Tuo "vanhemmuus hukassa" on tosi hyvää lusmuilua opettajilta

Että on miljoonia tapoja kasvattaa väärin. Mutta paljon vähemmän tapoja kasvattaa oikein.



Moni varmasti yhtyy tähän.

Että on miljoonia tapoja kasvattaa väärin. Mutta paljon vähemmän tapoja kasvattaa oikein.



Moni varmasti yhtyy tähän.

mitään "lapsen oikeuksien päivää". Lait ovat sellaisia, että ne torppaavat monet vanhempien mahdollisista kasvatuskeinoista. Lapsen kuningas-asetelma tässä yhteiskunnassa pitäisi ajaa alas. Monet käytöshäiriöt loppuisivat siihen. Hyvä, että kouluihin on tulossa kasvatusrangaistus eli lapset/nuoret laitetaan siivoamaan sotkunsa tai muuten sovittamaan käytöstään esim. haravoimalla ym. Jos siis lakialoite menee läpi ja pitäisi mennä jos päättäjillä on yhtään järkeä päässä.

Työssäni päivittäin peruskoululaiste kanssa törmään tuohon ongelmaan. Ei osata laittaa turvaa tuottavia sääntöjä, rajoja. Ei uskalleta komentaa. Pennut elää kuin pellossa ja vievät vanhempia kuin pässiä narussa. Koululla käydään sitten opettajalle itkemässä, kun ope ei tee mitään. Haloo, kuka on ensisijainen kasvattaja! Herätkää vanhemmat ja hoitakaa hommanne!

Ärsyttävä nykypäivän muotihokema, latteus jonka voi vetäistä joka käänteeseen sen enempiä miettimättä. Mitä se edes tarkoittaa, että on 'vanhemmuus hukassa'? Oikeasti?

60-luvun kasvatit maalla ainakin saimme remmistä perseelle jos emme totelleet. Itsekin istuin joskus pakkasyönä kasvamassa tavoille kylmillä portailla kun ovet pantiin lukkoon.

Ei sitä uskallettu tulkuttaa vastaan kun remmiä tuli heti.

No, tupakkaa aloimme polttamaan 12 vuotiaina ja eka kännit vedettiin 13 vuotiaina ja piikuuskin meni sielä jossain uhmarähinässä.

Heti kun täytimme 16, lähdimme kotoa pois ja moni minun lisäkseni ei ole taakseen katsellut. Sen verran on edellisen sukupolven vanhemmilla ollut vanhemmuus hukassa.

Ärsyttävä nykypäivän muotihokema, latteus jonka voi vetäistä joka käänteeseen sen enempiä miettimättä. Mitä se edes tarkoittaa, että on 'vanhemmuus hukassa'? Oikeasti?

Se tarkoittaa sitä, että tekivätpä vanhemmat niin tai näin, he toimivat aina siis AINA väärin.

Vanhemmat ei olleet kyllä läsnä silloinkaan. Me pennut jäätiin pirttiin keskenään kun äiti lähti navettaan. Isä oli monesti viikot poissa ja äitillä töitä kädet täynnä.

Moni ikäluokkani ihminen sanoo, ettei ole jutellut koskaan vanhempiensa kanssa. Mitä läsnäoloa se oli, että isää ei näkynyt ja kun se oli kotona, sitä pelättiin. Äiti oli väsynyt ja kiireinen ja pahantuulinen.

Olen kyllästynyt tähän entisaikojen ihannointiin. Ikinä ennen ei ole lapsilla ollut paremmin asiat kuin nyt.

Musta vanhemmuus on hukassa niillä vanhemmilla, jotka hankkii lapsia, mutta ei ikinä vietä oikeasti aikaa niiden kanssa. Arkena näkee alakoululaistaan illalla noin tunnin verran, jonka aikana syödään ja sitten nukkumaan menon aikaan. Kun lasta viedään harrastuksesta toiseen oikeasti sen takia, kun ei lapsen kanssa haluta tai osata olla.

Vanhemmuus on hukassa niillä vanhemmilla, jotka ei anna lastensa kehittyä ja pärjätä tekee kaiken niiden puolesta.

Vanhemmuus on hukassa niiltä vanhemmilta, jotka on vain lastensa kavereita, pelkää lastensa pienintäkin negatiivista lausahdusta, jakaa omat salaisuutensa lasten kanssa (=kaataa ongelmansa lapsen niskaan), pitää lasta vertaisenaan, ottaa lapsen mukaan aikuisten juttuihin.

Vanhemmuus on hukassa niiltä vanhemmilta, jotka ei voi lastaan koskaan kieltää mistään, jottei lapsen mieli pahoittuisi.

Vanhemmuus on hukassa niiltä vanhemmilta, jotka vaatii lastaan pärjäämään ja menestymään tuntematta ja kuuntelematta oikeasti lastaan ollenkaan.

Tässä muutamia käytännön esimerkkejä.

Nykyaikana vanhemmuus on paljon parempaa kuin aiemmin, hyvin monessa mielessä. Mutta vanhemmuuden erot ovat kasvaneet hyvin paljon aiempaan verrattuna. Ennen vanhaan suunnilleen kaikki toimi suunnilleen samoilla tavoilla. Nykyään on paljon niitä todella hyviä ja valveutuneita vanhempia, ja hyvin paljon niitä, joilla on oikeasti ihan hirvittävän isoja ongelmia perheen vuorovaikutuksessa ja vanhempi -lapsi suhteessa. Sitä peruskeskikastia ei ehkä juurikaan ole.

Ja vaikka vanhemmat luovat omia ongelmia koulumaailmaan ja lapset ovat haasteellisempia, jos opettaja ei saa luokkaansa haltuun, on syytä katsoa ihan peiliin sen asian suhteen.

T. äiti ja opettaja

Minulla kaksi lasta alakoulussa.



Minutkin on haukuttu vuoroin välinpitämättömäksi, vuoroin ylisuojelevaksi. Lapseni ovat olleet ylivilkkaita, apaattisen hiljaisia, liian keskittyviä, keskittymishäiriöisiä.



Ja kun olen jo vähän vanhempi äiti, minua voi aina iskeä sillä, että a) olen ajastani jäljessä tai b) luonnollisesti liian lempeä lapsilleni...



AINA vika on lapsessa ja lapsen vanhemmissa.



Mikään ei koskaan käy, eikä omia toimintatapoja tutkailla lainkaan.

Olen työskennellyt lasten- ja nuorisokodeissa sekä lasten psykiatrisella osastolla.

Ei mitenkään valikoitunut otanta?

että vanhemmuus on tosiaan monesti hukassa, mutta koska kukaan tai mikään ei ole täydellinen, voisi koulukin välillä katsoa peiliin. Vanhemmat eivät kuitenkaan voi mennä lapsen perässä kouluun kasvattamaan, kyllä sitä kasvatusta täytyy koulussakin olla. Monissa asioissa koulu on mennyt parempaan suuntaan, mutta on joitain kummiakin juttuja. Itse olin tyrmistynyt, kun näin, mitä kaikkea ROSKAA oppilailla oli lupa kerätä pulpetit täyteen, mikä vaikeuttaa tavaroista huolehtimista. Poikani alkoi valittaa selkäkipuja, mikä ihmetytti, koska on hyväryhtinen ja liikunnallinen. No kysäisin istuuko koulussa hyvässä asennossa ja sanoi lojuvansa pulpetilla :D Sanoin, että sehän se voi olla syynä kipuihinkin, eikä se ole muutenkaan hyvätapaista tietysti, ja poika oli ihan äimänä. Eli opettajat eivät puutu edes tuollaiseen. Pikku juttuja sinänsä, mutta minusta jotenkin kuvaavia: koulu on täynnä jotain hypetystä ja taideprojektia, eikä alaluokkien opettajakaan vaivaudu opettamaan ihan peruskäyttäytymistä. Siis meillä kotona yritän opettaa tavaroista huolehtimista, ei lojuta pöydillä jne. mutta en voi mennä kouluun vahtimaan. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän täytyy kasvattaa siinä paikassa, missä just sillä hetkellä ollaan, eli jämptiä kasvatusta toivoisin koulultakin. Ylipäänsä toivoisin kouluilta vähemmän noita yllättäviä projekteja ja vauhdikkaita käänteitä, kun toisaalta kasvatusasiantuntijat painottavat, että lapselle arjen tulisi olla ennakoitavissa.



Mutta en siis kiellä, etteikö hukassa oleva vanhemmuus olisi isompi ongelma, mutta yksi näkökulma tämäkin. Kyllä se koulukin on yksi kasvattaja.

Lapseni ollessa n. 10-11 vuotias meillä oli taana ajaa hyvin pitkiä matkoja sukulaisiin. Ajamatkan aikana päätimme: nyt saa puhua vain englantia, ruotsia 15 min ajan. Hauskaa oli.



Hänen ollessa vielä pienempi: 10 min aikana sai kiroilla sydämensä kyllyydestä. Ja hauskaa oli. Muuten kiroilu oli kielletty.



Äiti mallia 55+.

Minulla kaksi lasta alakoulussa. Minutkin on haukuttu vuoroin välinpitämättömäksi, vuoroin ylisuojelevaksi. Lapseni ovat olleet ylivilkkaita, apaattisen hiljaisia, liian keskittyviä, keskittymishäiriöisiä. Ja kun olen jo vähän vanhempi äiti, minua voi aina iskeä sillä, että a) olen ajastani jäljessä tai b) luonnollisesti liian lempeä lapsilleni... AINA vika on lapsessa ja lapsen vanhemmissa. Mikään ei koskaan käy, eikä omia toimintatapoja tutkailla lainkaan.

Syy rehtorin ja opettajan mielestä oli minussa. Olin kasvattanut lapsesta liian kiltin ja se totteli liikaa sääntöjä. Se ärsytti luokkakavereita ja oikeutti hakkaamiseen.

Minulla kaksi lasta alakoulussa.

Minutkin on haukuttu vuoroin välinpitämättömäksi, vuoroin ylisuojelevaksi. Lapseni ovat olleet ylivilkkaita, apaattisen hiljaisia, liian keskittyviä, keskittymishäiriöisiä.

Ja kun olen jo vähän vanhempi äiti, minua voi aina iskeä sillä, että a) olen ajastani jäljessä tai b) luonnollisesti liian lempeä lapsilleni...

AINA vika on lapsessa ja lapsen vanhemmissa.

Mikään ei koskaan käy, eikä omia toimintatapoja tutkailla lainkaan.

vanhempien on vaikea kasvattaa lapsia jos koulussa ei kasvatusta yhtään tueta. Toisekseen on hyvin veteliä ja laiskoja opettajia. Kurinpito ei nykyään ole kummosta.

että kun vanhemmuus on hukassa niin ei osata tai uskalleta olla vanhempia. Ei laiteta rajoja syystä tai toisesta, vaan ollaan lapselle mieluummin kuin kavereita ja kuten joku jo jossain kohtaa mainitsikin, niin yritetään miellyttää lapsia eikä uskalleta ottaa vastaan myös lasten negatiivisia tunteita ja pettymyksiä.

se, että jotkut vanhemmat eivät saa mitään otetta lapseensa. Eli he eivät osaa asettaa lapselle selkeitä rajoja. Tästä seuraa aina ongelmia koulussa, jonka toiminta ei ole mahdollista ilman selkeitä sääntöjä ja rajoja.



En tiedä miten paljon kodeissa opetetaan toisten huomioimista ja omastaan luopumista toisten hyväksi. Ryhmässä oleminen helpottuisi, jos näitä taitoja opetettaisiin lapsille kotona.



t. taas yksi ope

Äitini kulki kouluun 50-luvulla ratikalla ja kuunteli vanhuksia valittamassa, että nykyajan lapset on ihan pilalle hemmoteltuja eikä heillä ole alkeellisempia käytöstapoja. Minä istuin ratikassa 80-luvulla ja kuuntelin samaa valitusta.

Hauskinta oli, että kun mummini vielä oli elossa, hän kertoi, että 30-luvulla, kun hän käviä koulua niin ikään Helsingissä, vanhukset valittelivat, että nykylapsilla on sellaista nenäkkyyttä, mitä ei olisi ennen siedetty hetkeäkään.



Ennen 1920-lukua Suomessa ei ollut koulupakkoa eikä läheskään kaikille lapsille koulua. Moni joutui lähtemään noin 7-vuotiaana ruokapalkalla töihin. Eli vanhemmuus ei ollut hukassa, koska siihen ei yksinkertaisesti ollut valtaosalla kansaa varaa.



Sorry oepttajat, mutta en usko teidän juttuihinne. Olisi kiva tietää, mikä on ollut se aika, että lapset eivät ole olleet sekaisin ja vanhemmat täysin pihalla jälkikasvunsa kanssa. Ainakaan sitä ei löydy Suomen historiasta.



Nykypedagogiikassa se ei riitä, että ne oppilaat, joilla on hyvät kouluvalmiudet kodista käsin oppivat, ja muut istuvat tunneilla pelosta jäykkänä mitään oppimatta, joten muinainen koulukuri ei ole vastaus tähän ongelmaan.

Tuo kertoo siitä, että vanhemmalla ei ole kunnioitusta koulua kohtaan. Se on ikävää ja varmasti vaikeuttaa oepttajan työtä. Mutta eihän se kerro siitä, että tällä vanhemmalla olisi vanhemmuus hukassa. Hän voi olla vaikka miten hyvä vanhempi lapselleen muuten. Minusta te opettajat helposti sekoitatte kaksi asiaa.

Sitä ne kiellä, että on varmasti moniongelmallisia perheitä, jossa kaikki asiat ovat sekaisin. Mutta keitä se hyödyttää, että listaatte samaan syssyyn kaikenlaiset elmäään kuuluvat vuorovaikutussuhteiden kimurantit kuviot yhden leiman alle: "vanhemmuus hukassa".

joilla on vanhemmuus hukassa. Tositapauksia siis. Ja millaisia ovat heidän lapsensa?

Oppilaat lintsaa koulusta (kaksi kaverusta, molemmat poissa). Toisen huoltaja ilmoittaa välittömästi lapsensa litsaavan (ovat olleet yhdessä bongaamassa Lady Gagaa...).

Toisen nuoren huoltajalle soitettaessa tämä huoltaja kertoo lapsensa olevan sairaana. Ei siis tiennyt, että tuo asia oli jo tullut ilmi.

Aikuinen ihminen opettaa lapsellensa, että kun mokaa kannattaa valehdella ettei tule jälki-istuntoa tai muuta ikävää. Siinä on kuule vanhemmuus todella hukassa.

ope

Tietenkin on olemassa vanhempia, jotka eivät hoida lapsiaan kuten pitäisi (päihdeperheet jne.), mutta heitä on ollut olemassa aina, se ei ole mikään nykyajan ilmiö.



Sen sijaan nykyajan ilmiö on se, että vanhemmat eivät enää siedä koululta mitä tahansa. Esimerkiksi koulukiusaaminen, joka ennen oli yleinen maan tapa (t. nimim. 80-luvulla peruskoulun käynyt), on asia johon nykyään puututaan ihan eri tavalla kuin ennen - ja aloite tähän on lähtenyt nimenomaan vanhempien aktiivisuudesta, ei alun perin koulujen ansiosta.



Aktiiviset nykyvanhemmat herättävät ärtymystä opettajissa, jotka ovat tottuneet vuosikymmenien ajan siihen, että he voivat tehdä ja olla tekemättä työpaikallaan mitä tahansa, ilman että siihen kukaan voi puuttua. Täysin siitä juontuvat nämä vanhemmille katkearat ulostulot.



(Asia aivan erikseen on se, että kouluilta on viety nykyään lähes kaikki puuttumismahdollisuudet esim. häiriökäyttäytymiseen. Siinä kohtaa olen todellakin sitä mieltä, että kouluille voisi saada lisää näitä keinoja ja oikeuksia niihin. Sillä myös se, ettei häiriköintiin koulussa enää voi puuttua, on lisännyt häiriökäyttäytymistä, ja omassa voimattomuudessa on helppo sysätä syy tästäkin vanhempien niskaan.)

Kyllä minä halveksin opettajaa, joka ei saa lasta oppimaan koulun sääntöjä ilman vanhempien avustusta. Mitä varten opettaja on sitten opiskellut muiden kustannuksella vuosikausia yliopistossa kasvatustiedettä? Opettajan lisäksi koulussa on kouluavustajia, rehtori, kuraattori ym. henkilökuntaa ihan vaan peukaloita pyörittämässä?



Jos lapsi sanoo vastaan oppitunnilla, pitääkö siitä todella soittaa kotiin ja hälyttää vanhempi kesken työpäivän pitämään jöötä jälkikasvulleen? ja jos oppilas on saanut jälki-istuntoa, niin pitääkö vanhempien rangaista vielä erikseen? Jos vittuilen pomolle, miehenikö tehtävä on haukkua minut siitä?



Emme mekään soita opettajalle, jos lapsi myöhästyy kotiintuloajasta tai ei muuten noudata kodin sääntöjä. Emme odota, että opettaja antaa jälki-istuntoa kotona sattuneista käytöshäiriöistä.