä olisi puhuttu ja kymmeniä vuosia. Meillä esim. töissä on tällä hetkellä asiasta kohkaus ja osa on jo varaamassa aikoja konsultaatioon. En usko että kyseessä on aihe, joka menisi jotenkin pois muodista.
Muutenkaan en ymmärrä sitä miten Virveä aina kritisoidaan "asiantuntevasta" tyylistä. Joo, joskus menee vähän yli mutta saahan sitä tarinoida ja jakaa muillekin tietoa aiheesta mistä itse on innostunut. Sen verran medialukutaitoa luulisi ihmisillä olevan, ettei ota jonkun Virven instastooreja jonain universaalina totuutena. En muutenkaan usko että Virve luulee olevansa suunnilleen eka joka näistä puhuu.