Hautajaisten etiketistä
En ole koskaan ollut hautajaisissa, joten tarvitsen apuanne!
Laitan ylleni mustan mekon, mustat sukkahousut ja mustat matallalla korolla olevat kengät. Hiukset tulee varmaankin laittaa kiinni, mutta voiko hiuksiin siinä tapauksessa laittaa mustan "hiuskoristeen", jotta se näyttäisi enemmän siistiltä kampaukselta eikä vain siltä, että hiukset on sipaistu arkiseen tapaani taas nutturalle?
Mites 3-vuotiaan pukeutuminen? Pitääkö tytölläkin olla kokomusta mekko?
Kommentit (21)
Kyllä hiuksiin voi laittaa jonkin koristeen, riippuu tyylistä. Avainsana on, että pitää olla hillittyä.
Aikuisillakaan ei tarvitse olla kokomustaa, voi laittaa esim. valkoisen paidan tms. Mä melkein laittaisin tummanharmaan sukkahousut, ne on usein paremman näköiset.
Lapsille riittää hillitty pukeutuminen. Meillä on ollut tumman harmaata, tumman sinistä. Liivimekko on hyvä valinta, siihen vaikka valkoinen aluspaita. Lapsilla voi ihan hyvin olla valkoiset sukkahousut. Lapsi voi pukeutua myös kokovalkoiseen.
Eli ei tarvitse tälläytyä. Lapsen pukeutuminen ei ole niin tarkkaa, mutta toki voi laittaa vaikka tummaa tai musta valkoista siistimpää ylle jos tahtoo.
Mutta esim. läheiseni hautajaisissa 5 vuotiaalla lapsella oli ihan tavallinen toppahaalari talvella kun pakkasta oli -30. Eikä ketään häirinnyt. Alla oli sitten siistimmät vaatteet.
Ehkä sitten en uskalla laittaa mitään koristetta hiuksiini...
Miten istumajärjestys? Vainaja on miehen puolelta sukulaisnainen, joten missä istumme kirkossa? Varmaan kuitenkin perheenä yhdessä?
ap
Vainajan lähiomaiset istuvat etupenkissä, muuten istumajärjestys on aika vapaa. Samoin kukkien laskeminen arkulle tapahtuu aika vapaassa ja rauhallisessa järjestyksessä. Sukulaiset ensin, sitten muut.
Nykyään kukat lvoidaan laskea arkun ympärille jo heti siunauksen aluksi. Pappi "ohjaa" tapahtumaa, ei tarvitse jännittää.
Saatte myös käsiohjelman, jossa luetellaan mitä tapahtuu ja johon on painettu virsien sanat.
Meidän lapsilla on ollut hautajaisissa ns. pyhävaatteet, ihan väristä riippumatta, ja se on ollut aivan ok.
Virsien sanat löytyy siinä tapauksessa virsikirjasta. Mutta pappi ohjaa kirkossa/kappelissa, joten kyllä selviätte.
oli väkertänyt läheisen hautajaisiin uskomattoman korkean nutturakampauksen, jonka oli somistanut hiuskoristeilla ja kaiken kruunasi trendikkäät jättisuuret aurinkolasit. Ehkä häihin sopisi, mutta hautajaisiin vaikutti mauttomalta. Ja toisen serkun vaimon hihaton mekko ei myöskään näyttänyt hyvältä. Luulisi aikuisten edes jotenkin tietävän..
mutta mun mielestä sillä pukeutumisella ei ole niinkään merkitystä. Toki on kunnioittavaa pukeutua siististi ja maltillisesti, mutta jos jollain on se häkkyräkampaus tai aurinkolasit, niin ei siinä mitäänn. Ja niitten lasien tarkotushan voi olla vaikka kyynelten peittäminen. Olen ollut hautajaisissa, joissa lähiomaisella oli farkut ja piikkikorot, mutta se ei vähentänyt hänen suruaan. Mun mielestä tärkeintä on se, että sinne tilaisuuteen tullaan sen vainajan takia, saattamaan hänet viimeiselle matkalle. Ei vaatteilla siinä vaiheessa ole niin suurta merkitystä.

Taisi nuorella rouvalla olla liikaa aikaa laittautumiseen..
Nuo hautajaiset jäivät mieleeni, koska sukulaiseni eivät ikinä käyneet tätä henkilöä katsomassa kun vielä eli:(
mutta mun mielestä sillä pukeutumisella ei ole niinkään merkitystä. Toki on kunnioittavaa pukeutua siististi ja maltillisesti, mutta jos jollain on se häkkyräkampaus tai aurinkolasit, niin ei siinä mitäänn. Ja niitten lasien tarkotushan voi olla vaikka kyynelten peittäminen. Olen ollut hautajaisissa, joissa lähiomaisella oli farkut ja piikkikorot, mutta se ei vähentänyt hänen suruaan. Mun mielestä tärkeintä on se, että sinne tilaisuuteen tullaan sen vainajan takia, saattamaan hänet viimeiselle matkalle. Ei vaatteilla siinä vaiheessa ole niin suurta merkitystä.
[/quote]
Miksi suomalaiset ovat niin äärettömän varovaisia ja arkoja pukeutumisessa? Hautajaisiinkin pukeutuminen on monelle epäselvää ja hatun käyttö on täysi mysteeri.
Pahoittelut, mutta nostin tällaisen muinaisketjun, koska huvitti tämä keskustelu.
Musta lierihattu on nykypäivänä monelle pelottava ja vieras asuste. Sitä paitsi hautajaisiin SAA laittaa mustan hiuskoristeen missä on mustia kukkia tai musta verkko. Toki pitää huomioida omaiset, tilaisuuden arvokkuus jne. Ei ole tarkoitus vetää huomiota itseensä, vaan kunnioittaa tilaisuutta ja omaisia, mutta juhlavasti.
Ihmetyttää että jossain etiketissä lukee että koruja ei käytetä lainkaan. Mielestäni saa olla esim pienet korvikset tai käsikoru yms
Silti hautajaiset joissa olen ollut lähes kaikilla ollut koruja vanhemmillakin naisilla
Ei kukkaa hiuksiin, kiinni vaan jollain mustalla pidikkeellä, ei kimalteita.
Lapselle jotain tummaa siistiä, ei välttämättä mustaa.
Hautajaiset on juhla ja pukeudutaan siististi. Sillä mustalla värillä ei ole niin väliä kunhan on hillittyä pukeutumista. Käy j harmaa, sininen, viini punainenkin ja oikeastaan muukin väri. Tärkeämpää muu kuin vaatteet. Jalometallikoruja voi käyttää, jos tykkää. Mitään pukukoruja ja helmiä ei laiteta.
Näitähän ei tarvi noudattaa kun haudataan maanpetureita kun Marinin hallituksen tyypit. Vaan ne hävitetään kuten teurastamolla syntyvät jätteet.
Vierailija kirjoitti:
Vainajan lähiomaiset istuvat etupenkissä, muuten istumajärjestys on aika vapaa. Samoin kukkien laskeminen arkulle tapahtuu aika vapaassa ja rauhallisessa järjestyksessä. Sukulaiset ensin, sitten muut.
Nykyään kukat lvoidaan laskea arkun ympärille jo heti siunauksen aluksi. Pappi "ohjaa" tapahtumaa, ei tarvitse jännittää.
Saatte myös käsiohjelman, jossa luetellaan mitä tapahtuu ja johon on painettu virsien sanat.
Meidän lapsilla on ollut hautajaisissa ns. pyhävaatteet, ihan väristä riippumatta, ja se on ollut aivan ok.
Käsiohjelma on jos omaiset ovat sellaisen muistaneet tehdä. Olen ollut hautajaisissa, joissa ei ollut käsiohjelmaa.
Kuka vie 3-vuotiaan hautajaisiin häiriköimään???? Idiootti. Ei möliseviä pikkukakaroita hautajaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vainajan lähiomaiset istuvat etupenkissä, muuten istumajärjestys on aika vapaa. Samoin kukkien laskeminen arkulle tapahtuu aika vapaassa ja rauhallisessa järjestyksessä. Sukulaiset ensin, sitten muut.
Nykyään kukat lvoidaan laskea arkun ympärille jo heti siunauksen aluksi. Pappi "ohjaa" tapahtumaa, ei tarvitse jännittää.
Saatte myös käsiohjelman, jossa luetellaan mitä tapahtuu ja johon on painettu virsien sanat.
Meidän lapsilla on ollut hautajaisissa ns. pyhävaatteet, ihan väristä riippumatta, ja se on ollut aivan ok.Käsiohjelma on jos omaiset ovat sellaisen muistaneet tehdä. Olen ollut hautajaisissa, joissa ei ollut käsiohjelmaa.
Joskus siunauskappelilla on valmiina "vakio" käsiohjelma, jonka peruskaavan mukaan kaikki hautaukset toimitetaan. Siinä ei ole virsien sanoja, ja pieniä muutoksia voi olla, mutta perusrunko on valmiina kaikille ilman omaisten askartelua.
Tärkeintä on olla juhlava ja välttää keltaista väriä.
no musta yksinkertainen panta, nauha tai pinni tai vastaava on ok, mutta esim sellainen härpäke, jossa on jotain isoja samettikukkasia, ei ole ok, vaikka kuinka olisi musta. Että katso sitä tyyliä vähän, ei niinkään esineen nimeä tai väriä. Arkisessakaan nutturassa ei ole mitään pahaa, jos se on siisti.
Lapsen voi pukea myös muuhun hillittyyn väriin kuin mustaan.