Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7852)
Vierailija kirjoitti:
Nyt herkutellaan välipäivien kunniaksi jouluherkuilla! Ostettu on 50 sentillä omena-punajuurisalaattia ja eurolla piparitaikinaa. Piparitaikinan kanssa säästetään sähköä eli se syödään paistamattomana. 😳 Kuten olen ennenkin todennut, niin heillä täytyy olla todella rautaiset mahat!
Enpäs olisi hoksannutkaan, että sähkönsäästön vuoksi syövät taikinan paistamatta, minä kun itse tykkään siitä raakana :D Mutta niinhän se tietysti on, kun Virve on kyseessä!
Luettuja kirjojakaan ei ole ennen voinut listata minnekään koska se menisi laskemiseksi ja tavoitteelliseksi... huh huh. Jotenkin vihjasi myös että ne ketkä niin tekee mahtaa jotenkin kilpailla sillä kuinka monta kirjaa lukee?
Ihan oikeasti olisi hyvä jos Virve saisi vähän keskusteluapua näihin asioihin koska mitään kehitystä parempaan ei kyllä ole tapahtunut näissä laskemisasioissa, ainoana muutoksena on vain eristänyt itsensä yhteiskunnasta.
Todella huolestuttavaa... haluaisi pitää listaa luetuista kirjoista jotta voisi muistella niitä jälkikäteen, mutta ei voi niin tehdä koska tietää että se lähtisi lapasesta.
Huolelliset pisteytykset kirjoille akseleina kieli (suomi, ruotsi, englanti) ja kirjan olomuoto (fyysinen kirja, e-kirja, äänikirja). Tällä pisteytyksellå fyysinen kirja ruotsiksi ja e-kirja englanniksi ovat sangen tasavahvoja, ja valinta näiden välillä painottuu tilannekohtaisten tekijöiden perusteella. 😅
Virve sanojensa mukaan kerää nyt tehostetusti voimia alkavaan vuoteen. Päivät menee siis ilmeisesti pötkötellessä. Pian sitten reissuun ja eiköhän valon lisääntyessä alkane taas vähän vauhdikkaampi ja energisempi kausi.
Kas kummaa kun V samaistuu masennusta ja ahdistusta käsittelevään kirjaan.
Virve kertoo uupumukseensa liittyneen isosti ahdistus. On löytynyt oikein sitaatti perustelemaan sitä, että mielenterveysongelmista kärsivät eivät ole uppoutuneita itseensä, koska olisivat oleellisesti itsekkäämpiä kuin muut ihmiset. He vain tuntevat asioita, joita he eivät voi olla tuntematta. (!)
Virven oloa ovat pahentaneet tuntemattomien ihmisten hänelle laittamat kommentit, joissa omista tuntemuksista avautuessa tulee viestejä tyyliin lopeta omaan napaan tuijottelu. Virve ehdottaakin, että kaikki ihmiset lukisivat hänen suosittelemassa kirjan, jotta he voisivat lisätä omaa empatiaansa ja ymmärrystään (Virveä kohtaan?).
Tuossa on niin monta asiaa väärin, että ihan sekä itkettää että naurattaa. 😆 Märehtiminen ja katastrofointi paitsi ovat masennuksen oireita myös vahvasti masennuksen jatkuvuutta ennustavia tekijöitä. Niistä vapaudutaan siten, että lakataan vatvomasta koettuja ongelmia ja tuntemuksia, siihen opastetaan terapiassa ja siihen on kehitetty kokonaisia terapiasuuntia. Uudet masennuslääkkeet myös tutkitusti auttavat vähentämään märehtimistä.
Mielenterveysongelmaiset tuntevat asioita, joita he eivät voi olla tuntematta. Sisältyykö tähän nyt se implikaatio, että on mielenterveysongelmainen jos kokee vahvoja tunteita, ja vastavuoroisesti mielenterveysongelmattomilla on jonkinlaista ongelmaa kokea tunteitaan täysillä? Tai
Empatia tarkoittaa kykyä nähdä joku asia jonkun toisen näkökulmasta. Tämä näkökulman vaihtamisen taito on kyllä jotakin, joka Virvestä totaalisesti uupuu. Sitä ei ole edes sen vertaa, että se kesästä pihaan jäänyt ja jäätynyt rikkaruohokasa olisi myös visuaalinen haitta naapureille eikä vain Virven kokemus suhteestaan oman pihan hoitoon. Mutta se empatian puute toki näyttäytyy Virvelle vain siinä, että muiden pitäisi opiskella lisää empatiaa jotta he olisivat Virven mielestä kivempiä ihmisiä. Ja anteeksi nyt kauheasti, mutta niitä viestejä tulee tuntemattomilta ihmisiltä siksi, että Virven ihmissuhteet puolison lisäksi ovat ne netin tuntemattomat ihmiset.
Mun mielestä tässä on nyt käynnissä se sama kierre, joka on niin monella nuorella mielenterveysongelmaisella. Syystä A jäädään kotiin, mutta kotiinjääminen ei helpotakaan A:ta, joka useimmiten on masennus, ahdistus ja/tai sosiaalisten tilanteiden pelko. Kotiinjääminen saa kokemusmaailman ja ajan myötä maailmankuvan pienenemään. Kun vuorovaikutus vähenee, ei myöskään saa normaalissa elämässä kaiken aikaa tulevaa palautetta ja virikettä. Silloin ajattelu kapeutuu ja tuppaa muuttumaan aina vaan vähän eriskummallisemmaksi. Vähenevissä mutta yhä jäljellä olevissa ihmiskontakteissa saa sitten yhä enemmän negatiivista palautetta (esim. Oman napaan tuijottelu). Tällöin saa vahvistusta kokemus omasta outoudesta ja erikoisuudesta, joka sitten taas lisää A:ta ja saa entistä vahvemmin pysymään kotona. Ihmisestä riippuen sitten se oman outouden ja erikoisuuden tunne sitten vahvistaa enemmän joko omaa huonoa itsetuntoa tai sitten suorastaan pönkittää kokemusta omasta erikoislaatuisuudesta jota tavikset ei vaan ymmärrä.
Ja miksi niistä omista näkemyksistä ei suostuta luopumaan edes siksi hetkeksi, että kurkkasi tieteen tai jonkun muun tarjoamaa maailmankuvaa? Ilmeisesti siksi, että niistä ongelmista / diagnooseista / ominaisuuksista on tullut jo niin vahva osa omaa identiteettiä, ettei niistä enää voisi luopua. Mistä Virven Instagram enää oikein koostuisi, jos sieltä poistettaisiin seuraavat kaikki jutut:
*utmattningssyndrom
*ferritiini, raudanpuute ilman anemiaa
*tavaroiden / kaloreiden / rahan / kirjojen / askelien / käveltyjen tai pyöräiltyjen kilometrien / opetettujen vieraan kielten sanojen määrän laskeminen
*tavaroiden jatkuva vähentäminen (raivausriennot alkaa tänään, anyone? Jännää vaihtelua teepussien ja maustepurkkien vähentämiselle, tänään lähtee kaksi joulukorttia ja pölyä 🤪)
*kypsällä iällä löytynyt introverttius, eristäytyminen
Vierailija kirjoitti:
Luettuja kirjojakaan ei ole ennen voinut listata minnekään koska se menisi laskemiseksi ja tavoitteelliseksi... huh huh. Jotenkin vihjasi myös että ne ketkä niin tekee mahtaa jotenkin kilpailla sillä kuinka monta kirjaa lukee?
Ihan oikeasti olisi hyvä jos Virve saisi vähän keskusteluapua näihin asioihin koska mitään kehitystä parempaan ei kyllä ole tapahtunut näissä laskemisasioissa, ainoana muutoksena on vain eristänyt itsensä yhteiskunnasta.
Veikkaisin vahvalta mutupohjalta, että kirjat ovat se seuraava laskemisen ja Virven asiantuntemuksen kohde. Tavaroiden vähentämisestä ei vaan ole enää yhtään mitään mitä postata, se tie on loppuun kuljettu ja Virvellä taitaa myös olla vahva aavistus siitä, että ne päivittäiset askelmäärätkään eivät ole mitään hittipostauksia. Kirjoilla voi myös yrittää saada osumia Googlen kautta, ja sitä myöten liikennettä omiin tileihinsä.
Siis mitä mä just näin stooreissa 😳 Virve päättää etsiä löytyisikö vielä jotain vähennettävää tavaraa, ja löytyyhän sitä; kaksi joulukorttia ja PÖLYÄ! Tuolla ihmisellä ei todellakaan ole kaikki kunnossa. Todella sääli ettei itse tunnu tajuavan/uskovan sitä. Alkaa olla murheellinen tapaus.
Edelleen ihmettelen, että millainen uuvikko herra Fredman on, kun ei ohjaa vaimoaan avun piiriin. Nyt alkaa touhu olemaan taas niin kaukana normaalista että hälytyskellojen pitäisi soida ja kovaa!
Vierailija kirjoitti:
Edelleen ihmettelen, että millainen uuvikko herra Fredman on, kun ei ohjaa vaimoaan avun piiriin. Nyt alkaa touhu olemaan taas niin kaukana normaalista että hälytyskellojen pitäisi soida ja kovaa!
Mitähän muuten mies puuhailee päivisin nyt kun ei enää tee muusikon töitä? Onkohan hän keksinyt jotain muuta vai käyttääkö päivät kävelemällä Lidliin 8km päivittäin.
Tuo pyöräkeissikin oli kyllä melko ihme homma. Takakumi siis meni puhki, mutta vasta reissun jälkeen aikovat sen korjauttaa. Siihen asti käyvät kävellen kaupassa josta tulee se 8km. Miksei voinut nyt korjata?? Koska he sinne matkalle muuten lähtevät?
Vierailija kirjoitti:
Edelleen ihmettelen, että millainen uuvikko herra Fredman on, kun ei ohjaa vaimoaan avun piiriin. Nyt alkaa touhu olemaan taas niin kaukana normaalista että hälytyskellojen pitäisi soida ja kovaa!
Millä tavalla käytännössä tämä avun piiriin ohjaaminen tapahtuisi? Virvehän sai kertaalleen masennusdiagnoosin lääkäriltä. Rouva Fredman tämän diagnoosin vaan jyrkästi kiistää. Millaista apua tällaiselle ihmiselle olisi tarjolla?
Yksi tai vaikka kaksi aikuista ihmistä saa vapaasti kyhjöttää 14-asteisessa huushollissa ja puolitella banaaneita ja uudelleen lämmitellä kahvikupposta mikrossa. Hengenvaarassahan he eivät ole, eivätkä myöskään aiheuta vaaraa muille. Lapsiakaan (luojan kiitos!) ei kuvioissa ole, joten jokainen taplatkoon tyylillään.
Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen mt-potilas, jolta sairaudentunto puuttuu.
Jaahas, sarja-alapeukuttajakin on herännyt talviunestaan. 😄
Vierailija kirjoitti:
Mitähän muuten mies puuhailee päivisin nyt kun ei enää tee muusikon töitä? Onkohan hän keksinyt jotain muuta vai käyttääkö päivät kävelemällä Lidliin 8km päivittäin.
Tuo pyöräkeissikin oli kyllä melko ihme homma. Takakumi siis meni puhki, mutta vasta reissun jälkeen aikovat sen korjauttaa. Siihen asti käyvät kävellen kaupassa josta tulee se 8km. Miksei voinut nyt korjata?? Koska he sinne matkalle muuten lähtevät?
Heillehän oli päivän projekti kahdelle hengelle tehdä pyykkikoneen puhdistus, joka vie siis max. 10 minuuttia reippaasti tehtynä. Pyöränkumia tuskin osaavat itse korjata, koska eivät ole oikein käytännön ihmisiä, joten pyörä pitäisi viedä korjaamoon ja hakea sieltä. Ja maksaa. Luulen että on ihan liian raskas urakka ja lisäksi veikkaisin, että jutuista huolimatta finanssit voi olla sen verran tiukilla ettei juuri nyt ole varaa maksaa pyöräkorjaamolle.
Virve antaa kirjakehut kirjalle nimeltä Syitä pysytellä hengissä. Erityisesti on esille nostettu sivu otsikolla Miten puhutaan masentuneille, mutta ei muille hengenvaarassa oleville. Hassunhauskasti rinnastetaan masennus tuberkuloosiin, vatsasyöpään, paksusuolen syöpään, Alzheimeriin, aivokalvontulehdukseen, jalan tuleen syttymiseen ja laskuvarjon aukeamattomuuteen.
Aivan näin, Virve. Sinun itse nimeämäsi mielenterveysongelmasi on tosiaan täysin rinnastettavissa vaikkapa aivokalvontulehdukseen, joka hoitamattomana johtaa lähes poikkeuksetta pikaiseen kuolemaan. Missään nimessä sinun ei tarvitse mitenkään muuttua saati poistua kuplastasi, vaan kannattaa äänekkäästi painottaa kuinka muiden on kehitettävä riittämättömiä työkalujaan antaakseen sinulle riittävästi kaipaamaasi oikeanlaista palautetta eli empatiaa.
Ihanan arjen vapaaherratar Virve, joka ylenkatsoo meitä työssä raatajia rahanalaisia oli jotenkin siedettävämpi tyyppi kuin tämä nykyinen diagnoosikuningatar. Seuraavaksi etapiksi utmattningssyndromin aloittanelle polulle veikkaisin jotain posttraumaattista kokemusta. Niitähän voi kaivella vaikka kuinka kaukaa, kunhan vaan kertoo että on joutunut ne aiemmin torjumaan mielestään asian kipeyden vuoksi.
Tunnustan, oon toisinaan nälvinyt Virve näissä keskusteluissa. Hänellä on koko someolemassaolonsa ajan ollut omat erikoisuutensa ja ärsyttävyytensä.
Mutta nyt ei vaan pysty. Virve vaikuttaa olevan sen verran huonossa hapessa psyykkisesti, että sairauden ilmenemismuotojen irvailu tuntuisi jo liian julmalta. Nykymenoon verrattuna joku diorin viisikoiden hoivaaminen ja estenomiopintojen banaanidieettitehtävä olivat kevyttä höpsöilyä.
Tunnustan, oon toisinaan nälvinyt Virve näissä keskusteluissa. Hänellä on koko someolemassaolonsa ajan ollut omat erikoisuutensa ja ärsyttävyytensä.
Mutta nyt ei vaan pysty. Virve vaikuttaa olevan sen verran huonossa hapessa psyykkisesti, että sairauden ilmenemismuotojen irvailu tuntuisi jo liian julmalta. Nykymenoon verrattuna joku diorin viisikoiden hoivaaminen ja estenomiopintojen banaanidieettitehtävä olivat kevyttä höpsöilyä.
Jos tuossa taloudessa ei olisi miestä mukana näissä hullutuksissa, sanoisin, että ei ole terveen ihmisen touhua enää. Kai he sitten vain ovat hyvin omintakeisia.