Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7423)
^ Itse asiassa ne ruokien hamsteroimiset loppui taas siihen päivään, kun Virve elää taas yksin ja joutuu maksamaan kaiken itse. Nythän Virve ahtaa itseään buffetissa ja muuten ostaa ihan järkevän määrän ruokaa. Jollain tavallahan ne hamsteroinnit maksatettiin jatsimiehellä, ei Virve osta yhtään ruokaa tuhlattavaksi jos joutuu itse maksamaan.
Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti buffetin hinta ei nouse, ihan paikallisia ajatellen olisi aika inhottavaa jos hintaa nostettaisiin kun siellä alkaa säännöllisesti käymään turisti joka luultavasti viettää sielläkin pari tuntia niin kuin hotellin aamiaisella.
Jatsimies kun lähtee, niin aina alkaa kriisiä ja koittelemuksia pukkaamaan. Eikun lisää vaan mahdollissimman halvalla puolimätiä hedelmiä ja vihanneksia, niin kyllä sieltä taas terveiden kirjoille noustaan! Onneks se uupumuskin jäi Espanjaan.