Mikäs tämä tämmöinen dieetti-ilmiö on?

Tuosta se sitten etenee.

Alat saada kiksejä laihtumisesta ja nälästä. Pian käyt puntarilla useita kertoja päivässä ja yrität saada itsesi ulostamaan enemmän.



Suosittelen nostamaan kalorimääriä ja pysyttelemään vähän aikaa samoissa lukemissa. En tiedä vaikuttaako pieni kalorimäärä haitallisesti aivoihin ja sitä kautta laukaisee syömishäiriön.



Muistathan että kitudieetillä menee enemmän lihasta, ja siten kehoon jää suhteessa enemmän läskiä. Sinusta tulee siis se kuuluisa "laihaläski". Syö sen verran, että jaksat myös olla aktiivinen ja liikkua ja pysyt lämpimänä.

aika karun kuuloista.. Olen aina ajatellut että ei läski voi olla syömishäiriöinen (paitsi joku BED tms), että se on laihojen hommaa.. Ja varsinkin kun painonpudotushistoriani on niin ankea.

Voin kuvitella jos sanoisin vaikka tutuilleni tms. että mulla kuulkaas taitaa olla syömishäiriö niin nekin varmaan naurais mut pihalle et katotaan sit joskus reilun 20 kilon päästä.



Vähän laittoi kyllä hirvittämään ettei tää homma oo menossa sitten ihan överiksi.. Aktiivinen jaksan edelleen olla (käydä vaunulenkkeilemässä, siivoilla, puistoilla vauvan kanssa yms). Mutta tässä itseasiassa juuri laskin kalorilaskurilla tämän päivän kalorini (kun olin siis potenut hirveää morkkista kun tuli "ahmittua", no olihan ne huikeat 940kaloria. Ja mä luulin et oon sikaillu ihan kunnolla!! Miten voikin ajatusmallia kääntyä näin nopeasti, aloitin dieetin 1400 kalorin päivärajalla, ja silloin harmitti jos repsahdin illalla syömään ylimääräiset pari paahtoleipää. Tänään tuntui että maailma kaatui kun söin illalla ylimääräiset 5 mansikkaa ja haukun mieheni ruisleivästä, itseinho oli valtava (ja rehellisesti on kyllä vieläkin..)



Ehkä ihan hyvä että tein tämän aloituksen, näin kirjoittaessa vähän näkyy itsellekin eritavalla tämä homma ja ei kyllä kuulosta niin terveeltä kun se oli omassa päässäni tuntunut tähän asti..



-ap

hyvä että huomaat ettei kaikki ole kohdallaan. Mulla on kokemusta tuosta samasta. Ei tarvitse olla liian laiha että olisi epäterve suhde ruokaan. Mä sain laihdutettua itseni BMI 17-18 tienoille ja silloin olin äärettömän ahdistunut jos paino oli samassa kuin edellisellä viikolla.Vahdin miehenkin syömisiä ja kaikki normaalit ihmiset näytti sairaan läskeiltä. Ja oikeen treenasin itseäni kieltäytymään yhä enemmän ja enemmän ruoasta. Koin olevani puhdas ja keveä. Saman ajatusmaailman kohtaa joskus täällä foorumillakin muilla naisilla, jotka ihannoivat laihuutta ja ovat ikuisella dieetillä.



t. 3

Tosin itse en ole nostamassa kalorimäärää mihinkään vaan odotan, että olen tavoitteessani... kunnes taas varmaan päätän uuden tavoitelukeman. Ja pienennän taas kalorimäärää? Minulla taitaa olla jo anoreksia tyyppinen syömishäiriö. Haluaisitko jakaa ajatuksia?

järkyttynyt. Tuon olen huomannut kanssa itsessäni nyt, kun asiasta mainitsit, että olen alkanut myös huomauttelemaan miehelle hänen syömisistä tyylillä "tiäksä paljon tossa on kaloreita?".

ja saan jotain ihmeellistä tyydytystä kun näen jossain ihmisiä jotka ovat minua isoampia tai samaa kokoluokkaa kuin olin dieetin aloittaessani, ajattelen vaan että ole niin paljon "parempi" ihminen kun pystyn kieltäytymään ruuasta. Ja se on sitäpaitsi ihan naurettavaa, kun olen edelleen reilusti ylipainoinen itsekin, ei mulla todellakaan olee varaa arvostella muita!!



Tää järkytti mua, en mä halua sairastua. Miks mä sit joudun suurinpiirtein pakokauhuun kun ajattelen et okei, nyt mä meen tekee vielä pari ruisleipää illaks niin tulee ainakin yli 1000kaloria tänään. Samaan aikaan kauhistun et mitä mulle on tapahtumassa ja samaan aikaan joku peikko aivoissa hyppii riemusta kun olen "onnistunut", alle tuhat kaloria vaikka söin liikaa mielestäni!



Tää on niin sairasta. Aloin myös miettimään et käyköhän mullekin noin, kun oon ekassa tavoitteessani niin siirränkin sitä taas alapäin? Jotenkin tuntuu että tää oma syöminen on ainoa asia mitä pystyn täysin kontrolloimaan tässä vauva-arjessa. Mut en mä silti halua syömishäiriöön sairastua..



-ap

mikä johti ylipainoisuuteen? Oliko sinulla mahdollisesti jo silloin syömishäiriö, merkitsikö ruoka jotain enemmän kuin vain ruokaa?



Mulle avun toi kirja "Lupa syödä". Lainaa kirjastosta. Siinä analysoidaan syömishäiriöistä ajattelua ja puhutaan järkeä. Esim. minulle oli tärkeää lukea sieltä, montako perunaa normaali ihminen voi syödä aterialla.

Mulla tämä ainakin liittyy omasta mielestäni siihen, että saan niin suurta nautintoa siitä, että pystyn jotakin asiaa kenties ensimmäistä kertaa täysin yksin kontrolloimaan elämässäni. Näin olen päätellyt.



Mä olen juuri päässyt normaalipainoon, sitä ennen pudottanut 30 kg ja pudotus jatkuu ja jatkuu. Mitä enemmän laihdun, sitä enemmän innostun. Ahdistaa, kun läheisetkin jo huolestuvat.

johti varmaan se että vihdoinkin oli vapaus syödä mitä haluaa. Olen ollut lapsesta asti tukeva ja muistan kun oltiin jossain juhlissa ja ahmin vaikka keksejä, niin äiti sitten läppäsi kädelle ja sanoi että nyt sitten riitti jo. Se oli tosi noloa kun muut normaalipainoiset lapset söi mitä halusi. Muistan myös kuudennella luokalla kun äidin kanssa aloitin ekan kerran kaalikeittodieetin, se oli kamalaa. Yhden hapankorpun sai syödä keiton kanssa. Ja illalla sai kaalikeittoa pienen kulhollisen.

En silti syyllistä äitiä, äiti oli ihana ja paras äiti mitä minulla olisi voinut olla.



Sitten muutin omilleni ja se tunne kun sai ostaa kaupasta mitä halusi ja syödä vaikka kymmenen viineriä joka ilta jos halusi. Ja juoda limsaa ruuan kanssa yms. Sitten rupesin seurustelemaan ja yhdessä oli kiva mässäillä.. Olen myös tunnesyöppö. Eli ei mulla ikinä ole ollut terveellistä suhtautumista ruokaan.



Mutta kiitos tuosta kirjavinkistä! Se menee varmasti hankintalistalle.



Lisäksi mä en varmaan osaa huolestua tai ahdistua vielä "tarpeeksi", kun ylipainoa on niin reilusti vielä niin eihän tosiaan kukaan läheinen ole huolestunut, päinvastoin kaikki tsemppaa ja iloitsee jokaisesta pudotetusta kilosta kanssani. En kyllä haluaisikaan pisteeseen että ihmisten pitää alkaa huolestua kuihtumisestani:(



-ap

Sain kovasti kehuja ja kannustusta läheisiltä, mikä lämmitti mielettömästi. Kerrankin MINUA kehutaan jostakin. No sitten kävi niin, että innostuin tästä vähän liikaa ja nyt läheiset enemmänkin huolehtivat kuin kehuvat.



6

se tässä varmaan "pahinta" onkin kun kehut on ihana asia, ja olisi tosi kurjaa jos kukaan ei kehuisi yhtään, mutta nyt se saa aikaa myös sen että pitää yrittää vielä enemmän että kehuttaisiin vielä enemmän..



Oletko sä jo siinä pisteessä että tuntuu ihan mahdottomalta lopettaa laihduttaminen? Eikö siinä ekassa tavoitepainossa sitten tuntunutkaan "sopivalta"?



-ap

On tärkeä, että kehos saa tarpeeks ravntoa jotta et sarastu mihinkään muuhunkaan. Laske paljonko voit syödä päivässä niin, että tiedät laihtuvasi tasaista tahtia. Sen jälkeen alat laskea, että joka päivä tämä kalorimäärä tulee täyteen ja vain siitä saat itsellsi kalenteriin vaikka hymynaaman tai vastaavaa. Eli ei liikaa eikä liian vähän. Kukaan ei halua kehon joutuvan säästöiekille. Lisää vähän proteiinin määrää, että et menetä liikaa lihasta. Kuuntele sisäistä järkeä ja mieti joka ilta, että olenko syönyt niin, että kunnioitan kehoani. Kohtuullisen terveellisesti, monipuolisesti, säännöllisin ruokailuvälein ja tarpeeksi. Kun huolehdit itsestäsi pysyt siinä kunnossa, että voit pitää huolta myös muista. Illalla on vielä vara lisätä syöntiä, jos olet ollut liian tiukilla päivän.

Tsemppiä! Laihdutuksen ei tarvitse loppua vain siksi, että välillä mopo meinaa karata käsistä. 1400 varmasti riittää vielä painon tiputukseen. Jos tiedät, että painoa kokoajan tippuu tasaisesti, niin eikös se riitä? Sitten vasta kiristät jos ei kolmeen viikkoon vaikka ole yhtään lähtenyt painoa. Käy täällä välillä tähän samaan viestiin laittamassa kuulumisia. Saat varmasti tukea ja kannustusta!

jo ilmeisen kauan, jos liikapainoa kertynyt kymmeniä kiloja. Lisäksi muitten syömisiin puuttuminen kertoo sangen epäterveestä suhteesta ruokaan.

Hidas laihdutus tuo paremmin pysyvät tulokset ja todellinen haaste alkaa vasta tavoitepainon saavutettua.

Kymmenien kilojen pudotukseen olisi parasta saada ohjeet ravintoterapeutilta, jottei homma karkaa käsistä ääripäästä toiseen heilahdellen.

Muitten ihmisten näkeminen ja arvostelu läskeiksi kertoo kyllä ajatusmaailmasta aika paljon.

mun tavoitepaino on kyllä senkin vuoksi laskenut pikkuhiljaa koko ajan, että luulin, etten pystyisi paljoa laihduttaa ja mulle riitti tuolloin alkuun viidenkin kilon pudotus kerrallaan. Vuosi sitten en olisi ikinä uskonut olevani vielä joskus normaalipainoinen. Nyt kun sitä olen ja olen huomannut, kuinka helppoa tämä laihdutus onkaan(!), on tavoitepaino sen verran, että painoindeksini olisi 20 kieppeillä. Toivottavasti osaan lopettaa ennenkuin olen alipainoinen tai toivottavasti siinä kohtaa sitten kipitän edes lääkärin vastaanotolle.



6

Dieetin kiristäminen on aina hyvä idea