Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7910)
Vierailija kirjoitti:
Virve lukee ja alapeukuttaa tätä triidiä aktiivisesti, joten palautteen hänelle voi laittaa kätevästi tätä kautta.
Voin kertoa ettei alapekuta. Aina kun tulen laittamaan alanuolia tuon yksintarinoijan multiylänuolettamille viesteilleen, niissä ei ole yhtäkään alanuolta valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Vielä tärkeämpää on, että kela maksaa internetyhteyden trollin kotiin. Sehän on ihan selvää, että wifi löytyy jokaisesta majoituspaikasta.
Maksaako kela Virven nettiyhteyden? Toisaalta miksei, jos ei kummallakaan ole tuloja niin ehkä Ruotsissa sellainen onnistuu. Ehkä kela maksaa ne hävikkikassitkin? Mutta tuskin sentään albanian asuntoa.
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Vaikka kasvikset hirmuterveellisiä ovatkin, niin pakosta tulee mieleen, onko tuo Virven ja miehensä ruokavalio terveellinen? Ainakin vaikuttaa hyvin yksipuoliselta. Mistä proteiinia ja rautaa? Nyt jos papujakaan ei enää raaskita ostaa.

Ainiin joo, unohdin et Virve on se optiomiljonääri 😂 Silloin ei tosiaan tukia tipu. Mut kai Virve sentään ruotsin kelan piiriin kuuluu kun on asunut siellä vakituisesti vuosikausia?

Ei kuulu Ruotsin kelan piiriin. Siellä nähtävästi jotenkin erilainen systeemi ja pitää ihan erikseen hakea. Virvellä tämä homma kosahti jotenkin. En muista tarkemmin, miten. Virven selitykset kuulostivat joka tapauksessa jotenkin erikoisilta.

Varmasti, palsta(virve)hullu kyllä niitä usein poistaa.

Kyse oli sun nettiyhteydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kasvikset hirmuterveellisiä ovatkin, niin pakosta tulee mieleen, onko tuo Virven ja miehensä ruokavalio terveellinen? Ainakin vaikuttaa hyvin yksipuoliselta. Mistä proteiinia ja rautaa? Nyt jos papujakaan ei enää raaskita ostaa.
Meinaatko virven listaavan joka ainoan suupalansa nettiin? 😆
Mitenkäs oma ruokavaliosi, onko terveellinen?
Olen kyllä miettinyt, että tuskin virve laittaa instaan epäterveellisiä ruokavalintojaan kaikkien katsottavaksi, eli varmaan ei listaa joka ainoaa suupalaansa nettiin. Toisaalta, jos ruokavalioon kuuluisi jotain terveellistä protskun lähdettä, se somessa näkyisi. Miksi muuten tuuttaa someen päivittäin kuvia uunijuureksista ja herkkukaalisalaatista? Eikö siinä jo tule mietittyä, että vaihteeksi voisi laittaa kuvia niistä muista ruuista? Seuraajille käynyt jo kovin tutuksi nuo kaalit ja porkkanat.
Oma ruokavalioni on Virven sanoin perusterveellinen kasvispainotteinen ruokavalio, mutta herkkujakin siihen kyllä kuuluu. Päivittäin tulee syötyä herkkukaalisalaattia, mutta paljon muutakin. Pyrin monipuolisuuteen. Yritän pitää mielessä hitaat hiilarit, kuidun, protskun ja hyvät rasvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Ainiin joo, unohdin et Virve on se optiomiljonääri 😂 Silloin ei tosiaan tukia tipu. Mut kai Virve sentään ruotsin kelan piiriin kuuluu kun on asunut siellä vakituisesti vuosikausia?
Ei kuulu Ruotsin kelan piiriin. Siellä nähtävästi jotenkin erilainen systeemi ja pitää ihan erikseen hakea. Virvellä tämä homma kosahti jotenkin. En muista tarkemmin, miten. Virven selitykset kuulostivat joka tapauksessa jotenkin erikoisilta.
Olen asunut Ruotsissa vuosia, eikä försäkringskassan (ruotsin versio kelasta) hakeminen minusta mitenkään vaikea prosessi ollut. Ja vaikka olisikin, minusta Virven kannattaisi hoitaa asia kuntoon niin saisi kuukausittaisen netin yms korvauksia sitä kautta. Siis siinä vaiheessa kun miljardit on käytetty loppuun. F-kassan huomioi ne normaaleina elämiseen menevinä kuluina käsittääkseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Varmasti, palsta(virve)hullu kyllä niitä usein poistaa.
Onko tämä palstavirvehullu siis tuo, joka käy puolustamassa virveä ja väittää, että täällä käy vaan yksi stalkkeri laittamassa viestejä virvestä?

Virve ei kylläkään kuulu Ruotsin kelaan, sinne täytyy erikseen hakea ja oli hankaluutta matkassa. Virvellä jotain tulojakin, joten ei Kelasta mitään saisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Ainiin joo, unohdin et Virve on se optiomiljonääri 😂 Silloin ei tosiaan tukia tipu. Mut kai Virve sentään ruotsin kelan piiriin kuuluu kun on asunut siellä vakituisesti vuosikausia?
Ei kuulu Ruotsin kelan piiriin. Siellä nähtävästi jotenkin erilainen systeemi ja pitää ihan erikseen hakea. Virvellä tämä homma kosahti jotenkin. En muista tarkemmin, miten. Virven selitykset kuulostivat joka tapauksessa jotenkin erikoisilta.
Olen asunut Ruotsissa vuosia, eikä försäkringskassan (ruotsin versio kelasta) hakeminen minusta mitenkään vaikea prosessi ollut. Ja vaikka olisikin, minusta Virven kannattaisi hoitaa asia kuntoon niin saisi kuukausittaisen netin yms korvauksia sitä kautta. Siis siinä vaiheessa kun miljardit on käytetty loppuun. F-kassan huomioi ne normaaleina elämiseen menevinä kuluina käsittääkseni.
Olikohan tuossa sekin, että Virve ei halua hakea tukia, koska on omasta tahdostaan pois työmarkkinoilta? Tai siis toki tienaa passiivisilla tuloillaan ja elää säästöillään, mutta ei ole aikomusta mennä muille töihin. Ja ymmärrän täysin. Jos itsekin keksisin mielekkään tavan tienata useamman tonnin kuussa ilman varsinaista työntekoa, niin voisin jättäytyä "työttömäksi". Onneksi kuitenkin työni on arvojeni mukaista ja yhteiskunnallisestikin ihan tärkeää, joten ihan mielelläni menen päivittäin töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Varmasti, palsta(virve)hullu kyllä niitä usein poistaa.
Onko tämä palstavirvehullu siis tuo, joka käy puolustamassa virveä ja väittää, että täällä käy vaan yksi stalkkeri laittamassa viestejä virvestä?
Sekavaks mennyt mut mä käsitin niin että palstavirvehullu ois se kenen olemassaolosta tää just sun kuvailema tyyppi jankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Varmasti, palsta(virve)hullu kyllä niitä usein poistaa.
Onko tämä palstavirvehullu siis tuo, joka käy puolustamassa virveä ja väittää, että täällä käy vaan yksi stalkkeri laittamassa viestejä virvestä?
Eihän täällä kukaan mitenkään häntä puolustele? Virvehullu on virvestä maanisesti jauhava ja hänen elämäänsä ihmettelevä.
Siis sinä.
No aika hullulta minusta kuulostaa se, että ajattelet, että olisi olemassa vain yksi ihminen, joka haluaa keskustella Virvestä. Kyseessä kuitenkin itseään osittain ihmisten mielenkiinnon avulla elättävä ex-vaikuttaja, sisällöntuottaja ja kirjailija. Vai koetko Virven niin epäkiinnostavaksi, ja siksi ihmettelet, miten muita voi kiinnostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Ainiin joo, unohdin et Virve on se optiomiljonääri 😂 Silloin ei tosiaan tukia tipu. Mut kai Virve sentään ruotsin kelan piiriin kuuluu kun on asunut siellä vakituisesti vuosikausia?
Ei kuulu Ruotsin kelan piiriin. Siellä nähtävästi jotenkin erilainen systeemi ja pitää ihan erikseen hakea. Virvellä tämä homma kosahti jotenkin. En muista tarkemmin, miten. Virven selitykset kuulostivat joka tapauksessa jotenkin erikoisilta.
Olen asunut Ruotsissa vuosia, eikä försäkringskassan (ruotsin versio kelasta) hakeminen minusta mitenkään vaikea prosessi ollut. Ja vaikka olisikin, minusta Virven kannattaisi hoitaa asia kuntoon niin saisi kuukausittaisen netin yms korvauksia sitä kautta. Siis siinä vaiheessa kun miljardit on käytetty loppuun. F-kassan huomioi ne normaaleina elämiseen menevinä kuluina käsittääkseni.
Olikohan tuossa sekin, että Virve ei halua hakea tukia, koska on omasta tahdostaan pois työmarkkinoilta? Tai siis toki tienaa passiivisilla tuloillaan ja elää säästöillään, mutta ei ole aikomusta mennä muille töihin. Ja ymmärrän täysin. Jos itsekin keksisin mielekkään tavan tienata useamman tonnin kuussa ilman varsinaista työntekoa, niin voisin jättäytyä "työttömäksi". Onneksi kuitenkin työni on arvojeni mukaista ja yhteiskunnallisestikin ihan tärkeää, joten ihan mielelläni menen päivittäin töihin.
Sori, mutta trollaaminen vauvapalstalla ei ole oikeaa työtä. Saati yhteiskunnallisesti tärkeää.
Ihme kommentti täysin asialliseen viestiini?
Älkäähän lähtekö jankkaamaan tuon sarja-alapeukuttaja-nillittäjän kanssa. Parempi jättää täysin huomiotta. Täällä on pitkään keskusteltu ihan asiallisesti Virven avoimesti itse jakamastaan sisällöstä, ja saman meiningin soisi jatkuvan.
Parvekkeen oven lukko on asunnossa rikki, ihan kuten minitalossa pääoven lukko. Yöksi joutuu kovemman tuulen aikana siirtämään huonekalun oven eteen, jotta ovi pysyy suljettuna. Ihan kauheeta.
Ja kahvi juodaan Virven sanoin paikalliseen tapaan espressoshottina eli suomennettuna kahvimaito on siellä liian kallista Fredmaneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Virve kuulu Ruotsin kelaan, kun sinne pitää erikseen hakea ja oli jotain mutkia matkassa. Virve tienaa passiivisilla tuloilla 4000 e kuussa, joten ei hän Kelasta mitään saisikaan.
Onko täältä kadonnut viestejä?
Varmasti, palsta(virve)hullu kyllä niitä usein poistaa.
Onko tämä palstavirvehullu siis tuo, joka käy puolustamassa virveä ja väittää, että täällä käy vaan yksi stalkkeri laittamassa viestejä virvestä?
Eihän täällä kukaan mitenkään häntä puolustele? Virvehullu on virvestä maanisesti jauhava ja hänen elämäänsä ihmettelevä.
Siis sinä.No aika hullulta minusta kuulostaa se, että ajattelet, että olisi olemassa vain yksi ihminen, joka haluaa keskustella Virvestä. Kyseessä kuitenkin itseään osittain ihmisten mielenkiinnon avulla elättävä ex-vaikuttaja, sisällöntuottaja ja kirjailija. Vai koetko Virven niin epäkiinnostavaksi, ja siksi ihmettelet, miten muita voi kiinnostaa?
Sehän jo kerran lipsahti, että kyseessä on ihminen sieltä toiselta palstalta. Sitä ei kerrottu, mikä palsta on kyseessä mutta selkeästi kyseisestä tyypistä on vahva epäilys. Eiköhän se palstakin tule myöhemmin tutuksi. Varmaan loppupeleissä aika pieni määrä Virveä kiinnostavia nettipalstoja, joissa olisi pyörinyt.
Virve on oikea käärme. Onneksi käärmeen seuraaminen on mulle ilmaista, siitä en maksa.